huolimaton
ja liian kiltti
epäkäytännöllinen liian varovainen
unohdin metsämateriaalia kangaskassillisen bussiin.
ei mitään kovin tärkeää mutta kuitenkin. niin hyvin olen aina valmistautunut niin huolellisesti. olen varmasti tervetullut kaikkialle aina uudestaan
tiputtelen pipoja ja hanskoja pitkin käytäviä ja jätän dioja projektoriin
niin
päätä särkee taas niin etten jaksa selittää
kuinka minun tapani on hymyillä ja nyökytellä ja sanoa niin
luetteko te sitten kirjoja
kyllä
ja analysoitte sitten niitä
kyllä vain juu kyllä niinkin juu
oletko lukenut da vinchi koodin
kyllä...
sehän on oikein erikoinen kirja
niin
herättänyt hirmuisesti keskustelua maailmalla
niin
mielenkiintoinen tapaus kyllä täytyy sanoa
niin
ja sitten minä kysyn mitä asioita te olette käsitelleet viimeksi tunnilla
tai kun vieras nainen jonka pöytään menen istumaan koska oppilaat tulevat kohta
minä sanon
ja kerron kertovani täällä metsistä
kun nainen ei voi sanoa että näytän itse oppilaalta hänen täytyy kysyä olenko tutustumassa vai olenko joku harjoittelija
ja nainen alkaa puhua venäjän metsistä kuinka niitä pitäisi kaataa enemmän miksi niin suuret tullit
en minä tiedä siitä asiasta mitään mutta tuntuu että olisin eri mieltä
ja alkaa puhua jostain sellutehtaasta jossain ehkä argentiinassa enkä ole ihan varma mitä mieltä hän on
ja minä vain sanon niin
ja nyt
minä avaudun jollekin viralliselle ammanuenssille tai vastaavalle jonka pitäisi kertoa meille opiskelijoille jos on jotain epäselvää
että olen ihan pihalla ja tyhmä ja että mitä minun pitäisi tehdä kun
ja että voinko enää opiskella
niin hän laittaa minulle viestiksi yhden lauseen
katso tutkintovaatimukset ja ohje hakemukseen osoitteesta
ja linkki niiden nettisivulle
kuinka ihanan lämmintä ja avuliasta kuinka tervetulleeksi tunnenkaan oloni sinne tiedekuntaan voi
ja kuinka se helpottikaan
en minä sentään niin tyhmä ole ettenkö olisi osannut mennä jo aiemmin sinne nettisivulle
kyllä minä sieltä ne viralliset lauseet olin lukenut
kaikesta luonnontieteiden kehumisesta huolimatta alan sittenkin tajuta
että meidän
ehkä hiukan myöhästelevä ja boheemi ja niin ja näin oleva laitoksemme
ajattelee meitä opiskelijoita kuitenkin huomattavasti enemmän kuin
ne täsmälliset ja ahkerat kovien tieteiden asiantuntijat
toki sielläkin on erikoistapauksia, ja minä todellakin uskon tällä hetkellä että he ovat erikoistapauksia
kuten selkärangattomien opettajani. hän oli aivan uskomaton. sellaisia pitäisi olla.
mutta ei. kaikki eivät jaksa paskaakaan välittää kenestäkään toisesta. ja miksi pitäisi.
onhan se ihan helppoa sanoa että nopeat syövät hitaat eivät vahvat selviytyvät heikot eivät pärjää omillasi sillä tavalla opit mitä sinä kysyt tyhmiä ota selvää itse haista paska
olen siis onnellinen paitsi ystävistäni jotka jatkuvasti jakasavat olla läsnä ja ovat niin kauniita
ja tietysti pojasta joka myös ja niin paljon miten kestääkään minua eivät ystävät edes joudu kestämään niin paljon koska heille en ole koskaan samalla tavalla ilkeä ja inhottava
mutta nyt olen onnellinen myös opettajistani ammanuensseista ja professoreista
pidän heistä. vaikka kirjallisuudessa ei muuta hyvää olisikaan niin ainakin meillä on mahdottoman hyviä tyyppejä siellä.
missä muualla professori voi tulla avaamaan kirjaston oven vaikka kirjasto on jo kiinni ja kutsua opiskelijaa kullaksi ja päästää sisään
missä muualla opettajat ja professorit kyselevät jatkuvasti oppilailta mitä he haluaisivat millaisia kursseja ja vielä järjestävät niitä!
minusta tuntuu että meillä ollaan kiinnostuneita
ihan oikeasti kiinnostuneita
meistä opiskelijoista ja siitä mitä ajattelemme.
tenteissä esseissä ja päiväkirjoissakin tärkeintä tuntuu olevan meidän omat ajatuksemme
meidän omat
se että meillä on jokin näkemys
miten me tulkitsemme
ja uskomatonta
että professori kiittää MEITÄ kurssin jälkeen, monta kertaa
niin.
angstaan vain koska minä olen saanut niin paljon pääni täyteen välinpitämättömiä ihmisiä. tai yksikin riittää.
ymmärrän kiireen ja kiireen ja aikataulun ja resurssit
mutta silti
jos psykologian kvalitatiivisia menetelmiä opetetaan ilman vuorovaikutusta joidenkin vuosia sitten nauhoitetun videon avulla
ja kun siinä keskeisessä asemassa juuri olisi vuorovaikutus
ja tentti on monivalintatentti
eikä henkilö jonka tehtävänä on vastata opiskelijoiden kysymyksiin koe tehtäväkseen vastata kysymyksiin
niin minusta kyseessä on jo paljon muutakin kuin vain kiire ja resurssit
joskus voi pysähtyä ja kysyä mitä kuuluu vaikka kahvitaukoa ei jäisikään kuin se kymmenen minuuttia
minusta ei tule opettajaa
koska en osaa selittää asioita hyvin
en niin että niitä ymmärtäisi joku toinen
olen niin huolimaton ja polveileva ja sellainen niin niin hidas
mutta jos minusta tulisi
tahtosiin todellakin ja yrittäisin kaikkeni
jotta ottaisin mahdollisimman paljon oppilaat ja opiskelijat huomioon. heitä vartenhan minä olisin.
nyt minusta vaan tuntuu siltä että lopetan ekologian opiskelun ja teen hitto soikoon vaikka pelkkiä kirjatenttejä koko kevään.
jostain uudesta aineesta. jostain sellaisesta jota saan opiskella. hitto soikoon tätä tiedemaailmaa.
kaikki on niin pirun keskittynyttä ja eriytynyttä ja erikoistunutta. humanistit täällä ja luonnontieteilijät tuolla. välissä yhteiskuntatieteilijät. ammattikorkeat tuolla. taidekorkeat siellä.
miksi erilaisia aloja ja asioita ei voisi yhdistää?
kaikkihan kuuluu yhteen ja emmekö me kaikki tahdo saada jotakin maailmastamme selville, eikö meitä kaikkia kiinnosta jollain tavalla se mitä täällä on ja millaista ja miksi ja miten
eivät ne ole niin erillään toisistaan. on vain erilainen näkökulma. katsotaan vain vähän eri puolelta.
eikö se ole huolestuttavaa että asioita aletaan yhä enemmän katsoa vain yhdeltä kantilta. kaikki katsovat joltain puolelta ja eivät kommunikoi keskenään, kaikki näkevät vain yhden puolen mutta kukaan ei näe koko kokonaisuutta
olen niin naiivi ja kunnianhimoinen että minä oikeasti tahtoisin mahdollisimman paljon
nähdä ja tietää
mutta aina pitää valita
puoli
kaikessa
pirun mustavalkoinen yhteiskuntalänsimaamaailmakeskipisterakenne
huokaus
eikä sitä voi muuttaa
nyt
keskiviikkona, marraskuuta 08, 2006
ystävät
olen tajunnut
(taas kerran) että minulla on toden totta ystäviä.
niin.
niinpä niin.
sen ehkä huomaa aina parhaiten silloin kun on paha mieli tai ikävää sattuu
ja tietysti myös silloin kun oikein kivaa sattuu.
mutta minulla siis on.
joskus on vain ihana jutella pitkään. kaikesta. meille tärkeistä asioista.
luen edelleen märtta tikkasta. yötäpäivää. ja se on oikeastaan sittenkin ihan hyvä. tai on. en ole ihan varma onko se kirjoitettu kuinka ensimmäiseksi, mutta ainakin ennen niitä muita jotka käsittelevät naisen paikkaa perheessä ja tätä kahden kirjailijan ristiriitaa perheen sisällä. omaa elämäänsä. ehkä. aika paljon. siinä on kaikki naistutkimuksen perusasiat. naurattaa. mutta siinä vain on, juuri kaikki äitikansalaisuudesta ja kaikesta.
ja siinä päähenkilö Fredrika miettii juuri sitä kuinka olisi tärkeää se että voisi jutella ystäviensä kanssa, saisi jutella heille tärkeistä asioista.
niin. millähän tavalla perhe muuttaa minunkin ystävyyssuhteitani. meidän kaikkien. sitten kun kaikilla on perhettä tai joillain on. varmasti muuttaa.
