joskus
herään yöllä enkä tiedä

onko totta

ja herään
ja herään

se toistuu niin monta kertaa
kunnes tunne on aivan eri
kunnes
minä tiedän

minun elämäni
se miten elän

on samanlaista

("mennään sadusta astu sadusta pois mennään sadusta astu sadusta pois")


en tidä milloin olen totta
milloin minä

ja sitten on katuja
niitäkin on
ja minä ajattelen mitä minun henkilöni ajattelisi
juuri nyt
minä kirjoitan niin kuin minulle tapahtui
silloin kun minä kävelin välittämättä lumihiutaleista
mutta se ei ole yhtään sama

satua satua satua satua

me emme ole sama

emmekä me

emmekä me

minä nauran kun kirjailijani kirjoittaa päiväkirjaansa sielunsisarista
sielunveljistä
naurattaa
koska ne vaihtuvat sivusta toiseen
kuka ei ymmärrä kuka ymmärtää

ja minä
näen itseni aivan samalla tavalla
kun katson toisia
toista toista sitä tätä kaikkia ei ketään sinua sinua sinua toisia

aina toisia

ja lopulta palaa aina siihen pisteeseen että on yksin

("mennän sadusta astu sadusta pois mennään sadusta astu sadusta pois")

ja kuinka monta kertaa täytyy kiertää?
milloin on spiraalissa
vai onko siellä vaikka ei liiku
kuka sanoo mikä minä olen
kuka sanoo

kuka sanoo että on nukuttava
että on laitettava silmät kiinni
eikä saa soittaa ja kysyä
eikä saa mennä kauppaan istumaan juuri silloin
maata likaisella lattialla liikkumatta
koskaan liikkumatta enää

ja he tulevat sanomaan että se olen minä
että he tietävät että olen kertonut
että tämän ja tämän ja tämänkaltainen
että tämä ja tämä näkökulma
että minä

ja paskat

minä sanon ettette te tiedä mitään

he kuivattavat pyyhkeitä ulkona
yhtenä päivänä
oli kaikissa ovissa matto

vanha nainen tulee ovelle ja kertoo kuinka aarapussa oli tippunut naapurin kaikki astiat lattialle kun porattiin sanoo että sydämeen sattuu kun niin kovia vuokria kaksikymmentäkolmeneliötä ja yli neljäsataa euroa

ja milloin minä saan nähdä unen isoäidistäni joka on isoäiti
sellainen unen
milloin
minä saan pitää kädestä kiinni niin että
se on käsi
ja että minä pidän kiinni

("mennään sadusta astu sadusta")

minä en osaa lopettaa kuvittelua.
en osaa
kastaa hiuksia veteen ja jättää niitä sinne
ottaa pois
kuvittelen vain

enkä minä ole silloinkaan
kun katoissa on varjoja
kun ikkunasta ei näe ei vastapäiseen
en koskaan kun painan silmät kiinni

silloin ei ole kun kuvittelee olevansa
kun tunnustelee missä menee rajat
ruumiin
ääriviivat

minua täytyisi töytäistä


"Lapsuuteni puut ovat korkeina ruohikolla
pudistaen päitään: mitä on sinusta tullut?
Pylväsrivit seisovat niinkuin nuhteet: sinä kuljet allamme arvottomana!
Sinä olet lapsi ja sinun pitää pystyä kaikkeen,
miksi olet kahlittu taudin sitein?
Sinusta on tullut ihminen, vieras ja vihattava.
Kun olit lapsi, puhelit meille pitkiä puheita,
katseesi oli viisas.
Nyt me tahdomme sanoa sinulle elämäsi salaisuuden:
kaikkien salaisuuksien avain on ruohossa vaapukkatöyräällä.
Tahtoisimme töytäistä sinua otsaan, nukkuja,
tahtoisimme herättää sinut unestasi, kuollut. "