angsti

Näyttää siltä kuin lippu olisi puolitangossa
mutta nythän on ruotsalisuuden päivä. ei kai se ole surullista.

satoi lunta niin ettei tarvinnut näyttää kuinka oli paha mieli.
saattoi katsoa ylös taivalle joka oli valkoinen ja kasvot
ravistella takista lumihiutaleita
katsoa maata ja askeleita edellisen jälkiä jotka jäivät pikkuhiljaa lumen alle
saattoi itkeä niin ettei kukaan kääntänyt katsettaan pois

kaalilaatikko on uunissa.

aion syödä suklaakakkua jälkiruoaksi. huomenna kaiken lopun kun kuitenkin itken vaikka ei ole aikaa vaan menen heti jälkeenpäin puhumaan metsistä.

entä sitten. voisi ajatella.
entäs sitten jos epäonnistuu jos tuntee itsensä surkimukseksi
jos lumi sekoittaa kaiken ajatuksen jos ei osaakaan olla huolellinen
edes silloin kun juuri pitäisi
edes yhtä kertaa
entä sitten jos on huono huono huono

kaksi lippua.
ihan kuin puolitangossa.

lumi muuttuu rännäksi ja räntä vedeksi vesi jääksi
ja kyyneleet voi jäädä ripsiin
tai hiukset tulee koppuraisiksi

entä sitten jos sittenkin sanoo ettei osaa
jos sittenkin käpertyy keräksi
jos menee siiliksi vaikka
jos sanat saavat merkityksen sillä lailla
ettei sano mitään

minulle kaikki kokeet
kaikki testaaminen ja se että minut pistetään arvosteluasteikolle
numero yksi kaksi kolme
hyväksytty hylätty
osaat et osaa
virhe virhe
ovat kammottavia
en pysty tekemään mitään
lamaannun ja pelkään ja tulen hysteeriseksi
vain siitä tiedosta että minun pitäisi tietää
että pitäisi osata
vain siitä että toinen sanoo ettet ehkä
vain siitä että joku joka tietää minua paremmin joka on jo näyttänyt että osaa voi nyt arvioida minut

en tahtoisi koskaan mihinkään
en tahtoisi koskaan mitään
en niin mitään

tahtoisin kadota. kuinka yksinkertaista.
kuinka yksinkertaista jos voisi mennä piiloon. pois

olisin niin onnellinen. olisin niin onnellinen jos jonain päivänä minua ei enää olisi.
ei olisi mitään yrittämistä. ei mitään yritettävää. mitään osattavaa. mitään pakkoa. mitään.

ja miksi onnistuminen saa minut niin onnelliseksi
kuitenkin elän niistä arvosteluista niistä arvioinneista
sitten kun joku sanoo hyvä
erinomaista
kyllä sinussa on ainesta
poikkeuksellinen
pystyt siihen
lahjakas taitava kaunis mielenkiintoinen innovatiivinen sinulla on mielikuvitusta sinusta tulee
sitten minä nauran ja pompin ja nauran ja laulan ja nauran ja halaan ja nauran ja juoksen ja olen niin onnellinen
miksi en ole onnellinen silloin
kun kaikki ovat hiljaa ja katsovat toisaalle
miksi en voi olla onnellinen vain siitä että me kaikki olemme
että minulla on tässä kädet että minä voin sanoa minä voin kirjoittaa että

miksi aina pitää suoritua erinomaisesti jotta voi tuntea olonsa hyväksi.
niin
minulle se on ongelma
en kestä sitä että olen keskiverto tai keskiarvo tai alle
en kestä sitä että en ole Jeesus
Mozart
mitään niistä ketään niistä

jänishousu sikapossu liian pieni liian pieni ja liian suuri epäkäytännöllinen huolimaton rönttöpekka ruma ruma ruma

mutta ei sillä ole lopulta väliä
äh
täällä minä voin itkeä ja sääliä itseni koko loppuikäni. se ei muuta mitään. ei mitään.

se ehkä muuttaisi. että marssisin huomenna autokouluun onnellisin mielin enkä koko ajan hokisi pääni sisällä että en onnistu että olen huono että olen huolimaton että tämä on kamalaa
vaan suhtautuisin asioihin kuten muut
ne jotka aina ovat rentoja ja kauniita ja nauravat ja onnistuvat
jos ajattelisin että minäkin
jos söisin kaalialaatikkoani hymyillen ja ottaisin jälkiruoaksi suklaakakkua ja niistäisin nenän ja kirjoittaisin mummille kirjeen ja kävelisin lumisateessa ja olisin onnellinen koska on lunta
vähät välittäisin muusta maailmasta
päiviä ne vain ovat
arvioita ne vain ovat
mitä niistä
on paljon muutakin

mutta minä voin ajatella niin nyt kun kirjoitan. voin kirjoittaa niin.
mutta sitten kuitenkin
niin

joskus talvi

huolimattomuuteni alkaa käydä rasittavaksi
unohdin perjantaina opetusdiat kuokkalan yläasteelle
ja nyt minun pitäisi keksiä jotenkin keino hakea ne sieltä
yritän ehdottaa jos toiseksi viimeisellä ajotunnillani tänään voisimme koukata kuokkalan kautta
minua niin nolottaa
miten voin olla niin huolimaton
minkäs teet

koti täynnä pyykkejä
ikkunat meni huuruun eilen
sänky on houkutteleva
mutta minä sinnittelen
sinnittelen niin etten aio mennä nukkumaan
minä aion luututa ja tiskata ja pyyhkiä pöydän ehkä järjestää pöydän
mutta en mene sänkyyn lukemaan kirjaa en aio mennä (vaikka tiedän koko ajan meneväni, on liian aikaista nousta kun ei ole nukkunut yöllä)

minä olen alkanut nähdä unia arjesta yhä enemmän ja enemmän
tai sellaista
esimerkiksi ne lämmönsäätöunet
ja nyt toissayönä näin unta että otin kolme päänsärkylääkettä, yhden extran ja kaksi tavallista.
minulla on siis särkenyt nyt päätä putkeen muutamia päiviä
voin sanoa ettei se ole mukavaa
pitää ottaa oikeasti kolme kertaa päivässä lääkettä, vähintään kaksi kertaa, että pystyy kävelemään ja pystyy edes tekemään jotain
aion varata lääkärin tällä viikolla
se minun on tehtävä

ja tästä viikosta ei tule mukava
ei sitten millään
huomenna on ihana aloittaa päivä ajotunnilla ja sen jälkeen inssillä
minä pelkään sitä
pelkään ihan kauhean paljon ja tahtoisin olla pelkäämättä
toivoisin ettei tule tällainen kuristava tunne vatsaan ja kurkkuun
jännittää niin että aina kun alan ajatella sitä tulee paniikkiolo
ja kun yritän ajatella että no, mitkä ne ovat ne ongelmakohtani, että yritän keskittyä niihin, mutta kun en oikein ole varma, tuntuu että olen vain epävarma, että se on ongelmani, mutta jos en ole epävarma, minusta tulee huolimaton

voi ja minä tällä hetkellä vain vihaan niin paljon huolimattomuuttani että voisin kuolla pelkästään sen takia että olen huolimaton

miten joku voi olla näin?