" on olemassa asioita joita ajattelen vain itsekseni enkä päästä sille alueelle ketään muuta, siinä on kai syytä mustasukkaisuuteen, siinä mitä ajattelee ja tuntee, se on huomattavasti tärkeämpää kuin se mitä tekee"
- Märta Tikkanen, Yötäpäivää s-26 -
" jotain rooliahan me kaikki esitämme alinomaa
ja se minua inhottaa
mutta silti siihen jotenkin liukuu mukaan, vaikka päätänkin ettei koskaan enää, ja siinä minä sitten kuitenkin seison eteisessä ja olen aurinkoinen"
- Märta Tikkanen, Yötäpäivää s.109 -
Ja nyt minä lähden pitämään jälleen metsätuntia ja sitten menen raamattukurssille ja lähden Laukaalle pitämään tunteja ja illalla
ehkä voisin tänään yrittää mennä jonnekin liikuntaan, kun on se ilmainen viikko ja kun niskat ovat ihan täysin jumissa.
aurinko noussut ja taivas keltaa
katoilla vain vähän lunta, ei jäisi enää jälkiä
maa sula, ei sada vettä
kaunis päivä tulossa, minä sanon, kovin kaunis
ja viime yönä yksi tyttö muutti alapuoleltani pois, kun hänellä on kissat.
minä rupean pakkaseksi. ihan pieneksi ehkä. mutta en palele. hymyilen vaan ja teen tähtikuvioita tyttöjen hiuksiin. jäätyvät latvoista ja pudottavat pisaroita poikien päälle jos he yrittävät
ja hehän
sitten minä nauran
ja taivaasta tulee kirkas kirkas
ja askeleet narskuvat kivet kulkevat jään päältä pois ja vesilätäköissä on peilipinta
luistellaan, minä sanon
kierretään järvi minä sanon.
kierretään vaan ja
jäätynyttä koko kaupunki niin että tulee metsä (jota minä romantisoin)
(taas kerran) että minulla on toden totta ystäviä.
niin.
niinpä niin.
sen ehkä huomaa aina parhaiten silloin kun on paha mieli tai ikävää sattuu
ja tietysti myös silloin kun oikein kivaa sattuu.
mutta minulla siis on.
joskus on vain ihana jutella pitkään. kaikesta. meille tärkeistä asioista.
luen edelleen märtta tikkasta. yötäpäivää. ja se on oikeastaan sittenkin ihan hyvä. tai on. en ole ihan varma onko se kirjoitettu kuinka ensimmäiseksi, mutta ainakin ennen niitä muita jotka käsittelevät naisen paikkaa perheessä ja tätä kahden kirjailijan ristiriitaa perheen sisällä. omaa elämäänsä. ehkä. aika paljon. siinä on kaikki naistutkimuksen perusasiat. naurattaa. mutta siinä vain on, juuri kaikki äitikansalaisuudesta ja kaikesta.
ja siinä päähenkilö Fredrika miettii juuri sitä kuinka olisi tärkeää se että voisi jutella ystäviensä kanssa, saisi jutella heille tärkeistä asioista.
niin. millähän tavalla perhe muuttaa minunkin ystävyyssuhteitani. meidän kaikkien. sitten kun kaikilla on perhettä tai joillain on. varmasti muuttaa.
" on olemassa asioita joita ajattelen vain itsekseni enkä päästä sille alueelle ketään muuta, siinä on kai syytä mustasukkaisuuteen, siinä mitä ajattelee ja tuntee, se on huomattavasti tärkeämpää kuin se mitä tekee"
- Märta Tikkanen, Yötäpäivää s-26 -
" jotain rooliahan me kaikki esitämme alinomaa
ja se minua inhottaa
mutta silti siihen jotenkin liukuu mukaan, vaikka päätänkin ettei koskaan enää, ja siinä minä sitten kuitenkin seison eteisessä ja olen aurinkoinen"
- Märta Tikkanen, Yötäpäivää s.109 -
Ja nyt minä lähden pitämään jälleen metsätuntia ja sitten menen raamattukurssille ja lähden Laukaalle pitämään tunteja ja illalla
ehkä voisin tänään yrittää mennä jonnekin liikuntaan, kun on se ilmainen viikko ja kun niskat ovat ihan täysin jumissa.
aurinko noussut ja taivas keltaa
katoilla vain vähän lunta, ei jäisi enää jälkiä
maa sula, ei sada vettä
kaunis päivä tulossa, minä sanon, kovin kaunis
ja viime yönä yksi tyttö muutti alapuoleltani pois, kun hänellä on kissat.
minä rupean pakkaseksi. ihan pieneksi ehkä. mutta en palele. hymyilen vaan ja teen tähtikuvioita tyttöjen hiuksiin. jäätyvät latvoista ja pudottavat pisaroita poikien päälle jos he yrittävät
ja hehän
sitten minä nauran
ja taivaasta tulee kirkas kirkas
ja askeleet narskuvat kivet kulkevat jään päältä pois ja vesilätäköissä on peilipinta
luistellaan, minä sanon
kierretään järvi minä sanon.
kierretään vaan ja
jäätynyttä koko kaupunki niin että tulee metsä (jota minä romantisoin)
tiistaina, marraskuuta 07, 2006
surku
en päässyt läpi inssistä.
otin sen aika rauhallisesti. aluksi.
kuuntelin mitä se inssi sanoi ja ei se oikein sanonut mitään. yritin kysyä että missä minä tein sitten oikeastaan sen virheen. sen suuren.
en tiedä. tiedän vain että tein niitä. pieniä ehkä mutta siellä täällä kuitenkin. ei mitään kauhean suurta mutta kuitenkin. jo heti ensin kun lähdettiin siitä katsastuskonttorilta. se meni ihan päin persettä. autoja vaan tuli ja tuli ja tuli ja minä en uskaltanut mennä mihinkään väliin ja lumikinos oli edessä enkä nähnyt tuleeko sieltä vai ei ja aina kun olin valmiin lähtöön sieltä vielä tulikin. niin. siinä se sitten oli. mutta kaikenkaikkiaan minusta ajoin ihan hyvin. ihan hyvin oikeastaan. sillä tavalla että tiedän pärjääväni. en minä kenenkään päälle herran jumala ollut ajamassa. sitähän se oli. ja vähän ylinopeutta. niin. kun minulle on motkotettu että ajan liian hiljaa ja varovasti. niin. niin sitten ajoinkin liian kovaa. pahus.
mutta ei se oikeastaan
ainut vain se että joudun vielä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan kaikki taas. ja minua ei huvita. ettei saa epäonnistua ja jättää ja unohtaa vaan on kohdattava ne virhepaikat ja on kohdattava
oma huonous uudestaan niin kauan kunnes riittää
en ajanut takaisin. ja matkalla minua alkoi itkettää. yritin olla itkemättä. ja ajattelin että miksi toiset eivät ikinä itke, ne eivät ikinä vaan itke ja minä en voi koskaan olla itkemättä
sitten se opettaja varmasti huomasi että olin allapäin ja kysyi no, harmittaako
minä aloin itkeä, mitä muuta siinä voi. miten se ei muka voinut tajuta ettei sellaista kysytä. eikö se nyt ole muutenkin selvää. sitten se yritti lohduttaa tyhmillä jutuillaan ja käytiin läpi niitä virheitä, mutta kun enhän minä oikein tiennyt ja muistanut missä niitä oli ollut
ja sitten se sanoi
juuri ennen kun tultiin takaisin keskustaan
että no, yleensä ne joille tämä on vaikeaa, niin ne on tosi hyviä jossain muussa, että niillä on joku toinen vahvuus
mikä sinulla on
ja minä aloin taas itkeä
koska juuri sillä hetkellä minä en todellakaan voinut ajatella mitään toisia vahvuuksia
ei minulla hyvänen aika ole
ei lohduta,
kunpa olisikin
kunpa edes olisikin
ja minä itkin koko matkan kotiin ja yritin pestä kasvoja jotta en näyttäisi itkuiselta siellä oppitunnilla. minähän olin menossa kertomaan metsistä. parikymmentäminuuttiaaikaa.
