jotkut ihmiset osaavat sitten olla ilkeitä.
Olen saanut tarpeekseni eräästä keski-iän ylittäneestä rouvashenkilöstä, joka sattui olemaan kaksi ja puoli vuotta vuokranantajanani.
Mutta totuutta oli hänen puheessaan kuitenkin, nyt sen näen, kun sanoi että tämä olkoon opetukseksi minulle, niin -
opetuksesksi siitä että älä ikinä ikinä allekirjoita mitään sellaista sopimusta, josta et ole täysin ja ehdottomasti samaa mieltä (esim jos allekirjoitat että asunnon kunto on hyvä ja siisti sen täytyy kanssa olla ilman minkäänlaisia vanhenemisen ja rapistumisen jälkiä, sillä jos olet kerran allekirjoittanut moisen lauseen, sinun on luovutettava asunto mahdottoman paljon paremmassa kunnossa kuin se edes oli vuokratessasi)
ja myös ota ihmeessä valokuva jokaikisestä sopesta jo muuttovaiheessa, jotta voit todistaa väitteesi oikeaksi.
ja 60-vuotiaiden kyynistyneiden, elämäänsä kyllästyneiden kaupunkilaisrouvien kanssa on aivan turha edes yrittää löytää yhteistä kieltä, saati kommunikaatiokanavaa, olit sitten kuinka ystävällinen ja myötämielinen ja sovittelunhaluinen tahansa.

Ihmisiä me olemme kaikki, ja jos tämä rouvanen tulee nyt onnellisemmaksi kun saa pidättää viisisataa euroa opiskelijatytöltä ja sairauspäivärahalla elävältä työttömältä niin hyvät hänelle.

Elämä opettakoon meitä ja toivotaan että se opettaa myös jonain päivänä jotakin hänelle. Toivottavasti jotakin positiivisempaa kuin mitä se nyt opetti meille (vaikka ensialkuun toivoinkin hänelle mielessäni ja sähköpostiviestissä ystävälleni jotakin aivan muuta kuin positiivista). Toivon todella, että hän ja hänenkaltaisensa huomaisivat jonain päivänä, että kaikki tässä maailmassa ei ole ovenkarmeista kiinni eikä pesemättömästä ikkunasta.
Ja jos todella olisi, sellaisten asioiden korjaamiseksi on hyvin yksinkertaiset keinot. Nykynuorisoa ei tarvitse leimata kelvottomaksi eikä kenenkään ihmisarvoa alentaa yhden vuokra-asunnon takia.

Ja sydämestäni toivon, että tuleva kotini, joka ehkä sittenkin löytyy nopeammin kuin arvasinkaan :) osoittautuu kodiksi ja että sydämellinen tuleva vuokranantajani todella osoittautuu sydämelliseksi myös minulle. Ja että minä voisin olla hyvä vuokralainen, nii kuin olen tähän asti kuvitellut olevani ja kuvittelen edelleen huolimatta entisen vuokranantajani natisevasta äänestä, jossa ei ollut lämmön lämpöä tai inhimillisyyden häivääkään.

huoh.

taivas on yhtä tyyni kuin vesi
ja kumpikin peili
sitten tulee hämärää
me seistään isi ja äiti ja minä parvekkeella
älä keiku älä kulta
aina kaiteista varoittamassa vaikka olen aikuinen
niin että kun otetaan maljoja naapurin valkoisessa talossa minulle tarjotaan muumilimsaa
niin
ja sitten nauretaan parvekkeella jossa aurinko polttaa selkään että sinulta varmaan kysytään aina paperit kun näytät niin nuorelta
minä hymyilen ja poika yläasteelta esittelee itsensä etu ja sukunimellä ei muista nähneensä minua ikinä ja minä muistan heidän kaikkien nimet
ja minä en muka koskaan muuttunut yhtään! hymyilen järvelle päin hah ha haa.

ja sitten kirjoitan pitkän sähköpostiviestin kirjoitan vain sähköpostiviestejä kirjoitan vain päiväkirjoja kirjoitan vain kuville nimiä ja piirrän paperiin omituisia hahmoja ja mietin että miksi en koskaan piirrä tällaisia kortteihin miksi en koskaan osaa piirtää mitään kun tarvisi ja muistan miten poika joka puhui monia kieliä sanoi että minä osaan piirtää että voisin piirtää hänen levylleen kannen ja minä nauroin mitä minäkö osaisin piirtää miksi kuvittelet niin ja hän sanoi että näki kun piirsin paperille siinä kun muut puhuivat ja minä punastun ja hän on säästänyt sen paperin ja minä vain punastun ja punastun ja sanon että piirrän kun minulla on tylsää ja me hymyilemme sohvalla vierekkäin samanlaiset tietokoneet.

ja huomenna kesämökille
sinne missä soutuvene sauna ja järvi ja vastaranta jossa pelto jossa isi otti minusta ylioppilaskuvia
tänään ylioppilaat ulkona koko yön koska on heidän päivänsä
minun päivästä viisi vuotta
siitä niin kauan jo.
ja tuntuisi kauemminkin
että eikö se sittenkään aiemmin niin pitkä väli
että sitä vain vanhemmaksi ja vanhemmaksi
ja vanhemmaksi

ja toiset tulevat vanhemmiksi
siis sellaisiksi että on joku kasvamassa sisällä
että miten sitä
voi edes ymmärtää
että sisällä on joku toinen
tai että sinne tulee joku toinen
ja sitten se tulee sieltä pois ja on joku toinen
joku ihan omansa eikä kukaan vaan kuitenkin olemassa ja joku.

