olen ollut tänään pahoilla mielin.
lumi on muuttunut loskaksi
eikä mistään auringosta ole mitään tietoa.
ja sitä on vain niin naiivi
eikä tajua että
mikään ei ole koskaan
yksinkertaista
eikä ole riippuvaista vain itsestä
että kun minä olen onnellinen
totta kai kaikki muutkin ovat
ja koska minä tahdon tätä
totta kai kaikki muutkin tahtovat
minua itkettää koko ajan ihan hirmuisesti.
eikä ole oikeastaan mitään sanottavaa.
muistan vain
minkälainen kaava
minun elämälläni on
yhtäkkiä taas muistan sen
eikä sitten olekaan enää merkitystä
että sen on unohtanut jossain välissä
että jossain välissä on alkanut jo itsekin uskoa ettei kaikki ehkä menekään
aina
samalla tavalla
ja minulle sanottiin kuinka minä jaksan aina
olla niin iloinen
ja kaikki kääntyivät katsomaan
eivätkä he tienneet
mitä he olisivat sanoneet jos olisin alkanut itkeä heti
siinä
sen jälkeen kun he ovat kehuneet hymyäni
kuinka minä voin aina ajatella
kerta toisensa jälkeen minä ajattelen
että nyt
että ei minun tarvitse pelätä mitään
ja minulle sanotaan että on onnellinen
minä kysyn miksi
ja minulle hymyillään
ei sitä osaa selittää
kaikki,
kaikki vaan on hyvin
ja ensimmäistä kertaa
kun minä jään solmimaan kengännauhat, minua odotetaan
hän odottaa
ja on tie
jota kävellään aina iltaisin ja aamuisin
jota minä juoksen
koska tahdon päästä nopeasti kivelleni
siitä tuli minun kiveni
minun
juuri silloin
kun oli jää
ja piti pysähtyä
kirjoittamaan numeroita lumihankeen
eikä mikään ole vieläkään muuttunut
on vain ihmisiä
jotka ovat eri ihmisiä
mutta heissä on piirteitä
jotka muistuttavat minua jostain
niistä vuosista
ehkä
kun edellisen kerran
ajattelin että nyt
ja on paikkoja
eri paikkoja ehkä
koska kaikkiin paikkoihin liittyy tarina
mutta ei koskaan minun satujeni paikkoja
vaikka olenkin jo sanonut ne ääneen
eikä mikään muutu
vaikka yrittäisi keksiä itselleen uuden nimen
ja suunnittelee
typeriä muodonmuutoksia
eikä ole mitään estettä sille
etteikö voisi
olla joku toinen
voihan sitä
voihan sitä vaikka
ja minun on vain niin paha mieli tänään
kun lumi on loskaa
ja minä olen saanut toiseksi viimeisen lahjakirjeeni, 99/100
ja se on kuin
joku jota rakastat
antaisi sinulle syntymäpäivälahjaksi
arkun
itselleen
johon sinä hänet voisit sitten haudata
ehkä minä rakastan pianoa
siksi
kun siinä kaikki on jotenkin niin ehdotonta
tahto
ja kai pitää hyväksyä sekin
ettei aina jaksa olla niin voimakas
ja että joskus voi olla surullinen
ilman syytäkin
2 kommenttia:
ehkä viimeinen sadasta kirjeestä lupaa sata lisää.
Se on hassua, mutta tajusin tästä viestistä sen, että olen kaivannut hirveästi sitä, että voi olla surullinen jonkun kanssa. Tai, että voi olla ylipäätään surullinen, ja jollain tavalla näyttää sen.
Siitä on hirveän pitkä aika kun viimeksi sillä tavoin. Että saa. Olen kiitollinen siitä, että jaksoit lukea tuon pitkän vihaisen ja surullisen vuodatukseni. On niin vaikea näyttää ihmisille, että on joskus surullinen. Tai ylipäätään omia inhottavanpuoleisia ajatuksiaan.
Sen jälkeen on paljon parempi olla.
Minun on tänään ollut tosi hyvä olla. Täytyy lainata kirjoja auringonkukista! Ja ehkä tänään katsomaan sitä sarjaa, ja nähdä taas kaikki pitkästä aikaa. Paitsi Paman, Pamaa on ehtinyt ikävöidä jo nyt!
Lähetä kommentti