Tää on kipeä.

pö

olipas ihanat pikkujoulut.

pöljässä.

on satoja kuvia sieltä. mutta ne on vielä suuria niin en laita
ja siellä oli niin talvi niin kaunis

piirileikkejä ja tonttujumppaa ja joulupukkimurhaajaa ja lahjoja ja ainonterästettyäglögiä ja pipareita ja sipulikeskustelua ja hierontaa ja kosketteluja ja saunaa ja lunta ja pakkasta ja säälittävät porot ihanat rakennukset
savolaista murretta

mutta nyt olen kotona
ja lunta tuiskuttaa
ja pitäisi päättää mitä sitä syö ja leipooko leipää
ja tekeekö yhden tekstin joka on lojunut aikapäivät vain keskeneräisenä
ja se pitäisi valmistaa
vai menisikö vain nukkumaan
ja nukkuisi aamuun asti

Ystäväni on menossa tänä vuonna linnanjuhliin
näin siitä unta
että linna oli täynnä hippejä.

ja minä en osaa enää aikaa. pitää lähteä kohta vaikka siihen on neljä tuntia

enkä tiedä mitä tekisi mieli syödä

tekisi mieli vain istua parvekkeella palelemassa
että ei tulisi koskaan enää kuuma
istuisi niin kauan että jäätyisi niin ei voisi edes kuvitella mitään
sanoja
joita ei kuitenkaan koskaan tule sanoneeksi
koska aina tulee aamu
ja silloin herätään
ja kaikki se mikä oli totta öisin ei enää
tunnu missään

paitsi seuraavalla kerralla

kun tulee täysikuu
ja kierretään ympyrää katsomatta alaspäin
kertaakaan
on vain kuu
ja ensimmäiset sanat ovat totta
eikä niitä muista kukaan
mutta ne ovat totta
koska minä muistan ne vaikka en niitä sanonutkaan
ja minun silmäni
niin
tarvitaan pinsetit veitsi ja sakset pyöritetään silmä iriti vesipisara lasille ja siinä preparaatti
valmiina tarkastettavaksi
montako soikeaa ja montako pyöreää loista sieltä löytyy
minun silmistäni
montako
niitä jotka katsovat aivan liian kauan
ei pitäisi sanoa niin
koska sitten alkaa ajatella
eikä sellaisia ajatuksia saa ajatella
koska on valaat
ja suden viittoma on sama kuin peto

ja ensimmäisenä oli uni
sen jälkeen kaikki on loputonta
pitää tehdä sanoista totta
ja asettua tarkkailemaan
kun toinen litistää silmän lasille
kaapii kaiken silmän sisältä ja laittaa kuoren kalan viereen

seuraavalla kerralla on mato
yksitellen me avaamme kaiken
mutta se ei ole vaikeaa
miten avoinaisia me olemme
ja silti sitä ihmettelee miten kukaan ei muka huomaa
että maailma on hei pyöreä

eikä sitä sitten enää muista
on helppo unohtaa kun on välimatkaa
ja villamekkoja odottamassa
kettuja ikkunalaudalla

vain silloin kun on kuuma iho
ja tuulee niin että on kipristettävä varpaat
käännettävä selkä ja pysähdyttävä hetkeksi ennen ovea
kuunneltava kun sade ei kuulu

mutta minä olen turvassa
olen niin turvassa
koska minä saan pitää satuni
eikä niitä tarvitse muuttaa
ja koska ei ole sielunsiskoja tai sielunveljiä tai jumalia tai enkeleitä tai ketään kelle
tekisi salaisuuksia
on ihan turvassa
kunhan vain

on askelia
mahdottomia ottaa
ja sellaisia joita on kiellettävä ottamasta
koska on meriä
ja niiden jälkeen loputtomasti tietä
eikä se muutu miksikään

on aika vuodesta jolloin näkee unta
jolloin ajattelee jotakuta tiettyä
makaamme kolme melkein vieretysten
ja mietimme miksi juuri tänään
kunnes minä kerron teoriani
ja se osui oikeaan
on aikoja vuodesta joita ei voi välttää
ja on unia
jotka tulevat uudestaan ja uudestaan ja uudestaan
ja sitten niitä jotka eivät koskaan toistu mutta niistä jää jälki