ulkona alkaa jo valo
huomennakaan ei siis ehkä ole pimeää tähän aikaan
tähän aikaan minä ajan
entä jos en löydä oikeaa kaistaa ajan ihan väärällä ja käännyn ihan väärälle ja peruutan toisen auton päälle ja kaikki menee niin pilalle että alan itkeä ja itken.

huomenna kaikki on ohi. tai osittain. vähäksi aikaa ainakin. ainakin ensimmäinen kerta.
minun pitää vain rauhoittua.

oksennan.

ihana oli puistossa kävellä. puut olivat niin jäätä. valkoiset puut. jäiset puut. lumiset puut. ja muutama keltainen vielä, jotka vain katuvaloissa näyttivät keltaisuuttaan. niin kaunista että olisin tahtonut pysähtyä suutelemaan puistoon. olisin tahtonut. mutta meillä oli kiire koska nukuimme pommiin.
jos ei kuuntele herätystä vaan painaa sen pois on niin uskomattoman helppoa nukahtaa uudestaan. mikään hälyytyskello ei kyllä enää toimi sitten. minuun. sisäinen kelloni lakkaa liikkumasta jos ehdin nukahtaa.

ihmisiä alkaa tunnistaa. sellaisia jotka käyttävät aamulla koiraansa ulkona ja sellaisia joilla on samanlainen paita samana päivänä vuodesta.

aamuglögiä. joimme. se oli kuumaa mutta piti juoda äkkiä. suklaakakku unohtui pöytään. sitä piti antaa evääksi. piti ottaa evääksi.

valokuvat putoavat seinältä. niitä on kaikkialla. pikkuhiljaa kolme kulmaa irti ja sitten viimeinen. kuiva ja pakkanen. aina silloin aina kun on kylmä viime talvenakin ne putoavat. ehkä niillekin tulee syksy. kuin lehdet.

väsynyt vartalo.
päätä ei särje jos ottaa tarpeeksi lääkettä. tarpeeksi nopeasti. niin.
vatsaan sattuu. kylmät jalat. kylmät jalat ja tahtoisi takaisin nukkumaan.
uni

unessa torakoita. suuressa talossa. etsin taloja. etsin koteja.
rakennuksia
niin kuin peilissä kävellään läpi huoneiden

peili
se on uskomattoman hieno elokuva. ehdottomasti yksi parhaista. tarkovskin peili siis. ja mitä siitäkin voi kirjoittaa. ei sanat ole siitä mitään kun pitäisi nähdä kuvat.

miksi kaikki pitää aina selittää? eikö riitä että näkee eikö riitä että tuntee, ei niitä voi selittää, ne menettävät niin paljon merkitystään ne menettävät omansa, häviää.
paljon paljon.

ulkona oli hyvä kävellä.
ei tuullut. oli tyyntä ja vielä hämärää. olisi tehnyt mieli kävellä koko aamu.
kun kävelee ei voi nukahtaa.
onneksi täällä ei ole mitenkään lämpimämpää. onneksi lämmitys ei toimi.
muuten minä olisin jo

eikä tässä ole mitään järkeä
kirjoitan vain kirjoitan kirjoitan jotta pysyisin hereillä
eikä sitä pitäisi tehdä tänne
pitäisi vaikka valkoiselle paperille

en nukahda

talvi ilta ja puut

minä en jaksaisi ajatella
niitä ajatuksia joita pitäisi juuri nyt
en jaksaisi miettiä kuinka hyvä minä olen ja mitä voisin paremmin
en jaksaisi mitä haluaisin tutkia mitä pitäisi tutkia ja kuinka kaiken laittaa paperille

tahtoisin ajatella metsää
tahtoisin tuntea että kuulun sinne

kun puhun metsistä
tänäänkin puhuin
huomenna monta tuntia
en puhu siitä mitä minä olen niissä en puhu siitä millainen tunne voi tulla kun katsoo alas kun on kaarnaa ja hyttynen menee korvaan

tiedän tytön joka (halusi baarista metsään) osaa kuvata puut juuri niin kuin minä haluaisin
ajattelen häntä juuri nyt
vahvasti

suljin jo verhot joten en näe taivasta
siellä on kuu pilvien takana, näkyy vain heikkona valona

tahtoisin kirjoittaa vartalooni
suuria kirjaimia ja niissä kaikissa olisi joku sana
jota ei ole olemassa

ja tahtoisin nähdä
kaikkien jäljet tuossa lumessa
kuka oli kävellyt lumihankeen syömään, istunut penkillä, joka täytyi ensin lakaista

lehdet ovat käpertyneet kasaan, ovat menneet pieniksi, yrittävät kaiken turhan ympäriltään kutistaa jotta kestäisivät tämän pakkasen paremmin

minä odotan
odotan odotan odotan

miltää tuntuu kävellä kun tulee pimeää ja kaikkialla palaa silti valo
voi nähdä eteensä voi nähdä että on tie että se jatkuu ja että voi kääntyä takaisin
samaa reittiä
toisten jäljet omat jäljet

ja sitten
polkua jota ei ole valaistu
koko kenkä jalka uppoaa ja sukkaan menee lunta
kaatua jäälle ja nauraa kun taivaalla näkyy tähtiä niin paljon enemmän kuin kaupungissa.
illalla ei voi enää ottaa valokuvia ellei ole jalustaa
nenä täytyy niistää lapaset kädessä ja kaulaliina kierittää kolme kertaa ympäri

minä tahdon sen tien joka on polku
vaikka ei tietäisi mitään
vaikka ei tietäisi yhtään mitään
ei näkisi
sama kun laittaa silmät kiinni ja silti voi olla turvassa

minun lumeni on tullut
minun, minä sanon.
talvi, minä sanon.
enkä tahtoisi asua meren rannalla.
tahdon tulen tähän huoneeseen, pienen valon, joka ei ota tilaa pimeydestä mutta tuo siihen omansa.
kohmeiset kädet pikkuhiljaa niin kuin puut
mutta eivät savua

ja voi maata liikkumatta kuunnella kuinka järvi alkaa jäätyä
siitä lähtee ääni, ihan oikeasti, lähtee!
kuunnella tuulta katossa, kuunnella seinissä ja kääriytyä kääriytyä

odotan odotan
vaikka talveni on jo tullut, vähän
siltä tuntuu, mutta se ei ehkä ole tullut vielä jäädäkseen

odotan ettei tarvitse aina paikassa jossa täytyy kuvitella
vaikka kuvittelisinhan minä missä tahansa kuitenkin

hyvä olla maailmassa joka on vielä metsää.

