"Mikä siinä on, että kaikki tunteeni saavat aina samanlaisen mitättömän lpun. Nousen deklamoimaan ja on kuin noustessani miettisin ja kuvittelisin miten sanoisivat nyt draamassa ne ja ne henkilöt tässä tilassa? Kiihdyn ja kiihdyn ja näyttelen kai osani kohtalaisen hyvin kunnes näytös on loppu. Kunnes häpeän vain näytelleeni, vain seuranneeni itse vierestä omaa esiintymistäni, kuin kehoitellen, yllyttäen itseäni. Sano nyt nin ja nyt niin, niin saat oikean maailman välkettä sanoihisi ja tekoihisi"
(- Marja-Liisa Vartio, 1951 -)

minusta tuntuu kuin olisin kirjoittanut koko päivän
vaikka söinhän minä jäätelöä kauppakadulla ja istuin kahvilassa ja kävin vaatekaupoissa toteamassa että olen ruma ja minulle ei löydy sopivia vaatteita

mutta olen yrittänyt olla ahkera
ja olen innostunut
kyllä
mutta valitettavasti vartion monologit ovat myös melko masentavia
hän kun kirjoittaa aikalailla vain silloin kun on masentunut tai ahdistunut
kärsii
tai on tyhjä

niin.

minuun on tarttunut hänen taiteilijamelankoliansa
;)

ja leikkasin hiukseni.
noin vain. niks naks. koska olin ärtyinen.
hyvä purkaa aggresionsa johonkin niinkin näkyvään fyysiseen ominaisuuteensa
mutta minkäs teet
tehty mikä tehty
ja en siis leikannut kaikkia hiuksiani. on minulla vielä.

minulla on ikävä
minulla on hirmuinen ikävä ystäviä

haluaisin mennä teelle ystävän luo
joka asui vastapäätä meidän sisäoppilaitosta
siinä talossa
jossa minäkin vähän aikaa asuin
kesiä
sitten kun ystävä oli muuttanut pois
ja jäljellä oli vain puu

ja minulla on ikävä
ystävää jonka luokse saattoi mennä teelle
jolla oli aina vain ihan muutama muki
ja itse joi siitä pienestä
ja siinä ikkunlaudalla oli niitä posliinieläimiä
jotka eivät olleet ystävän

ja ikävä ystävää
joka halusi aina tehdä voimisteluliikkeitä
aina
ja laittoi eva dahlgrenia tai miten se nyt kirjoitetaan soimaan
joka rakasti vanilijateetä ja katuja joiden varsilla oli vanhoja jugendtaloja

ja ikävä ystävää
jonka kanssa istuimme raitiovaunussa
teimme koko kierroksen
katselimme taloja ja ystävä kertoi katsovansa ikkunoista sisään
ja hänen piti näyttää yksi ikkuna jossa oli mielenkiintoinen

ja ikävä myös ystävää
joka juuri äsken oli kirjoittanut
joka on niin lahjakas että joskus tuntuu kummalliselta miten voin tuntea hänet
joka on niin hyvää
jonka luona minä olin unohtanut sanoa olevani kasvissyöjä
ja kotitalousäiti alkoi tehdä minulle uutta ruokaa
jonka luona nukuimme leikkimökissä

ja oikeastaan ikävä myös ystävää
jonka näin juuri tänään
joka pelaa peliä jota minäkin osaan ja haluaisin olla pelaamassa
joka on niin ihmeellisen rento kaikkialla vaikka ei muka ole
joka ei pelkää kuviaan
yhtään

ja ikävä sitä joka
en tiedä mitä hän tekee nyt
mutta ainakin hänellä on mökki ja varmasti lämmin valo

ikävä ystävää joka on lähtenyt
toiseen maahan
joka on niin älykäs
ja osaa kieliä joita minä en
ikinä pystyisi
ja kuinka me tanssimme
(vaikka minua kuinka nolostuttaa ajatella itseäni tanssimassa niin että kaikki
niin silti
ehkä me olimme kauniita)

ja oikeastaan minun on myös ikävä niitä joita en enää tunne
ikävä heitä sellaisina kun me olimme silloin
ikävä ystävää
jonka eteisessä istuimme valot sammutettuina ja kuvittelimme tulevaisuutemme
millaisia huoneita asunnoissamme olisi

ikävä merta
ikävä meidän mökkiä
sellaisena kun se oli ennen
vaarin kuolemaa ennen kuin mummi ei enää omistanut ennen kuin se jaettiin
niitä iltoja kun oli lämmin ja kuului veden ääni
lintujen
hiljaa utu
ja kuulostaa aina siltä kuin joku kävelisi

ettei olisi etäisyyttä vielä minnekään

hölönpölyä

variksilla on jo ihan kivankokoinen pesä.

