Pyöräilee punaisella pyörällä jo pimeässä. Näkee oman varjonsa. Katsoo jokaista vastaantulijaa sillä silmällä,
että olisiko joku heistä
joku sellainen joka asui täällä jo silloin kuin itse
joku joka olisi tunnistettavissa

Hymyilee samalla tavalla. Työvoimatoimiston aulassa on kolme alkoholistia, tai siltä ne ainakin haisevat. Pissalta. Isi odottaa pyöreän pöydän ääressä, kun minä sanon että tulin ilmoittautumaan työttömäksi.

Muta tarttuu kenkiin ja minä mietin onko koivussa kasvava sieni pakurikääpä. Vedestä kuuluu ääni, mutta en nauhoita sitä. Yksikään paketti ei ole vielä tullut.
Opetusministeriöstä vastataan, virallisesti, kuten arvata saattaa, toisen ihmisen nimi.
Kuinka virallista kaikki on.
Ei yhtään sellaista, että valokuvausliikkeen aulassa vielä tuntematon mies tarjoaa käyntikorttiaan.

virallista, virallista. Katson kuvia Islannista.
Kohta kaikki on taas samaa. Ensin vielä muistaa kuinka saarella pideltiin sadetta kirkossa
muistaa metron ihmiset toisissaan kiinni ja minä tunnen kättä pitkin toisen käden
muistaa sateen kun sulkee kattoikkunoita ja pysähdytään hämärässä
juuri niin kuin oli suunniteltu
hämmästyneet silmät kun kysyy what should we do next
ja
suuret lehdet, joiden alla voi odottaa sateen taukoamista
pölyn ja hait
kun lumi loppuu ja alkaa sumu
ensimmäinen kevätpäivä
Helsingin kattojen yllä.

pian ehkä muistaa
vaan.

Olen ollut eksynyt koko päivän.
En halunnut kävellä samoja katuja ja en ajatellut
että en ole vielä tottunut hollannin arkitehtuuriin niin, että todella erottaisin kolmiokattoiset tiilitalot toisistaan
ja minulla oli leipä
ja vihannekset ja puistot tulivat tutuiksi
ympyrä
kunnes istuin penkille, hanhet ja keltaiset lehdet ja koirat ja mies, joka ei löytänyt tennispalloa, mutta
minä tiesin missä se oli ja it's here
väsyneenä
istuin ja avasin sateenvarjon ja istuin lisää
ja sitten päätin kävellä kotiin
ja kävelinkin

tunnin päästä rupean laittamaan ruokaa,
Sanneni tulee siitä tunnin päästä
ja siitä kahden tunnin päästä lähtee junani.

Eilen kävelin museon käytäviä ja pysähtelin niin kuin kaikki muutkin turistit.
Otin kuvan kolmesta nuoresta kirjaimiin nojaten
kävelin katuja kävelin auringossa tuulessa uusi takki

on ollut kirkas syysää kaikki päivät
mutta tänään sataa

ja minä ajattelen
miten eri tavalla ihmiset puhuvat ja kirjoittavat
suurin osa
ja mietin onko minunkin rytmini eri
tuntuuko se erilaiselta lukea kuin kuunnella
olla
ajattelen yötä
kun tulee tekstiviestejä että voin laittaa rahaa tililille
(niin mikä se oli se taloudellinen tasapaino, josta ennustaja mainitsi, pankkikortti on mennyt vanhaksi ja visakortti ei toimi, onneksi en ole yksin!)
ei se ole rahasta kiinni, minä vastaan, se on kortti
mutta aikaero on kolmetoistatuntia
ja poika kysyy unissaan tytöltä että mitä hänen pitäisi tehdä
ja ajattelen elokuvaa,
jossa he ovat 35-vuotiaita mutta eivät oikein tiedä mitä ovat tekemässä, mitä haluavat
ja toinen alkaa myydä puita ja toinen
löytää paljon vanhemman miehen
ajattelen meidän suunnattomuuksiamme
ajattelen sitä kuinka me pukeudumme silti samalla tavalla
vaikka muka eri tavalla mutta kuitenkin on villasukat ja kaulahuivit ja kivannäköiset vanhanmalliset takit ja kaikki haluu kasvattaa kasviksia tai ainakin basilikaa ja kaikilla on äidin vanha pyörä tai helmet tai hattu tai huivi tai kengät tai laukku
ja unia
jossa minä olen alasti ja tyttö käy läpi vartaloani
ja hänen untaan
jossa on huoneita
minä sanon huoneet ovat sinä.

ajattelen miten nopeasti me katoamme. ja sitten palaamme takaisin. seitsemän vuotta. joku sanoi seitsemän vuotta on raja. ei tai ikuisesti. kohtaamisia.

elokuvateatteri on pieni. meitä on siellä kymmenen. minä olen pyöräillyt liian suurella pyörällä mutta en yhtä kookkaalla kuin saksalaisen pojan pyörä. hän on islannissa. ja me puhumme paljon islannista. on mahdotonta muistaa niin kuin se on, koska aina tulee kuva. valittu.
ja niin on tulevienkin maiden kanssa. ja menetettyjen. niin on heidän kaikkien kanssa, minä ajattelen. lumi on kinoksina ulkona ja me keräännymme saman pöydän ääreen. kynttilät valot
ja sitä unohtaa
miten ei osannut ajaa pyörällä
miten vaikeaa oli piirtää sormet
miten oli varma että ei koskaan menisi kouluun
koskaan suutelisi