pakkasta

korvat jäätyneet
minä kuljin siltaa
puristin myssyä tiukemmin ja tiukemmin päätäni vasten
vastaantulevat tuijottivat
kun minulla oli elämää suurempi huivi

pieni poika kysyi tänään tulenko pitämään heille tunteja toistekin
ja muutama otti esitteen

he olivat mukava luokka ja opettaja hymyili.
vaikka yläasteella kahdeksannella he ovat vielä sellaisia. niin pieniä ja ajattelevat vain että koulukirjat ovat tarpeettomia ja akuankasta he eivät voisi luopua.

söin pakasteesta keiton

ja sain postissa tv-lupa maksu kehoituksen.
minua naurattaa. se on jo toinen sellainen tämän vuoden aikana. ja eihän minulla ole ikinä edes televisiota ollut enkä aio hankkiakaan, koskaan. olemme päättäneet poikani kanssa.

minun tekee mieli mennä peiton alle ja lukea märta tikkasta, jota aloitin viime yönä. se on aika huono. yötä päivää. tuntuu ettei siinä ole mitään uutta mitään muuta mitä toisissa kirjoissa ei jo olisi. mutta pidän hänen tavastaan jättää lauseet kesken mutta jotenkin minua ärsyttää käännös, pitäisi ehkä lukea ruotsiksi.

alkuperäiskieli.
siksi minä luen kotimaista kirjallisuutta.

odotan yllätystä.

yö ja tuuli

maat vihdoinkin niin valkoisena
että jalat uppoavat lumeen
täytyy astua monta askelta että pääsee eteenpäin

yöllä
minä käännyin tuulta vastaan ja se tempaisi hattuni tempoi takkiani ja tuiskutti naamalleni niin etten voinut nähdä olivatko ne auton valot

yöllä
tuuli tuli sisään kotiini ja paukutti ovea kiinni auki kiinni auki ja astiat helisivät kaapissa
en jaksanut nousta
niin kylmä minä kääriydyin peittoon ja kuuntelin myrskyä
näin kaksi kertaa unta että säädin lämmön kotiini.

suunnattoman väsynyt ja tänään ensimmäistä kertaa liikenteessä niin
että on lumi
ei enää merkkejä maassa

vielä eilen
minä kävelin uusia teitä kotiin ja oli ollut aurinko
asfaltit kuivuneet ja kivet sinkoilivat sillalta alas
nytkö se jo sulaa, minä ajattelin

mutta kun ilta sitä tuli taas
ja minä hytisin
sidoin myssyni nauhat kiinni ja nostin takin kaulukset ylös

mahdottoman vaikeat askeleet ja olisi tehnyt mieli heittää lunta

niin väsynyt että tekisi mieli mennä peittoon
mutta minä yritän
yritän olla hereillä ja olla nukkumatta sillä muuten
kylmyys leviää sormista ja nenästä kaikkialle enkä minä tahdo enää nousta.

lumi.
se nousee ylöspäin
ja vintille vaihdetaan ikkunat

talvi
ensimmäinen päivä marraskuuta ja jo oikea talvi

hyvä olo ihmisistä
hyvä olo siitä että heitä on
vaikka eilen vielä puhuin puista
ja pieni poika kysyi olenko aktivisti
huomenna taas

kuinka voi kulkea käytäviä ja huoneesta toiseen

tuuli on henki maan ja taivaan välillä

elementit
ne palaavat taas

unia vedestä
ja uni tulesta
kerran olen lentänyt
ja metsät ovat todellisia

ehkä he eivät tiedä että arvaamattomuus on aave
tai sen sana
ja kaikki ne ihmiset jotka lukitsevat pyöränsä ovensa eteen eivät muista
missä he olivat edellisenä yönä
sinä yönä kun he lakkasivat huutamasta ja heittivät kiviä ikkunaan koska tahtoivat tietää ovatko muut hereillä
ja maa joka on valkoinen
puut jotka vielä eivät ole karistaneet lehtiä, niin keltaiset että jäätynyt maisema on kaunis
minä näen ikkunasta
ja monta kupillista niin kuumaa teetä että täytyy puhaltaa
aamut
joina ei viitsi nousta koska voisi olla nousematta
sitten
ne lakkaavat kun ei voi enää nousta sitten tahtoo ja toivoo kunpa olisin noussut aina silloin kun pystyin
muistot niistä lauluista joita joku muu lauloi kun ei itse kehdannut
uudet talot joita ei ole ennen pysähtynyt katsomaan ja nyt näkee että ne kohoilevat rannalla kuin metsä mutta eivät ole mitään siitä
eivät mitään
niin kuin eivät ihmisetkään ole, ne joita on joskus rakastanut, mitään siitä mitä heistä kuvitteli.

huoneesta huoneeseen
keväästä talveen
kohta on joulu
sormia palelee
ja tahtoisin että seuraava viikko olisi jo ohi eikä olisi mitään jännitettävää

joskus tahtoo kadota vain siksi että voisi uneksia

ei ole mitään kirjaa
ei mistä lukea nyt
on vain kylmyys on vain kylmyys
mutta se on talvi

kotonani alkaa olla aikalailla kylmä
patteri siis lämmitys ei toimi tai en saa sitä toimimaan
miten voi lämmönsäätö olla näin hankalaa? soitin äidilleni, kuten aina (tai vaihtoehtoisesti isälleni jos on kyse tietokoneesta) kun on ongelma ja äiti sanoi että soita huoltomiehelle
nyt minun pitäisi siis siivota ennen kun voin soittaa huoltomiehelle koska ei tänne voi kutsua ketään vierasta miestä
ja huomenna en kertakaikkiaan ehdi ja tänään on jo aivan liian myöhäistä.

mutta rakastan elokuvia
ja kuulin tänään pitkästä aikaa uuden hyvän kappaleen
se oli elokuvan lopussa ja sen nimi "shining" ja tekijä oli peter joku
mutta kun en muista sukunimeä, alkoi koolla ehkä

toivottavasti löydän, haluaisin kuulla sen juuri nyt uudestaan.

paleltaa

rakas

minä olen onnellinen
oikeasti

eilen kun keltaiset lehdet olivat maassa ja lumi
ja tänään kun satoi tiheästi lunta
ja silloin kun luin kysymyksen paperista

minä valitan aina ihan kauhean paljon kaikesta
turhasta
en tarkoita etteikö epäoikeudenmukaisuuksiin kannattaisi tai saisi puuttua
että pitäisi tyytyä tähän maailmaan ja unohtaa vääryydet ja mikä on huonosti ja vain sulkea silmät ja löytää kaikesta vain ne hyvät puolet

mutta on hyvä joskus tiedostaa että oikeastaan on hyvin onnellinen.

minä olen rakastunut.
hassua.
hassua kirjoittaa siitä tänne. aina.
mutta en oikeastaan voi ajatella mitään muuta.