voihan sitä pyyhkiä peililasista
puristaa rätit kuivaksi ja ripustaa roikkumaan
ja odotella
sitä voi aina odotella
että lakkaisi
että haihtuisi
ja sitten ei tietäisi mitään
ei näkisi enää mitään
olisi silmänaukot ja niin tyhjä että pullonkorkillinen tuhkaa
sitten voisi istua hiljaa tai nauraen

voihan sitä

enkä minä tahdo lähteä täältä tänään sateeseen
vaan on pakko
eikä ole oikeastaan mitään parempaa
juuri nyt
kun tavata ystäviä joita ei ole pitkään aikaan nähnyt
ihan toiseen maailmaan niin että voi hetkeksi tuntea itsensä ulkopuoliseksi
ravisuttaa
ja palata takaisin
haihduttaa yöt ja kuvat
jotka katoavat ääneenlausuttuina
ja joiden ymmärtämiseen tarvittaisiin kaksi
ja vain minä kirjoitan salakieltä.

taas kissoja

Kissat nukkuivat sohvalla. Yksi oli aikuinen iso kissa, musta, se oli tavallaan Mörönpöty (sukulaisteni nyt jo edesmennyt kissa), toinen pienmpi musta kissa, tavallaan Iidis (myös samojen sukulaisteni edesmennyt kissa), ja paljon ihan vauvakissoja. Ne kaikki siis nukkuivat sohvalla, tai se oli sellainen nojatuoli enemmän. Minä istuin jostain syystä niiden edessä, sillä samalla tuolilla. Yhtäkkiä tunsin kuinka niiden kissojen tassut ja kynnet tarttuivat minun selkään ja käsiin. Ajattelin ensin, että ne vaan unissaan venyttelevät, mutta ei, ne kävivät tosissaan kiinni, ne kaksi isompaa, ja sitten jostain syystä ne pienetkin kissat lennähtivät niiden isojen sylistä (isommat nukkuivat kerällä ja pienet nukkuivat tavallaan siellä kerän sisällä, ne pienet olivat kirjavia, tosi suloisia, ja oli siellä mustiakin kissoja) ja tarttuivat. Olin täynnä kissoja ja yritin ravistaa niitä pois. Varsinkin se isoin kissa sai tartuttua minuun jatkuvasti uudestaan. Huoneessa oli muitakin ihmisiä, kissojen omistajat, ja yritin pyytää apua heiltä, (mutta jostain syystä se ei taaskaan oikein onnistunut). Tuntui, kuin huoneessa olijat olisivat nyt olleet hengessä mukana, mutta kuitenkaan he eivät olleet valmiita auttamaan minua, vaan minun piti selvitä siitä yksin.
Lopulta se isokissa oli aivan raivona. Se sähisi ja murisi ja hyökkäili (ruumini olisi siis jo tässä vaiheessa vapaa kissoista) ja omistajatkin olivat ihmeissään ja kauhuissaan.
Ehdotin, että jos kissan annettaisi vähän aikaa rauhoittua toisessa huoneessa.
Kuljin toisissa huoneissa ja yritin äkkiä päästä jonkin oven taakse niin että voisin olla varma siitä, ettei kissa tulisi mukana. Tuntui kuitenkin koko ajan siltä kuin se kissa olisi ollut nurkan takana valmiina hyökkäämään. Katselin käsivarsiani ja niissä oli haaleat raapimajäljet.

Toinen uni oli ehkä vielä ahdistavampi. Koska tuo kissateema on niin tuttu, ettei se enää oikein tunnu miltään. Vaikka toisaalta se vaivaa minua ehkä unista eniten.
Toinen uni oli jälleen kuin elokuva. Siinä oli tapahtunut kuolemia ja vähän sellaista Lynch + kauhuleffa meininkiä. Siinä oli paljon siskoksia, ja minä esitin niiden kaikkien roolin. Oli siis vain minä ja lukemattomasti eri roolihenkilöitä. Siskokset istuivat jossakin puiston tapaisessa ja pelkäsivät. Heidän vanhempansa oli ilmeisesti murhattu ja osa siskoksista oli ihan veressä, osa oli tavallaan kuolleita, mutta he silti istuivat muiden kanssa. Siskosten luo tuli myös muita henkilöitä. Ja ne kaikki olivat jotenkin hämäriä eikä niistä tiennyt, että kuka on paha ja murhaaja ja kuka ei. Siellä oli miehiä, jotka yrittivät lähennellä ja varsinkin yksi, seurasi koko ajan yhtä siskoista, sitten selvisi kuitenkin, että mies oli vain kuuro, eikä siis ymmärtänyt kun häntä kehotti lähtemään. Ja se olikin vaaraton. Ja oli hahmoja, jotka tulivat vain selän taakse seisomaan.
Henkilöt vain vaihtuivat, minä vaihduin henkilöstä toiseksi ja koko ajan oli odotus, että kuka hyökkää, mistä ja kenen kimppuun murhatakseen.