yhtäkkiä olen täällä
missä on sade keltaiset lehdet
ei sade mustien pilvien kanssa sekunnissa
keskipäivällä
ihmiset ostoskeskuksen katoksen alla ja minä kävelemässä edestakaisin
vihreävalkoinen sateenvarjo
unohtuneena Pariisiin
yhtäkkiä
kääriytyneenä kaikkiin pitkiin vaatteisiin eikä
hakeutumassa ilmastoinnin alle hikipisarat jatkuvasti iholla
kuin vettä
yhtäkkiä mahdollisuutena ostaa luomutomaatteja
mantelimaitoa
ja soija kalliimpaa kuin juusto
yhtäkkiä kadut täynnä pyöriä niin kuin autoja pitää katsoa kumpaankin suuntaan ja liikennevalot vaihtavat väriä, ne ihan totta toimivat, ei intialaisia miehiä tarttumassa kädestä juoksemassa tien yli
yhtäkkiä tieto siitä että joku odottaa
jo
että tulisin kotiin.

lentokenttä

Kaksi tuntia lähtöön. Tajusin etten ole päässyt Malesiaa pidemmälle. Että tänne rantauduin ja täältä lennän kuitenkin. Mihin aika on kadonnut?
Voisin etsiä osoitteen Pariisista. Intialaisen miehen käyntikortti lensi portaita alas
Husky Rescue.
Äiti haluaa olla ystävä naamakirjassa. Entinen sotilaspoika jäi seisomaan metroasemalle. Me ei suudeltu, mutta minä annoin kirjelappusen. Kaikillehan minä annan
kirjeitä siis.

Olen katsonut ihmisiä tänään. Istuin tunnin ostoskeskuksessa ja kuvittelin, että minulla on potrettilinssi. Oli huivipäisiä tyttöjä, brasilaistyylisiä naisia, kiinalaisia, korealaisia, perheitä, pariskuntia, lapsia, nuoria, vanhus juomassa pepsiä.

Tapasin siis taas intialaisen miehen tänään. Halusin printata boarding passini ja siellä liikkeessä oli tämä mies joka sanoi että hän voi auttaa minua pääsemään opeksi kansainväliseen kouluun. Hän oli vähän liian auttavainen, sanoisin. Hän maksoi printtinikin.
Sitten olin syömässä ja sielläkin intialainen mies ja kiinalainen mies liittyivät seuraani, koska hymyilin heille niin avoimesti, ilman ennakkoluuloja. Puhuimme paljon Malesiasta ja eri ryhmien välillä olevasta jännitteestä. He varoittivat minua, että ei pitäisi olla niin luottavainen miesten suhteen.
Sanoin, niin niin.

Minulle on sanottu tänään kolmesti että näytän hyvin nuorelta
kahdesti on viitattu pieneen kokooni, kerran että skandinaavithan ovat isokokoisia

Olen ostanut tänään ja toissapäivänä enemmän tavaroita kuin koko viime vuonna yhteensä.

Olen väsynyt. Haluaisin olla jo
siellä

me istuttiin hiljaa. Minä söin gadogadoa enkä jaksanut kaikkea. Me ei puhuttu paljon. Muuta kuin tavallista. Että satoiko päivällä ja että miten puhelu meni. Ja mies on poiminut kukkia johonkin juomaan ja maailma on pieni, niinhän se on.
Minä ajattelen, että ihan kohta minä voin nukkua omissa lakanoissa! Tämä on totaalisen kummallista, mutta olen kaivannut toisinaan lakanoitani! Mummin lakanoita itseasiassa! Muistan kaikkien kukkien kuviot.

Eilen nauroin niin että. Istuttiin pimeässä Svetjan kanssa ja katsottiin amerikkalaisia hääkomedioita. Kukaan ei ollut tullut kotiin, mutta meillä oli venäläistä teetä ja Sandra Bullock.
Ja vaikka on kielimuuri kuinka helppoa on olla. Vaikka puhutaankin aina samaan aikaan. Ja sitten, ne jotka tulevat naapurimaista ovat muurien takana toisinaan. Sitä vain seisotaan ja mietitään että niin NII-IN

sitten oli bussimatka ja kiinalaismalesialainen mies, jonka mielestä täällä ei toteudu ihmisoikeudet. Vihjasin että ei ne nyt ihan Kiinassakaan taida toteutua. Hän oli hassu. Hän tarjosi suklaata ja sanoi että pitää ottaa kun tarjotaan, että suklaa on hyvästä.
ja minä ajattelin

kuinka paljon tällaisia ihmisiä
minulta jää nyt näkemättä
kuinka paljon sattumanvaraisia
ja sitten

ajattelin kummipoikaani
että seisoisin koulun kentän reunalla kun hän pääsee
ajattelin mummia
kuka tuli
isiä ajattelin
teitä

ja että ehkä ei ole pahasta
joskus palata
ennen aikojaan.