ja minulla ei olekaan kotia tiedossa syksyksi
että jos jollakulla on tiedossa jokin koti niin minulle saa kertoa
koska tarvitsee kuitenkin jonkun paikan jossa nukkua ja ehkä voisi tehdä joskus ruokaakin ja ehkä voisi joskus kutsua jonkun käymäänkin ja koska liityin eilen juuri couch surfing yhteisöön olisi ehkä hauska joskus tarjota sohva jos joku sattuisi tulemaan.

niin. siis koteja otetaan vastaan. ja sellaisia kaikista mieluiten joissa olisi toisiakin.
sillä nyt juuri sellainen etten kaipaa niin kauhean paljon yksinäisyyttä. en niin kauheasti omaa tilaa. ja olen asunut niin kauheassa loukossa viimeiset viisi kuukautta että mikään ei tunnu tällä hetkellä kyllin pahalta ollakseen pahempaa kuin se.

mutta ehkä kaikki menee
niin kuin pitää.
ehkä minä en tulekaan takaisin
ehkä minä jään ikuisesti seilaamaan sitä merta
väliä islanti färsaaret tanska färsaaret islanti färsaaret tanska färsaaret
ehkä

eihän sitä koskaan voi tietää.

Helsinki on nähty
taas
kävelty siellä missä on kesä
ja unohtaa kellon ja hameen nauhan
siellä missä nukkekotiin pistetään valo kun tullaan yöllä
ja tarjotaan pariisilaista suklaata ja aamulla "kuka haluaa puuroa?"
ja alkaa naurattaa kun appelsiinissa vain on voimakas tuoksu
mutta hajuaisti pettämätön ja mehu pilaantunutta

pistää silmät kiinni junassa kun viereen
vittu mulla on vittu liian vähän viinaa vaan yks viskipaukku vittu ja pitää antaa niinallekin
jos se vittu niin on mulla kakkospaikkakin mulla ei oo vittu tota ongelmaa jätkä oli niin vittu
ajattelee että rakkaus on kaikki ja kaikki on rakkaus ja ei ole muuta kuin rakkaus ja voi
ja sitten hymyilee arosusi auki polvien päällä runotyttö ulos ikkunasta ja vierestä jäävät mäntsälässä pois

ja sitten istutaan auringossa joka on toisen kotikaupunki
valitaan jäätelöt ja ihmeellistä miten tekisi mieli ottaa toinen syliin
muistaa miten näytti juuri siltä samalta kun nyt kuvissa joissa joku toinen minua pidempi ja minun silmät täytyy kurottaa ja nyt me istumme vierekkäin eikä ole mitään miksi emme voisi.

ja on saanut sähköpostiviestejä toisista maista
ja puhelinsoitto länsirannikolta

ja alkaa kohta tuntua että lähden takaisin lomalta
kaduille joita jo osaan kävellä.

Kahdessa tunnissa
ehdin nousta ylös, joogata (meditointia ei ehkä voi tässä laskea, sillä se kesti tasan neljä minuuttia ja kymmenen on kyllä ehdoton minimi), syödä marjapuuroa ja karjalanpiirakan, lukea hesarin,
pyöräillä Hevossaaren päähän ja takaisin ja uida
järvessä

oi miten tuntui hyvältä pistää varpaat kylmään veteen ja huljutella
ja sitten heittää mekko pois ja
miten tuntui hyvältä nousta ylös eikä ollut kylmä
kaikki lämpö vain

ja miten äitin ikivanha pyörä natisi
kun minä poljin
punainen pyörä eikä ihmisiä, ainoastaan rekkoja ohi tehdasalueille
sillan kohdalla lämmin tuuli
aallot polviin asti

ja nyt olen hoitanut käytännönasioita niin paljon
että seuraavaksi otan viltin ja menen ulos
aurinkoon

miten täältä edes voisi haluta lähteä sinne kylmään tuuleen
tai edes tööttäilevien autojen keskelle odottamaan vihreäksi vaihtuvaa valoa.

koko päivän olen purkanut laatikoita.
vielä on paljon järjesteltävää
onneksi isi rakensi ison talon.

ja mihin minä kaikki kivet ja simpukat pistän. odottamaan.

kävelin järvenrantaan.
kävelin omalle kivelleni
ja vesi teki aaltoja kiveen
ja puut ympärillä

aamulla tuli ukkoskuuro ja rakeet kasvimaa valkoiseksi
isi laittoi auton ovet kiinni ja me kaikki seisottiin parvekkeella.

kävelin järvenrantaan.
pelkät sandaalit jaloissa niin että varpaat tunsi kylmän mudan jossa rentukat
keltaisina kukkina
ja tuoksui savu sellainen kun on pistetty sauna kesällä päälle
ja märkä metsä
ja vanha harmaatukkainen mies poltteli tupakkaa ja joi kaljaa veneessä
ei lähtenyt soutamaan
ja minä noukin kiviä vedenalta kauniita värejä ja laitoin takaisin
vesi niin lämpöistä että voisi ehkä mennä uimaan jos
pääsisi heti saunaan

haluaisin mökille
haluaisin soutamaan
tunne vaan vahvistuu kun lukee miten toinen on ollut
juuri siinä kesässä jonne itsekin kaipaa
varpailla piirtää veden alle
kuvassa minulla on pitkät hiukset pitkätpitkät

ja joskus minä halusin aina sinistä
ja joskus punaista
ja sitten on ollut vihreät ja ruskeat jo ties kuinka kauan.

vesi tulisi lattiasta läpi
ja kellarissa on radioaktiivista säteilyä
kun oli se tsernopili silloin kun oli veljen syntymäpäivä
ja me oltiin metsäretkellä eikä tiedetty mistään mitään
ennen kuin illalla kun äiti pisti radion päälle

ja on nokkoslasagnea, nokkoslettuja, marjapuuroa, karjalanpiirakoita, ruisleipää.
on valoa. on valoa.