en tiedä.
en todellakaan pysty yhdistämään näitä unia mihinkään todelliseen. vaikka mielestäni olen jo jonkin verran hyvä omassa unityössäni. analysoimaan omia uniani. ei se ole kovin vaikeaa. nämä kissat vain pysyttelevät mysteerinä.

ja pelkään, että alan kohta oikeasti pelätä kissoja.

huokaus.

tämän takiako minä olen jatkuvasti väsynyt?

en ymmärrä
eilen menin ennen yhdeksää nukkumaan
siis illalla ennen yhdeksää
ja heräsin yhdeksältä aamulla
siis yli kaksitoistatuntiaunta
ja silti minua väsyttää
tuntuu kuin tarvisin nukkumista loputtomasti

olen ymmälläni tästä väsymyksestä

ja unet kulkevat kuvina
omituisina joita en osaa yhdistää mihinkään

enkä jaksa jatkuvasti juosta

ja voi helkutti kun olen jättänyt sadat jutut puolitiehen ja nyt ne pitäisi
ja plaah.

huh huu

olen vielä väsy viikonlopusta.
mutta oulu oli oikeastaan viihtyisä
todella

ja minä en hankkinut itselleni sieltä lisästressiä
joten en ole nyt missään uudessa hallituksessa mukana,
helpotus ehkä kuitenkin
kun tätä hommaa on jo muutenkin (RÄSTIT RÄSTIT)

ja nukkuminen ei näemmä enää onnistu muualla kuin omassa sängyssä
silloin kun on toinen vieressä
olen nykyään toivoton nukahtamaan
mutta hyvinpähän sitä silti näyttää jaksavan
mutta kuinka pitkään?

ja päätimme jakaa Siilin piikki palkinnon tänä vuonna Keskolle ja SOK:lle
kannattaa siis antaa kyseisille jokapäiväisille asiointipaikoille palautetta
ja vilauttaa vaikka sitä plussakorttia tai s-etukorttia ja aloittaa boikotti jos ei muu auta.

tästä tytöstä alkaa kehkeytyä kunnon aktivisti. joo.

oikeasti minä jo odotan talvea
kun toteutetaan mummini kanssa ehdotukseni
ja mennään kahdestaan mökille maalaamaan ja hiihtämään.
minun mummini.

ja nyt minun uneni.

Voi mikä päivä
ja voi mikä lintsari.

mutta täytyyhän ihmisen saada syödä! ja vähän aikaa hengittää!

tänään sain kasvioni takaisin.
Sitä kiiteltiin ja kehuttiin,
voi kun hieno
ja sinä taidat harrastaa valokuvausta vähän enemmänkin

kun minulla oli siinä kuvia kasvien lisäksi.
voi. työ tekijäänsä kiittää. tekijä kiittää työtään. joka oli kyllä aikamoinen murheenkryyni.
ei ollut edes kuin yksi pieni virhe yhdessä matarassa.

helpotus.

ja on levoton väsynyt jännitysveri
sellainen nyt pitäisi pomppia olo

kun mistäs sitä oikein osaisi
olisi niin hirmuisesti kaikkea aloitettavaa
ja prkl en tajua miten tämä aina menee tähän viimeiseen iltaan

ja sitten olen vain kasaamassa itselleni lisää hommia
voi mikä typerys olenkaan
miksi en vain osaa sanoa ei ja sillä selvä
enkä jäädä miettimään ja jahkaamaan ja jos nyt kuitenkin ja kyllä minä sittenkin

imarteluille perso

voi kun tänään olisi perjantai.

