minusta on tullut tyhjä.
sitten ei osaa sanoa mitään.

ajattelin yöllä vettä. kuinka sittenkään
en ole sitä
lainkaan
että minähän pelkään vettä
ja tulta
ja että metsässä voi olla vapaat jalat

jotakin jää aina
puuttumaan
kun yrittää muistaa
kirjoittaa uniaan tai tauluja sanoa sanoja
joissa muka pitäisi olla merkityksiä

poika on vesipoika. ja paskat. minä sanon niin koska olen luonut kuvan.
olen luonut kuvan kaikista
yhtä kauniin yhtä kauniin kunnes astutaan vieretysten katuja kunnes on korkeita taloja ja toiset menevät edellä
se että minulle sanotaan onnellinen oli minun onneni ei sen toisen ja mihin se katosi sinä yönä kun kuuntelin seinän takaa

mutta en minä enää muista
muuten kuin yhtenä yönä
kun kattoon tulee valon varjot
puiden lävitse
toisten asuntojen ikkunoista
kaukana kulkevista autoista

en minä edes muista miltä tuntui maata mökin yläsängyssä ja kurottautua alapuolelle pääalaspäin kuiskata nimiä ja kuinka paljon
en minä muista miltä tuntui täristä laiturilla tuntui kuin ilman vaatteita katsellessa
katsoa muualle katsoa jonnekin pois ja yöllä kuvitella kuinka hiipiä hiljaa

ja sitten tulivat hiljaiset käytävät kun nukutaan greipit ja vesimelonit
kaikki samanlaiset valkoiset ovet
ja kevätpäivä
niin
pojilla sikarit ja tytöt niitä saippuakuplia
hyvin sanottu. ystäväni niin hyvin sanottu.

ja lopulta on kulunut vuosia.
yhä me nauramme mutta
onko meidän äänemme eri?

kuka soittaa pianoa kerrostalon yläkerrassa?

enkä minä oikeasti muista tasaista tikitystä ja puolentunnin odotusta
niitä puisia huoneita
en minä
miltä kädet tuntuvat kun osaa kuljettaa niitä edestakaisin ajattelematta
katsomatta nuotteja

opettaja luki meille kirjoja säveltäjälapsineroista

ja lauluja joita kuulee laulettavan muttei ole ehkä koskaan itse
paitsi keinuissa
kuulee nyt
keväällä
ja niitä ei tunne niitä jotka laulavat

eikä pitäisi koskaan jättää lausetta kesken
ei koskaan kysymystä esittämättä tai esittää jos
ei halua kuulla tai jos
sittenkin tahtoisi tietää

pääsemmekö me koskaan yli
jos ei ole rajoja?

minä kirjoitin että hän on ihminen
ja se oli totta
se oli totta viime viikolla ja silloin
kolme vuotta sitten
kauemmin
viisikymmentäluvulla neljäkymmentäluvulla
me tiedämme sen
kun katsomme peiliin
eikä ole lettejä ei ole mitään mikä on tehty untuvasta eikä mitään talvitakkeja eikä minkäänlaisia höyhenpukuja ei mitään mikä voisi muistuttaa siipiä tai taikinaa me emme ole

makaamme lattialla ja tyttö sanoo että hän ei ole tästä ajasta
että minä olen ajatellut tytön vihaavan häntä mutta ei sittenkään
tyttö vain tietää ettei hän ole tästä ajasta

ja minä riipun heissä kaikissa kuin nukke
jota voi pitää kädestä tai hameenhelmasta
kuljettaa taskussa
taskukokoinen minulle sanotaan
rutistetaan mutta ei koskaan niin kuin
niitä
joista sanotaan kaunis

ja miltä tuntuu istua ja odottaa että hän tulee
miltä tuntuu kiertää kuvia kiertää niitä ja tajuta että onnistuneet kuvat eivät sittenkään
ja kun hän vihdoin saapuu menee toiseen huoneeseen kulkee edestakaisin ja silloin minä
ja kaikki katoavat kunnes
minut tehdään näkyväksi mutta
eihän silloin enää mikään ole mahdollista
sillä huoneessa olen enää minä ja
muut

ja miltä tuntuu istua suuren pöydän ympärillä kuulematta ainuttakaan lausetta
te tylsistytte kuoliaaksi älkää jatkako menkää kotiinne sammuttakaa ruudut ja pistäkää peitto päällenne ei teidän tarvitse minä sanon tämän ihan oikeasti
ja sitten
huoneeseen tulee hän
joka ei sytytä yhtään valoa ei sano yhtään sanaa kenessäkään ei herätä mitään paitsi silmät ja silloin minulle sanotaan että kappas silloin minua töytäistään ja naamalla on sellainen virne että

minä juoksen kaikki pellot minä tapaan ihmisiä teiden varsilla otan omenan puusta koska niin saa tehdä ja silloin minä kuvittelin että tahtoisin kuvan

kuvittelin että kerran minä istun näin
kerran minä
ja silloin minä kuulen
silloin minua ei enää niin kuin taskuun

mutta metsästä tehdään kesämökkitontteja rivitalotontteja moottoritietä
mansikoita heinän päässä
haluatko kuulla kun puhun kielillä

ja minä en tiedä haluanko enää nähdä sitä kuvaa jossa minä olen ihan samannäköinen haluanko
sanovat anteeksi ja sitten on parit ja sitten on juuri sellainen kun on haluttu juuri
ja kysyvät milloin
ja minun tekisi mieli olla se joka ei ole
enää
yhtään samanlainen

ja juuri eniten minä en ole
koska he eivät ole koskaan yrittäneetkään
tuijottaa silmiin niin pitkään
kunnes kääntää pään he eivät ole tienneet että minä pystyn

eikä sanottavaa
sillä on tyhjä
kaikesta

ei voi uida jos tuulee
jos tuulee kovasti
pistää vetoketjun kiinni
ja he kysyvät mikä on
jatkaa matkaa

liikkumattomana liikkumattoman niin kauan että on aamu ja aamu ja aamu niin että
puut
ovat kasvaneet uudelleen
ja järvet
taas jäässä peilipintaa