metsätmetsätmetsätmetsät

eniten hämmästyttää niitten vihreys
kun ajaa pakettiauton kyydissä jossa on suurensuuri kannellinen peräkärry
ja mummi ihmetteli islannin ruskeiden sävyjä
ja miten korkeita minä sanon
kun on ikkuna miltei autiossa huoneessa ja vaahterat sen ikkunan takana
ne vaahterat
jotka vielä ovat jäljellä niistä jotka kaadettiin viime kesänä kun olin poissa
ja kun tulin takaisin oli taas tilanne.

nyt ei enää
minulle.
viime yö oli viimeinen
kun painoin päätä kättä silmiä mahaa
patjalla ja valo tuli kattoon
pimeää pimeää yöllä täällä
ei valon ja hämärän rajalla niin kuin saarella
kuin toisessa maassa

aamulla kävelee kadut joita kävellyt jo vuosia
voi sanoa jo vuosia miten hullua
ja sitten antaa villapaidan ja saa villapaidan
ja kävelee takaisin ja ryhtyy pistämään tavaroita pahvilaatikoihin
ilman mitään järjestystä

ja voi pyöräillä pelkässä teepaidassa toisen ystävän luo
ja koira ei pelkää enää yhtä paljon, mutta pelkää kuitenkin
ja niin rakastuneita
ja matkalla kaverit joita ei ensin tunnista
ja muutosta likainen paita ja tukka ja hiki

kuin toisesta maasta kuin toisesta maasta
haluan sinne takaisin haluan takaisin tämän vihreyden keskeltä sinne karuun ja ruskeaan joka alkaa vasta saada värejä.

unet unet. niistä aina herätään
ja Peter sanoi että kuvitelmat ovat pahempaa kuin todellisuus
mutta kun minä seison eteisessä ja toinen ei edes pysy pystyssä ilman tukea
minä tiedän että hän valehteli
että kirjoitti vain fiktiota niin kuin me kaikki

sitä yhtäkkiä lukee paperilappua
jolle on kirjoitettu että kaikki tulee hyväksi
ja sitä yhtäkkiä lukee siinä kun lattialla on enää pelkkää pölyä ja muovipulloja.
kun poika istuu nurkassa suupielet alaspäin
minun suu.
eikä enää tunne mitään. että ei edes katso valokuvia
se yksi siinä hyllyn päällä jossa suutelee tällä sohvalla joka on ollut jo silloin kun istuttiin veljen kanssa katsomassa televisioita vihrehuoneen vieressä eikä jätetty kaukosäädintä vaateröykkiössä

että ota sinä tämä ota sinä vain
ja joskus minä keräsin koiria
pieniä posliinisia ja kortteja ja minulla oli lista roduista
ja kirjastosta aina koirakirjoja.

ja nyt on Sibylle Baier
jonka laulu on tytöltä jota ei tiennyt koskaan tapaavansa
ja Sibylle laulaa
you do me good
you do me
so good you made me forget about

ja minä en tiedä onko se maa vai
olenko se minä
itse

että kun haen pyyhettä alhaalta
minä ajattelen
että äitini
ajattelee
että hän on kasvattanut
vahvan vahvan tytön.

ja peili
jota kannan hissistä autolle
viimeistä
näyttää minulle kuinka
silmistä huolimatta minä

ja nyt minä tarvitsen vain unta.

sweet home sweet

Kasattiin kummipojan kanssa teltta
ja mummi ei oikeastaan kyllä näe enää mitään
sitten matkattiin bussissa taas kilometrejä kilometrien perään
tunteja tuntien perään
ja minä unohdin Dreamlandin lentokoneeseen niin ei ollut mitään luettavaakaan
mutta onneksi viime yön muutaman tunnin unet aiheuttavat sen että myös bussissa väsyttää

ja sitten kukaan ei olekaan vastassa
ja yrittää soittaa
ja kun ei ole avaimia
ja kotona, niin,
koti kai tämä oli
odottaa todellisuus

sitä onkin elänyt sadussa
niin
niin kai sitä on.

mutta huomenna minä näen ystävän jonka kanssa on sanoista
ja sitten pakkaan.

good bye

Tavarat on pakattu ja muutettu pois Höfðistä
en ottanut kuvaa paskaisista keittiöistä ja rappusista kellariin tai edes tyhjästä siivotusta huoneesta.
En tallentanut sitä kuumaa ummehtunutta hajua purkkiin
enkä nauhoittanut aamuun jatkuvia bileitä, joissa en kertaakaan ollut ääniksi.
Enkä enää koskaan mene sinne takaisin.

En ehkä enää koskaan kävele Skipholtia ylös. Oikaise laugalle parkkipaikkojen läpi
raahaa painavia bonuksen kasseja. juokse bussiin juokse Sannelle.