Eilen
kävelin puutarhassa
ja ajattelin että me rakennamme metsää
rakennamme vettä niin kuin olisi oikeat aallot tai sade
ajattelin kalankasvatusaltaita ankkoja rekan kyydissä häkeissä ohitettaessa bussilla papukaija toistamassa hello hello
ajattelin apinoita kiipeämässä sähkökaapeleita ja pilvenpiirtäjiä peili-ikkunoita, mosaikkikuvioita
ajattelin raimo sailasta ja että lama tulee olemaan pahempi kuin 90-luvun alussa
ajattelin omia työllistymismahdollisuuksiani ajattelin kaikkia uskontoja miten kauniit ideat ja ihmisiä jotka sanovat niin mutta en olekaan hyvä muslimi en olekaan hyvä kristitty en hyvä buddha en
ajattelin meitä laskemassa veteen paskaa ja sitten niitä joilla on kompostoiva vessa ajattelin tanskalaista tyttöä ruotsissa kasvattamassa kurpitsoja
ajattelin meitä kaikkia jotka sanomme ihmisoikeudet ympäristö vihreä sitä ja tätä me sanomme mutta sitten kuitenkin olemme onnellisia koulussa joka on rahoitettu asekaupoilla onnellisia kulkemaan teitä jotka on nam nam kuuma kaakao
ajattelin poikaa joka on tappanut kolme ihmistä ja sitä ettei hän tekisi niin ilman uniformua
sitä kuinka kaikki näiden TOISTEN maiden ihmiset haluavat tulla meidänkaltaisiksemme
ulkoisesti
mutta ajattelumalli on erilainen
ajattelin kaikkea sitä roskaa aborginaalien mailla
Dilin vettä ja hajua joka tarttui vaatteisiin hiuksiin ja sitten vuoristokyliä jossa ihmiset hymyilivät kasvimaillaan
ajattelin miten on monta jotka yrittävät
muuttaa
jotakin
ja monta jotka eivät
monta jotka eivät edes voisi muuttaa mitään öljypalmuplantaaseja ja identtisiä taloja intialaiset perheet hymyilemässä ajattelin vettä
miten meillä on puhdasta vettä ja ihoja
jotka ovat näppyläisiä täällä hiuksia lähteviä ja kasvavia
ajattelin he ajattelevat meillä on kylmä ja minä ajattelen heillä on lika
ajattelin ruumiita
me katsomme kun ne räjähtävät elokuva elokuvan jälkeen ja poika oksentaa aamulla alkoholista
minä ajattelen niin
ja etsin ravintolaa jossa ei tarvisi syödä lihaa mutta kaikki kasvisruoka tuntuu yhtäkkiä loppuneen
sorry its finished already
ajattelen onko kasvissyöjiä niin paljon enemmän vai onko sitä ollutkaan kun kukaan ei kuitenkaan sitä ota
ajattelen
ja sitten olen onnellinen että lähden
kun puhun siitä minusta tuntuu että kyllä
tätä olen halunnut koko ajan
tulla kotiin

lento

Nyt se on tehty.
Olen ostanut lentolipun. Pariisi.
Mikä vaihto. Olen puhunut venäläisen tytön kanssa. On kummallista miten naapurimaissa on niin erilaiset ihmiset. Aiemmin juttelin norjalaiselle pojalle ja oli jotenkin vaikeaa sekin. Aasialainen poika sanoi että meillä suomalaisilla on kaikilla suunnattomuuden ongelma, että ehkä se on meidän yhteiskunta. Suunnattomuus, ollaanko me suunnattomia?
Sovin tapaamisesta kenialaisen pojan kanssa huomiseksi, mutta nyt hän tekstasi jee ja että on ikävöinyt minua. Mitä?! Minä en sitten tajua tätä ajatuksenjuoksua. Olen tavannut hänet kerran ja todellakaan en olisi voinut aavistaa että välillämme olisi jotakin sellaista, mikä oikeuttaisi käyttämään lausetta i have missed you.
mindset.
tähän kaikkeen olen kyllästynyt. vaikka ehkä Suomessa olen kyllästynyt yhtäkkiä siihen, että kukaan ei sano mitään, ei katso silmiin eikä edes hymyile.

Olen katsellut lentoja.
Miksi?
Lennot ovat halvempia kuin junat ja nyt minua kyllästyttää. Kyllästyttää koko matka, haluan tehdä jotain repäisevää. Hullua. Heittäytyä. Olen kyllästynyt. Kyllästynyt tähän.
Pariisi. 111e. Ei paha. Ensi torstai. Tekisi mieli olla jo hullu. Ostaa se ja sitten ostaa kaikki halvat vaatteet ja kengät ja kameran linssit ja kännykät ja ipodit ja ties mitkä piraatti dvd:t, pakata rinkka ja lentää Pariisiin ja sitten tavata tyttö, joka on Ranskassa ja juoda teetä ja olla kalliissa Euroopassa yhtäkkiä, myöhäissyksyssä ja sitten matkata kotiin ja yhtäkkiä koputtaa mummin oveen yllättäen!
Miten ihanaa olisikaan olla hullu niin kuin
hullu ja lentää Pariisiin ja tavata kapteeni
sanoa noh, minä olen tässä
ja mitä ennustaja sanoisi, että oliko se tarkoitettu vai ei ja mikä on matka
hän sanoi lokakuu
hän sanoi tasapaino
hän sanoi sielunkumppani
taloudellinen varmuus
ha
on lokakuu, jo puoliväli
ei tasapainoa ei sielunkumppania, rahat huvenneet
ja kysymysmerkki

viime viikolla oli pyöräilijälegenda ja juoksuseura ja viidakot ja kukkalat ja kalastajakylät ja kiinalaiset miehet juomassa kookosviiniä ja intialiset miehet tyrkyttämässä itseään ja puhelinnumeroitaan ja nyt on poika joka soittaa kitaraa ja sanoo ex-vaimo vaikka on vielä virallisesti naimisissa
ja minä nauran nauran nauran kun on sateesta märät kadut ja luutut lattiat ja jukurttia muovipussissa ja mina nauran koska tama on niin absurdia
etta kavelen kadulla kavelen punainen pussukka kadessa
se jonka tyttö lähetti kun olin vielä australian itäpuolella