olen vain tajunnut, taas,
kuinka paljon minä rakastan ja kuinka minä rakastun koko ajan uudelleen
kuinka hyvä meidän on toistemme kanssa
kuinka tärkeä toinen on kuinka paljon
ja tiedän olevani toiselle

olkoon kuinka kliseistä vaan mutta
oikeasti
en tarvitsisi muuta
siltä minusta tuntuu

ja tuntuu juuri niin hölmöltä kuin rakastuneet näyttävät

odotan jo niin paljon että voimme olla toistemme luona arjenkin
että ei tarvitse aina lähteä pois
että on koti

tuntuuko kaikista rakastuneista siltä että he ovat jotakin hyvin erikoista että heidän rakkautensa on kaikkein aidointa ja suurinta ja ettei tällaista voi olla?

olen ehkä oppinut kestämään ikävää
en enää itke hysteerisesti jokaista päivää
vaan minusta tuntuu oikeastaan hyvältä, vaikka on ikävä, sellainen tunne että tahtoisi juuri nyt kertoa tästä ja tästä mutta ei voi kun toinen ei ole täällä että juuri nyt tahtoisi suudella juuri nyt tahtoisi painaa pään juuri nyt voisimme nauraa
mutta olen oppinut pitämään hänet myös ajatuksissa
niin kuin pidän ystäviäni
he eivät koskaan katoa eikä ikäväni heitä kohtaan tunnu kivulta
ehkä se on hiljaisuutta ja tyhjyyttä mutta silti läsnä
koska tiedän että toinen kuitenkin on
hän on, vaikka ei tässä, mutta on kuitenkin

voi tämä on niin hyvä tunne.

varmuus

olen saavuttanut varmuuden meistä.

ja taskuperuutusparkkeeraus on hirveätä.

hulluus

kävin kävelyllä tänään ystävän kanssa
oli niin kaunista että saattoi vain kävellä
uudestaan ja vielä
posket tulivat punaisiksi niin kuin pienenä kun oli koko päivän ulkona

ja mietin paljon itseäni
sitä miksi koen asiat niin kuin koen
ulkopuolisuuttani

ja luin kuukausiliitteestä jutun tiedemiehestä, joka tuli hulluksi
ja siinä oli kiinnostava ajatus ettei ole yhtä minää että on minät kuin portaat

niin.

ja tajusin että kyllähän se olen minä jonka ystäväni tuntevat
jonka kanssa he nauravat ja josta sanovat asioita
minähän se olen
mutta jollei minusta juuri tunnu sillä kyseisellä hetkellä siltä
kun ajattelen juuri silloin olevani jotain muuta, tahdon ehkä
siksi se tuntuu niin satuttavalta
siksi ehkä
koska olenhan minä aina muutakin
ei mikään määritelmä ole koskaan kaikki
eikä edes tämä
kun olen yksin tässä kirjoittamassa
eiväthän nämä sanatkaan ole minä
ollenkaan

järjetöntä

ja minä vain ajattelen että vika on muissa he eivät tunne minua eivätkä tahdo tuntea minua ja voi voi miten minä olen aina ulkopuolella ja erilainen

kysehän on vain siitä että minussa on eri puolia
jotka korostuvat häipyvät väistyvät vallitsevat piilottelevat
ovat minulta itseltäni tiedostamattomia tai toisilta

ei kyse ole tuntemisesta
muiden osalta

vaan minun itseni osalta

en ehkä osaa enää selittää tätä, enkä ehkä haluakaan

mutta en ajattelee enää
niin kuin aiemmin

ikävyyksien päivä

tänään on kaikki mennyt pieleen
kuten aiemmin jo kirjoitin
alkoi hunosti
jatkui huonosti

pieniä asioita
kastelin sukkani suihkun jälkeen kylppärissä
suunnitelmat peruuntuvat
iskin vahingossa käteni terävään veitseen (onneksi oli paita päällä eikä mennyt syvälle)
kaadoin kiehuvat vedet päälleni
ja tietysti en tajunnut että vedet kaatui lattiallekin
ja kastelin jo toiset sukat
aurinko paistoi mutta kun menin ulos alkoi sataa
ja kaikkea pientä ärsyttävää
ja sitten

naapurin mummo ei taaskaan avaa ovea hoitajalleen eikä vastaa puhelimeen
en ihmettelisi jos hän olisi kuollut juuri tänään
ja sitten

reko lundan on kuollut
otsikko hyppää heti silmille
en olisi ehkä uskonut että tuntemattoman ihmisen kuolema voi järkyttää tällä tavalla
vaikka hän onkin kirjailija ja ohjaaja ja sitä kautta tunnettu
olin ihan hiljaa ja tuijotin hänen kuvaansa
luin mitä hänestä oli kirjoitettu
ja muistin mitä meille on opetettu
että kaikista julkisuudenhenkilöistä kirjoitetaan jo etukäteen "kuolinilmoitukset" sanomalehdissä, että jos tapahtuu jokin yllättävä (tai vähemmän yllättävä) kuolemantapaus niin on juttu valmiina

en muista milloin minuun olisi vaikuttanut näin paljon julkkiksen kuolema
enkä oikein tiedä miksi nyt
minä kyllä pidin hänen näytelmistään. mutta ei se sitä ole.
pelkästään. että nyt hän ei enää kirjoita ja nyt en enää voi mennä katsomaan hänen uusia teoksiaan. jotain muutakin. hiljaisuutta.

en osaa sanoa mitään.

syysmyrsky

joskus sitä vaan herää siihen
että sataa kaatamalla
ja ettei jaksaisi nousta
ja että suunnitelmat vaan koko ajan muuttuvat ja
on alkamassa mahdottoman kurja päivä

silloin voi pistää pilkkutakin päälle ja kävellä sateessa kauppaan
ostaa aamupalaksi karjalanpiirakoita, Yosaa ja jugurtticashewpähkinöitä
sitten voi tulla sisälle ja olla märkä ja katsoa ikkunasta kuinka siellä sataa

ja lukea että syysmyrsky on alkamassa. kuinka siihen on varauduttu.
mutta minä menen ystävän mökille ja me voidaan pistää kynttilöitä päälle jos sade liikaa yltyy. ja jos katkeaa sähköt.

kaduilla oli hiljaista. tällaisella säällä olisi rauhallista ajella.

näin unia ystävistäni, tai heitä oli unissani
saara
ja saara
toinen saara hiihti veljensä kanssa, joka oli ihan samannäköinen kuin hän itse, heillä oli samanlaiset pipot ja heidän takanaan hiihti joku nainen
he olivat menossa tekemään tutkimusta.
he eivät huomanneet minua vielä silloin

toinen saara lähetti minulle viestin (sain oikeasti samaan aikaan viestin puhelimeeni) jossa hän halusi tavata minut. viesti oli tosi koukeroisesti kirjoitettu muuta tulkitsin että hän on eroamassa poikaystävästään ja tarvitsee tukea.