ja aina minä aloin itkeä uudestaan. vaikka kuinka yritin.
miten minä saatoin. ei se olisi ollut niin vaikeaa. en minä jaksa.
ja sitten pääsin kouluun
ja pidin tunnin ja oppilaat oli kivoja
yksi tyttö oli tosi älykäs, se sanoi että pitäisi muuttaa meidän yhteiskuntarakenteita pois tästä kulutusyhteiskunnasta
ja minä hämmennyin
hämmennyin niin että melkein aloin ihailla tyttöä
ja tyttö sanoi minulle tunnin jälkeen hyvin tomerasti ja alaspäin katsoen
sinä vähän romantisoit noita aarniometsiä
minä kysyin millä tavalla ja jäikö sinulle jotenkin paha mieli nyt
ja hän vain naurahti ja sanoi unohda ja käveli pois
sataa lunta. alkoi.
tai vähän niin kuin räntää. sellaista väli.
tänään käsitellään tarkovskin peili. en saisi itkeä siellä ehkä.
minä olen toisinaan ehkä liian herkkä tähän maailmaan. olen vain. olisin mieluiten ja onnellisin vain jossain metsässä jossa olisi pieni mökki ja voisin katsella mökin ikkunasta järvelle.
tekisi mieli kiivetä katolle, kävellä niin että lumeen jää jälki
ja tässä maailmassa ei ole edes tilaa tai aikaa jotta voisi itkeä
koko ajan pitää mennä ja tehdä ja olla
kaikkialla ihmisiä ei mitään paikkaa paitsi koti muuta sielläkin ohuet seinät
ja eihän tämä maailmaa kaada. ei se tähän kaadu. ei todellakaan. mutta aina sitä kuitenkin ottaa kaikki tällaisetkin niin vakavasti. ehkä se kertoo myös itseluottamuksesta. niin heikko ettei kestä epäonnistumisia. yhtään. missään.
ja minä kirjoitin eilen itselleni että
ehkä minun pitäisikin epäonnistua. vain sen takia että tajuaisin ettei se ole niin vakavaa. että oppisin pikkuisen kestämään niitä.
no tänään olen ainakin vähän oppinut. tai toivottavasti opin.
enkä pääse edes yhdelle ekologian kurssille. tuli posti että siellä on niin paljon osallistujia että ei olla osattu varautua että muistattehan että pitää olla bilsan perusopinnot tehty ja sivuaineoikeus. plaah. eihän minulla tietenkään ole mitään sellaista. en ole edes tajunnu että pitäisi olla, ei ole ennenkään.
voisin nukkua koko päivän ja olla karhu ja siili ja kaikki eläimet siitä tyynystä joka minulla oli joskus lapsena.
hah haa hah haa
kun naurattaa
otin sen aika rauhallisesti. aluksi.
kuuntelin mitä se inssi sanoi ja ei se oikein sanonut mitään. yritin kysyä että missä minä tein sitten oikeastaan sen virheen. sen suuren.
en tiedä. tiedän vain että tein niitä. pieniä ehkä mutta siellä täällä kuitenkin. ei mitään kauhean suurta mutta kuitenkin. jo heti ensin kun lähdettiin siitä katsastuskonttorilta. se meni ihan päin persettä. autoja vaan tuli ja tuli ja tuli ja minä en uskaltanut mennä mihinkään väliin ja lumikinos oli edessä enkä nähnyt tuleeko sieltä vai ei ja aina kun olin valmiin lähtöön sieltä vielä tulikin. niin. siinä se sitten oli. mutta kaikenkaikkiaan minusta ajoin ihan hyvin. ihan hyvin oikeastaan. sillä tavalla että tiedän pärjääväni. en minä kenenkään päälle herran jumala ollut ajamassa. sitähän se oli. ja vähän ylinopeutta. niin. kun minulle on motkotettu että ajan liian hiljaa ja varovasti. niin. niin sitten ajoinkin liian kovaa. pahus.
mutta ei se oikeastaan
ainut vain se että joudun vielä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan kaikki taas. ja minua ei huvita. ettei saa epäonnistua ja jättää ja unohtaa vaan on kohdattava ne virhepaikat ja on kohdattava
oma huonous uudestaan niin kauan kunnes riittää
en ajanut takaisin. ja matkalla minua alkoi itkettää. yritin olla itkemättä. ja ajattelin että miksi toiset eivät ikinä itke, ne eivät ikinä vaan itke ja minä en voi koskaan olla itkemättä
sitten se opettaja varmasti huomasi että olin allapäin ja kysyi no, harmittaako
minä aloin itkeä, mitä muuta siinä voi. miten se ei muka voinut tajuta ettei sellaista kysytä. eikö se nyt ole muutenkin selvää. sitten se yritti lohduttaa tyhmillä jutuillaan ja käytiin läpi niitä virheitä, mutta kun enhän minä oikein tiennyt ja muistanut missä niitä oli ollut
ja sitten se sanoi
juuri ennen kun tultiin takaisin keskustaan
että no, yleensä ne joille tämä on vaikeaa, niin ne on tosi hyviä jossain muussa, että niillä on joku toinen vahvuus
mikä sinulla on
ja minä aloin taas itkeä
koska juuri sillä hetkellä minä en todellakaan voinut ajatella mitään toisia vahvuuksia
ei minulla hyvänen aika ole
ei lohduta,
kunpa olisikin
kunpa edes olisikin
ja minä itkin koko matkan kotiin ja yritin pestä kasvoja jotta en näyttäisi itkuiselta siellä oppitunnilla. minähän olin menossa kertomaan metsistä. parikymmentäminuuttiaaikaa.
ja aina minä aloin itkeä uudestaan. vaikka kuinka yritin.
miten minä saatoin. ei se olisi ollut niin vaikeaa. en minä jaksa.
ja sitten pääsin kouluun
ja pidin tunnin ja oppilaat oli kivoja
yksi tyttö oli tosi älykäs, se sanoi että pitäisi muuttaa meidän yhteiskuntarakenteita pois tästä kulutusyhteiskunnasta
ja minä hämmennyin
hämmennyin niin että melkein aloin ihailla tyttöä
ja tyttö sanoi minulle tunnin jälkeen hyvin tomerasti ja alaspäin katsoen
sinä vähän romantisoit noita aarniometsiä
minä kysyin millä tavalla ja jäikö sinulle jotenkin paha mieli nyt
ja hän vain naurahti ja sanoi unohda ja käveli pois
sataa lunta. alkoi.
tai vähän niin kuin räntää. sellaista väli.
tänään käsitellään tarkovskin peili. en saisi itkeä siellä ehkä.
minä olen toisinaan ehkä liian herkkä tähän maailmaan. olen vain. olisin mieluiten ja onnellisin vain jossain metsässä jossa olisi pieni mökki ja voisin katsella mökin ikkunasta järvelle.
tekisi mieli kiivetä katolle, kävellä niin että lumeen jää jälki
ja tässä maailmassa ei ole edes tilaa tai aikaa jotta voisi itkeä
koko ajan pitää mennä ja tehdä ja olla
kaikkialla ihmisiä ei mitään paikkaa paitsi koti muuta sielläkin ohuet seinät
ja eihän tämä maailmaa kaada. ei se tähän kaadu. ei todellakaan. mutta aina sitä kuitenkin ottaa kaikki tällaisetkin niin vakavasti. ehkä se kertoo myös itseluottamuksesta. niin heikko ettei kestä epäonnistumisia. yhtään. missään.
ja minä kirjoitin eilen itselleni että
ehkä minun pitäisikin epäonnistua. vain sen takia että tajuaisin ettei se ole niin vakavaa. että oppisin pikkuisen kestämään niitä.
no tänään olen ainakin vähän oppinut. tai toivottavasti opin.
enkä pääse edes yhdelle ekologian kurssille. tuli posti että siellä on niin paljon osallistujia että ei olla osattu varautua että muistattehan että pitää olla bilsan perusopinnot tehty ja sivuaineoikeus. plaah. eihän minulla tietenkään ole mitään sellaista. en ole edes tajunnu että pitäisi olla, ei ole ennenkään.
voisin nukkua koko päivän ja olla karhu ja siili ja kaikki eläimet siitä tyynystä joka minulla oli joskus lapsena.