minä vietin aikaa kirjastolla melkein kaksi tuntia
luin yhtä mikrofilmigradua
ja huh huh
kun urakka oli saatu päätökseen ja laitoin tavarat kassiin huomasin ison keltaisen lapun siinä pöydällä, ihan siinä minua vastapäätä
että mikrofilmeistä saa nopeasti kopiot kirjavitriinistä.
jaahas. ja montakos viikkoa olen päivitellyt kuinka työlästä on niitä lukea siellä sillä laitteella joka on suunniteltu joillekin kaksimetrisille (tai sitten vain ihan normaalimittaisille)

no, ei se mitään. olen ollut tänään vähän aivoton muutenkin.

mutta kotona odotti ihana yllätys
olin saanut mummiltani kirjeen! kirjeen ja valokuvia.
kyllä minun isoäitini on sitten paras :) hym

voi herran jumala. olen alkanut kirjoittaa kuten marja-liisa vartio omissa päiväkirjoissaan. tämä on jo pelottavaa. tuo hym. se käyttää sitä koko ajan. ja juuri tuo lauseenmuodostus. kuin suoraan 40-luvulta!

se on kummaa, mutta totta
että vaikutteet imeytyvät tosi nopeasti
kun lukee tietyn tyyppistä kirjallisuutta
vaikka
tosi paljon. lyhyenkin ajan sisällä, mutta tiiviisti
se tarttuu
siksi ei olisi hyvä kirjoittaa omaa juttua samaan aikaan kun on intensiivisesti lukemassa. minun mielestäni.

minun tarvitsee ainakin rauhoittua aina jokaisen intensiivisen ja tiivin ja vahvan kirjan jälkeen.
samoin kyllä on leffojen suhteen.

täytyy keskittyä aina yhteen kerrallaan.

vastasin heti mummilleni. ikävöin heitä suunnattomasti.

(ja nyt vastapäisessä talossa mies riisuutuu! eikä, se vaan otti päälipaidan pois ja katosi sen jälkeen näkyvistä. olen ihan hirveä! en kehtaa edes kertoa miten minä tarkastelen vieraita ihmisiä heidän puuhiaan ja kotejaan!)

ja en pysty nyt kirjoittamaan tätä. sillä minusta tuntuu että palaan silti koko ajan sinne varhaiselle 40-luvulle.

tekee mieli vain karkkeja.

nam nam

joskus
herään yöllä enkä tiedä

onko totta

ja herään
ja herään

se toistuu niin monta kertaa
kunnes tunne on aivan eri
kunnes
minä tiedän

minun elämäni
se miten elän

on samanlaista

("mennään sadusta astu sadusta pois mennään sadusta astu sadusta pois")


en tidä milloin olen totta
milloin minä

ja sitten on katuja
niitäkin on
ja minä ajattelen mitä minun henkilöni ajattelisi
juuri nyt
minä kirjoitan niin kuin minulle tapahtui
silloin kun minä kävelin välittämättä lumihiutaleista
mutta se ei ole yhtään sama

satua satua satua satua

me emme ole sama

emmekä me

emmekä me

minä nauran kun kirjailijani kirjoittaa päiväkirjaansa sielunsisarista
sielunveljistä
naurattaa
koska ne vaihtuvat sivusta toiseen
kuka ei ymmärrä kuka ymmärtää

ja minä
näen itseni aivan samalla tavalla
kun katson toisia
toista toista sitä tätä kaikkia ei ketään sinua sinua sinua toisia

aina toisia

ja lopulta palaa aina siihen pisteeseen että on yksin

("mennän sadusta astu sadusta pois mennään sadusta astu sadusta pois")

ja kuinka monta kertaa täytyy kiertää?
milloin on spiraalissa
vai onko siellä vaikka ei liiku
kuka sanoo mikä minä olen
kuka sanoo

kuka sanoo että on nukuttava
että on laitettava silmät kiinni
eikä saa soittaa ja kysyä
eikä saa mennä kauppaan istumaan juuri silloin
maata likaisella lattialla liikkumatta
koskaan liikkumatta enää

ja he tulevat sanomaan että se olen minä
että he tietävät että olen kertonut
että tämän ja tämän ja tämänkaltainen
että tämä ja tämä näkökulma
että minä

ja paskat

minä sanon ettette te tiedä mitään

he kuivattavat pyyhkeitä ulkona
yhtenä päivänä
oli kaikissa ovissa matto

vanha nainen tulee ovelle ja kertoo kuinka aarapussa oli tippunut naapurin kaikki astiat lattialle kun porattiin sanoo että sydämeen sattuu kun niin kovia vuokria kaksikymmentäkolmeneliötä ja yli neljäsataa euroa

ja milloin minä saan nähdä unen isoäidistäni joka on isoäiti
sellainen unen
milloin
minä saan pitää kädestä kiinni niin että
se on käsi
ja että minä pidän kiinni