kun herää tällaisista. näin todellisista arkisista unista ja kun unissa on joku suhde ihmiseen, joka on myös oikeasti ystävä tai rakas tai sellainen
vaikuttaa uni kovin paljon
minulle tuli pakottava halu soittaa saaralle ja kysyä että lähteekö hän syömään, että kuulisin että kaikki on hyvin hänen ja hänen poikaystävänsä välillä
ja ikään kuin uni tuosta toisesta saarasta olisi vihjannut että emme ole nähneet liian pitkään aikaan, että olisikohan minun aika ottaa häneen välillä yhteyttä
niin tulkitsen sen koska minusta tuntuu että haluaisin nähdä häntä mutta en koskaan soita

ja hassua
sain eilen yhdeltä kolmannelta saaralta kortin.
en tiedä oikeastaan mitään hänen elämästään. haluaisin tietää.

onko muuten niin että samannimisiä ihmisiä kertyy aina tietyn ihmisen elämään? joskus varhaisteininä sitä ajatteli että ihastuu aina samalla kirjaimella alkaviin poikiin
minulla se oli j.
mutta ei se pitänyt ihan paikkaansa. oli myös m.

vai johtuuko kaikki vain siitä että meillä on Suomessa niin vähän ihmisiä ja vähän erilaisia nimiä ja monet samanikäiset on samannimisiä.
ehkä

mutta toisaalta
onko samannimisissä ihmisissä myös jotain yhteistä?

olen havainnut että on. jollain tavalla. usein.

en usko että nimi on vain nimi
en tahtoisi että se olisi niin
minusta nimellä on merkityksensä
ja onhan sillä

jään pohtimaan tänne kurjaan päivääni tätä

kaunista

aurinko tulee hiuksiin
tulee huoneeseen
tulee kuviin

aamun taivas

liian kaunista jotta voisi mitään sellaista kun sadepäivinä.
ei nukkumista ei kirjoittamista
pitäisi mennä ulos posket punaisiksi

olen onnellinen, olen.
ehkä.
kyllä.

pääsin teoriakokeesta läpi, tosi hyvin.

haluaisin nauraa
mutta hullut nauravat yksin seinien sisällä hullut kaduilla hullut huutavat parvekkeelta.

juttelin isännöitsijän kanssa hissistä.
hän luuli olevansa talossa jossa ei ollut.

yöllä näin unta jossa etsin taija tuomista, koska hän oli kutsunut minut kylään
en vain tiennyt missä hänen talonsa oli
kuljin metsäisiä teitä ja tulin vahingossa yhden talon pihaan
jossa oli hirmuisen paljon koiria. ne nukkuivat, kaikki, tai makasivat ja raottelivat silmiään. tiesin etten saisi olla sillä pihalla, että ne olivat vahtikoiria.
mutta liikuin hitaasti enkä katsonut niitä silmiin
susi juoksi pihan poikki, se oli susi (ensimmäistä kertaa elämässäni, ehkä, susi, vihdoin!) ja sillä oli poikasetkin pihalla.
jatkoin matkaa
jouduin kääntymään takaisin, koska tuli umpikuja, pihalle oli tullut vanha nainen
menin juttelemaan ja kysyin tiesikö hän missä taija asui
hän saattoi asua ehkä aidoitetulla alueella, jonne ei edes päässyt kukaan muu kuin ne jotka siellä asuivat.
talot näyttivät siellä hienoilta. ne olivat puuta, punaisia. kirkkaita värejä.

mutta ne sudet. olen niin onnellinen että olen nähnyt suden unessani
että minulla on susi. nyt. vihdoin.

ja ehkä minä yritin etsiä suhdetta kirjoittamiseen taas
kirjoittamistani
tarvitsen sitä nyt, minun pitäisi päästä alkuun
maailmaan jossa joskus olin
nyt pitäisi uudestaan
tahdon aloittaa taas

ulkona niin kaunista
niin kaunista että valo

ja minua hymyilyttää edelleen

ihmeellinen

postissa tuli kirje
jonka avasin takki päällä

sen jälkeen hypin ja nauroin ja juoksin portaat alas
hymyilin koko matkan autokoululle.

onnellinen tyttö tänään.

löysin poistomyynnistä monia kirjoja
join tosi hyvää teetä reilussa kaupassa
söin monia lämpimiä leipiä kotona

salaisuus
hihittää partaansa

joskus kaikki ei olekaan väärinkäsitystä. joskus todella käy
niin kuin oli toivonutkin
ei enää edes toivonut
voi kulua vuosi ja voi kulua monta vuotta
ja yhtäkkiä
voikin taas jatkaa.

tekisi vain mieli juoksennella edes takaisin
voi hymyillä vain itsekseen

mutta minusta tuntuu että tänään olen saanut kaiken.

minä

ongelmani on se
että aloitan paljon asioita
innoissani
aloitan
mutta en halua tehdä mitään loppuun
loppuen lopuksi
tahdon lopettaa ennen kuin pitäisi viimein
ennen kuin on pakko
aina juuri ennen
rajalle
pinnalle
siihen

en saanut nukuttua viime yönä. pyörin monta tuntia ja tuli yö ja tuli yö ja yö ja pyörin vain ja vielä enemmän kun katsoin kelloa

voisi lopettaa ajattelemisen.

niin, kunpa

minun on pakko mennä taas ajamaan. en haluaisi. en haluaisi yhtään. se on niin ahdistavaa. se on kamalaa. vihaan sitä. en ymmärrä miksi koskaan aloitin. en ikinä selviä siitä. en koskaan pääse varmaan läpi. en tahdo enää. en tahdo yrittää. minua ahdistaa. enkä minäkään ymmärrä miten minulle on tullut noista ajotunneista noin suuri ahdistus. huomenna teoriakoe. ei se oikeastaan ahdista samalla tavalla. yhtään. vähän. mutta sillä tavalla kun kokeet. miksi en vaan voisi osata jo.

en muista unista nyt.

olen oikeastaan vihainen. ärtyinen. minua suututtaa että lämpö on taas melkein nollassa ja sataa.

tekisi mieli vetää peitto ympärille laittaa silmät kiinni ja olla sanomatta sanaakaan.
minä vihaan tätä päivää jo valmiiksi vihaan sitä että minä olen huono.

ei ehkä kannatakaan kirjoittaa nyt.

olisin tahtonut tehdä hienon
oman
esityksen kouluihin joihin menen kertomaan metsistä
minulla on kuvia
metsistä
mutta äh
minulla ei tietenkään ole kuvaa liito-oravasta enkä tiedä kääpien nimiä
ja sitten
ne kuvat on niin suuria
että ne pitäisi pienentää että mahtuu
että voisin tiedostoina kantaa mukanani

ja kaikki tällainen tekninen on niin vaikeaa
ja kun koululta jo sanottiin että niillä on hienot laitteet :(

nyt minun pitää kuitenkin näyttää vanhanaikaisia dioja
ja ne kuvat on vanhoja ja haalistuneita ja rumia ja sellaisia

olisi ollut kiva sanoa
minä olen ottanut nämä kuvat. nämä ovat oikeasta metsästä.
kuhmosta. ne ovat.