minä kirjoitan miehelle että
varaanko lennot intiaan

olen valmis
lentämään olen valmis kävelemään ottamaan bussin junan pyörän
olen pyöräillyt peräkkäisinä päivinä kilometrejä kuumuudessa
ja hymyillyt ja jutellut ja kuunnellut ja katsellut ja ollut valokuvattavana
ja sanonut niin monta kertaa kiitos hei kiitos kiitos that's nice
mutta nyt olen valmis lähtemään
yhtäkkiä
ei kiinnostaa enää tehdä tätä matkaa läpi maiden vaikka kaikki ovat että vau että vau vau sinä ja yksin ja rohkeaa ja onpa hienoa ja onnea matkaan ja älä jätä kesken se on sinulle tärkeää mene
he sanovat
ja sanovat ja minä ajattelen että voisin jäädä tänne ikuisesti
ajattelin niin myös Itä-Timorin vuoristoista ajattelin niin Nhulanbuysta ajattelin niin Papua-New-Guineasta, jonne en edes koskaan mennyt ajattelin niin Maewon saaresta Vanuatulla Esperanto Santon länsipuolelta ajattelin niin Erramangossa ajattelin ajattelin niin veneessä Uudessa-Seelannissa Jyväskylässä Helsingissä Turussa Tampereella ajattelin Inarissa Kustavissa
Haarajoella
minä ajattelin voisin jäädä tänne voisin tehdä kodin

eilen kuuntelin Ekkhart Tollea. The power of now. Nyt nyt nyt
ja minä niin tunnistan olevani menneessä enemmän menneessä kuin tulevassa mutta enemmän tulevassakin kuin nyt
aina kuvittelemassa aina suunnittelemassa
aina aina aina
ja sitten on kuitenkin nyt. Bangok tulvii. Balilla järisee. Suomi lamassa. Uusi-Seelanti öljyssä.
Ja minä kirjoittamassa siitä mitä ehkä tekisin tulevaisuudessa
jota ei ole
eikä tule koskaan olemaan
kaan.

Pilvet ovat uskomattomia. Melaka strait. Kun kuulen sen nimen, ajattelen veneitä.

Talon muuria vasten miehet hississä. Hyvä etten vaihda vaatteita ikkunan takana.
Eilen minulta pyydettiin suudelmaa ja ehdotettiin seksiä, otettiin salaa ja tarkoituksella kuvia, opetettiin Hare Krishna mantra, kysyttiin matkustanko yksin ainakin kahteenkymmenen kertaan. Joskus ajattelen, että täällä avun kysyminen (esim. miten pääsen paikasta a paikkaan b tai missä on lähin bussipysäkki) on ehdotus jostakin muusta.
Joskus olen kyllästynyt olemaan tyttö, joka hymyilee ja jolla on valkoinen iho.
Mietin sitä, kun matkasin ylös Penang kukkulalle kenialaisen pojan kanssa. Mietin, että koska hänellä on tumma iho, hän joutuu aina erityisasemaan. Afrikka. Aina. Se on aina. Ja mietin, että hänestä mahtaa tuntua samalta kuin minusta nyt. Aina tietoisena sukupuolestani ja ihonväristä.
Ehkä hän ajatteli samaa.

Tänään haluaisin olla jo perillä.

Edelleen täällä
kaipaan liikettä
luen profiileja niistä jotka ovat siellä minne olen menossa
ajattelen etten enää kuulu
että heistä on tullut vararehtoreita ja kirjailijoita ja
minun paikkani

poika sanoo että haluaa kuuluisaksi, rakentaa hyllyä
tyttö surfaa balilla
toiset etsivät pieniä muovipusseja
aloittavat elämän australiassa

täällä ei ole mongolian suurlähetystöä ja sitten on sydäntalvi kuitenkin

liikettä, liikettä. haluan olla liikkeesä niin ei tarvitse muistaa ettei ole mitään kun pysähtyy.
olen ruvennut juomaan teetä sokerin ja maidon kanssa.

on kummallisen irrallista, kuin olisin kaukana omasta elämästäni. mutta olen täällä. tämä on minun. en enää muista millaista on
istua laiturilla kuohuviinipullo ja tummat hiukset
ja valo ja valo ja valo, vasta alkanut
en enää muista millaista on olla se tyttö jolla on pyörä
se tyttö joka puhuu samaa kieltä, kun kaikki ymmärretään niin kuin on.

olen täällä. täällä vain silti.

vitun venäjä


nyt ymmärrän nyt ymmärrän että tämä meidän naapurimaamme on hankala. että se ei ole vain myytti. olin niin yllättynyt kiinan helppoudesta, joten kuvittelin typerästi venäjänkin olevan nakki. mutta ei.
paitsi jos on rahaa.

nyt olen täällä. edelleen kuala lumpur. edelleen. sade. edelleen. ihmiset, jotka ovat lähtemässä, jatkamassa, lentämässä.
edelleen. suurlähetystöt. paperit. ei matkaa. ei. ei junaa. ei talvea. ei siperiaa. ei mongoliaa. ei minulle. ehkä menen intiaan.