ja voi kun en olisi ikinä syntynyt.

mutta hei
suolahdella oli sentään lunta!
vaikka se olikin aiheuttanut jollekin tytölle migreenin
ja minulla on kuitenkin vielä cashewpähkinä suklaata

ja oikeastaan. kunhan muutan vain asennettani rutiineihin, velvollisuuksiin, koulutehtäviin, kotitöihin, byrokratiaan, työhön, vapaaehtoistyöhön, ja muihin hoidettaviin tehtäviin
kaikki on vallan mainiosti!

minusta on kovin vaikeaa kirjoittaa kuvausta itsestäni
ja taas täytyisi tehdä sellainen

se on hassua
miten kun on lukenut ihmisten kuvauksia itsestään (esim. työhakemuksia)
ja sitten kun tietää todellisen tyypin, tai oppii tuntemaan
se ei vastaa juuri lainkaan sitä kuvausta

mutta miten sen todellisen kuvan sitten voisi antaa?
kun se minkä oppii tuntemaan on kuitenkin vaikutelma
tai eihän sekään ole se koko minä
eikä se
jos kirjoitan muutaman kymmenen riviä siitä mitä olen tehnyt

ja miten sitä samaan aikaan saisi ansionsa kuulostamaan hyviltä ja sellaisilta että valitaan tuo
ja samaan aikaan siltä ettei se kerskaile ja korosta itseään

mieluiten kirjoittaisi
en minä oikeastaan tunne olevani kovin pätevä
enkä minä oikeastaan ole koskaan tehnyt mitään
enkä tiedäkään mitään
mutta olen kiinnostunut

mutta eihän niin voi kirjoittaa jos todellakin haluaa sen paikan.

ja pitäisi hakea taas verokortti
ja ärsyttää se posti kun olin unohtanut hakea sinne ja nyt en löydä mistään sen sedän numeroa ja google ei tunne koko miestä eikä jyväskylän postia tai postikeskusta tai lajittelua tai mitään ja argh tekisi joskus mieli heittää itsensä seinään vain sen takia että on niin huolimaton paska ja vaeltelee ympäriinsä kuin joku runotyttö prkl

myyh

minä olen vähän innostunut eliökunnan rakenteesta ja monimuotoisuudesta.
se on sen kurssinkin nimi
mutta selailin painavaa kirjaa ja siellä oli niitä puita
että miten lajit on kehittyneet
ja se on oikeasti mielenkiintoista!

uskookohan kukaan...

tänään minä katson elokuvan
jossa ei toiminut koulussa äänet
se on hyvin kokeellinen kuulemma. unkarilainen.
mutta teknisesti ei niin erinomainen
mutta idea onkin tärkein.
ja minä katson sen
kun ei minua ole kutsuttu katsomaan jotain toisia elokuviakaan

ja pinjakin kertoi lukeneensa vanhoista päiväkirjoistaan että oli ajatellut minua inhottavana, kylmäkiskoisena, joka puhui liikaa ja liian nopeasti enkä kiinnittänyt mitään huomiota häneen.
sellainen minä olen.
niin.
sellainen minä vain ehkä olen
minä ajattelin eilenkin
istuessani odottamassa näytelmän alkua
kun sanoin puolituttavalle etteivät nämä ole aiemminkaan olleet mitään maailmaani räjäyttäviä
tajusin heti miten kamalalta kuulostin
etten tahdo kuulostaa siltä
niin kuin yksi poika kuulosti kun puhui itsestään ja toisista
niin että kaikki ne läsnäolijat olivat ne toiset
joita poika oli sanonut huonoiksi
juuri edellisessä lauseessa
katsoa ylöspäin ja kääntää nenänsä toiseen suuntaan

mutta minkäs teet
jos sellainen sinä toisille olet

minä luin vanhasta päiväkirjasta:
(6.3.2005)
Pidämme yhteyttä varmaan
Pinja, Kaisa S., Essi, Heidi - nämä ovat ihan varmat
Riikka, Sanna - melko varmasti
Sami, Veikko, Kaisa P., Noora, Anna, Jokke - ehkä.
Kaikki riippuu myös tosi paljon seuraavasta vuodesta.
Että missä kaikki ovat. Jos opiskellaan samassa paikassa, niin varmaan ollaan tekemisissä.