hah haa hah haa
kun naurattaa
maanantaina, marraskuuta 06, 2006
angsti
Näyttää siltä kuin lippu olisi puolitangossa
mutta nythän on ruotsalisuuden päivä. ei kai se ole surullista.
satoi lunta niin ettei tarvinnut näyttää kuinka oli paha mieli.
saattoi katsoa ylös taivalle joka oli valkoinen ja kasvot
ravistella takista lumihiutaleita
katsoa maata ja askeleita edellisen jälkiä jotka jäivät pikkuhiljaa lumen alle
saattoi itkeä niin ettei kukaan kääntänyt katsettaan pois
kaalilaatikko on uunissa.
aion syödä suklaakakkua jälkiruoaksi. huomenna kaiken lopun kun kuitenkin itken vaikka ei ole aikaa vaan menen heti jälkeenpäin puhumaan metsistä.
entä sitten. voisi ajatella.
entäs sitten jos epäonnistuu jos tuntee itsensä surkimukseksi
jos lumi sekoittaa kaiken ajatuksen jos ei osaakaan olla huolellinen
edes silloin kun juuri pitäisi
edes yhtä kertaa
entä sitten jos on huono huono huono
kaksi lippua.
ihan kuin puolitangossa.
lumi muuttuu rännäksi ja räntä vedeksi vesi jääksi
ja kyyneleet voi jäädä ripsiin
tai hiukset tulee koppuraisiksi
entä sitten jos sittenkin sanoo ettei osaa
jos sittenkin käpertyy keräksi
jos menee siiliksi vaikka
jos sanat saavat merkityksen sillä lailla
ettei sano mitään
minulle kaikki kokeet
kaikki testaaminen ja se että minut pistetään arvosteluasteikolle
numero yksi kaksi kolme
hyväksytty hylätty
osaat et osaa
virhe virhe
ovat kammottavia
en pysty tekemään mitään
lamaannun ja pelkään ja tulen hysteeriseksi
vain siitä tiedosta että minun pitäisi tietää
että pitäisi osata
vain siitä että toinen sanoo ettet ehkä
vain siitä että joku joka tietää minua paremmin joka on jo näyttänyt että osaa voi nyt arvioida minut
en tahtoisi koskaan mihinkään
en tahtoisi koskaan mitään
en niin mitään
tahtoisin kadota. kuinka yksinkertaista.
kuinka yksinkertaista jos voisi mennä piiloon. pois
olisin niin onnellinen. olisin niin onnellinen jos jonain päivänä minua ei enää olisi.
ei olisi mitään yrittämistä. ei mitään yritettävää. mitään osattavaa. mitään pakkoa. mitään.
ja miksi onnistuminen saa minut niin onnelliseksi
kuitenkin elän niistä arvosteluista niistä arvioinneista
sitten kun joku sanoo hyvä
erinomaista
kyllä sinussa on ainesta
poikkeuksellinen
pystyt siihen
lahjakas taitava kaunis mielenkiintoinen innovatiivinen sinulla on mielikuvitusta sinusta tulee
sitten minä nauran ja pompin ja nauran ja laulan ja nauran ja halaan ja nauran ja juoksen ja olen niin onnellinen
miksi en ole onnellinen silloin
kun kaikki ovat hiljaa ja katsovat toisaalle
miksi en voi olla onnellinen vain siitä että me kaikki olemme
että minulla on tässä kädet että minä voin sanoa minä voin kirjoittaa että
miksi aina pitää suoritua erinomaisesti jotta voi tuntea olonsa hyväksi.
niin
minulle se on ongelma
en kestä sitä että olen keskiverto tai keskiarvo tai alle
en kestä sitä että en ole Jeesus
Mozart
mitään niistä ketään niistä
jänishousu sikapossu liian pieni liian pieni ja liian suuri epäkäytännöllinen huolimaton rönttöpekka ruma ruma ruma
mutta ei sillä ole lopulta väliä
äh
täällä minä voin itkeä ja sääliä itseni koko loppuikäni. se ei muuta mitään. ei mitään.
se ehkä muuttaisi. että marssisin huomenna autokouluun onnellisin mielin enkä koko ajan hokisi pääni sisällä että en onnistu että olen huono että olen huolimaton että tämä on kamalaa
vaan suhtautuisin asioihin kuten muut
ne jotka aina ovat rentoja ja kauniita ja nauravat ja onnistuvat
jos ajattelisin että minäkin
jos söisin kaalialaatikkoani hymyillen ja ottaisin jälkiruoaksi suklaakakkua ja niistäisin nenän ja kirjoittaisin mummille kirjeen ja kävelisin lumisateessa ja olisin onnellinen koska on lunta
vähät välittäisin muusta maailmasta
päiviä ne vain ovat
arvioita ne vain ovat
mitä niistä
on paljon muutakin
mutta minä voin ajatella niin nyt kun kirjoitan. voin kirjoittaa niin.
mutta sitten kuitenkin
niin
mutta nythän on ruotsalisuuden päivä. ei kai se ole surullista.
satoi lunta niin ettei tarvinnut näyttää kuinka oli paha mieli.
saattoi katsoa ylös taivalle joka oli valkoinen ja kasvot
ravistella takista lumihiutaleita
katsoa maata ja askeleita edellisen jälkiä jotka jäivät pikkuhiljaa lumen alle
saattoi itkeä niin ettei kukaan kääntänyt katsettaan pois
kaalilaatikko on uunissa.
aion syödä suklaakakkua jälkiruoaksi. huomenna kaiken lopun kun kuitenkin itken vaikka ei ole aikaa vaan menen heti jälkeenpäin puhumaan metsistä.
entä sitten. voisi ajatella.
entäs sitten jos epäonnistuu jos tuntee itsensä surkimukseksi
jos lumi sekoittaa kaiken ajatuksen jos ei osaakaan olla huolellinen
edes silloin kun juuri pitäisi
edes yhtä kertaa
entä sitten jos on huono huono huono
kaksi lippua.
ihan kuin puolitangossa.
lumi muuttuu rännäksi ja räntä vedeksi vesi jääksi
ja kyyneleet voi jäädä ripsiin
tai hiukset tulee koppuraisiksi
entä sitten jos sittenkin sanoo ettei osaa
jos sittenkin käpertyy keräksi
jos menee siiliksi vaikka
jos sanat saavat merkityksen sillä lailla
ettei sano mitään
minulle kaikki kokeet
kaikki testaaminen ja se että minut pistetään arvosteluasteikolle
numero yksi kaksi kolme
hyväksytty hylätty
osaat et osaa
virhe virhe
ovat kammottavia
en pysty tekemään mitään
lamaannun ja pelkään ja tulen hysteeriseksi
vain siitä tiedosta että minun pitäisi tietää
että pitäisi osata
vain siitä että toinen sanoo ettet ehkä
vain siitä että joku joka tietää minua paremmin joka on jo näyttänyt että osaa voi nyt arvioida minut
en tahtoisi koskaan mihinkään
en tahtoisi koskaan mitään
en niin mitään
tahtoisin kadota. kuinka yksinkertaista.
kuinka yksinkertaista jos voisi mennä piiloon. pois
olisin niin onnellinen. olisin niin onnellinen jos jonain päivänä minua ei enää olisi.
ei olisi mitään yrittämistä. ei mitään yritettävää. mitään osattavaa. mitään pakkoa. mitään.
ja miksi onnistuminen saa minut niin onnelliseksi
kuitenkin elän niistä arvosteluista niistä arvioinneista
sitten kun joku sanoo hyvä
erinomaista
kyllä sinussa on ainesta
poikkeuksellinen
pystyt siihen
lahjakas taitava kaunis mielenkiintoinen innovatiivinen sinulla on mielikuvitusta sinusta tulee
sitten minä nauran ja pompin ja nauran ja laulan ja nauran ja halaan ja nauran ja juoksen ja olen niin onnellinen
miksi en ole onnellinen silloin
kun kaikki ovat hiljaa ja katsovat toisaalle
miksi en voi olla onnellinen vain siitä että me kaikki olemme
että minulla on tässä kädet että minä voin sanoa minä voin kirjoittaa että
miksi aina pitää suoritua erinomaisesti jotta voi tuntea olonsa hyväksi.
niin
minulle se on ongelma
en kestä sitä että olen keskiverto tai keskiarvo tai alle
en kestä sitä että en ole Jeesus
Mozart
mitään niistä ketään niistä
jänishousu sikapossu liian pieni liian pieni ja liian suuri epäkäytännöllinen huolimaton rönttöpekka ruma ruma ruma
mutta ei sillä ole lopulta väliä
äh
täällä minä voin itkeä ja sääliä itseni koko loppuikäni. se ei muuta mitään. ei mitään.