ylängöt

Olen saapunut pimeässä
saapunut niin että hymyilen
hymyilly vastaantulijoille passi laukussa
passissa viisumi
hypännyt liukuportaita
nauranut ääneen pitänyt rinkasta kiinni
tullut mennyt kävellyt liukkaita rinteitä pitkin pidellyt sadetta suurten lehtien alla
kirjoittanut bisneskieltä englanniksi aamuviiteen
juonut kuumaa teetä paikallisten miesten ympäröimänä
ollut mother mary intialaiselle hullulle
istuttanut puutarhassa
nauranut ääneen come come come
nukkunut autossa ikkunan takana sade kiinalaiset turistit teeplantaasit
työläisillä kirkkaankeltaiset kumisaappaat
tavannut tytön kiinasta, pojan italiasta annan englannista, saksalaisia, canadalaisia, ranskalaisia, uusi-seelantilaisia
vastannut kymmeniä kertoja kysymykseen onko minulla poikaystävää
suudellut
laillista terroristia
nukkunut kolme tuntia
juonut mansikkamehua
kuunnellut islamin opetuksia
kuunnellut
kuunnellut
muistanut Tobiaksen, joka osasi kuunnella
puhunut
samat tarinat
joka päivä
seurannut come come
ja maistanut kukkia, nähnyt hyönteisiensyöjäkukkia
oppinut mikä on myrkyllistä mikä ei
pistänyt pitkikset villapaidan ja hupun
palellut palellut palellut, kastunut, liftannut, hymyillyt kaikille, niillekin jotka eivät ole hymyilleet takaisin

lokakuu
selkeyden aika.

Eilen oli yö
ja tyttö saksasta, koska israelista ei saa tulla tähän maahan
laulamassa
ain't no sunshine when she's gone
ja me nauretaan
sen jälkeen ja sen aikana kun buddha antaa meille kirjan ekonomiasta
ja ajaa kiiltävällä autolla meitä
sen jälkeen kun ollaan kiivetty ylös ja hääpari suukottaa toisiaan jähmettynein huulin
uudelleen ja uudelleen
ja apinat tahtovat kassini jossa on ydinonnettomuuksien päivämääriä
ja kultainen hindujumala ja
me ostamme kandalaiselle pojalle housut, jotta pääsemme ravintolaan

ja minä nukahdan heti

aamulla jonotan haastatteluun, joka on tiski
kiinalainen mies katsoo papereitani, oh, from Finland. Visa is ready at Friday.
se siitä. haastattelu. ei kysymyksiä. ei mitään. Olemme puhuneet tästä paljon
Suomi
mikä lottovoitto synnyinmaa. Ovet aukeavat helposti minne tahansa. Kellään ei ole meitä vastaan, meillä ei ole keitään vastaan. Me pohjoiset metsäläiset.

On siis talo. Jossa asuu Malesialaisthai-hollantilais-indonesialainen poika, venäläinen nuoripari, saksalainen tyttö, kazhastanilainen tyttö libyalaisen poikaystävänsä kanssa, suomalainen poika ja minä, israelilainen tyttö sekä virolainen pariskunta sohvasurffaamassa. Tullaan ja mennään. Israelilainen illallinen ja salaisen reseptin kakkuja.
sade parvekkeen ulkopuolella, mutta pyyhkeet eivät kastu.

me matkalaiset. kaikki eri suuntiin eri suunnista. perjantaina minulla on viisumi Kiinaan.
Kiinaan.
Minun pitää astua rajan yli viimeistään joulukuun 27 päivä. Näillä näkymin olisin junassa joulun
olisin joulun Siperian maaperällä
olisin tulossa kotiin

Kuumuus edelleen mutta sitä ei jaksa valittaa
uusia ihmisiä joka päivä joka päivä uusi jolle sanoo hei
kertoo mistä on mistä tuli minne menee
joka päivä terema kasha
pilvenpiirtäjät.
valo. yö ja valot.

ja me heitämme kolikkoja
sen jälkeen kun olen kertonut että ennustaja sanoi lokakuu

ja me puhumme tehtävistä. siitä miksi me
matkustamme
tarkoituksista

tarkoittaa
koittaa
tar
jota
koita r

ylihuomenna minulla on viisumi kiinaan.

sataa.
on satanut koko päivän ja mun kädet haisee kloorille. krooli kroolata kloori
seikoitin aina uimatekniikan ja sen miltä iho haisee uimahallin jälkeen.

olen edelleen satamassa. rinkka on jo pakattu. makuupussi ei ole vielä. ja pino kirjoja, mun pitää jättää ne tänne. ja vaatteita.

sataa. salamoi. thaimaan ja malesian rajalla pommeja. miten en edes tullut ajatelleeksi?

joskus tuntuu ettei missään ole turvallisilla vesillä. tänään on yötori.

sellainen päivä kun istuisi katselemassa elokuvia ja olisi karkkeja ja patjoja ja tyynyjä ja tyttö jonka pöydällä ei loju papereita tai kyniä mutta sillä on rääväsuu ja tyttö jolla on niin pitkät hiukset että se piilottaa ne aina kiinni
olisi elokuvia olisi karkkeja ja teetä ja patjoja ja tyynyjä ja sade ikkunan takana ulottumattomissa
märkien omenien tuoksu kun ne on lommoilla ruohikossa
kun sade taukoaa tulee linnut
madot ja etanat pinnalla

muistan sateen
vuosi sitten
kun oli sadetta ikkunoiden takana jatkuvasti ja minä kirjoittamassa minä sulkemassa ovia ja puhaltamassa tulta takkaan. valokuvaamassa aina sitä samaa maisemaa.

Would you know my name
if I saw you in heaven
miten kansainvälistä. Hunnutetut naiset ja kiinalaiset miehet.
Ja minä, joka muistan koska opeteltiin englantia 15 vuotta sitten tuosta laulusta.

Salaatissa on purkitettuja punajuuria ja
kaalia

ja yläkerrassa on iso pienoismalli ja valokuvia Puterista (tästä paikasta) viisi vuotta sitten. Kun tämä satama ei ollut paskanen lätäkkö vaan luonnollinen joki, metsä ympärillä. Minä ajattelen taas miten paljon  me muutamme hymyissä suin. Mies on innoissaan siitä, että metsän tilalle tulee business rakennuksia, paikallisen pojan mielestä on mahtavaa, että hallitus antaa ilmaiseksi talon ja kymmenen aakkeria metsää köyhille kyläläisille, jos he hakkaavat metsän ja istuttavat öljypalmua. Taloudellinen nousu. Jee.

