pissaliisat

empiirinen koe on ohi.

Ja kuvat kertovat kai enemmän kuin sanat,
tässä tapauksessa.
Tässä me olemme. Ennen.

Tässä me olemme. Jälkeen. Vasemmalta oikealle: Marika, Jonna ja Heidi.





Tässä me olemme jo yöelämässä. Ei epäilystäkään ettemmekö olisi oikeasti tällaisia (mitä nyt Marika oli vähän taipuvainen liioitteluun, niin että häntä kehuttiin hyväksi näyttelijäksi, kun osasi eläytyä niin loistavasti toisen hypnoosikertomukseen)
Uskomatonta ei ollut vain huomio, jota saimme osaksemme (mm. "Sä oot kyllä todella söpö tyttö", "What's your beautiful name?" "Aikamoinen nainen"), vaan ennen kaikkea itseluottamus, joka meissä oli. Ensimmäistä kertaa pystyi katsomaan vessassa peiliin ja puhumaan niiden ihmisten kanssa(mm. "Missä se huulikiilto on" "Tää on tosi epäkäytännöllinen" "Vähäks noloo")
Ja drinkit. Minulle tarjottiin drinkki!
Kaikista hauskinta oli keksiä tarinaa. Voi voi, elementtini onkin valehdella! Vaikka tuli kyllä vähän morkkis julmuudestani, mutta minkäs teet. Ei ne pissaliisatkaan aina kovin kivoja ole.

Oli vaan uskomatonta, miten helppoa on oikeasti muuttua sellaiseksi. Ei tarvita kun lyhyt hame, meikkiä ja hiuslakkaa ja siinä se. Sitten on osa sitä massaa, joka heiluttaa persettä, tyrkyttää itseään tai yrittää mahdollisuuksiensa mukaaan pokailla jokaista vastaantulevaa tai selkänsä kääntävää. Aika järkyttävääkin. Tanssilattian reunoilla seisoo miekkosia silmät tarkkana ja jos katsekontakti syntyy niin tullaan sanomaan hei näytä mulle mitä sulla on tai oon katellut sua jo pitkään tai sulla on kivat helmet, mistä niitä saa tai jotain muuta. Eikä siinä mitään. Mutta jos katsekontakti jää vain katsekontaktiksi tai tanssi vain tanssiksi tai lause vaan lauseeksi niin sitten ollaan jo heti vieressä tanssivan kimpussa ja samat kommentit sille. Kukaan ei erotu toisesta millään tavalla ja kaikki on vaan sitä vapaata riistaa niin kauan kun on. Mitä pidemmälle ilta kulkee sitä suurempi on tarve saada.
Ja oikeasti.
Puhelinnumero kysytään yhden tanssin perusteella. Eikä siinä mitään. Mutta voishan sen sanoa suoraankin että panemaan vaan ja silleen. ei siihen mitään numeroita tarvita. en tiedä.
Tavallaan ehkä se. Kun tietyllä tavalla ollaan muka tosissaan. Puhutaan omistusasunnoista ja ainutlaatuisuudesta ja suuremmoisuudesta ja voi mikä ihana ihminen sinä nyt olet
ja ollaan nähty toisemme kaksi minuuttia. ja mitä ollaan siinä ajassa saatu toisistamme tietää
että on kiva kaulakoru ja että on seksikäät hanskat ja että on upeat tissit.