se ehkä muuttaisi. että marssisin huomenna autokouluun onnellisin mielin enkä koko ajan hokisi pääni sisällä että en onnistu että olen huono että olen huolimaton että tämä on kamalaa
vaan suhtautuisin asioihin kuten muut
ne jotka aina ovat rentoja ja kauniita ja nauravat ja onnistuvat
jos ajattelisin että minäkin
jos söisin kaalialaatikkoani hymyillen ja ottaisin jälkiruoaksi suklaakakkua ja niistäisin nenän ja kirjoittaisin mummille kirjeen ja kävelisin lumisateessa ja olisin onnellinen koska on lunta
vähät välittäisin muusta maailmasta
päiviä ne vain ovat
arvioita ne vain ovat
mitä niistä
on paljon muutakin
mutta minä voin ajatella niin nyt kun kirjoitan. voin kirjoittaa niin.
mutta sitten kuitenkin
niin
joskus talvi
huolimattomuuteni alkaa käydä rasittavaksi
unohdin perjantaina opetusdiat kuokkalan yläasteelle
ja nyt minun pitäisi keksiä jotenkin keino hakea ne sieltä
yritän ehdottaa jos toiseksi viimeisellä ajotunnillani tänään voisimme koukata kuokkalan kautta
minua niin nolottaa
miten voin olla niin huolimaton
minkäs teet
koti täynnä pyykkejä
ikkunat meni huuruun eilen
sänky on houkutteleva
mutta minä sinnittelen
sinnittelen niin etten aio mennä nukkumaan
minä aion luututa ja tiskata ja pyyhkiä pöydän ehkä järjestää pöydän
mutta en mene sänkyyn lukemaan kirjaa en aio mennä (vaikka tiedän koko ajan meneväni, on liian aikaista nousta kun ei ole nukkunut yöllä)
minä olen alkanut nähdä unia arjesta yhä enemmän ja enemmän
tai sellaista
esimerkiksi ne lämmönsäätöunet
ja nyt toissayönä näin unta että otin kolme päänsärkylääkettä, yhden extran ja kaksi tavallista.
minulla on siis särkenyt nyt päätä putkeen muutamia päiviä
voin sanoa ettei se ole mukavaa
pitää ottaa oikeasti kolme kertaa päivässä lääkettä, vähintään kaksi kertaa, että pystyy kävelemään ja pystyy edes tekemään jotain
aion varata lääkärin tällä viikolla
se minun on tehtävä
ja tästä viikosta ei tule mukava
ei sitten millään
huomenna on ihana aloittaa päivä ajotunnilla ja sen jälkeen inssillä
minä pelkään sitä
pelkään ihan kauhean paljon ja tahtoisin olla pelkäämättä
toivoisin ettei tule tällainen kuristava tunne vatsaan ja kurkkuun
jännittää niin että aina kun alan ajatella sitä tulee paniikkiolo
ja kun yritän ajatella että no, mitkä ne ovat ne ongelmakohtani, että yritän keskittyä niihin, mutta kun en oikein ole varma, tuntuu että olen vain epävarma, että se on ongelmani, mutta jos en ole epävarma, minusta tulee huolimaton
voi ja minä tällä hetkellä vain vihaan niin paljon huolimattomuuttani että voisin kuolla pelkästään sen takia että olen huolimaton
miten joku voi olla näin?
ulkona alkaa jo valo
huomennakaan ei siis ehkä ole pimeää tähän aikaan
tähän aikaan minä ajan
entä jos en löydä oikeaa kaistaa ajan ihan väärällä ja käännyn ihan väärälle ja peruutan toisen auton päälle ja kaikki menee niin pilalle että alan itkeä ja itken.
huomenna kaikki on ohi. tai osittain. vähäksi aikaa ainakin. ainakin ensimmäinen kerta.
minun pitää vain rauhoittua.
oksennan.
ihana oli puistossa kävellä. puut olivat niin jäätä. valkoiset puut. jäiset puut. lumiset puut. ja muutama keltainen vielä, jotka vain katuvaloissa näyttivät keltaisuuttaan. niin kaunista että olisin tahtonut pysähtyä suutelemaan puistoon. olisin tahtonut. mutta meillä oli kiire koska nukuimme pommiin.
jos ei kuuntele herätystä vaan painaa sen pois on niin uskomattoman helppoa nukahtaa uudestaan. mikään hälyytyskello ei kyllä enää toimi sitten. minuun. sisäinen kelloni lakkaa liikkumasta jos ehdin nukahtaa.
ihmisiä alkaa tunnistaa. sellaisia jotka käyttävät aamulla koiraansa ulkona ja sellaisia joilla on samanlainen paita samana päivänä vuodesta.
aamuglögiä. joimme. se oli kuumaa mutta piti juoda äkkiä. suklaakakku unohtui pöytään. sitä piti antaa evääksi. piti ottaa evääksi.
valokuvat putoavat seinältä. niitä on kaikkialla. pikkuhiljaa kolme kulmaa irti ja sitten viimeinen. kuiva ja pakkanen. aina silloin aina kun on kylmä viime talvenakin ne putoavat. ehkä niillekin tulee syksy. kuin lehdet.
väsynyt vartalo.
päätä ei särje jos ottaa tarpeeksi lääkettä. tarpeeksi nopeasti. niin.
vatsaan sattuu. kylmät jalat. kylmät jalat ja tahtoisi takaisin nukkumaan.
uni
unessa torakoita. suuressa talossa. etsin taloja. etsin koteja.
rakennuksia
niin kuin peilissä kävellään läpi huoneiden
peili
se on uskomattoman hieno elokuva. ehdottomasti yksi parhaista. tarkovskin peili siis. ja mitä siitäkin voi kirjoittaa. ei sanat ole siitä mitään kun pitäisi nähdä kuvat.
miksi kaikki pitää aina selittää? eikö riitä että näkee eikö riitä että tuntee, ei niitä voi selittää, ne menettävät niin paljon merkitystään ne menettävät omansa, häviää.
paljon paljon.
ulkona oli hyvä kävellä.
ei tuullut. oli tyyntä ja vielä hämärää. olisi tehnyt mieli kävellä koko aamu.
kun kävelee ei voi nukahtaa.
onneksi täällä ei ole mitenkään lämpimämpää. onneksi lämmitys ei toimi.
muuten minä olisin jo
eikä tässä ole mitään järkeä
kirjoitan vain kirjoitan kirjoitan jotta pysyisin hereillä
eikä sitä pitäisi tehdä tänne
pitäisi vaikka valkoiselle paperille
en nukahda
unohdin perjantaina opetusdiat kuokkalan yläasteelle
ja nyt minun pitäisi keksiä jotenkin keino hakea ne sieltä
yritän ehdottaa jos toiseksi viimeisellä ajotunnillani tänään voisimme koukata kuokkalan kautta
minua niin nolottaa
miten voin olla niin huolimaton
minkäs teet
koti täynnä pyykkejä
ikkunat meni huuruun eilen
sänky on houkutteleva
mutta minä sinnittelen
sinnittelen niin etten aio mennä nukkumaan
minä aion luututa ja tiskata ja pyyhkiä pöydän ehkä järjestää pöydän
mutta en mene sänkyyn lukemaan kirjaa en aio mennä (vaikka tiedän koko ajan meneväni, on liian aikaista nousta kun ei ole nukkunut yöllä)
minä olen alkanut nähdä unia arjesta yhä enemmän ja enemmän
tai sellaista
esimerkiksi ne lämmönsäätöunet
ja nyt toissayönä näin unta että otin kolme päänsärkylääkettä, yhden extran ja kaksi tavallista.
minulla on siis särkenyt nyt päätä putkeen muutamia päiviä
voin sanoa ettei se ole mukavaa
pitää ottaa oikeasti kolme kertaa päivässä lääkettä, vähintään kaksi kertaa, että pystyy kävelemään ja pystyy edes tekemään jotain
aion varata lääkärin tällä viikolla
se minun on tehtävä
ja tästä viikosta ei tule mukava
ei sitten millään
huomenna on ihana aloittaa päivä ajotunnilla ja sen jälkeen inssillä
minä pelkään sitä
pelkään ihan kauhean paljon ja tahtoisin olla pelkäämättä
toivoisin ettei tule tällainen kuristava tunne vatsaan ja kurkkuun
jännittää niin että aina kun alan ajatella sitä tulee paniikkiolo
ja kun yritän ajatella että no, mitkä ne ovat ne ongelmakohtani, että yritän keskittyä niihin, mutta kun en oikein ole varma, tuntuu että olen vain epävarma, että se on ongelmani, mutta jos en ole epävarma, minusta tulee huolimaton
voi ja minä tällä hetkellä vain vihaan niin paljon huolimattomuuttani että voisin kuolla pelkästään sen takia että olen huolimaton
miten joku voi olla näin?