Me sanottiin good bye. Ja kumpikin siinä portilla. Sanne antoi pienen kortin.
Ja minä en antanut mitään enkä osannut sanoa mitään. Muuta kuin we'll see.

ja nyt olen täällä, luona, jolle sanon lentokentällä huomenna hei hei
mutta silloin on aamu ja me ollaan sanottu toisillemme jo niin paljon ettei sen luulisi olevan vaikeaa
ja sitä paitsi minun tavarat on täällä huoneessa, jossa on sen toisenkin tavarat
vaikka ei sitä toista enää
niin että ei tämä oikeastaan ole hyvästi

ja aulassa halattiin nopeasti uuden naapurin kanssa. ensimmäistä kertaa vain me kaksi
ja eilen sanottiin hei hei niillekin joiden kanssa ei koskaan aiemmin käynyt keskustelua

ja solla sanoo kun avaan auton ovea
että minä menen vain matkalle suomeen mutta sitten palaan kotiin Islantiin

eilen sain kuulla että entisessä elämässäni olen asunut pohjois-islannissa
joten ehkä minä tunnen jotain siellä kesällä
että olen tullut kotiin,
ehkä.

ehkä en tiedä miltä tuntuu olla huomenna tähän aikaan kotona.

ehkä minun pitäisi katsoa juna-aikatauluja. ehkä ehkä ehkä ehkä.

nyt osaan istua vain sinisellä patjalla vain sinisellä patjalla nojata tyynyyn ja kirjoittaa kun toinen tekee ruokaa. osaan vain olla ja odottaa.
että sitten kun olen ehkä kaksikymmentäkahdeksan minun sielu alkaa näkyä.

päänsärky

hassua että se alkaa heti kun alkaa suomi
tulla enemmän
täällä islannissa olen ollut ilman migreeniä
ei kertaakaan!
(muistaakseni ainakaan...)

ja olen varma että suomen maaperällä kaivan pillereitä laukustani jokainen päivä.
miten surullista. että on voinut olla viisi kuukautta ilman koska ei ole ollut kotona
ja nyt pelkkä ajatteleminenkin saa niskat jännittymään ja tulee tämä sama olo
joka on niin tuttu

jooga huomenna viimeistä kertaa
ihmiset viimeistä kertaa
viimeistä viimeistä viimeistä

tänään menninkäisnainen piirsi sieluni
ja sanoi että tulen kirjoittamaan paljon.

au rinko

´ Niin, että kuka puhui siitä ettei Islannissa tarkene ja että täällä on aina kylmää tuulista?
Hveragerði. ja minun vielä pelkästä mudasta ruskettuneet jalat.

Islannissa on kesä. ja värit alkavat tulla.

Koko päivä siellä missä on kuuma joki ja kylmä joki ja ne yhtyy
vihdoin siellä
ja aurinko oli niin polttava että paloin ja Sanne piti kylmästä joesta enemmän ja minä sanoin että sitten tykkää Suomestakin
ja meillä oli piknik pelkät uimapuvut päällä
ja liftikyyti islantilaiselta bisnesmieheltä

minä niin pidän tästä kaikesta.
enkä ole yhtään surullinen
siitäkään että tulen kohta kotiin.
hetkeksi ensin mutta että sitten tulen uudestaan. ja sitten tulen kotiin.

oooo
täällä on kesä. täällä on niin kesä että kulkee teepaidassa ja piknikkiä takapihalla ja paljain varpain
täällä islannissa
kun eilen tultiin borganesista tuulesta ja auringosta
kaksi nunnaa, Solla, Sanne ja minä
ja astuin ulos autosta mikä lämpö
ei se ollutkaan liioittelua että lapsilla oli vain sortsit ja kesämekot ja topit

sitten oli merenranta ja siellä puolalaiset kalassa heittämässä kaloja takaisin mereen
ja suolaa oli vain kaikkialla

ja sitten oli taas jäähyväiset
kahden ihmisen
ja liittyminen facebookiin
niin. niin moni ihminen katoaisi muuten. tajusin vain todellisuuden.

ja tänään
kävely läpi kaupungin kun kaikki vasta alkaa olla kuumaa
ja sitten on paksu kirje suklaapaketissa joka oli jugurttiappelsiinia

ja monia ihmisiä
jotka kaikki lähtevät eri päivinä
eikä kukaan ole heistä täällä enää silloin
kun minä palaan

palaan kun on kesä ja sitten pohjoinen
tämä maa uusi
ihan eri

ja kävely läpi kaupungin
joka on enemmän kuuma
ja pankki ja kauppa ja sitten takapiha ja kuvat ja ilo
maata auringossa ja tietää
tietäätietäätietää että ei kadota

*
että vaikka ei tiedä missä tai milloin tai miten
niin me ollaan ystäviä, Sanne ja minä.



* huomatkaa vanha mies taustalla. Hän käveli ainakin kolmesti ohi kärryineen. Ja kuulemma tekee niin päivittäin. Jokapuolella.

matka on tehty
ympäri
ja sitten istuttu viltillä
koska on kesä
ja jokatoinen sekuntti takki takaisin päälle
syöty yhdeksänlajinillalista äitin ja isin ja mummin kanssa
mutta sitten minä sainkin vain yhden pääruoan
kun kasvis
ja kahden valkoviinipullon jälkeen
sitä katua johon paistaa aurinko
ja on paita jossa napit
mutta sitten kun lähden minä seison selkä päin
enkä kuuntele mitään
kävelen ulos kävelen suoraan sinne
missä kaikki erasmusopiskelijat ovat
ja kuinka poika tampereelta ostaa uusia ja uusia kaljoja
ja katoaa silloin kun puhuu puhelimeen jatkoilla
joissa odotamme kello viittä
jolloin kaksi lähtee
ja minun äiti ja minun isi ja minun mummi
ja sitten punainen pilkullinen mekko
(kuumuus johtui vain siitä) päällä
nukahtaa kun soitetaan avaamaan ovi antamaan oranssi kuori jossa kruunuja
ja sitten nukkuu lisää
kunnes on kulunut neljä tuntia
ja herää ja aurinko on kirkas
eikä oikein tiedä miten päin
päättää päättää päättää
peilissä on mustia silmän alla
sama mekko päällä ja varpaissa ja kantapäissä rakkoja
koska vihreät uudet kengät eivät kävelemistä varten