Minä ajattelen, että tämä on 14 500 erilaisen kukkivan kasvin koti
210  nisäkäslajin
600 lintulajin
150 sammakkolajin
80 erilaisen liskon
tuhansien hyönteislajien
10 erilaisen apinan
koti

minä ajattelen kuinka Indonesian vesillä kalat loppuivat kuin seinään
niin loppuivat että linnut sukelsivat meidän muovista viehettä. Sukelsivat muovista mustekalaa. Sukelsivat niin, että koukkuun jäi, melkein hukkui Booby, nokassa koukku. Niin vähän kalaa, että pyörsivät venettä tunteja. Sukelsivat muovisten kalojen perässä kerta toisensa jälkeen. Viisi lintua, kuusi, seitsemän, kymmenen, viisitoista.
Kalastajat rivissä koko yön. Kaksikymmentäkolme venettä rivissä koko illan, yön. Joka yö. Räjäyttävät koralleja, myrkyttävät lahtia, keräävät kalat.

ja sitten kun sukellan aikaisemmin
on sinisiä keltaisia suuria pieniä mustia jättikokoisia ruskeita valkoisia delfiininnäköisiä kaloja. On meritähtiä on simpukoita

pistän silmät kiinni. Palmuplantaasit. muovipullot tupakka-askit öljyt mutterit ja paskat kaikki kellumassa. Lokki muovipullon päällä seilaamassa.

Malesia.

On kuumuus. Ja kaikki kavely on huomiota
sita etta seniorita
ja kuumuus
odotan jo merta joka paiva sen pitaisi alkaa huomenna
meren ja veneen mutta sitten
annamme pyykit miehelle joka sanoo kylla mina voin pesta ne teille, ei huolta, viidelta valmista
mutta sitten tietysti kay ilmi etta ensinakaan mies ei olisi tietenkaan pessyt pyykkejamme itse
vaan antanut ne aidilleen ja kun viidelta tulemme han on viela veneessa, pyykkilaukkumme siina mihin me ne jatimme
ei ei, ei tanaan, huomenna, han sanoo
mutta me emme ole taalla enaa huomenna
ja sitten kavelemme lapi hotelleita jos jossain olisi kone
ja lopulta he sanovat huomenna kello kaksitoista
ja nyt odotan odotan
olen jo kahdesti kaynyt siella tanaan, eika ole vielakaan valmista

tama aika.
ja kuumuus
 ja miehet viheltelemassa

mutta vuoret olivat toista. ihmiset kaariytyneina huopiin kun mina juuri pystyin hengittamaan ja laukkasin ympariinsa niin kuin aina, kun kavelen, liian nopeasti toisten tahtiin.
onneksi oli vuoret. buffalot rauhallisesti ruohikossa, lapset riisipelloilla mies pesemassa pyykkia vuorenharjanteella hevoslauma myytavana. kahvi. kahvi. kahvi. ja punaiset syljet torilla maassa kuin marjat.

seuraavaksi Malesia. Viikinkielokuva, ehka. Kuumuus jatkuu taatusti.

En ole talvessa, en siellä mikä on meidän talvi
tämä talvi on kuiva, punaista hiekkaa laivankansi
kuuma niin että täytyy kastella kasvot, kastella kastella, ei haittaa että suolainen vesi läikkyy vaatteet märäksi, ja muta köysissä klimppeinä, merilevä, kalat pyöreänä parvena ja illalla kun auringonlasku tulee juuri ruotsalaisen miehen veneen taakse delfiinit niiden evät
joka ilta, he sanovat
ja me puhumme krokotiileista, joihin en usko
koska mutaiset joet, mangrovemetsät kaikki käyty läpi eikä yhtään
ei edes nelimetristä saati kahdeksanmetrinen

mutta on merikilpikkonia ja niitten kilvistä koverretaan liha
ja merilehmä suurella veitsellä halki lihan palat läiskymässä asfalttiin
kun täyttää 21 vuotta ja saa avaimet elämään, täytyy juhlia
niin että jokainen mies menee veneellään merelle ja tuo mukanaan
kilpikonnan merilehmän
veri virtaa takaisin mereen ja minä sanon minun täytyy mennä
on tuuli ja pöly ja kuiva tuuli ja kuiva pöly ja mies tulee
ja ottaa minut käsiensä väliin ja sanoo sinä pieni tyttö
ja minä katson lintuja
katson mielummin lintuja kuin kaikkea sitä verta
olkoon kuinka perinteikästä tahansa
he silti menevät supermarkettiin ja ostavat lehmän lihat he silti heittävät purkit ja purnukat ja muovit ojaan jossa on jossa oli (kukaan ei tiedä) krokotiili
neljäkymmentävuotta
mutta se karkasi eilen, kaksi vuotta sitten
mikä ero lieneekään päivällä ja vuodella

ja kahvi nousee päähän kuin shamppanja. pilvetön taivas, kaikki ruoho keltaista ja puut eivät syvän vihreitä niin kuin meillä. kuuma kuuma kuuma. he kaikki sanovat, mahtaa olla sinulle kuuma, kylmän maan tyttö ja minä ajattelen että he kaikki kuvittelevat että siellä on aina talvi, pohjoisessa
he eivät muista että kolmena kuukautena aurinko ei laske ollenkaan että on jatkuva valo ja meillä on ohuet valkoiset mekot ja valo ei ole raaka vaan tekee ihon kullankeltaiseksi, silmät kirkkaaksi,vesi tyyntä ja raikasta.