Minusta oli hauska huomata, että ne jotka olivat ihan varmoja silloin, muutama vuosi sitten, ovat olleet varmoja oikeastikin. Harmittaa, ehkä etten ole nähnyt Essiä sen jälkeen :( Mutta seuraan kuitenkin jatkuvasti mitä hänen elämässään tapahtuu, mutta onko se yhteydenpitoa?

Mutta mieli muuttuu ja ihmiset.
Ja sitten on kuitenkin niitäkin. Joiden kasvot on nähnyt ensimmäistä kertaa silloin kun ne olivat isoveljen kaverin kasvot, mutta joista näkee vieläkin unta, jossa ne ovatkin oman parhaan ystävän kasvot.

voi helvetti minä olen mustasukkainen!
kaikista ystävistä joille minä en ole paras!
tahtoisin omistaa kaikki ihmiset
ihan kokonaan
mutta pieni tyttö kulta
se ei ole mahdollista
ja siksi sitä ei sitten jaksa edes välittää
tuijottelee vain lumihiutaleita
ja sanoo jaa, ei kiinnosta.
ja sitten minusta tulee se inhottava ja kylmäkiskoinen
varmaan

mutta minä katson sen ihmeen.
ja yritän tajuta miten se sujet oikein menee.

ei huvita mennä kouluun
just nyt ei huvita mennä

plaah

maanantait
miksi ne on aina näin kamalia?

kiv

olen innostunut
villamekosta
aivan ihania
villamekkoja!

minä tilaan häneltä yhden. vielä pitäisi vaan päättä että millainen. pitkät vai lyhyet hihat, väri ja kaikki sellaiset.

voi hitsi!

ja tänään kyllä pitäisi siivota
ja viedä kello kellosepälle
ja kengät suutarille
ja sitten mennään ystävän kanssa katsomaan yhteisen ystävämme uuden tyttötyttöystävän jääkiekkopeliä. (korjaus! se onkin kaukalopallo-ottelu!)
ja jossain vaiheessa olen päättänyt tehdä kaalilaatikon! he hee
tartun heti tilaisuuteen kun poika on poissa (hän ei siedä kaalia).

ja eilen oli kiva olla kivassa saunassa kivojen ystävien kanssa
ja saunassa syntyi myös yhteiskunnallinen teoria massoista ja yksilöistä ja vastuusta
olimme kuulemma keskivertoa älykkäämpiä perjantaisaunojia.
tiedä siitä
mutta ainakin olimme me.

kir

tänään oli minun teksti.
ja sain paljon. aika paljon kaikkea ideaa
tänään innostunut taas kirjoittamaan

on vain hassua miten joitain asioita omassa tekstissään pitää ihan itsestään selvinä
ja ehkä liiankin auki kirjoitettuina
ja sitten kukaan lukijoista ei tajuakaan mitään niistä
tai ylipäänsä mitään mistään

jännä huomata mihin asioihin lukijat kiinnittävät huomiota
ne saattaa olla ihan eri asioita kuin mihin itse kirjoittajana on kiinnittänyt.

jännittävää!
valaisevaa!
haluan lisää kirjoittaa ja lisää palautetta!

kylmy

Olen miettinyt paljon
ja minulle on oikeastaan tällä hetkellä ihan sama mitä toiset kirjoittavat.
Ja totta kai kirjoittavat.
Enkä minäkään voi olla sanomatta
lisäämättä jotakin eiliseen lyhyeen kommenttin
vasta kun kaikki oli valkenemassa

mutta oikeastaan en voikaan sanoa mitään.
koska minulla ei ole mitään sanottavaa.
toivoisin vain hiljaisuutta.
kuinka itsekkäältä kuulostaakaan
mutta edes itselleni.

en ymmärrä sitä kuinka minäkin olen näin järkyttynyt.
minä olen sellainen täti. sellainen minä nyt ehkä olen.

ja eniten minä mietin sitä perhettä.
tietysti. ajattelen sitä nuorempaa sisarusta. en voi olla miettimättä. en pysty käsittämään miten he voivat koskaan selvitä tällaisesta. milloin tulee se ensimmäinen päivä kun on taas mentävä aloitettava arki
niin.

