Miten minä olen taas näin myöhään kirjoittamassa
vaikka olen kipeä ja minun pitäisi nukkua.

Tänään katsottiin Benjamin Button's curious case
tai joku sellainen sentapainen nimi. Se oli hyvä. Hyvä oli katsoa kun nenä vuoti ja maata sängyllä ja nauraa kun kaksi humaltuvaa siinä vierellä, toinen kitumassa nettirakkaudestaan ja toinen tylsistyneenä koska haluaisi mieluummin katsoa Sigur Rósin Heimaa.
Mutta Dejan ja Fabio ovat kivoja.
Ehkä voi olla että lähden heidän kanssaan sunnuntaina autolla seikkailemaan. Haluamme pois tästä kaupungista. Jonnekin.
Mutta kun leffa loppui ja Heimankaan katsomisesta ei tullut mitään minä menin suihkuun, sillä Fabio poltti Dejanin huoneessa enkä minä tykkää tupakan hajusta minun hiuksissa. Ja pojat lähtivät baariin, homobaariin luultavasti, sillä Dejan kyllä nyt tarvii jotain sellaista, tai muuten tämä sveitsiläinen poika, joka ei ole homo, vaikka kuunteleekin Sigur Rósia ja tykkäsi minun soittamasta Lau Naustakin joutuu uhriksi.
Hmm. Ehkä ei.
Ja minä olen vain kiltti suomalaistyttö heidän kontrastinaan. Kiltti ja viaton katselemassa taivaalle, jos näkyisi revontulia.

Huomenna.
Aion olla jalkeilla. Aion kävellä kirpputorille. Siellä on sellaiset. Satamassa. Maija ja Elinakin menee. Ja Sanne ja Vincent.
Ja sunnuntaina olen jo niin terve, että voin lähteä poikien kanssa autoretkelle. taiteilijapoikien, joista toinen on kolmekymmentä ja toinen kaksikymmentäkaksi. Ja minä niin pidän ihmisten tarkkailemisesta. Voi. Minä niin pidän siitä sittenkin. Siitä että on pieni ja naiivi ja pieni ja kukaan ei tiedä sinusta mitään mutta he kertovat itsestään kaiken. Minä niin sittenkin haluan olla sillä tavalla, siitäkin huolimatta että sillä tavalla jää aina vähän ulkopuolelle. Jää aina pöydän kulmalle istumaan kun joku sanoo, no Hanne, kerro sinun tarinasi, ja sinä ehdit sanoa well ja sitten aihe onkin jo jossain muualla
niin.
Että siinä sitä on huoneessa. Kääriytyneenä peittoon kieltäytymässä viinistä. Seisomassa kadulla kun kaikki neljä jatkavat matkaansa uima-altaalle joka ei ole auki. Kävelemässä kotiin, kun toiset lähtivät toiseen suuntaan. Pistämässä ovea kiinni, kun toiset avaavat omansa. Avaamassa televisiota ja katsomassa iänikuisia visailuja kun he ovat laittaneet meikkiä ja istuvat puisilla penkeillä lyttäämässä tupakantumppeja kenkien alle, puhaltamassa hiuksia pois silmiltä, katsomassa kuka ajaa ja ketkä kävelevät vastaan. Istumassa hiljaa pöydässä, aika reunassa, kun keskustelu on käynnissä siellä toisessa päässä. Istumassa hiljaa ja tyttö sanoo sinä aina tarkkailet. Ja silloin sitä ei enää tarkkailekaan. Sillä silloin kaikki kääntyvät katsomaan ja alkavat määrittää mikä minä olen. Minä olenkin yhtäkkiä. Ei enää vain sitä kun seuraa kadulla ja kääntyäkö, pysähtyäkö Carrolssiin, siihen mikä on vielä jäljellä siinä kulmassa. Ottaako kuvan vai piilottaako kameran.

voi miten rakastunut sitä on voinut joskus olla. Ja miten voi sano olla. Että on ollut sekin aika. Hah. Sitä sittenkin oli nuori. Nuorempi. Pieni. Pienempi. Että on voinut seisoa ihan lähellä uskaltamatta sanoa mitään. Maata tuijottaen kattoon ja kuunnellen kun ne nai. Kuunnella täälläkin. Mutta se oli ihan erilaista. Sillä nyt nainen huusi englanniksi. Ja sänky hakkasi seinään. Silloin kuului tuskin hengitys. Ja oli jättänyt oven auki tahallaan

Mutta sen jälkeen on tullut todellinen. On tullut taivas joka oli ihmeellisen sininen niin kuin sinä eikä mistään elokuvista ollutkaan mikään. Oli siinä samanlainen huone melkein kuin tämä ja miten sitä voikaan päästä lähelle toista. Sitten taas kauemmaksi. etäälle ja takaisin
ja välimatkakin muuttuu
kuinka lähelle toista ihmistä voikaan päästä
mihin asti
pitääkö työntää itsensä sisään vai aukeaako jokin
onko siinä eroa
ja siinä jos on oikeasti ollut yhdynnässä
yhtynyt
tai jos on vain koskettanut sormenpäätä
voiko isä olla koskaan yhtä lähellä lasta kuin äiti
kun lapsi on ollut äidissä mutta ei isässä eikä isä koskaan pääse lapseen
paitsi jos on inhottava ja raiskaa oman lapsensa
mutta silloin on jo rikollinen sairas
äiti ei
ole rikollinen
(vaan lapsi on loinen)
siksikö miehet tekevät sitä?
raiskaavat ottavat väkisin
koska he eivät koskaan saa mitään todellista sisäänsä
he eivät koskaan koskaan voi täyttyä
epätoivoista täyttämisen halua
aukot umpeen
etsimistä määrittämistä rajaamista
kaikki pitää saada purkkiin
avattavaksi
repiä auki

miksei voisi antaa olla
antaa olla mitä on ja tulla
niin kuin kirjallisuudessakin
järjetön määrittelemisen halu
erottautuminen
tämä on tätä ja tuo on paskaa
minä kuulun tähän ja tuo tuohon
kaanonit ja postmodernit ja plaah
he eivät sitten ymmärrä mitään

eivät mitään siitä että kaikki on jo siinä meressä
ihan todellisessa meressä josta kaikki elämä on saanut alkunsa
ettei sitä tarvitse millään sanoilla määrittää
ettei tarvitse kirjoittaa googleen meri
ei tarvitse sanoa sä et ymmärrä paskaakaan ja tommy taberman on huono runoilija
ettei sellaisilla ole mitään

oooh

siksi minusta on ällöttävää
että valaita syödään.