ja kun ei ole tuulta ja minä istun verkon päällä aallot alla minä laulan tuuli tuo minulle
niin kuin tyttö sävelsi minun sanoistani ja minulla on rumpu, käärmeen nahkaa
ja minulla on didgeridoo, sisältä termiittien kovertama
ja minä laulan tuuli tuuli tuo

ja nyt on tyttö käärmeen kanssa, valokuvia
ja eilen käveli lisko, keinutti takapuoltaan
ja sitä ennen kun istuin varjossa penkillä kaksi senttimetriä pitkä lisko kiipesi reppuni päälle kiipesi jalkaani pitkin, pieni

ja nyt
ei ole enää aikaa
on museo
ja sitten pitää pyyhkiä veneen lattiat kantaa vettä kantaa vettä
laskea moottori
kääntää rattia
sammuttaa moottori nostaa,
nostaa purjeet, kääntää kääntää
tuuleen tuulesta pois
ja odottaa jos linnut tulevat takaisin
syövät käsistä. kalat, kalat metrien mittaiset sätkimässä kannella
värikkäät.

minun matkani jatkuu vielä. vielä ennen kuin isoäiti ennen kuin lumi puut ja pakastetut marjat.

Päivitys.
Meri. Alloot, tähdet maat ruohotalohökkelit
lapset hiuksissa kiinni, heillä kiharat ja pienellä vaaleat tummaa ihoa vasten
papaijat banaanit kookospalmut
kylmä joki ja vesiputoukset
kalat veden alla
veneet veneet veneet
viski ja yöt
ja miehet
ja laulut joita voi soittaa kitaralla
ja matka
joka jatkuu vuoden ainakin
ennen kuin perillä
siellä mitä kuvaa
kaukana kaukana pohjoisessa
lunta jäätä pohjoisnapa
siellä
täällä

mutta olen tulossa

chocolates&cigarettes

Menen.
En vielä tarkkaan tiedä minä päivänä, mutta pian. Kaikki on toisinaan sekavaa. Miehistön jäsenet vaihtuvat ja minä elän pakokauhussa että kapteeni sanoo: Ei. Hei.
Ja sitten minulla ei ole viisumia
tänne
eikä minnekään muualle
ja minun on pakko lentää.

Mutta vielä olen siinä uskossa, että meri on
ja laiva on
ja saarivaltiot ovat. Ja ehkä jonain päivänä koti
jossain

"still too young to fail
 too scare to sail away but
one of these days I grow old and I grow brave
and I'll go
one of these days"
- Angus & Julia Stone -

lounas

Tein ehkä hyvin yllättävän myöhäisiltapäivän lounaan!
Muussasin kumaroita (bataatin sukuinen) leipää varten ja jäi yksi lautasellinen yli, joten:

- kumara(baattatti tai peruna käy myös)muussia
- avokadon puolikas
- aurinkokuivattuja tomaatteja
- oliiveja
-kevätsipuli silputtuna
ripaus suolaa ja pippuria

sekoita aineet (avokado sillei kypsää että menee mössöks)

Ulkonäkö ei ehkä ole mitä herkullisin kun muoto on mössö, mutta maistuu ainakin mun makuun taivaalliselta. Ehkä mulla on aina outoja ruokamieltymyksiä tiettyyn aikaan kuukaudesta tai jotain, mutta joskus kai sattumanvaraisten ainesten yhdisteleminen kannattaa :) Suosittelen kokeilemaan.

Tosin ehkä tää ei oikein sovellu Suomen oloihin kun olis liian paljon tuontitavaraa....kaikki.
Mutta lupaan tehdä tätä jos joku tulee vierailulle Uuteen-Seelantiin!

Ehkä mun tulevaisuus onkin kokkina.

arkisuuden päivä

Sellainen arkisten asioiden päivä.

Herätä ja ei herätä. Suihku. Tanssi sille kuka saa kuumaa vettä. Paistaa lettuja.
Vihreä tee. Kiire. Kengät kädessä autoon. Kävely kirjastoon vessaan. Sähköpostin kirjoittaminen. Second hand kirjakauppa ja kirja, johon juuri ja juuri kolikot riittivät. Työkuvan esittelytilaisuus. Minä ja lihava nainen, joka ei aja autoa. Ja esittelijä puhui nopeasti ja sillä oli päänsärky ettei voinut istua silmät valoon päin. Papereita. Kävely hotellin kulmalle. Mies ja koira pysähtyvät. Istun koira sylissä. Saat laittaa ikkunan kiinni. Puhumme hänet jättäneistä naisista ja hänen lapsistaan. Hän sanoo hankkiudu raskaaksi äläkä kysy mieheltä mitään, sillä tavalla saat pitää miehen. kysyn niinkö hänelle kävi ja niin. ja nyt hän on kolmen lapsen yksinhuoltaja. Esikoinen on laivaston kapteeni, nuorin sellainen. Jään pois ennen kuin hän kääntyy rantatontilleen. Maoripariskunta ajaa takaisin. Ja he puhuvat niin kuin maorit ja polttavat pientä sätkäänsä ja juovat tölkistä. Ja nauravat. Ovat menossa kotiin. Mies kertoo suomalaisesta sedästään
sillä kaikki sukuun naidutkin ovat sukulaisia.
Mutta setä kuoli syöpään ja on haudattuna sinne
mutta sedällä ja tädillä oli lapsia,
minun näköisiäni.
Sitten on vielä yksi mies. Hän ei puhu paljon, mutta on menossa kalaan. Ja kääntyy ympäri kun ollaan minun kotini kohdalla. ehkä kääntää vain auton.
ja minä teen salaatin ja
pesen tomaatit ja halkaisen ja pistän ne ulos mustalle pellille aurinkoon kuivamaan
ja kaivan papereita ja soitan puhelimella vastaanotoille
ja yritän kuulostaa siltä kuin olisi luonnollista soittaa
vaikka todellisuudessa
arkisuuden päivät eivät ole
minulle luonnollisia