kesällä pääsin oikeaan metsään oikealle isolle suolle
heidin isä vei meidät juhannuksena
voi
kaipaan metsään
riittäisi ihan pikkuriikkinenkin metsä

ja eilen puhuttiin ystävän kanssa kuinka isot kihotkin pitäisi viedä kuukaudenpäiviksi metsään sittenpähän tajuaisivat mikä oikeasti on tärkeää
elämä

se olisikin hauskaa

näen vain kattoja

viikonloppuna ystävän mökille ja näen kaikki vanhat ystävät
joiden elämät on jo aikuisten elämät
niin monen

enkä minä koskaan kasva sellaiseksi
en vain kasva. eikä minua haittaa. en oikeastaaan haluaisikaan.
en haluaisi edes oppia ajamaan autoa. sekin on liian aikuista.
en haluaisi oppia jäsentämään ajatuksiani oikealla tavalla oikeanlaiseen rakenteeseen
tietyssä järjestyksessä hyvässä
on se hienoa
mutta en minä ole
tule koskaan olemaan sillä tavalla hieno
enkä halua
minä voin sitten leikkiä niiden lasten kanssa joilla vielä on paperi
ja kyniä
joista ne saavat valita mitä käyttää
sitten minä hymyilen
ihan vähän
ja lopun aikaa olen niin vakava että nekin joita rakastan luulevat että olen surullinen
suu vaan kääntyy alaspäin
se on suvussa
äitinkin suu
ei sille mahda mitään

tanssin tänään pöydällä
tai en tanssinut. mutta kuljin sitä pitkin. pitelin sormissani sinistä kiveä
se oli ihan pieni
palanen vain kivestä ja kuljin rivejä pois ja takaisin
valkoiset pöydät
ja minua ei vastapäätä ketään
niin että saatoin nähdä junan
siinä viisi vaunua
niissä kaikissa matkustaja
kaksi matkustajaa
kolme yhdessä
ja yhdessä kaksi istui vierekkäin vastakkain ja pöydällä oli pala omenapiirakkaa
toinen kysyi toiselta ottaako se palan
se oli edellisenä iltana leivottu
kun tämän uusi ystävä oli käynyt kylässä ja he olivat keskustelleet yömyöhään
toinen ei kehtaa ottaa koska on jo syönyt aamupalan ja on menossa syömään, isoäitinsä luokse
ja isoäiti laittaaa aina paljon ruokaa ja sitä pitää syödä monta kertaa

sitten seisotaankin jo pakkasessa. sormia palelee ja pitää mennä eteiseen odottamaan
isä tulee maatilalta haisee navetalta eivätkä he halaa
toinen on vaihtunut toiseksi toinen jatkoi matkaa vielä moneen paikkaan jossa häntä kuvataan ja tämä uusi toinen on ihan hiljaa koska kaikki ihmiset ovat tuntemattomia
paitsi toinen se jonka vieressä hän nyt istuu
he puristavat toisiaan kädestä
sormien lävitse voi antaa tikkarin
nekun jonka voitti arvassa muuten olisi saanut kaksi
ja omenoita
joita on kerätty jo kolme syksyä maasta jonne ne ovat pudonneet mahdottoman raskaista puista
joista kukaan ei niitä kerää
vaikka ne ovat kypsiä vaikka ne ovat herkullisia ja niistä voisi tehdä piirakkaa
ja he tekevät
sitten kun toisesta on tullut isoäiti ja siitä toisesta ruttuvaari
he ihailevat tove janssonia
koska hän on keksinyt niin hyvät nimet
ja heidän nimensä

ja on saari
siellä minä tahtoisin olla minä tahtoisin olla se isoäiti
minä tahtoisin tehdä sen omenapiirakan ja soutaa kauppa-autolle ja käydä aamukuudelta kalassa
minä tahtoisin perata ne kalat ja kävellä suolla
siellä on suo
siellä on suo ja metsä ja vesi
ja tuli on se joka lämmittää

majassa
joita on monta
niitä tehdään joka kesä
ja kivet eivät ole sillä tavalla liukkaat kun ne ovat aina silloin kun mennään uimaan

me emme muodosta matemaattisia kaavoja
he istuvat vastatusten
junassa
he kaksi
ja heidän takanaan jokaisessa vaunussa yksi
kaksi kolme
heitä on viidessä vaunussa kussakin
yksi menee ravintolavaunuun
ovi menee kiinni ei kuule kun se laulaa kotimaani ompi suomi

matemaattisia kaavoja
niitä voi tehdä yhdistämällä viivat toiseensa
ja pieni poika on oppinut isoäidiltään kuinka ratkaistaan japanilaisia sanaristikoita
ja he kohottavat maljan
pistävät vaatteet naulakkoon ja odottavat eteisessä kunnes kehotetaan tulemaan peremmälle
eivät opettele kieltä
vieläkään eivät käytä sanoja
jotta heidät ymmärrettäisiin

hiljaisuus
ei ole vain sitä ettei voisi puhua
ettei saa ääntä
hiljaisuus on valinta

eikä se loppuen lopuksi ole mitään hiljaisuutta

joskus minä harjoittelin puhumattomuutta
päätin
etten enää koskaan sano sanaakaan
istuin hiljaa juhlavaatteitten takana kirjoituskoneen päällä
joskus kuljin edeltä
ja revin puista lehtiä puristin huulet yhteen
kuljettiin rantatietä järvellä tuuli tuli jäät
seuraavana pyöräilin ohi emmekä sanoneet sanaakaan

eikä tarvinnut olla hiljaa koska oli päättänyt
istuttiin tunnista toiseen kumpikaan ei sanonut mitään
kysymykset oli esitetty ja vastauksia olin tahtonut vain minä
ja nyt minä sain enemmän

ja hiljaisuus muuttui
ei enää äänettömyyttä sillä olivat kädet
niin lujasti toisssaan kiinni ettei voinut erottaa
mistä toinen alkoi ja mistä itse

leikitään sitä leikkiä että kuvitellaan ettei jotain meistä ole
siihen ei suostunut kukaan
liian pelottavaa sanoi tyttö joka on minusta pieni
pienempi kuin minä vaikka olemme niin samankokoiset ja aina me

leikin sitä leikkiä kun kävelen kirkon ohi
leikin sitä leikkiä kun huonoihoinen poika selittää siitä mistä hän tekee tutkimuksen kun minä en oikeastaan jaksanut olla kiinnostunut hänestä edes silloin kun hän pyysi meitä muita leikin sitä leikkiä kun istun pöydän ääressä kun makaan kipeänä kun kuulen kun kuulen leikin sitä leikkiä kun veli tulee kotiin kun minä