ulkona alkaa jo valo
huomennakaan ei siis ehkä ole pimeää tähän aikaan
tähän aikaan minä ajan
entä jos en löydä oikeaa kaistaa ajan ihan väärällä ja käännyn ihan väärälle ja peruutan toisen auton päälle ja kaikki menee niin pilalle että alan itkeä ja itken.
huomenna kaikki on ohi. tai osittain. vähäksi aikaa ainakin. ainakin ensimmäinen kerta.
minun pitää vain rauhoittua.
oksennan.
ihana oli puistossa kävellä. puut olivat niin jäätä. valkoiset puut. jäiset puut. lumiset puut. ja muutama keltainen vielä, jotka vain katuvaloissa näyttivät keltaisuuttaan. niin kaunista että olisin tahtonut pysähtyä suutelemaan puistoon. olisin tahtonut. mutta meillä oli kiire koska nukuimme pommiin.
jos ei kuuntele herätystä vaan painaa sen pois on niin uskomattoman helppoa nukahtaa uudestaan. mikään hälyytyskello ei kyllä enää toimi sitten. minuun. sisäinen kelloni lakkaa liikkumasta jos ehdin nukahtaa.
ihmisiä alkaa tunnistaa. sellaisia jotka käyttävät aamulla koiraansa ulkona ja sellaisia joilla on samanlainen paita samana päivänä vuodesta.
aamuglögiä. joimme. se oli kuumaa mutta piti juoda äkkiä. suklaakakku unohtui pöytään. sitä piti antaa evääksi. piti ottaa evääksi.
valokuvat putoavat seinältä. niitä on kaikkialla. pikkuhiljaa kolme kulmaa irti ja sitten viimeinen. kuiva ja pakkanen. aina silloin aina kun on kylmä viime talvenakin ne putoavat. ehkä niillekin tulee syksy. kuin lehdet.
väsynyt vartalo.
päätä ei särje jos ottaa tarpeeksi lääkettä. tarpeeksi nopeasti. niin.
vatsaan sattuu. kylmät jalat. kylmät jalat ja tahtoisi takaisin nukkumaan.
uni
unessa torakoita. suuressa talossa. etsin taloja. etsin koteja.
rakennuksia
niin kuin peilissä kävellään läpi huoneiden
peili
se on uskomattoman hieno elokuva. ehdottomasti yksi parhaista. tarkovskin peili siis. ja mitä siitäkin voi kirjoittaa. ei sanat ole siitä mitään kun pitäisi nähdä kuvat.
miksi kaikki pitää aina selittää? eikö riitä että näkee eikö riitä että tuntee, ei niitä voi selittää, ne menettävät niin paljon merkitystään ne menettävät omansa, häviää.
paljon paljon.
ulkona oli hyvä kävellä.
ei tuullut. oli tyyntä ja vielä hämärää. olisi tehnyt mieli kävellä koko aamu.
kun kävelee ei voi nukahtaa.
onneksi täällä ei ole mitenkään lämpimämpää. onneksi lämmitys ei toimi.
muuten minä olisin jo
eikä tässä ole mitään järkeä
kirjoitan vain kirjoitan kirjoitan jotta pysyisin hereillä
eikä sitä pitäisi tehdä tänne
pitäisi vaikka valkoiselle paperille
en nukahda
torstaina, marraskuuta 02, 2006
talvi ilta ja puut
minä en jaksaisi ajatella
niitä ajatuksia joita pitäisi juuri nyt
en jaksaisi miettiä kuinka hyvä minä olen ja mitä voisin paremmin
en jaksaisi mitä haluaisin tutkia mitä pitäisi tutkia ja kuinka kaiken laittaa paperille
tahtoisin ajatella metsää
tahtoisin tuntea että kuulun sinne
kun puhun metsistä
tänäänkin puhuin
huomenna monta tuntia
en puhu siitä mitä minä olen niissä en puhu siitä millainen tunne voi tulla kun katsoo alas kun on kaarnaa ja hyttynen menee korvaan
tiedän tytön joka (halusi baarista metsään) osaa kuvata puut juuri niin kuin minä haluaisin
ajattelen häntä juuri nyt
vahvasti
suljin jo verhot joten en näe taivasta
siellä on kuu pilvien takana, näkyy vain heikkona valona
tahtoisin kirjoittaa vartalooni
suuria kirjaimia ja niissä kaikissa olisi joku sana
jota ei ole olemassa
ja tahtoisin nähdä
kaikkien jäljet tuossa lumessa
kuka oli kävellyt lumihankeen syömään, istunut penkillä, joka täytyi ensin lakaista
lehdet ovat käpertyneet kasaan, ovat menneet pieniksi, yrittävät kaiken turhan ympäriltään kutistaa jotta kestäisivät tämän pakkasen paremmin
minä odotan
odotan odotan odotan
miltää tuntuu kävellä kun tulee pimeää ja kaikkialla palaa silti valo
voi nähdä eteensä voi nähdä että on tie että se jatkuu ja että voi kääntyä takaisin
samaa reittiä
toisten jäljet omat jäljet
ja sitten
polkua jota ei ole valaistu
koko kenkä jalka uppoaa ja sukkaan menee lunta
kaatua jäälle ja nauraa kun taivaalla näkyy tähtiä niin paljon enemmän kuin kaupungissa.
illalla ei voi enää ottaa valokuvia ellei ole jalustaa
nenä täytyy niistää lapaset kädessä ja kaulaliina kierittää kolme kertaa ympäri
minä tahdon sen tien joka on polku
vaikka ei tietäisi mitään
vaikka ei tietäisi yhtään mitään
ei näkisi
sama kun laittaa silmät kiinni ja silti voi olla turvassa
minun lumeni on tullut
minun, minä sanon.
talvi, minä sanon.
enkä tahtoisi asua meren rannalla.
tahdon tulen tähän huoneeseen, pienen valon, joka ei ota tilaa pimeydestä mutta tuo siihen omansa.
kohmeiset kädet pikkuhiljaa niin kuin puut
mutta eivät savua
ja voi maata liikkumatta kuunnella kuinka järvi alkaa jäätyä
siitä lähtee ääni, ihan oikeasti, lähtee!
kuunnella tuulta katossa, kuunnella seinissä ja kääriytyä kääriytyä
odotan odotan
vaikka talveni on jo tullut, vähän
siltä tuntuu, mutta se ei ehkä ole tullut vielä jäädäkseen
odotan ettei tarvitse aina paikassa jossa täytyy kuvitella
vaikka kuvittelisinhan minä missä tahansa kuitenkin
hyvä olla maailmassa joka on vielä metsää.
niitä ajatuksia joita pitäisi juuri nyt
en jaksaisi miettiä kuinka hyvä minä olen ja mitä voisin paremmin
en jaksaisi mitä haluaisin tutkia mitä pitäisi tutkia ja kuinka kaiken laittaa paperille
tahtoisin ajatella metsää
tahtoisin tuntea että kuulun sinne
kun puhun metsistä
tänäänkin puhuin
huomenna monta tuntia
en puhu siitä mitä minä olen niissä en puhu siitä millainen tunne voi tulla kun katsoo alas kun on kaarnaa ja hyttynen menee korvaan
tiedän tytön joka (halusi baarista metsään) osaa kuvata puut juuri niin kuin minä haluaisin
ajattelen häntä juuri nyt
vahvasti
suljin jo verhot joten en näe taivasta
siellä on kuu pilvien takana, näkyy vain heikkona valona
tahtoisin kirjoittaa vartalooni
suuria kirjaimia ja niissä kaikissa olisi joku sana
jota ei ole olemassa
ja tahtoisin nähdä
kaikkien jäljet tuossa lumessa
kuka oli kävellyt lumihankeen syömään, istunut penkillä, joka täytyi ensin lakaista
lehdet ovat käpertyneet kasaan, ovat menneet pieniksi, yrittävät kaiken turhan ympäriltään kutistaa jotta kestäisivät tämän pakkasen paremmin
minä odotan
odotan odotan odotan
miltää tuntuu kävellä kun tulee pimeää ja kaikkialla palaa silti valo
voi nähdä eteensä voi nähdä että on tie että se jatkuu ja että voi kääntyä takaisin
samaa reittiä
toisten jäljet omat jäljet
ja sitten
polkua jota ei ole valaistu
koko kenkä jalka uppoaa ja sukkaan menee lunta
kaatua jäälle ja nauraa kun taivaalla näkyy tähtiä niin paljon enemmän kuin kaupungissa.