koska eilen
istuin kirjastossa punaisilla sohvilla ja kuuntelin kun lapset liikkuivat wiin tahtiin
ja minulla oli kirja
jossa ihmisten haavat alkoivat loistaa
ja mies oli kirjoittanut vaimolleen joka päivä syyn miksi rakastaa tätä
ja

minä niin rakastaisin työskentelyä kirjastossa
en ymmärrä ihmisiä (kuten mies) joiden mielestä kirjasto olisi vihoviimeinen työpaikka

mutta kirjastossa täällä on töissä vain kummallisia ihmisiä. sellaisia jotka kuvittelevat olevansa tärkeitä niin kuin nainen siellä missä kävin äänestämässä
niin tärkeänä niin tärkeänä ettei voinut ottaa kuin yhden asiakkaan kerrallaan
kun menee sekaisin
ja käytävillä hortoilevia puolijalkaisia
en usko että heille maksetaan palkkaa
joskus tuntuu että heillä ei ole muutakaan tekemistä kuin laittaa kirjoja hyllyyn

mutta nyt
minun arkisuuteni loppuu. on iltapäivä. ja minä haen porakoneen autotallista. jatkojohdon makuuhuoneesta. ja rupean poraamaan ajopuita. pieniä ajopuun palasia kiinni isompaan laatikkoon, jonka mies on aiemmin tehnyt vanhoista laudoista. sinne pistetään mansikoita kasvamaan. ja yrttejä ja salaattia. ja sitten
sitten
jos vaikka tulisi eteen muutto
voi ne laatikot ottaa mukaan
ja sitten on mansikoita ja basilikaa ja salaatinlehtiä
uudessakin kodissa.

Yhtäkkiä tajusin että näytän ihan veljeltäni.
tietokonepäivä. olen ollut kirjaimellisesti saman pöydän ääressä samalla tuolilla kuusi tuntia. ylikin. no taisin pestä uuden mekkoni yhdessä välissä ja ripustaa sen sateeseen kuivumaan.
mutta.
olen tehnyt kaikkia pieniä töitä jotka ovat vaan roikkuneet.
tietokonetöitä.
ajatella jos tämä olisi työ
elämä
koneella
koko päivä. kirjoittamista. kirjoittamista. kirjoittamista.

ulkona sataa. ja minä koko ajan vilkuilen kasvavaa mahaani. se näyttää sillä tavalla pyöreältä kuin sen sisällä olisi joku. mutta eihän siellä ole. mutta se vaan näyttää siltä.
näin unta että olin tullut kamalan lihavaksi.

ulkona on tuuli. aikaisemmin oli lintu puussa. nuori. mietin niitä värejä joita lapset laittoi lintuihin ja mitkä oli oikeat värit. ja miten piti leikata paperi ja miten liimata.

minulla on intohimo. on sittenkin
minulla on tällä hetkellä intohimona muuttaa kaikki. tekisi mieli karjua kaikille opettajille ja opetusministeriöläisille. olen kyllästynyt siihen mitä on
että minä sanon
anteeksi mutta se ei nyt ihan onnistu
ai miten niin
no kun se on aika vaikeaa kun sitä väriä pitää laittaa aika tarkasti ja varsinkin lasten kanssa
niin
ja siis kun lastenhan on tarkoitus painaa omat paitansa?
ei ei ei, ne on niin kalliita ne paidat. parempi on kun sinä teet. ne voi vaikka seistä siinä vieressä ja katsoa vaan.
ah
ja sitten ne tulee yksitellen
ja jotkut haluaa mennä yläkertaan, jotkut katsoo toisten paitoja jotkut seisoo hiljaa
jotkut ojentaa käsiä haluan haluan minäkin tehdä
jotkut sanoo no thank you miss hanne
kun kysyn haluatko sinä kokeilla tehdä itse

no thank you miss hanne

niin. mitäpä siihen on sanomista. jos lapset on opetettu niin kohteliaaksi etteivät he halua enää tehdä mitään itse. parempi kun seisovat taustalla ja odottavat että kaikki tehdään heille valmiiksi. niin on parempi. mitä sitä suotta sorkkimaan omilla käsillä kun joku toinen osaa kuitenkin paremmin.

minulla on intohimo
muuttaa tämä kaikki.
haluan olla tekemättä enää mitään heille
haluan sanoa ja vittuako minä teille mitään paitoja printtaan
tyttö ottaa nyt sienen käteen ja alkaa tuputtamaan

mutta sitten ne olisivat vain peloissaan
kauhuissaan
että joutuvat
että mitä jos menee pieleen

entä sitten jos menee pieleen
minä harjoittelin sitä hemmetin täydellistä kiwilintua viiteen kertaan ennen kuin se onnistui. miksi lapsille ei anneta mahdollisuutta harjoitella yhtään mitään
niitten pitäisi onnistua heti ensimmäisellä kerralla tai sitten ei yrittää ollenkaan.

tässä maailmassa ei saa epäonnistua.
ainakaan jos se maksaa jotain.

argh