ja joku sanoi jossain blogissa että älytöntä sanoa yli 12-vuotiaita lapsiksi
minä olen niin päinvastaista mieltä
minä en ymmärrä miksi jopa 18-vuotiasta ei sanottaisi lapseksi
ja paskat laista. ei sitä noudatateta nyt tässä yhteydessä muutenkaan.
koska se minusta juuri on surullisinta

että on maailma
ja sitten on lapsia
niin. todellakin.
ja sitten on edessä viiva
linja
linjoja
raja rajoja
ja niiden viivojen yli joko astutaan tai ollaan astumatta
käännytään takaisin tai juostaan eteenpäin
mutta silti
kun ne eivät ole pelkkiä veteen piirrettyjä viivoja

vaan me olemme eläviä
me kaikki
tai meidän pitäisi olla.
ja kyllähän me tunnemme. meidän pitäisi.
mutta kun
sitten näkee jotakin sellaista
että joutuu arvioimaan uudestaan
sen onko niitä sittenkään
onko siitä sittenkään mitään
siitä samasta mitä itse on
toisissa
jossakussa
edes yhdessä

ja voisi seisoa tiellä vastatusten
katsoa silmiin
ja minä sanoin että olisin ollut juuri sellainen

pahinta
että joku
lapsi
kuvittelee voivansa muuttaa maailmaa paremmaksi tappamalla
että sitten meillä olisi älykäs maailma

ja hänelle itselleen hän oli oikeassa

ja ei kai ole väliä sittenkään
jos mikään ei ala tuntua miltään
ja tyhjyys on vain tyhjyyttä
miten helppo sitten kohottautua ylös ja nauraa
jos alapuolella ei ole mitään eikä yläpuolella ja kaikki muut ovat sitä samaa tyhjyyttä mitä kaikki muutkin

äh. en minä tiedä mitä minä yritän sanoa.


ehkä minäkin olen samanlainen.
tahtoisi elää toisenlaisessa maailmassa
mutta
niin
kuitenkin niin päinvastainen
ja miten sitä voi olla?
miten sitä voi, kun kasveillakin on siittiöt ja munasolut ja alkiot
miten sitä vain voi
ja puita on tuhatvuotisia
valaat muuttumattomina merissään

minä ihmettelen.
ja minä tahtoisin ottaa pienen kummituspoikani syliini ja katsoa kuinka hän piirtää käveleviä kurpitsoita ja aarrekarttoja ja värejä värien perään
ja sitten me tekisimme lennokkeja ja hänen lennokkinsa lentäisi pidemmälle kuin minun

niin.

Ja pas

lumi olikin loskaa :(

viidennestä kerroksesta näkee vain valkeat katot ja puut ja lumihiutaleet. toista on sitten kävellä lapikkaat jalassa sukat märkinä sohjossa.

ja järkyttävää. on ammuttu. yläaste -lukiossa. suomessa.
vielä ei ole juuri mitään tietoja mutta olen tyrmistynyt.
ehkä järkytykseeni vaikuttaa vielä sekin että olen jatkuvasti juuri nyt tekemisissä yläkoululaisten kanssa ja minulla asuu tuttuja siellä kaupungissa jossa tämä on tapahtunut.
lapsia. nuoria.

eikä meidän naapurin mummo uskalla enää mennä ulos.

LUN!

talvi talvi talvi
minun lapikkaat toi lumen!

Edellisenä yönä äitini iski minua taltalla jalkaan koska olin ärsyttävä
ja eilen tuli ilmiselvästi puhuttua paljon sukupuolista ja seksuaalisuudesta koska näin koko yön läpi epämääräisiä unia lesboista - opin uuden slangisanan - leenoista.
Juu.
Antiikin mieserotiikka ja nykyajan naiserotiikka olivat sittenkin näköjään iso pala nieltäväksi :)

ystävä on tullut käymään suomessa ranskasta
hän on vain siellä vaihdossa
ja toi ihanaa suklaata!

ja lunta
en pysty ajattelemaan mitään muuta kuin lunta!

voi miten onnelliseksi se minut tekee
juuri nyt juuri nyt

lumihiutaleet on suuria.
ja tänän olisi sellainen päivä kun tuijotetaan vain ikkunasta ulos ja käsien välissä kuuma kuppi teetä.

