minusta tuntuu kuin olisin kirjoittanut koko päivän
vaikka söinhän minä jäätelöä kauppakadulla ja istuin kahvilassa ja kävin vaatekaupoissa toteamassa että olen ruma ja minulle ei löydy sopivia vaatteita

mutta olen yrittänyt olla ahkera
ja olen innostunut
kyllä
mutta valitettavasti vartion monologit ovat myös melko masentavia
hän kun kirjoittaa aikalailla vain silloin kun on masentunut tai ahdistunut
kärsii
tai on tyhjä

niin.

minuun on tarttunut hänen taiteilijamelankoliansa
;)

ja leikkasin hiukseni.
noin vain. niks naks. koska olin ärtyinen.
hyvä purkaa aggresionsa johonkin niinkin näkyvään fyysiseen ominaisuuteensa
mutta minkäs teet
tehty mikä tehty
ja en siis leikannut kaikkia hiuksiani. on minulla vielä.

minulla on ikävä
minulla on hirmuinen ikävä ystäviä

haluaisin mennä teelle ystävän luo
joka asui vastapäätä meidän sisäoppilaitosta
siinä talossa
jossa minäkin vähän aikaa asuin
kesiä
sitten kun ystävä oli muuttanut pois
ja jäljellä oli vain puu

ja minulla on ikävä
ystävää jonka luokse saattoi mennä teelle
jolla oli aina vain ihan muutama muki
ja itse joi siitä pienestä
ja siinä ikkunlaudalla oli niitä posliinieläimiä
jotka eivät olleet ystävän

ja ikävä ystävää
joka halusi aina tehdä voimisteluliikkeitä
aina
ja laittoi eva dahlgrenia tai miten se nyt kirjoitetaan soimaan
joka rakasti vanilijateetä ja katuja joiden varsilla oli vanhoja jugendtaloja

ja ikävä ystävää
jonka kanssa istuimme raitiovaunussa
teimme koko kierroksen
katselimme taloja ja ystävä kertoi katsovansa ikkunoista sisään
ja hänen piti näyttää yksi ikkuna jossa oli mielenkiintoinen

ja ikävä myös ystävää
joka juuri äsken oli kirjoittanut
joka on niin lahjakas että joskus tuntuu kummalliselta miten voin tuntea hänet
joka on niin hyvää
jonka luona minä olin unohtanut sanoa olevani kasvissyöjä
ja kotitalousäiti alkoi tehdä minulle uutta ruokaa
jonka luona nukuimme leikkimökissä

ja oikeastaan ikävä myös ystävää
jonka näin juuri tänään
joka pelaa peliä jota minäkin osaan ja haluaisin olla pelaamassa
joka on niin ihmeellisen rento kaikkialla vaikka ei muka ole
joka ei pelkää kuviaan
yhtään

ja ikävä sitä joka
en tiedä mitä hän tekee nyt
mutta ainakin hänellä on mökki ja varmasti lämmin valo

ikävä ystävää joka on lähtenyt
toiseen maahan
joka on niin älykäs
ja osaa kieliä joita minä en
ikinä pystyisi
ja kuinka me tanssimme
(vaikka minua kuinka nolostuttaa ajatella itseäni tanssimassa niin että kaikki
niin silti
ehkä me olimme kauniita)

ja oikeastaan minun on myös ikävä niitä joita en enää tunne
ikävä heitä sellaisina kun me olimme silloin
ikävä ystävää
jonka eteisessä istuimme valot sammutettuina ja kuvittelimme tulevaisuutemme
millaisia huoneita asunnoissamme olisi

ikävä merta
ikävä meidän mökkiä
sellaisena kun se oli ennen
vaarin kuolemaa ennen kuin mummi ei enää omistanut ennen kuin se jaettiin
niitä iltoja kun oli lämmin ja kuului veden ääni
lintujen
hiljaa utu
ja kuulostaa aina siltä kuin joku kävelisi

ettei olisi etäisyyttä vielä minnekään