ja en leiki koskaan
koska leikkiin mennään mukaan mutta tässä minä olen tahtomattani
minä muutun

rajat minä sanon
ei rajoja minä sanon
ja minulle sanotaan

olkoon. olkoon niin kuin kaikki määritelmät ovat
mutta entä jos

juna menee ohi
taas se menee
saman mittainen ja samat ihmiset
he kohottavat maljat
isoäiti kertoo tarinan
eikä koskaan minun äidistäni
mitä minä voin tehdä äidille joka on yhtäkkiä niin pieni

huoneesta toiseen
kävelen huoneesta toiseen

milloin alkaa lumisade

toinen alkaa liikkua
aina silloin kun pitäisi nukahtaa
minä käännyn aina silloin kun hän meinaa nukahtaa
käännyn niin monta kertaa että äiti sanoo että minun pitää mennä pois ei kukaan voi nukkua minä makaan niin hiljaa niin liikkumatta en voi siirtää edes kättä en vähääkään en nuku ollenkaan isi sanoo että minulla on niin paljon energiaa äiti sanoo että kyllähän minä tarvitsen unta minä sanon että minä en nuku me sanomme ettemme me nuku ja kävelemme yöllä meidät nähdään parvekkeelta meidät kutsutaan juhliin me emme pakene takaisin sisään me emme pelkää hämähäkkejä ja minä menen aamulla laiturille kun siellä on usva

kävelevät ohi eivätkä pidä toisiaan kädestä
kun tyttö soittaa tyttö ei vastaa
kun vastaa he sanovat toisilleen että tarkoittivat etteivät tarkoittaneet
he eivät enää puhu samalla tavalla on tullut uusi tyttö joka tietää

kenellä on nimi

jos minä voisin valita
ottaisin puun huoneeseeni
en minä olisi vaahtera, se on liian kaunis ja suuri ja värikäs ja huomiotaherättävä
olisin ehkä leppä tai haapa ehkä haapa mutta en oikein erota niitä
ehkä en erota vettä ja ilmaakaan ja maata ja tulta
en erota niitä ne ovat kaikki minussa ja sitten minä kerään
lehden
maasta ja sanon että se on kaunis että se on pieni ja kaunis
että se olen minä
ja tajuan että olen määritellyt
minut

ja sitten on ympyrä
niin
kyllä se on ympyrä
se on ympyrä tällä kertaa koska sitä ei tarvitse kiertää
se päättyy se alkaa ja jatkuu
ja mitä pahaa siinä on
että on ympyrä
mitä pahaa siinä ettei kaikki ole suora viiva ettei sen ehkä tarvitsekaan olla

entä sitten jos ei osaa sanoa
ai
entä sitten kun laittaa takin päälle ja voisi itkeä mutta puhuu lehdistä koska kaikki kysyisivät miksi
jos ei ole syytä

jos makaisi liikkumatta vain sen takia että niin voi tehdä
jos keräisi lehden
vain sen takia
että niitä on ja että ne muuttuvat mullaksi taas
ensimmäinen joka määritteli itse

kuka nyt tahtoisi mennä kotiin
joka jo on koti
toisen

ehkä sellainen joka on turvassa vain toisessa

ehkä minä

tai sitten minä teen pesän aina sinne missä ei ole ketään
juhlavaatteiden taakse kirjoituskoneen päälle

he tarjoavat omenaa vastapäiselle miehelle
hänellä on jo
synteettistä omenaa kiitos vain ja hän hörppää
hän vilkaisee aina välillä puhelimen vai onko se tietkokone
takaa ja naurahtaa
niinhän meitä kaikkia
kun toinen sanoo että häntä vain ärsyttää akateemisuus

piirtävät rajat lattiaan
piirtävät ne
koska heidän on pakko olla jossain
jollei ole
ei ole
niin sanovat muut
niin sanovat toiset

ja jatkuu
ja jatkuu

pian lähden
päivääni
jossa on pyörällä ajamista paikkojen läpi edes takaisin ja takaisin

olen alkanut kiinnostua taas kielistä.
kiinan kieli
luen yhtä Amy Tanin kirjaa, joten se on ilmeisesti innoittajana.
on vain niin kumma, miten kieli vaikuttaa ajatteluun, miten ne joilla on erilainen kieli, ajattelevat niin eri tavalla, on sanoja, joita meillä ei ole, ja puuttuu niitä joita meillä on.

pilvet on erikoisia
liikkuu nopeasti, ja aurinko latvoissa
valo

ja liput liehuu
yk:n päivä

minu isä oli unessa kuningas ja minä olin vahva prinsessatyttö joka taisteli pienten poikien kanssa ja isä oli ylpeä kun olin niin vahva että voitin kaikki ja äiti vaan nukkui peittokasojen alla

nyt menen pumppaamaan renkaisiin ilmaa ja syömään.

elokuva

Katsoin tänään ehkä yhden elämäni parhaista elokuvista.

minulla oli paljon ajatuksia ja ne piti kirjoittaa tänne mutta nyt en enää jaksakaan.

se oli unkarilainen ja se oli rakkaus ja sen jälkeen kävelin sateessa kauppaan ja kuuntelin puhelimeeni jätettyjä viestejä.

ei elokuva sillä tavalla ollut mitenkään järisyttävä tai erikoinen tai mitään sellaista. mutta ehkä juuri siksi. se oli kovin pienieleinen, hidas, kaunis ja sisällä.
ehkä juuri se että se oli niin sisällä. heissä. ihmisessä.
pidin.

ja koska kaupassa ei ollut vanilijajukurttia ostin soijavanilijajuomaa ja suklaata
ja mussutan nyt
suklaapossu

mutta sade jatkuu ja torstaina teoriakoe. se meni jo tosi hyvin, kun kävin harjoittelemassa. tein sen jotain viisi kertaa ja kaikki meni ihan reippaasti läpi
ärsyttää vaan ne sanalliset kysymykset kun minun on välillä tosi vaikea hahmottaa niitä lauseita että mikä niissä nyt on oleellista kun luen nopeasti ja se aika vaan kuluu ja en ole ehtinyt edes kunnolla lukea kaikkea kun pitäisi vastata
ja minusta ne kaikki ei ole sellaisia kysymyksiä että niihin pitäisi ajon aikana osata reagoida heti sekunnissa. jostain katalysaattorin tehtävistä tai jarrujen rakenteesta. pah

ja pidin kovasti opettajastakin joka näytti sen elokuvan, jotenkin kauhean herttainen.

voi. se oli kyllä oiva elokuva. minusta on suurenmoista että välillä mennään sisään ja lähelle eikä aina vaan ulkopuolelle vieraannuteta ja katsota kaukaa vaellella päämäärättömästi
sekin on
mutta joskus on ihana katsella ryppyisiä kasvoja jotka odottavat ja toivovat

ehkä minusta vielä tulee isoäiti.