illalla ei voi enää ottaa valokuvia ellei ole jalustaa
nenä täytyy niistää lapaset kädessä ja kaulaliina kierittää kolme kertaa ympäri
minä tahdon sen tien joka on polku
vaikka ei tietäisi mitään
vaikka ei tietäisi yhtään mitään
ei näkisi
sama kun laittaa silmät kiinni ja silti voi olla turvassa
minun lumeni on tullut
minun, minä sanon.
talvi, minä sanon.
enkä tahtoisi asua meren rannalla.
tahdon tulen tähän huoneeseen, pienen valon, joka ei ota tilaa pimeydestä mutta tuo siihen omansa.
kohmeiset kädet pikkuhiljaa niin kuin puut
mutta eivät savua
ja voi maata liikkumatta kuunnella kuinka järvi alkaa jäätyä
siitä lähtee ääni, ihan oikeasti, lähtee!
kuunnella tuulta katossa, kuunnella seinissä ja kääriytyä kääriytyä
odotan odotan
vaikka talveni on jo tullut, vähän
siltä tuntuu, mutta se ei ehkä ole tullut vielä jäädäkseen
odotan ettei tarvitse aina paikassa jossa täytyy kuvitella
vaikka kuvittelisinhan minä missä tahansa kuitenkin
hyvä olla maailmassa joka on vielä metsää.
pakkasta
korvat jäätyneet
minä kuljin siltaa
puristin myssyä tiukemmin ja tiukemmin päätäni vasten
vastaantulevat tuijottivat
kun minulla oli elämää suurempi huivi
pieni poika kysyi tänään tulenko pitämään heille tunteja toistekin
ja muutama otti esitteen
he olivat mukava luokka ja opettaja hymyili.
vaikka yläasteella kahdeksannella he ovat vielä sellaisia. niin pieniä ja ajattelevat vain että koulukirjat ovat tarpeettomia ja akuankasta he eivät voisi luopua.
söin pakasteesta keiton
ja sain postissa tv-lupa maksu kehoituksen.
minua naurattaa. se on jo toinen sellainen tämän vuoden aikana. ja eihän minulla ole ikinä edes televisiota ollut enkä aio hankkiakaan, koskaan. olemme päättäneet poikani kanssa.
minun tekee mieli mennä peiton alle ja lukea märta tikkasta, jota aloitin viime yönä. se on aika huono. yötä päivää. tuntuu ettei siinä ole mitään uutta mitään muuta mitä toisissa kirjoissa ei jo olisi. mutta pidän hänen tavastaan jättää lauseet kesken mutta jotenkin minua ärsyttää käännös, pitäisi ehkä lukea ruotsiksi.
alkuperäiskieli.
siksi minä luen kotimaista kirjallisuutta.
odotan yllätystä.
minä kuljin siltaa
puristin myssyä tiukemmin ja tiukemmin päätäni vasten
vastaantulevat tuijottivat
kun minulla oli elämää suurempi huivi
pieni poika kysyi tänään tulenko pitämään heille tunteja toistekin
ja muutama otti esitteen
he olivat mukava luokka ja opettaja hymyili.
vaikka yläasteella kahdeksannella he ovat vielä sellaisia. niin pieniä ja ajattelevat vain että koulukirjat ovat tarpeettomia ja akuankasta he eivät voisi luopua.
söin pakasteesta keiton
ja sain postissa tv-lupa maksu kehoituksen.
minua naurattaa. se on jo toinen sellainen tämän vuoden aikana. ja eihän minulla ole ikinä edes televisiota ollut enkä aio hankkiakaan, koskaan. olemme päättäneet poikani kanssa.
minun tekee mieli mennä peiton alle ja lukea märta tikkasta, jota aloitin viime yönä. se on aika huono. yötä päivää. tuntuu ettei siinä ole mitään uutta mitään muuta mitä toisissa kirjoissa ei jo olisi. mutta pidän hänen tavastaan jättää lauseet kesken mutta jotenkin minua ärsyttää käännös, pitäisi ehkä lukea ruotsiksi.
alkuperäiskieli.
siksi minä luen kotimaista kirjallisuutta.
odotan yllätystä.
keskiviikkona, marraskuuta 01, 2006
yö ja tuuli
maat vihdoinkin niin valkoisena
että jalat uppoavat lumeen
täytyy astua monta askelta että pääsee eteenpäin
yöllä
minä käännyin tuulta vastaan ja se tempaisi hattuni tempoi takkiani ja tuiskutti naamalleni niin etten voinut nähdä olivatko ne auton valot
yöllä
tuuli tuli sisään kotiini ja paukutti ovea kiinni auki kiinni auki ja astiat helisivät kaapissa
en jaksanut nousta
niin kylmä minä kääriydyin peittoon ja kuuntelin myrskyä
näin kaksi kertaa unta että säädin lämmön kotiini.
suunnattoman väsynyt ja tänään ensimmäistä kertaa liikenteessä niin
että on lumi
ei enää merkkejä maassa
vielä eilen
minä kävelin uusia teitä kotiin ja oli ollut aurinko
asfaltit kuivuneet ja kivet sinkoilivat sillalta alas
nytkö se jo sulaa, minä ajattelin
mutta kun ilta sitä tuli taas
ja minä hytisin
sidoin myssyni nauhat kiinni ja nostin takin kaulukset ylös
mahdottoman vaikeat askeleet ja olisi tehnyt mieli heittää lunta
niin väsynyt että tekisi mieli mennä peittoon
mutta minä yritän
yritän olla hereillä ja olla nukkumatta sillä muuten
kylmyys leviää sormista ja nenästä kaikkialle enkä minä tahdo enää nousta.
lumi.
se nousee ylöspäin
ja vintille vaihdetaan ikkunat
talvi
ensimmäinen päivä marraskuuta ja jo oikea talvi
hyvä olo ihmisistä
hyvä olo siitä että heitä on
vaikka eilen vielä puhuin puista
ja pieni poika kysyi olenko aktivisti
huomenna taas
kuinka voi kulkea käytäviä ja huoneesta toiseen
tuuli on henki maan ja taivaan välillä
elementit
ne palaavat taas
unia vedestä
ja uni tulesta
kerran olen lentänyt
ja metsät ovat todellisia
ehkä he eivät tiedä että arvaamattomuus on aave
tai sen sana
ja kaikki ne ihmiset jotka lukitsevat pyöränsä ovensa eteen eivät muista
missä he olivat edellisenä yönä
sinä yönä kun he lakkasivat huutamasta ja heittivät kiviä ikkunaan koska tahtoivat tietää ovatko muut hereillä
ja maa joka on valkoinen
puut jotka vielä eivät ole karistaneet lehtiä, niin keltaiset että jäätynyt maisema on kaunis
minä näen ikkunasta
ja monta kupillista niin kuumaa teetä että täytyy puhaltaa
aamut
joina ei viitsi nousta koska voisi olla nousematta
sitten
ne lakkaavat kun ei voi enää nousta sitten tahtoo ja toivoo kunpa olisin noussut aina silloin kun pystyin
muistot niistä lauluista joita joku muu lauloi kun ei itse kehdannut
uudet talot joita ei ole ennen pysähtynyt katsomaan ja nyt näkee että ne kohoilevat rannalla kuin metsä mutta eivät ole mitään siitä
eivät mitään
niin kuin eivät ihmisetkään ole, ne joita on joskus rakastanut, mitään siitä mitä heistä kuvitteli.
huoneesta huoneeseen
keväästä talveen
kohta on joulu
sormia palelee
ja tahtoisin että seuraava viikko olisi jo ohi eikä olisi mitään jännitettävää
joskus tahtoo kadota vain siksi että voisi uneksia
ei ole mitään kirjaa
ei mistä lukea nyt
on vain kylmyys on vain kylmyys
mutta se on talvi
että jalat uppoavat lumeen
täytyy astua monta askelta että pääsee eteenpäin
yöllä
minä käännyin tuulta vastaan ja se tempaisi hattuni tempoi takkiani ja tuiskutti naamalleni niin etten voinut nähdä olivatko ne auton valot
yöllä
tuuli tuli sisään kotiini ja paukutti ovea kiinni auki kiinni auki ja astiat helisivät kaapissa
en jaksanut nousta
niin kylmä minä kääriydyin peittoon ja kuuntelin myrskyä
näin kaksi kertaa unta että säädin lämmön kotiini.