eikä siinä mitään. tuo on sellainen elämä joka ei ole meidän elämäämme. meidän kolmen jotka sitä kokeiltiin
hypättiin sinne aidan toiselle puolelle
ja havaittiin että kyllä
kyllä me ollaan myös pintaseksikkäitä
kyllä meidän tissit saa sellaisiksi herkkupulliksi pullottamaan
ja huulet ihanasti törröttämään silmät suuriksi ja reidet näkyviksi
kyllä me voidaan olla hottiksia jos halutaan
se ei tosiaan näyttänyt olevan vaikeaa


vaikeampaa olisi tulla sellaisiksi joita me ollaan.
vaikeampaa olisi niiden jotka joka viikonloppu siellä
olisi kulkea meidän vaatteissa
puhua meidän kieltä
yrittää olla ei tyhmä edes yhden illan puhua muusta kuin siitä sopiiko korvikset kaulakoruun
tai miltä joku drinkki maistuu
vaikeampaa olisi istua meidän teekutsuilla
pistää silmiä kiinni ja kertoa mitä värejä näkee
maata hiljaa ja hyräillen kun toinen silittää
ajattelematta että vittukutekeemielipillua
lukea ääneen muumilaakson marraskuuta
katsoa tähtiä yökaudet
piirtää janoja ja jonoja
kulkea järveä ympäri
metsiä ympäri
istua kivillä
pysähdellä
tai yksinkertaisesti vain olla
ajattelematta edes yhtenä iltana sitä miltä näyttää.

NYT!

Tässäpä teille tehtävä!
myötä vai vastapäivään?

Minä en saa sitä kuin myötäpäivään. piru vieköön! Vaikka kuinka vaihtaisi tukijalkaa ja miten hemmetissä sen tukijalan voi muka vaihtaa kun sillä on se yksi tukijalka jonka ympäri se hemmetti soikoon pyörii!

Pitäkää hauskaa :)
ja ilmoittakaa mitä saitte niin voin sitten tehdä omia pikku tilastojani siitä pitääkö toi muka paikkansa että suurin osa näkee vastapäivään (mä en usko! eihän se voi pyöriä kuin yhteen suuntaan prkel!)

myr

kiva juttu
sain tänään postissa että opintotukeni lakkautetaan ellen tee selvitystä
mitä helkutin selvitystä!

laskeskelin opintopisteeni ja voi
niitä pitäisi olla ihan hyvin reilusti yli sen 4,8 /kk
siltä ajaltakin mistä nyt motkotetaan
pitää siis taas mennä paperinippujen kanssa ympäri kaupunkia
selvittelemään

pah.

pahalla tuulella
ja yökin meni herätessä

Pelastakaa ainakin valaat!

järkyttävää.

en tiedä pitäisikö laittaa tätä linkkiä, sillä tämä on niin kauheaa katsella. Minä itkin koko videon ajan. Enkä tiedä haluanko levittää tämän kaltaista materiaalia. Voiko tällaisen materiaalin levittäminen edes olla sallittua? Kuka on voinut kuvata tuollaisen?

Laitan sen tähän kuitenkin. Ja varoitan. Älkää katsoko jos olette herkkiä.

http://www.yourfilehost.com/media.php?ca t=video&file=dolphin_massacre.wmv

Minulle tuo video näytti taas kerran kuinka pahoja ihmiset ovat. Emmekö me salli mitään muuta elämää kuin omamme?

Ja tällä hetkellä minä ymmärrän niin hyvin sen Grizzly manin ajatuksen
ettei hän halunnut olla ihminen.

Minä en halua olla ihminen.

tehtävälistasta ei ole montaakaan tehtävää yliviivattu...
mutta olen kirjoittanut tänäänkin
ja tavannut ystäviä
lyhyen aikaa vain mutta
emme taas olleet nähneet vähään aikaan
ja syntyi hyviä keskusteluja
perheistä ja sellaisista
mitä kuusivuotiaattytöt tekevät nykyisin
ja mitkä ovat rikkaiden lasten harrastuksia

jännä
kun helsingissä ollessani juttelin juuri yhden ystäväni kanssa siitä
miten nimetkin kertoo sosiaalisesta asemasta
hän aikoo tehdä tästä jutusta tutkimustaan
ja sitä ei juurikaan ole suomessa tutkittu
toisin kuin muualla maailmassa
ja niin
minä kyllä uskon siihen että nimet kertoo tosi paljon enemmän kuin heti osaisi ajatellakaan

ja en taaskaan vieläkään osaa sanoa ei
mulla on hommaa siis ihan hitosti jo nyt
mutta meninpä taas lupautumaan töihin ensi viikolle
siis vapaaehtoistyötä
vapaaehtoista tosiaan

pitäisi vaan oikeasti opetella
jotenkin järjestämään aikansa ja elämänsä niin
ettei kuole ahdistukseen
ja ettei migreeni olisi ainut keino nukkua.