arkiaamu

käveli sateessa. suuteli.
olisi voinut jäädä. kääntyi käveli sateessa ja lehdet
ei enää samanlaiset kuin syyskuussa. siinä kuussa joka jo meni mutta nyt
pimeä aamu pimeät aamut alkaneet eikä sille mahda

tänään piti hoitaa käytännönasiat
minä taas tehnyt sopimuksia itselleni

soittaa kouluihin soittaa viralliset puhelut ja mennä harjoittelemaan autokoululle tietokoneella.

ja
sitten aina kaipaa kun ei voi painua vasten kun ei voi olla lämmintä
kuka nyt yksin nauraisi

ikkunoissa valoja
arvata mitkä ikkunat samaan taloon arvata kuka asuu arvata ketkä

kun pistää kynttilöitä ja laulaa sydämeeni joulun teen on joulu
vaikka onkin vain punajuurikeittoa vaikka onkin aamu ja toinen on lämmin vaikka on ilta ja leivästä tulee raakaa ja keitosta lientä ja jälkiruoka ei maistu makealta.

milloin ihminen oppii isoäidiksi? milloin minä?

tyhjää
yksi nainen ja yksi koira, en halua sellaista koiraa
autoja autoja autoja
ja valot
lehdet
mies tuo maitoa, nainen hoitaa lapsia ottaa maidot vastaan

aamu alkaa

oli yö kun herätys soi

aamu alkaa
muuttuu valoisaksi taas
päivä
arki

pitää taas katsoa uudella tavalla
sillä tavalla että muistaa mitä pitää

jos voisi puristaa lujasti
jos pääset
niin lujasti ettei heräisi että yö jatkuisi aina jos ei ole painajaisia
että matka
ei alkaisi ihan vielä ei ihan vielä kuitenkaan
eikä kello
koskaan siirtyisi niin nopeasti
ei olisi kelloa ei mitään aikaa

sitten tulevat meret
niiden mukana aallot ja niiden mukana kivet
kivissä kuvat ja kuvissa sanat
sanoista minä en välitä

on jo valoisaa

ei sada vieläkään lunta.

näin unta
jossa minä menin mökkiin, joka oli hirsistä, puuta, puuta
ja siellä oli paljon ystäviä ja isäni (ei oikea isäni), joka olikin isäpuoleni, kolmikymppinen puuseppä, ja mökki oli hänen. Kaikki olivat ihastuneet puuseppäisääni ja minä yritin ihailla häntä mutta koko ajan varjosti se ettei hän ollut oikea isäni
äitini oli alkoholisti (eilisestä näytelmästä) mutta se muuttuikin poikaystäväni äidiksi. äitini oli siis poikaystäväni äiti ja hän näytti kauniilta.

jossa lautasella oli monia lihoja
suden lihaa karhun lihaa ihmisen lihaa

jossa katsoin salattujen elämien jaksoa
jossa miehen piti tappaa koiransa, mutta hän ei olisi saanut tappaa sitä
joten hän viritti varaston seinustalle lapioita, talikoita ja sen sellaisia että koira ikään kuin vahingossa jäisi niiden alle kun ne kaatuisivat koiran päälle ja lävistäisivät sen lihan
mies selitti tätä minulle
minä huomasin ikkunasta nukkuvan miehen ja sanoin siitä
että hän saattaisi huomata murhan
miehen piti keksiä jotakin muuta
koira muuttui tytöksi ja mies selitti sille tilanteen
tyttö istuu partaterä kädessä, hän on päättänyt tehdä itsemurhan
vasemmasta silmästä alkaa valua vettä, kuin sieltä kaataisi, ei tavallisia kyyneleitä
tyttö laittaa terän pois
mies nousee ja hänellä on suuri kaapu jonka sisältä hän nostaa viidakkoveitsen ja alkaa iskeä
tyttöön ei osu, tyttö kirkuu ja juoksee huoneessa, mies iskee ja iskee ja iskee ja iskee
seinät menevät rikki ja mies lentää toiseen huoneeseen jossa nukkuva herää
hän sanoo: ai te katsotte kauhuelokuvaa

lisäksi painajaista sekä ajamisesta että metsälähettitunneista
ja epämääräistä kellon tuijotus unta.

ei sada vieläkään lunta.

ja välillä tuntuu että ihmiset olisivat kadonneet omiin maailmoihinsa
epämääräisiä lauseita sieltä täältä

jotain on muuttumassa. ilmassa.

en tiedä mitä
ehkä tuuli
ehkä tuuli

voiko toisia erottaa
voiko erottaa sanoja

en tiedä
en koskaan mitään

mutta missä ovat ne illat kun käveltiin ja aina luultiin yksi kerros liian aikaisin
ja poika laittoi siellä ruokaa aina ja aina saanko ottaa vettä ja sitten kaikki yrittivät istua mukavasti ja aina joku oli nähnyt jonkun elokuvan

ja eihän siitä ole kuin muutama kuukausi.

verkko
ehkä sitä ei enää tarvita

ja puhe on turhaa

perjantai kuin lauantai

unessa
minä löysin avaimet
seuraavana päivänä löysin päähineen
oksista ja huovutettu sulka
sitä seuraavana kohtasin tytön ja löysin päähineen, jossa oli lintu
ne kaikki kuuluivat samalle
mutta en muistanut
en muistanut kuka hän oli tai missä hän asui
ja tyttö sanoi että minun pitäisi viedä ne hänelle
löysin ne kaupasta ja kaupan myyjät eivät enää antaneet avaimia minulle, koska ne eivät olleet minun.
ystävä ei voinut kävellä hääpuku päällä ja meidän piti mennä takaisin laittamaan se matkalaukkuun
kun tulimme kauppaan, oli ystävä unohtanut matkalaukun ja toisen matkalaukun kotiin
ja hän lähti ambulanssin kyydissä hakemaan sitä
minä jäin
yritin keksiä kuka oli lintu
kaikki kirjoittivat ja lukivat omia runojaan
ihmisiä istui rykelmissä korkeilla portailla, siellä täällä, ystäviä monissa ryhmissä
pysähdyin ja jatkoin
yksi ystävä oli kirjoittanut toiselle jotakin kaunista. he kysyivät eikö olekin kaunista. sanoin että on. mutta en suostunut kirjoittamaan heille, koska minun kirjoittamani ei ollut kuitenkaan heidän mielestään kaunista.
menin pois ja istuin pienen talon eteen portaille. avasin kassini ja etsin sieltä kirjoituslehtiötä, löysin vain riikan kansion
ja minulla oli mielessä runo
ihmisiä tuli
ja he sanoivat ettei kannata pelata poikien kanssa sinistä taloa
koska oskari nössöili.
en tiennyt kuka oskari. enkä löytänyt paperia.

ulkona niin kylmä että voisi pakkasta
illalla teatteri
kohta omenapaistos ja sämpylöitä

banaanikärpäsiä.

olen rakastunut. ja osaan pitää kiinni.