("mennään sadusta astu sadusta")

minä en osaa lopettaa kuvittelua.
en osaa
kastaa hiuksia veteen ja jättää niitä sinne
ottaa pois
kuvittelen vain

enkä minä ole silloinkaan
kun katoissa on varjoja
kun ikkunasta ei näe ei vastapäiseen
en koskaan kun painan silmät kiinni

silloin ei ole kun kuvittelee olevansa
kun tunnustelee missä menee rajat
ruumiin
ääriviivat

minua täytyisi töytäistä


"Lapsuuteni puut ovat korkeina ruohikolla
pudistaen päitään: mitä on sinusta tullut?
Pylväsrivit seisovat niinkuin nuhteet: sinä kuljet allamme arvottomana!
Sinä olet lapsi ja sinun pitää pystyä kaikkeen,
miksi olet kahlittu taudin sitein?
Sinusta on tullut ihminen, vieras ja vihattava.
Kun olit lapsi, puhelit meille pitkiä puheita,
katseesi oli viisas.
Nyt me tahdomme sanoa sinulle elämäsi salaisuuden:
kaikkien salaisuuksien avain on ruohossa vaapukkatöyräällä.
Tahtoisimme töytäistä sinua otsaan, nukkuja,
tahtoisimme herättää sinut unestasi, kuollut. "

jos me kirjoitamme saman
niin mistä me kirjoitamme.

satoi räntää
ja me katsoimme kotona elokuvan äsken. ruotsia. itseopiskelua. ja valmistautumista kirjoituksiin.
sain aineesta palautetta että näyttää hyvältä akateemista ruotsia ajatellen.
pahus kun naurattaa.
on helppo kirjoittaa oikein kun voi ajatella rauhassa ja tarkastaa sanoja sanakirjasta
mutta puhuessa unohtuvat kaikki.

minä nukuin päivällä.
yöllä en.

olen nähnyt paljon unia isovanhemmistani.
mummista.

yritän kirjoittaa mummin unia.
yritän kirjoittaa ihmisten unia.
henkilöhahmojen unia.

kirjoitin tänään.
ehkä tyttöni ja minun keskustelun innoittamana.
päädyin vain lukemaan tekstiäni ja lisäämään muutaman lauseen
poistamaan muutaman välilyönnin
kirjoitin myös lauseen prosemmaani
muuten olen ollut tänään tekemättä mitään

muuta
paitsi että kokoustin aamulla peloistani huolimatta
kuuntelin odotellessani kokoomuksen vaalipuheita koska ne huusivat johonkin gramofoniin ja se oli odotuspaikkani edessä ja ahdistuin ja ärsyynnyin ja toisaalta huvituin sillä haastattelijan esitettyä kysymyksen mietin mielessäni vastauksen mitä kansanedustajaehdokas vastaa, mitä vastaisin jos olisin hän ja arvioni osui miltei sanatarkasti oikeaan
ei kai ole kovin vaikea ennustaa vaalipuheita näinä päivinä

eilen luin vartion päiväkirjasta kuinka hän toivoo jonkun tulevan lukijan tuntevan samaa isänmaallisuutta kun hän ja surun
tuli vähän häpeällinen olo sillä me vain nauroimme poikaystäväni kanssa

mietimme myös
että entä sitten jos joku lukee minun päiväkirjojani seitsemänkymmenenvuoden päästä
että ehkä hekin nauravat tälle maailmantuskaruikutukselleni

niin. ja sitten tapasin tyttöni.
sateessa käveltiin eikä jyväskylässä ollut oikein mitään näytettävää.
ja menimme sinne kakkukahvilaan
yllätimme yhteisen ystävämme
ja sitten aika oli jo mennyt

liian nopeasti

ja tuntui hyvältä.
tuntui hyvältä nähdä.
ja tiedän että hän lukee tätä ehkä joskus.
mutta minusta tuntui oikeasti hyvältä nähdä.

ja minun melkein tekee mieli sittenkin lähettää hänelle tekstiäni.
vaikka olen ujostellut niin pitkään. ja ujostelen vieläkin. mutta minusta todella tuntuu että hän on hyvä lukija.
ja ehkä tarvitsisin palautetta.

ja pidän sateesta
vaikka pidin minä keväästäkin

ehkä katsomme vielä yhden twin peaksin.

huomenna olisi retki päivä.
mutta ehkä vain loikoilemme
ja minä luen niitä pirun päiväkirjoja.

" enpä uskalla kun kirjoitat"

(päivän ajatelma ilmeisesti)