eilen
minä tapasin ystäviä
minä tapasin ystävän jota ei melkein kolmeen vuoteen ehkä
nähnyt
ja oli vähän ihmeellistä
kuinka minua vain itketti
sille ei mahtanut mitään
liikutukselle
että on olemassa ihmisiä
joihin on etäisyys
naapurimaasta naapurimaahan
ja silti on siinä. vieressä.
sitten kuitenkin.

ja sitten oli tyttö
joka sai minut taas innostumaan omasta tekstistäni
naurua
mutta minun pitäisikin jaksaa innostua
jaksaa kirjoittaa huolimatta siitä että se tuntuu mahdottomalta

ja heti tänään minä olen aloittanut
minä olen
niin
aloittanut
voi
miten minä oikein selviän siitä!
tuntuu niin mahdottomalta rakentaa tekstiä
tuntuu käsittämättömän vaikealta
vaikka tietää mitä haluaa
ehkä juuri se
että tietää mitä haluaa
tekee siitä vaikean
jos ei olisi mitään ennakkoajatuksia olisi paljon helpompi
voisi vain kirjoittaa
voisi vain sanoja
voisi vain
mutta nyt
nyt on niin tarkka
ja kaikki mitä yrittää ei tietenkään sovi siihen
se on sama
kun on piirtänyt mieleensä kuvan talosta kuvan sohvasta kuvan mekosta
jonka haluaa
sitä ei löydy
sitä on mahdoton löytää koska se on vain sisällä
kaikki vain jäljittelee sitä ja sitten ei voi tyytyä epätäydelliseen
yksi ystäväni sanoi joskus
kun hän piirtää ja on oikein taitava
että on ihmisiä
jotka näkevät kuvan paperilla ja jäljentävät sen sitten vain
ja sitten niitä joilla se kuva on mielessä
ja sen jäljentäminen on paljon vaikeampaa
minä en muista kumpaan ryhmään näistä ystäväni sanoi kuuluvansa
ja minä lisäsin että sitten on niitä
joilla ei ole mitään kuvaa mielessä eikä paperilla
he vaan kuljettavat kynää
minä kuulun niihin
myös kirjoittamisessa myös piirtämisessä myös maalaamisessa

ja siksi on niin pirun mahdotonta rakentaa tekstistä ehjä ja kokonainen jos ja kun sen pitää sisältää jotain tiettyä!

kummipoikani kysyi jatkuvasti kun piirsimme ( hän voisi vaan piirtää koko ajan, josta olen hyvin onnellinen, sillä sotaleikkeihin ja kaikkiin sellaisiin joissa pitää liikkua väsyn hyvin nopeasti)
että mitä siitä tulee, mitä sä piirrät, mitä se esittää
ja enhän minä tiennyt

voi. olen aina vaan haaveillut siitä että olisin sellainen kirjoittaja, joka osaisi esim. laittaa tekstiinsä jonkin tietyn tarkoituksen
että osaisin kirjoittaa vaikka sellaista ympäristöpoliittista
että se olisi tärkeä
ja tekstini avulla voisin vaikuttaa

mutta haaveeksi taitaa jäädä
kaikki sellainen yrittämiseni tuntuu vain teennäiseltä
väkisin laitetulta
se ei tule minulta luonnostaan
minun täytyy "kirjoittaa" sellaiset asiat sinne
ja se ei tunnu oikealta
kirjoittaminen kirjoittaminen