tänään niin kesää
että verhot kiinni sängystä ei halua lähteä mihinkään ei halua syödä
maata vain
tältäkö se tuntuu tältäkö

tekee kaikkensa.
miksi sitä aina antaa itsestään lopulta liikaa?
kaiken
miksi sitä haluaa antaa kaiken itsestään
vaikka voisi olla välittämättä
napittaa punaista takkia selkä sinne päin josta kukaan ei liiku

ja mennään tanssimaan
tanssitaan niin että tämä on viimeinen kerta
tanssitaan taiteiden keskellä
tanssitaan ovi rakosellaan pääkadulle
ovi avoinna pääkadulle ja ihmiset ulkopuolella
tanssitaan läpi huoneen

ja tanssin jälkeen penkillä
you don't want to end it like this
ja Sanne on aina niin viisas
mutta ulkopuolella on eri silmät
paremmat
kuin siinä kun tietää että tekee kuitenkin taas kaikkensa
että aurinko tulisi seinään
että voisi katsoa sitä
että ei pistäisi verhoja eteen

ja siivousviikko
nyt
huomenna kuudelta aamulla nunnien kanssa Sollan kesämökille
kuudelta aamulla.

en jaksa syödä kaikkea salaattia
en jaksa hakea imuria ja aloittaa imuroimista
en luuttua
haluan maata sängyssä
ja kadota niiltä jotka ovat muuttaneet viereiseen huoneeseen
haluan suomen
haluan kaiken mitä minulla oli siellä enkä mitään siitä mitä täällä
haluan kaiken mitä minulla oli täällä enkä mitään siitä mitä suomessa
haluan molemmat
haluan kaiken

so tell me what do you want


nothing more or nothing less

ja minä kävelen ovista ulos
odotan ennen viimeistä
odotan aina ennen viimeistä

minussa on jotakin vikaa
ehkä minä en olekaan jeesus tai mozart
niin kuin ajattelin lapsena
vaan minusta tuleekin nunna niin kuin ajattelin lapsena
niin
ehkä minusta tosiaan on tulossa
enkä sano tätä vitsillä
ehkä se on kohtaloni
ehkä se on mitä todella haluan
missä todella olisin lopulta hyvä
voiko nunnana olla hyvä?

miksi täytyy aina olla hyvä?
miksi niin kovasti haluaa aina olla hyvä
eikä vain hyvä vaan enemmän
parempi, erinomainen
kaikista kaikista kaikkein

We prayed we prayed for rain
I never wanted to see the sun again*

kunpa osaisin olla 
niin kuin ajattelen.

*Patti Smith, blue poles

huomenna on äitienpäivä
ja tänään minusta ja islanninäidistä ja ammasta* otettiin kuva
ja äitini seisoi kauempana

miten hassulta se tuntuu
että Solla halaa ja suutelee minua
joka kerta kun tapaamme
pitää kunnolla kiinni
katsoo silmiin ja kysyy ja että voin olla niin lähellä
ja minun oma äitini
hän jonka sisästä olen tullut
seisoo etäällä ja sanoo että pärjäämme ilman sinuakin
ja kun silmäni loistavat sammalmekosta tai tanssimisesta tai rakkaudesta tai merestä
äiti
ei huomaa mitään
katsotaanko mitä tuolla kaupassa on
haluatko että ostan sen sinulle

eikä se ole sitä ettäkö olisin kiittämätön (varmasti sitäkin, hemmoteltu kakara)
me emme vain kuulu samaan todellisuuteen
me emme jaa sitä
eikä vain se ettemme jaa
vaan ettei äitini kykene siihen - joko hän ei halua tai hänellä ei vain ole sellaista tunneälyä että pystyisi lähentymään, syventymään toisiin ihmisiin
isäni valittaa aina ihan samaa
kukaan ei tunne häntä -minä sanon äiti.

juuri oikeastaan siitä syystä tein äitien kirjan muutama vuosi sitten
johon halusin äitieni kirjoittavan
mummi aloitti
ja kirjoitti niin ihanasti, rehellisesti, todellisesti. ihan tavallisia asioita, mutta hänen omiaan. itsestään.
äiti ei ole vieläkään kyennyt kirjoittamaan, koska en ole tehnyt kysymyksiä
hän ei osaa kirjoittaa itsestään, ei mitään, ellei häneltä kysytä
hän ei osaa kertoa ellei kysytä suoraan
hän ei osaa kysyä suoraan, pitää kertoa
hiljaisuus puhelimessa
minä katson ikkunasta mummini puutarhaan omenapuiden yli ja äiti sanoo heippa sitten
hetken päästä tulee tekstiviesti että oletko suuttunut.

Marian taulut olivat ihmeellisiä. Kauniita ja herkkiä. Voimakkaita. Liikkuvia ja värit. maalattu luonnonväreillä.
Jos olisi rahaa vähääkään enemmän ja oma koti ostaisin taulun. Haluaisin ostaa taulun äidille. Mutta hinnat 200 000 kruunua joka on tämän kurssin mukaan 1190 e. Tili olisi sen jälkeen typötyhjä. Jos siellä edes tällä hetkellä on tuota summaa. Enkä yhtään tarkoita, että hinta olisi liikaa niistä maalauksista, ajattelen että itseasiassa liian vähän. Minä vain olen köyhä.
Toisinaan sen huomaa. (voisin kyllä säästää kahden kuukauden kesän palkan ja ostaa taulun sillä...)

On niin hyvä olla täällä
olemme puhuneet Sannen kanssa paljon
miten täällä on hyvä jokaisella tasolla

ja miten pelottaa Suomi
että entä jos siellä katoaa
kaikki se hyvä mitä on saanut itseensä täällä
että miten sen voisi säilyttää.