mutta on pakko mennä viittomakielentunneille. apua. pelkään aina kauheasti kun se kieli tekee ihan surkeaksi. miten voikaan olla niin vaikea puhua kehollaan kun on tottunut kirjoittamaan!

mikä oli lumi?

kriik.

vuo

Tänään on ollut ihan kiva päivä.
Ihan kiva.
Vaikka aamulla olisin ollut valmis sylkemään kaikkia
vaikka oli kaunista
puut ihan valkoisia ja taivas värinen

ja olen jäänyt koukkuun lehtien leikkaamiseen
kun leikkelin niitä yhtä sanataide pajaa varten
ja nyt minä olen vain kaiket päivät kaivellut apteekin hyllyltä seurakuntaviesti jyväskylän energia nordea suurjyväskylä nuorten luonto amnesty lehtiä roskistani ja leikellyt niistä sanoja ja kirjaimia irti. jee. apteekin hyllyltä lehdessä oli kyllä aika sairas sairaus lääke voittoinen sanasto.

unohdin hakea postiin töihin jouluksi ja pitäisi yrittää soittaa sinne vielä mutta minkäs teet
ei ole oikein aikaa kaivella ja jäljittää sen ukkelin numeroa ja plaah
tuntuu että minä en jaksa

tänäänkin tokaisin kokouksen päätteeksi että olen kyllästynyt elämääni
ja kaikki katsoivat minua kuin voi ei mitä nyt hanne voi ei onko kaikki hyvin
ja minua alkoi naurattaa ja samaan aikaan pelästyin että entä jos alankin itkeä

luin vanhaa päiväkirjaa
ja jokaikisellä sivulla minä melkein itkin

tasan vuosi sitten oli se eka pirun inssi.
josta en päässyt läpi.

ja en minä vieläkään osaa ajaa. kun enhän minä ole ajanut tämän vuoden aikana juuri ollenkaan.

ja minua harmittaa etten ole enää pitänyt oikeaa päiväkirjaa.
koska ei tämä ole sama.
tämä on tarkoitettu kaikille
eikä vain minulle
minun oma.

ja aamulla oli taas sellainen toden ja unen väli ja se oli kauheaa
minä en vieläkään tiedä mistä sen voi tietää
ei sitä vaan voi
oikeasti
minä itkin (muka siis itkin, luulin itkeväni, sillä oikeasti itkin vain unessa) aamulla että taas minulla on tämä ja tuntui kauhealta kun tajusin ettei minun ääni varmaan oikeasti edes kuulu, että kari näkee minut vain kun itken enkä pysty liikkumaan enkä sanomaan mitään ja yritin selittää että tämä on taas tällainen
mutta piru vie
kun minä sitten oikeasti heräsin
minähän makasin ihan yksin sängyssäni, kari ei ollut tullut takaisin, tosiaankaan. kukaan ei ollut tullut ja minä en ollut itkenyt.

piru. minä tahdon nukkua silloin kun nukun.

ja näin taas kissaunen.
pitkästä aikaa.
niitä ei ole nyt ollut.
mutta aamulla kun kävelin kouluun ja näin mainoksen kissan ja koiran matolääkkeistä
minä muistin
tässä unessa
kissat eivät ollenkaan hyökänneet, kuten tavallisesti, ei, kissat olivat ihania
ja yksi oli pienen pieni, ehkä vain just jonkun 10cm pitkä, ihan pienen pieni.
mutta kissojen lisäksi oli koira. se oli iso ja musta ja se söi kissoja. tai yritti. en oikein muista onnistuiko se. sitten niitä kissoja kuitenkin makasi lattialla ihan lötköinä ja vetelinä ja se pieni. se oli ihan vetelän vetelä. se oli musta ja sillä oli valkoinen masu ja minua alkoi itkettää. vaikka se ei ollut kuollut. ne oli elossa ja ne kissat eivät edes liittyneet mitenkään minuun. minä en oikeastaan olisi saanut edes itkeä koska ei ollut mitään itkettävää mutta minä oikein vollotin, sillä tavalla teatraalisesti
toinen kohta jonka muistan siitä unesta on kuinka sen koiran hampaat oli uponneena käsivarteeni ja kuinka kiskoin sen kädestäni irti ja venytin sen leukoja kaikin voimin auki. katselin vain sen kitaan ja pinnistin ja pinnistin.