en tiedä mikä sitten tuntuu

tällä hetkellä
vain toisen iho tuntuu
ja se kun kummipoika käpertyy minun kainalooni minun
ja kun mummi on ihan lähellä
ja syksyn tuoksu
jäätynyt nurmikko
mustarastas lintulaudalla
jälleennäkeminen, kun ystävä on siinä, siinä mustassa tyylikkäässä tukassaan ja hymy on ihan sama
kadut joita joskus käveli päivittäin
kun on aamu ja pitäisi jo lähteä ennen kuin myöhästyy mutta ei lähdetä
ystävän kirjoitukset omassa blogissaan
kun junan ovet menevät kiinni

ja eilen illalla minä tein listan kaikista niistä asioista joita minun pitää tällä viikolla hoitaa.
niitä on paljon.

minä ja minun yöni
minun aamuni

tänään juuri
olisi ollut mahdollisuus
nukkua niin pitkään kuin vain
olisi ollut unta
herätä rauhassa ja rauhassa pikkuhiljaa valmistautua lähtöön

mutta kun poika oli mennyt minä nukahdin painajaiseen
jossa aika meni koko ajan taaksepäin
kiersin katuja jotka olivat kosteita ja pimeitä
ja aina samaan kohtaan tultuani oli aika mennyt taaksepäin
joku toinenkin oli kanssani, se vaihteli kuka
ja vaikka varsinaisesti mitään pahaa ei tapahtunut
siinä oli tosi painostava tunnelma
todella ahdistava
ja minä halusin siitä painajaisesta pois halusin niin kovasti
että lopulta pääsin omaan sänkyyni
mutta
enhän minä herännyt
en pystynyt taaskaan liikkumaan
unihalvaus taas
ja tällä kertaa minä tiesin etten ole hereillä että tämä on taas sitä
että nämä äänet (hirveän kovalla soiva radio) ei ole todellista ääntä
yritin olla ajattelematta ja yritin pinnistää silmiä auki
mutta se ei onnistunut
ja kaikki tuntui niin pirun todelta
ja sitten
kahdet nopeat juoksuaskeleet makkariin. yritä siinä ajatella ettei ne ole oikeita ääniä
yritä siinä ajatella että kädet pää ja jalat eivät ole oikean ihmisen jäseniä
vaan pelkkää unta pelkkää unta
ja yritin vetää peittoa päälleni yritin puristaa unileluani silmäni kiinni häivyttää unen mutta kädet kiertyivät tiukemmin ja tiukemmin ympärilleni
minä päätin käyttää unen keinoja unta vastaan
ja aloin muka sahata niitä jalkoja ja käsiä irti minusta
sain irti toisen käden ja hakkasin sitä vasten seinää niin pitkään kunnes sitä ei ollut
ja toistin saman kaikille potkin ja revin ja sahasin ja iskin puukolla(jota ei ollut mutta jota yritin kovasti tehdä olemassa olevaksi - viittomakielestä on sittenkin jotain hyötyä! pantomiimi!) ja lopulta tuntui vain ihan vähän kuin joku olisi huoneessa. ääniä kuului vain vähän. minä yritin rentoutua ja pinnistin
ja sain silmät vaivoin auki, silmiä väsytti ja olin pienen pienenä keränä peittojen sisällä unipossu tiukasti sylissäni

miten haluaisinkaan nukkua
NUKKUA
ilman unikuvia ilman mitään
edes yhden yön
edes yhden yön joskus.