*amma = isoäiti

tanssimaan!

kaksi tuntia tanssimista
kuin hullu
rakastan kaaosta kaikista eniten

ja te jotka aiotte olla ensi vuonna jyväskylässä
olkaa varuillanne
sillä haaveilen tanssiryhmästä
joka perustuisi tähän viiteen rytmiin
kerran viikossa kaksi tuntia
musiikkia
jonka voi luokitella viiteen erilaiseen
flow
staccato
chaos
lyrical
stillness
en halua enää luopua näistä perjantaisista tansseista! Onko kiinnostuneita?
Five rythm on kokonainen filosofia
mutta käytännössä täällä me vaan tanssitaan
pari kertaa kuukaudessa on opettaja, joka perehdyttää johonkin osa-alueeseen tai systeemiin yleensä ja olisi tietysti mahtavaa jos saisi jonkun sellaiseen Jyväskyläänkin!

en oikeastaan edes tiedä kuinka paljon suomessa on tuohon viiteen rytmiin liittyvää toimintaa. En löytänyt googlesta ainakaan mitään.

ja perjantainen kahden tunnin yhtämittainen tanssi on aina hyvää lämmittelyä alakaupunkiin.

tämä päivä

Aurinko on jo ylhäällä
kun raottaa verhoja puoli yhdeksältä
Sovitaan että tunnin päästä lähdemme kävelemään Laugaveguria
minulla pilkullinen punainen mekko ja ruisleipä kassissa
Solla soittaa matkalta että tuleeko hakemaan
kun me olemme niin hitaita. Sanne ja minä. Sanne kertoo unesta
jossa meditaatio niin syvälle että tämä se on tämä se viimein on
ja minä näin unen jota en muista mutta että tärkeä

muistamme että ovi on Frida Kahlon kohdalla
ja Solla kääntää minun päätä ja minun pitää katsoa silmillä sivuun
nauran

sitten on enemmän ja enemmän tuulta kun tulen kotiin
ja keskustelu sähköisesti jatkuu tunteja
samaan aikaan kirja ajasta kuinka pitäisi olla nyt
välissä meditaatio
sanoja siitä miten negatiivisuus on ruumis joka ei ole minä
kunnes sanon että on mentävä joogaan
nyt
heti

ja minä juoksen alamäkeen päin liikennevaloista jotka on punaiset
ja joogassa kuuntelen hengitystä
meditaatio niin ettei edes huomaa aikaa

kadulla vastaan tamperelainen ja unkarilainen
jotka etsivät pitsapaikkaa
ja koska minun aikani on tässä nyt vain tämä
minä lähden mukaan
ja istumme aurinkopöytään
ja puhumme facebookista, matkoista, töistä, rahasta, islannista, kiintymyksestä, omistamisesta, yhteisöllisyydestä, individualistisuudesta, perheistä, suvuista kunnes minä näytän tamperelaisen tädiltä
ja unkarilainen sanoo että nyt minä lähden

ja tuulessa minä soitan sannelle lähdemmekö juhliin
mutta vain minä olen vapaa velvollisuuksista

ja kun tuuli ravisuttaa lyhtypylväitä ja hiukset ettei näe
niin nopeasti
minä levitän kädet
ja autoistaan katsovat
kun minä kuljen tuulta selkä suorana vain

kuljen viimeiset kadut.

täydellinen päivä

Aurinko on jo ylhäällä
kun raottaa verhoja kello puoli yhdeksän
aamukahvi Sollan luona
tuulesta huolimatta kävelemme sinne
tuntia myöhemmin tuoreita sämpylöitä
minä pilkullisessa hameessani, jonka äiti on tuonut
ja ruisleipä tarjoilut.

kirkas on aurinko
niin
että minä olen kinunnut tarpeeksi
jotta lähdemme Hveragerðiin
jossa kuuma ja kylmä joki yhtyvät
ja vedestä tulee juuri sopivan lämpöistä uimisille
tuuli ei ole kolmeatoista metriä sekunnissa niin kuin säätiedoituksessa ennustettiin
vaan ihan tavallinen tuuli, eikä sitä edes huomaa siellä vuorien välissä

kun tulemme takaisin on jo ilta
auringonlasku ja valo ja majakka, ranta täynnä simpukoita
tuuli ei ole yhtään kylmä ja se on sitäapaitsi hiipunut
miltei olemattomiin.
ja me kävelemme kaikki vieretysten rantaa
kunnes aurinko kadonnut
ja alkaa viilentyä
ja on jäljellä enää ovet käydä sisään, juoda teetä koska sormet
vähän kylmät ja hiukset märät syvältä latvoista

ja me nukumme hyvin
aamuun asti.

Tänään oli niin aurinkoista että minä vain tanssin
läpi Reykjavikin puistoon
ja kaikki takit ja huivit otin pois
ja repusta otin kirjan islannin ympäristöongelmista ja sensellaisista
sen dreamlandin
ja istuin hetken kun oli vaan linnut ja puut
kun oli vielä aamu ei edes kymmentä kello
ja vain hymyä vain niin lämmin

ja sitten oli golden circle äidin kanssa tai äidin työporukan kanssa
tai oikeastaan sen työpaikan jossa äiti on hallituksen kanssa
ja
miten hukkaan heitetyltä kaikki meditaatiot taas hetkeen tuntuvat
kun ajattelen että en kestä että inhoan että kuinka en voi sietää
suomalaismiehiä, keski-iän ylittäneitä turvonneita
saatana vittu saatana ja kuuluu ääni kun avataan kaljatölkki
että suomalaisturistit
että ollaan vähän hallituksen kanssa retkellä saatana
ja ainoat puheenaiheet on miten naiset on just tota ja tätä
ja että viinaa ja kyllä on islantilaisten rahat