ja lähetin sen tekstin tänään sinne listalle.
kirjoitinkohan sen jo?
oli se aika jännää. kun on jo aikaa siitä kun viimeksi sai mitään palautetta ja ei sitä koskaan opi.
olemaan rento ja rento ja itsevarma. ja pah. en minä tahtoisikaan.
en minä tahdo tulla sellaiseksi edes.
ystävä sanoi tänään että se on hänen mielestään mielenkiintoisempaa
että on epävarmuutta,
itsekritiikkiä
tai jotakin sellaista
ja minä toivoisinkin sen olevan niin

koska minä en koskaan tahdo jäädyttää itseäni
minä en tahdo kulkea ja ladella totuuksia
minä tahdon olla pieni. minä tahdon tahdon tahdon.
eikä sille mahda
sille ei vaan mahda
että minä olen ja en suostu muuhun.

krz

mä oon ihan mälsä.
on olo.

yritän kirjoittaa. se pitää lähettää huomenna listalle ja sitten ihmiset toivottavasti jaksaa ainakin vähän sitä lukea ja sitten ne antaa siitä palautetta ja sitten toivottavasti saan taas jatkettua sitä palautteen voimin
voi paska
kauhea olo itsestä. täällä minä vaan istua möllötän. ja peruin leffankin. ei huvita juuri nyt. olen koukussa omiin sanoihini ja pelkään
niin minä kuitenkin pelkään
ihan kauheasti

että ensi perjantaina minulla ei enää ole edes kirjoittamista.

miten voi olla näin lapsellinen
miten voi olla edelleen näin lapsellinen.

viiltoja kaikista sanoista.
pitäisihän minun jo kestää. pitäisi pystyä.
sitten sitä vain pelkää.
pelkää sitä hetkeä kun

ja muka ei pelkää

pelkää pimeyttäkin.

pelkää ihmisiä kassajonossa
ihmisiä

tänne on helppo jäädä
pimeään ja pimeään

ja sanat ovat sieltä mitä kirjoitan
en nyt osaa
muuta kuin sieltä
pimeästä sieltä pimeästä
ja taas minä muutun hänen kaltaisekseen
aina muuttuu
muuttuu hetkeksi niin pelottavaa
sekin
kuinka tulee
sanoiksi kuinka sitten sanoo niin kuin sanoisi tekee niin kuin tekisi
ja maailma näyttäytyy niin kuin näyttäytyisi

voi
olisipa ero sillä
nukkuuko
vai näkeekö unta

(ja enkö minä piru vie ikinä pääse tuosta fraasista eroon!)

ihan poikki
pitko

eilen
ja tänään

tänään kirjoittanut
tänään tutkinut leviä
tänään suunnitellut näytelmää
tänään polkenut jäätävässä tihkussa tuulessa
kirjoittanut
voi kirjoittanut

minä taidan olla aika huono kirjoittamaan
tuntuu että teen hirmuisesti hukkatyötä
tai että
en sittenkään ole sellainen joka kirjoittaisi valmista
voi en todellakaan
olen nyt muuttanut yhtä keskeistä rakennetta
taas kerran
tämä on jo ainakin kolmas erilainen versio siitä
ja voi vitja
ei varppina viimönen
voi kun olisikin
voi kun palaset vain loksahtaisivat kerralla
mutta kun on tällainen ääliö
tällainen vain
impulsiivinen - tylsä
energinen - laiska
väsynyt - väsynyt
aktiivinen - passiivinen
nauravainen - suu alaspäin
innostunut - lannistunut
perfektionisti - laiska
kunnianhimoinen - laiska - vaatimaton - ylpeä

ja en minä tiedä

jotenkin vain.
kun sen tietää kyllä heti jos jokin ei vielä toimi
ja sitten haluaa siihen aukkoon kuitenkin jotain
ja sitten kirjoittaa
vaikka vaan paskaa
ja se siitä

pitäisiköhän vain luopua tästä typerästä harrastuksesta
harrastuksesta

harrastuksesta

minä en haluaisi sanoa että harrastan kirjoittamista
haluaisin voida sanoa
jotakin muuta

tietysti.