pitää pian mennä
eikä ole syönyt edes aamiaista
mutta
yö oli niin levoton ettei nukkua
tenssipallonkokoinenlimapallo kurkussa joka piti kaivaa käsin pois
sen jälkeen niin heikko että kirjoitti
pitkät pätkät kirjoitusta
ja mummi huusi kaikkialla kaikille minun kirjoittavan englanninkielistänäytelmää
enkä minä tosiaankaan sellaista
epämääräisiä kuvia
ja edestakaisin minä käännyin

ja levottomuus
se ei ole kadonnut aamusta
paitsi ensin
mutta sitten kun huomaa että yöllä on tullut puhelu
se kasvaa ja kasvaa ja kasvaa ja kasvaa
eikä tiedä mitä pitäisi
mitä pitäisi tehdä
liian aikaista soittaa koska tietää toisen nukkuvan tähän aikaan
laskee tunteja siitä
ja mitä sitten
luultavasti voi arvata ettei enää koskaan kuule
koska olisi pitänyt olisi pitänyt uskoa levottomuuteen
että sillä on merkitys
että voi aistia toisen läsnäolon
vaikka emme enää
oviemme takana

käytävässä haisee lattia vaha ja vahvat pesuaineet
niin hirveä että lapasten läpi
täytyy hengittää kuitenkin
ne pesevät kaiken

minulla ei ole nyt täällä
mitään sellaista johon voisin kääriytyä
jolta voisin kysyä mitä
ja pitää mennä
eikä kukaan sellainen joka tänne tulisi voisi ymmärtää
kukaan muu paitsi minä
ja ehkä he joille en vielä aio soittaa vasta sitten jos ei koko päivänä
puhuu lausein joita ei ole edes tarkoitus ymmärtää
muistaa vain miltä tuntuu kävellä katuja sen jälkeen
kun on saanut ensimmäiset sanat
miltä tuntuu
pidellä laukussa tavaroita jotka kuuluvat nyt
toiselle
jotka aikoo antaa
täytyy vain koko päivä kestää juoksemista
ja yrittää näyttää siltä kuin ei haluaisi vilkaista olkansa yli

meillä ei koskaan ollut lemmikkieläimiä
siksi minun sielustani on siirtynyt osa
leluun.

Mikä on in?

Kun olin lapsi oli IN:

dinosaurukset
ufot
hubbabubba
housuhameet
olipa kerran elämä


Kun olin varhaisteini (11-13) oli IN:

spaissarit ja bäkkärit
slämyt
neonkirkkaanväriset vaatteet
sormettomat sormikkaat
leonardo dicaprio


Kun olin teini(14-19) oli IN :

sellainen tupeerattu lyhyt takkutukka
napalävistykset
kahvilat ja hienot kahvit
tosi tv
lantiomallifarkut


Nyt on IN:

pillifarkut ?
kasarisaappaat ?
kasari ?
tosi tv
tv ?

"Meidän piti käydä suihkussa, olimme viimeisinä, Valsang seisoi ikkunan takana, Humlum meni suihkuhuoneeseen ennen minua. Hän käveli lämpimästä suihkusta läpi kuin sitä ei olisikaan suoraan ensimmäiseen kylmään, ja siihen hän jäi seisomaan. Hän ei liikahtanutkaan, seisoi vain paikallaan ihon muuttuessa ensin punaiseksi ja sitten valkoiseksi, hän katsoi jalkoihinsa ja tiesin hänen seisovan siinä, jotta minä voisin jäädä lämpimään suihkuun eikä minua hoputettaisi eteenpäin. Minä olin ummistanut silmät, lämmin vesi sulki minut sisäänsä kuin seinät, en ollut koskaan seissyt suihkussa niin kauan.
Katsoin Humlumiin, hän seisoi hämärässä ja katsoi jalkoihinsa, aivan niin kuin silloin. En voinut olla ajattelematta Augustia hoitohuoneessa ja Katarinaa joka nukkui uuden valvojan vieressä, enkä minä sitten enää voinut luovuttaa ja antaa mennä. Silläkin kertaa minä olin lopulta tuupannut hänet eteenpäin ja mennyt ensimmäiseen kylmään ja toiseen ja sitten ulos."
(Peter Hoeg: Rajatapaukset s.214)

Selailin eilen taas Rajatapauksia. Se on edelleen minun kirjani. Se on niin tärkeä! En enää pysty lukemaan sitä ääneen.