ja minä istun kiltisti koko päivän bussissa heidän kanssaan
ja kohotan kulmia kun kaikki ne neljä naista niiden miesten keskellä vain naurahtelevat ja nyökyttelevät niille typerille vitseille, jotka kohdistuvat heihin ja kaljatölkkeihin jotka kierivät bussinlattialla

ja mikä ikävä tunne sisälle siitä
että minun äiti joutuu olemaan yksin niitten noitten miesten keskellä siellä
että millaista se on ollutkaan kun äiti on tullut sinne paljon nuorempana ja kokemattomana ja naisena ja vielä ympäristöalan koulutuksella

ja sitten ikävä tunne siitä
että tajuaa ettei tunne äitiään yhtään
että ei tiedä mitään eikä oikeastaan edes kiinnosta
että ei ole kinnostunut omista vanhemmistaan

minä en tykkää minun äidistä

saako sellaista ajatella?
jos ei edes saisi kestään ihmisestä niin miten sitten omasta äidistään.

ja kateus
kun täällä on kaikkien äidit jotain ihan super
joiden kanssa voi liftata
tai keskustella meditaatiosta ja meedioista ja sellaisista
joiden äidit kuivattavat kukkia ja yrttejä
joiden isät tanssivat vapaasti lasten kanssa lauantai-iltaisin
tai heräävät puoliltapäivin paistamaan pannukakkuja

että ei edes tahdo kenenkään tapaavan heitä sittenkään
että mitä tavattavaa siinä nyt sitten oikeastaan edes on

ja miten lapsellista
miten typerää ja typerää ja kehittymätöntä
ajatella omista vanhemmistaan näin
vertailla
arvottaa
kun ei ole kerta mitään vikaakaan.

haluaisi vain jäädä nukkumaan aurinkoon
eikä koskaan nähdä että betonitalot on betonitaloja
ja metsät kaadetaan järvimaiseman ja auringon tieltä
että ainut tapa elää on järjestäytynyt yhteiskunta
joka tarkoittaa että on työ työ työ josta saa rahaa jolla voi ostaa tavaraa jolla voi tyhjentää pään että jaksaisi mennä töihin.

miten masentuneeksi tämä keski-ikäisyyden kuva minut saakaan!

miten kauaksi haluaisinkaan siitä mennä!

istua islantilaisäitini keittiössä juomassa teetä kahden tunnin tanssimisen jälkeen
kävellä museoiden käytäviä
kikattaa
keski-ikäisen islantilaisen naisen kanssa.

retki

Snæfellsnes eilen
sateessa ja tuulessa.

Lynch

Te kateelliset
David Lynchin ystävät
minä
tapasin hänet tänään. Hän oli nimittäin islannissa
lanseeramassa transendentaalista meditaatiota

ja oli pettymys
koska koko tilaisuus oli lähinnä mainos ja Lynchkin kuulosti aivopestyltä
amerikkalaiselta myyntimieheltä.

Vaikka hyvä tarkoitus ja arviolta 1200 ihmistä kuuntelemassa
kuinka muutos saadaan aikaiseksi
silti sitä vain miettii
kun kyse ei ole vain siitä että ihmiset alkaisivat meditoida
vaan lähinnä siitä että he maksaisivat siitä että saisivat välineet meditaatioon
eikä mitään pikkusummia
ensi alkuun meille jaettiin lappu jossa oli kruunuina 100 000
hintana
(eli n. 600 euroa tän hetkisen kurssin mukaan)
ja käsittääkseni aloituskurssi

jos nämä ihmiset uskovat että tämän meditaation avulla saadaan aikaan parempi maailma
ja he haluavat muuttaa maailman paremmaksi, miksi ihmeessä he rahastavat ihmisiä sillä ja siten karkoittavat aika suuren osan ihmisistä tämän ihmelääkkeen parista?
eikö kaikista järkevintä olisi antaa opetusta ilmaiseksi. varsinkin, jos Lynchiin on uskomista ja oppiminen kestää yhden tunnin ja voi kuinka helppoa se onkaan! valo vaan tulee aaltoina ja kaikki on auvoista iloa ja onnea.

itselle meditaatio on lähennä pinnistelyä, taistelua
kuin kiipeämistä viimeisillä voimilla vuorenhuipulle
että tietää että siellä huipulla on huikea näköala
ja että tuntuu hyvältä kun on päässyt sinne
mutta että se ei suinkaan ole helppoa
vaan tekisi mieli lopettaa kesken
kääntyä takaisin ja juosta alamäkeen.

enkä usko että olen ainoa
jolle puolituntia paikallaan istuminen, ilman ajatusten vaivaa
on vaikeaa.

ja oli hassua
että juuri ennen luentoa
kirjoitin päiväkirjaan yrittäväni pitää lupauksen
että teen hyvää, tai en ainakaan tarkoituksella pahaa
ja että tahdon negatiivisuuden pois
itsestäni
että yritän kovasti muuttua siihen suuntaan.

ja sitten luin kirjaa, jossa kerrottin ideoista
miten ideat tulevat samaan aikaan
keksinnöistä
miten monet ihmiset itseasiassa ovat keksineet samat asiat samaan aikaan
(evoluutio, kello, sähkö)
ja miten kirjallisuudessakin
samat ilmiöt, samat ideat
samaan aikaan
ja miten tunnistin oman pelkoni
että oma kirjani tullaan jo julkaisseeksi ennen kuin minä
että niin voi tosiaan käydä
että joku ehtii ensin!