Peter on vielä minun, vaikka minä menetän kaikki sellaiset joista muutkin alkavat pitää.
Luulen, että Lars on pikkuhiljaa menetetty. Ei minua enää kiinnostaa kuin vähän, ihan vähän vain. Olen omaksunut välinpitämättömän ilmeen. No, ei se nyt ollut niin kummallinen. Ja sitten kääntää selkänsä.
Niin minä teatterinkin kun yhtäkkiä minun kanssani 150 samaan aikaan aloittanutta ja kaikki teatterista kaikki näyttelijöiksi
ja sitten oli kuitenkin vielä kaksi saman kokoista ryhmää, vanhempia, joita opetttajat ylistivät ja joita tietysti katsottiin ylöspäin ruokajonoissa ja käytävillä. Tuo on siinä elokuvassa tuo on siinä sarjassa tuo on sen ja sen näyttelijän tytär tuo sen poika
niin
sitten tuli taas huomaamaton tyttö joka aina tarkkailee
silloinkin kun se sanotaan ääneen ja kaikki kääntyvät katsomaan
mutta sitten oli viimeinen kurssi
viimeinen jolle en olisi tahtonut edes mennä
koska se oli fyysistä teatteria
ja ennenkaikkea koska se oli
ohjaamista
mutta siellä opettaja yhtäkkiä sanoo ääneen että vau
minulle
hän sanoo sen minulle
ja koska minä olen kermakissa sellainen jota silitellä joka kehrää
tietysti
ja sitten henkilökohtaisessa palautteessa hän sanoo minulle
että harkitse tosissasi
ohjaamista
ja mites käsikirjoittaminen?
ja sitten minä
onnesta onnena kirjoitan näytelmän ja ohjaan sen
ja sitten minulla onkin taas teatteri.
kunnes
ympärillä on taas kasapäin niitä jotka osaavat sen muka paremmin
ja kaikenmaailman ylioppilasteatterilaisia joilta pitää anella saisinko
sitten on taas otettava välinpitämätön ilme ja pah

mutta
kirjoittaminen
vaikka vuosi kirjoittavien ihmisten ympäröimänä
vaikka asuu toisen kirjoittavan ihmisen kanssa ja jakaa
niin
se ei ole kadonnut
se että yhtäkkiä huone oli täynnä taitavia lahjakkaita kirjoittavia
ei ottanut minulta pois
ei mitään
vaan minulle vain vahvistui
minä sain heiltä
oli yhteisö
ensimmäistä kertaa
minua ja toisia yhdisti kirjoittaminen
mutta miksi?
miksi se että muut, ottaa minulta pois kaiken
muun paitsi
kirjoittamisen
miksi kirjoittaminen on poikkeus?

se on niin kummallista.

onko se sitten niin
että kun kirjoittaminen on kuitenkin yksinäistä
kun sitä tekee itsekseen kuitenkin
sitä ei jaa samalla tavalla
se on minun
ja minä kirjoitan niin kuin minä kirjoitan
ja toiset kirjoittavat kuten he
me emme voi kirjoittaa samalla tavalla
minä en voi verrata omaani toisiin
koska ei ole mitään järkeä verrata ihan eri
että ehkä kirjoittamisessa ei ole niin kuin näyttelemisessä
että voisi sanoa huono hyvä taitava lahjakas lahjaton vain kaunis kömpelö
en tiedä
ei
kyllä voi sanoa että ihan paska teksti
ja voi sanoa että vau
ei kai se sitäkään ole

kai minun sitten pitää vain olla
onnessani siitä että minulla on vielä jotain

peter
ja kirjaimet.

krhgfäir
minua ärsyttää
vaihteeksi taas
mutta ei se mitään
on niin ihana tehdä kaikkia hommia vastentahtoaan ja pahoilla mielin ja kiireessä ja tietäen että lopputulos on kaamea ja karsea eikä tahtoisi olla mukana toteuttamassa ja sitten sitä ajattelee ettei enää ikinä ei ainakaan jos eräs tietty henkilö on mukana tekemässä miten voi olla niin hankalia ihmisiä!
ja sitä hymyilee ja nyökyttelee ja haistakaa paska

mutta eilen
teatteriryhmässä
hii
voi. se oli ihanuutta. ihanuutta ihanuutta. olen niin kaivannut kaivannut kaikkia ihan perusharjoituksia yhteisöä toisia teatteria voi
se tuntui heti hyvältä
ei yhtään sellaista ihmistä jota en sietäisi joka ajattelisi olevansa jotain jolta ei uskaltaisi kysyä
vaan siellä oli aivan hyvä.

ja tänään kurinpidollisia ongelmia 5b luokan kanssa mutta
loppuen lopuksi
hyvä vaikka raskas päivä
ja ehkä joku uusi taas tänään innostui vähän kirjoittamisesta

ehkä yksi mahtavimmista tunteista
kun lapsi kysyy
saako tässä käyttää mielikuvitusta
ja kun vastaa kyllä nimenomaan
miten silmät syttyvät
ja tunnin jälkeen tulee sanomaan
että minäpä taidan kirjoittaa sen tehtävän jo tänään kotona

voi miten onnelliseksi tulee!

ja tänään on siivouspäivä
eikä me taaskaan siivota.

hoh hoijaa

kohta lähden teatteriharkkoihin! hii hii! kohta lähden teatteriharkkoihin!
tai siis vasta vajaan tunnin päästä. mutta siis kohta

olen ollut ehkä ahkera.
hoh hoijaa. ja tiedän että silti riittämätön ja surkea.
tuntuu ettei koskaan tee tarpeeksi ja aina jotenkin viimetingassa viimeistelemättä epävarmana ja jo valmiiksi epäonnistumista tuntien

ja minä tahtoisin mehua. tekee mieli kauheasti mehua.

osaan viittoa tänään ja huomenna ja eilen ja toissapäivänä ja ylihuomenna ja pappa ja mummo ja kaikkia sellaisia asioita

tai minun pitäisi osata

ja eilen
tytöt meikkasivat minut
ja pukivat ja sitten hiuksiakin
mutta se onkin yhtä juttua varten
harjoittelua vähän
että miten se sitten oikeasti onnistuisi
nyt vain aloitettiin minusta vaikka en minä ole ainut
sitten sitä juttua varten
jonka me toteutamme sitten eräänä päivänä
mutta se onkin sellainen salainen yllätysjuttu ehkä vain
meidän pieni empiirinen koe vain
meidän tyttöjen jolta keltään ei löydy korkoisia saappaita tai mikä ihme saksankielinen nimi toppi tai kireitä kireitä pillifarkkuja
eikä meillä kellään ole värjätty tukka
eikä me kukaan oikein sillai meikata
mutta ei se mitään
ei me juoda sellaista siideriäkään sellaisesta tietystä pullosta

huokaus huokaus huokaus

tänään minä kirjoitin ystävälle pitkän viestin
jossa minun piti oikeastaan vain sanoa että ikävä ja että ajattelen
hassua
olin ajatellut tätä ystävääni viime päivinä tosi voimakkaasti ja suunnitellut kirjoittavani hänelle
olin päättänyt
kun emme olleet pitäneet yhteyttä moneen kuukauteen
mutta hän olikin ehtinyt ensin

sitten aina välillä vain miettii
että onko mahdollista
tuntea toinen ihminen
jokin
mistä sen tietää

minun kummitätini
ollessaan kaukana kotoaan ulkomailla
tunsi että hänen isälleen oli tapahtunut jotain
hän oli varma siitä että nyt
ja hän soitti kotiin äidilleen
ja kysyi mitä isälle on tapahtunut
mummini vastasi että hän on juuri kuollut.