ja että sitten luennolla juuri nuo samat
että samalla tavalla kuin positiiviset ajatukset
myös negatiiviset vaikuttavat
totta kai, sanon minä
minä ainakin imen hirmuisen helposti toisten mielialat
ja ajatukset, miten helppoa on lähteä siihen kierteeseen
kun joku alkaa ajatella pahasti jostakusta, miten helposti sitä itsekin löytää sitten vikoja
ja että kun moni ihminen ajattelee samaan aikaan jotakin
se voi todellakin
vaikuttaa.
että me voimme vaikuttaa ajatuksillammekin.

tiedä häntä.
mutta ei kai siitä haittaakaan ole. että yrittää. teoillaan ja ajatuksillaan, koko kehollaan olla hyvä. itselle ja kaikelle ympäröivälle.

ja mikä sitten onkaan hyvää tai oikeaa
se ei kai ole mitään sellaista mitä voidaan allekirjoittamalla papereita päättää

minä luulen vahvasti että se on tasapaino.

jos miettii miten kaikki täällä luonnossa toimii
se on aikalailla tasapainoilua (toisaalta maailma pyrkii kohti epäjärjestystä opin fysiikan tunnilla yläasteella)

ehkä maailma onkin vain
näiden kahden voiman taistelu
epäjärjestys tasapaino
ehkä jumala onkin tasapaino
ja saatana epäjärjestys tai jumala epäjärjestys ja saatana tasapaino
tai ehkä ne kaksi eivät ole vastakohtia vaan yksi ja sama
vain kaksi eri puolta
kun kääntää
niin kuin pallo
atomi

että voi olla kiltti tuhma kiltti (kiitos heidi lanseerauksesta)

että kaukaa kaikella on tarkoitus ja järjestys
niin kuin elokuvassa nimeltä Baraka
ihmisetkin liikkuu niin kuin vesi niin kuin metsä
mutta lähikuvassa mikään ei pysy
vaan sinkoilee kaaoottisesti
ja kohtaa sattumanvaraisesti

että miksi pitää aina erottaa ja tehdä kaavoja ja selityksiä ja teorioita
aina teoria
aina syy
eikö kaikki voi vallita yhtä aikaa?

että ollaanhan mekin muuta
kuin joku piirre
ollaanhan mekin kompleksinen kokonaisuus
koostutaan miljoonista soluista
jotka on kaikki yksittäisiä ja silti yhdessä kokonaisuus
että meissä voi olla aivojen kaltaista
ja sitten jotain niin kuin hiukset
että me voidaan tykätä kastaa varpaat veteen
ja voidaan nähdä unia
eihän ne liity yhtään toisiinsa
se että on kynsi ja se että nauraa.

vappu

Grillibileet
jotka alkoivat sateessa
ja minä lähdin
kun aurinko oli ollut jo hetken ja kello yli viisi
ja kävelin auringonpaisteen läpi
Camilla bussipysäkillä matkalla tanssiin
tuntematonta reittiä ja valkoviiniä ja kuohuviiniä ja
hautausmaan ohi

Heiðmörk
metsä
ja me ainoat matkustajat
jonkinaikaa linja-autossa ja seuraavalla pois sanoo Georg
ja minä että kaunis pieni kävely
koska ympärillä betonisia kerrostaloja
samanlaisia neliskanttisia
mutta



pian tulee maasto
ja tuore puu katkaistuna
se tuoksu
sahanpurua ja kostea tuore puu
ja minä
että jonain päivänä vien sinut oikeaan metsään
josta keskustelu siitä mitä tarkoittaa i'll take you




ja on järvenranta
jota voi kiertää
ja bussi, joka taas kerran juuri mennyt
betonilähiöiden
korkeiden kerrostalojen
amerikkalaistyylisten uusrakennusten
funkkistalojen
ohitse
kukkulalle jolta koko Reykjavik siellä
auringonlaskussa

ja lintu joka päästää tai jonka siivet päästää
äänen josta en tunnista sitä
ja se seuraa meitä, minua, se seuraa minua
ja toinen sanoo ettei se ole sama lintu
mutta tietenkin se on sama lintu
se tuli tuttavaksi metsässä
ja jatkoi
matkaa vaikka rumat rakennukset ei puita
aina vain sinisellä taivaalla laulu



ja autioituneet talot, keskenjääneet
huoltoaseman vessa ja elokuvateatteri jossa elokuva juuri alkamassa
ja me
vain sisään ja tietysti tauko keskellä elokuvaa
joka olikin hyvin uskonnollinen
ja kuinka nauramme molemmat
kun lapset juoksevat lopussa viljapeltoa
valkoisissa vaatteissaan
ja puu niin raamatullisena

ja kotimatka kestää puolitoista tuntia jalan
ei tarvitse kävellä niin nopeasti
mutta minä teen kaiken niin
enkä tee, minä sanon. en kaikkea ja me pysähdymme pimeään

mutta ei enää pimene
vaan alkaa aurinko nousta
jos valvomme näemme molemmat

puolenpäivän aikaan sataa
tuuli oli yltynyt jo aamusta
kaikki ikkunat auki
ja ovi pitää ääntä
minulla on punaista teetä ja en tiedä mitä reykjavik tulee olemaan minulle
sanon metsän reunassa etten pidä tästä kaupungista
mutta
sanoinhan minä helsingistäkin
ja joka kerran kun kävelen puistomme viertä katuja joita kävelin silloin
niiden talojen viertä joiden asukkaita ihmettelimme
minä kaipaan ja rakastan
siksi kai anna järvisen laulu.

aftur
aftur aftur

jonain päivänä
tänne takaisin.