suunnattoman väsynyt ja tänään ensimmäistä kertaa liikenteessä niin
että on lumi
ei enää merkkejä maassa
vielä eilen
minä kävelin uusia teitä kotiin ja oli ollut aurinko
asfaltit kuivuneet ja kivet sinkoilivat sillalta alas
nytkö se jo sulaa, minä ajattelin
mutta kun ilta sitä tuli taas
ja minä hytisin
sidoin myssyni nauhat kiinni ja nostin takin kaulukset ylös
mahdottoman vaikeat askeleet ja olisi tehnyt mieli heittää lunta
niin väsynyt että tekisi mieli mennä peittoon
mutta minä yritän
yritän olla hereillä ja olla nukkumatta sillä muuten
kylmyys leviää sormista ja nenästä kaikkialle enkä minä tahdo enää nousta.
lumi.
se nousee ylöspäin
ja vintille vaihdetaan ikkunat
talvi
ensimmäinen päivä marraskuuta ja jo oikea talvi
hyvä olo ihmisistä
hyvä olo siitä että heitä on
vaikka eilen vielä puhuin puista
ja pieni poika kysyi olenko aktivisti
huomenna taas
kuinka voi kulkea käytäviä ja huoneesta toiseen
tuuli on henki maan ja taivaan välillä
elementit
ne palaavat taas
unia vedestä
ja uni tulesta
kerran olen lentänyt
ja metsät ovat todellisia
ehkä he eivät tiedä että arvaamattomuus on aave
tai sen sana
ja kaikki ne ihmiset jotka lukitsevat pyöränsä ovensa eteen eivät muista
missä he olivat edellisenä yönä
sinä yönä kun he lakkasivat huutamasta ja heittivät kiviä ikkunaan koska tahtoivat tietää ovatko muut hereillä
ja maa joka on valkoinen
puut jotka vielä eivät ole karistaneet lehtiä, niin keltaiset että jäätynyt maisema on kaunis
minä näen ikkunasta
ja monta kupillista niin kuumaa teetä että täytyy puhaltaa
aamut
joina ei viitsi nousta koska voisi olla nousematta
sitten
ne lakkaavat kun ei voi enää nousta sitten tahtoo ja toivoo kunpa olisin noussut aina silloin kun pystyin
muistot niistä lauluista joita joku muu lauloi kun ei itse kehdannut
uudet talot joita ei ole ennen pysähtynyt katsomaan ja nyt näkee että ne kohoilevat rannalla kuin metsä mutta eivät ole mitään siitä
eivät mitään
niin kuin eivät ihmisetkään ole, ne joita on joskus rakastanut, mitään siitä mitä heistä kuvitteli.
huoneesta huoneeseen
keväästä talveen
kohta on joulu
sormia palelee
ja tahtoisin että seuraava viikko olisi jo ohi eikä olisi mitään jännitettävää
joskus tahtoo kadota vain siksi että voisi uneksia
ei ole mitään kirjaa
ei mistä lukea nyt
on vain kylmyys on vain kylmyys
mutta se on talvi
maanantaina, lokakuuta 30, 2006
kotonani alkaa olla aikalailla kylmä
patteri siis lämmitys ei toimi tai en saa sitä toimimaan
miten voi lämmönsäätö olla näin hankalaa? soitin äidilleni, kuten aina (tai vaihtoehtoisesti isälleni jos on kyse tietokoneesta) kun on ongelma ja äiti sanoi että soita huoltomiehelle
nyt minun pitäisi siis siivota ennen kun voin soittaa huoltomiehelle koska ei tänne voi kutsua ketään vierasta miestä
ja huomenna en kertakaikkiaan ehdi ja tänään on jo aivan liian myöhäistä.
mutta rakastan elokuvia
ja kuulin tänään pitkästä aikaa uuden hyvän kappaleen
se oli elokuvan lopussa ja sen nimi "shining" ja tekijä oli peter joku
mutta kun en muista sukunimeä, alkoi koolla ehkä
toivottavasti löydän, haluaisin kuulla sen juuri nyt uudestaan.
paleltaa
patteri siis lämmitys ei toimi tai en saa sitä toimimaan
miten voi lämmönsäätö olla näin hankalaa? soitin äidilleni, kuten aina (tai vaihtoehtoisesti isälleni jos on kyse tietokoneesta) kun on ongelma ja äiti sanoi että soita huoltomiehelle
nyt minun pitäisi siis siivota ennen kun voin soittaa huoltomiehelle koska ei tänne voi kutsua ketään vierasta miestä
ja huomenna en kertakaikkiaan ehdi ja tänään on jo aivan liian myöhäistä.
mutta rakastan elokuvia
ja kuulin tänään pitkästä aikaa uuden hyvän kappaleen
se oli elokuvan lopussa ja sen nimi "shining" ja tekijä oli peter joku
mutta kun en muista sukunimeä, alkoi koolla ehkä
toivottavasti löydän, haluaisin kuulla sen juuri nyt uudestaan.
paleltaa
rakas
minä olen onnellinen
oikeasti
eilen kun keltaiset lehdet olivat maassa ja lumi
ja tänään kun satoi tiheästi lunta
ja silloin kun luin kysymyksen paperista
minä valitan aina ihan kauhean paljon kaikesta
turhasta
en tarkoita etteikö epäoikeudenmukaisuuksiin kannattaisi tai saisi puuttua
että pitäisi tyytyä tähän maailmaan ja unohtaa vääryydet ja mikä on huonosti ja vain sulkea silmät ja löytää kaikesta vain ne hyvät puolet
mutta on hyvä joskus tiedostaa että oikeastaan on hyvin onnellinen.
minä olen rakastunut.
hassua.
hassua kirjoittaa siitä tänne. aina.
mutta en oikeastaan voi ajatella mitään muuta.
olen vain tajunnut, taas,
kuinka paljon minä rakastan ja kuinka minä rakastun koko ajan uudelleen
kuinka hyvä meidän on toistemme kanssa
kuinka tärkeä toinen on kuinka paljon
ja tiedän olevani toiselle
olkoon kuinka kliseistä vaan mutta
oikeasti
en tarvitsisi muuta
siltä minusta tuntuu
ja tuntuu juuri niin hölmöltä kuin rakastuneet näyttävät
odotan jo niin paljon että voimme olla toistemme luona arjenkin
että ei tarvitse aina lähteä pois
että on koti
tuntuuko kaikista rakastuneista siltä että he ovat jotakin hyvin erikoista että heidän rakkautensa on kaikkein aidointa ja suurinta ja ettei tällaista voi olla?
olen ehkä oppinut kestämään ikävää
en enää itke hysteerisesti jokaista päivää
vaan minusta tuntuu oikeastaan hyvältä, vaikka on ikävä, sellainen tunne että tahtoisi juuri nyt kertoa tästä ja tästä mutta ei voi kun toinen ei ole täällä että juuri nyt tahtoisi suudella juuri nyt tahtoisi painaa pään juuri nyt voisimme nauraa
mutta olen oppinut pitämään hänet myös ajatuksissa
niin kuin pidän ystäviäni
he eivät koskaan katoa eikä ikäväni heitä kohtaan tunnu kivulta
ehkä se on hiljaisuutta ja tyhjyyttä mutta silti läsnä
koska tiedän että toinen kuitenkin on
hän on, vaikka ei tässä, mutta on kuitenkin
voi tämä on niin hyvä tunne.
varmuus
olen saavuttanut varmuuden meistä.
ja taskuperuutusparkkeeraus on hirveätä.
oikeasti
eilen kun keltaiset lehdet olivat maassa ja lumi
ja tänään kun satoi tiheästi lunta
ja silloin kun luin kysymyksen paperista
minä valitan aina ihan kauhean paljon kaikesta
turhasta
en tarkoita etteikö epäoikeudenmukaisuuksiin kannattaisi tai saisi puuttua
että pitäisi tyytyä tähän maailmaan ja unohtaa vääryydet ja mikä on huonosti ja vain sulkea silmät ja löytää kaikesta vain ne hyvät puolet
mutta on hyvä joskus tiedostaa että oikeastaan on hyvin onnellinen.
minä olen rakastunut.
hassua.
hassua kirjoittaa siitä tänne. aina.
mutta en oikeastaan voi ajatella mitään muuta.
olen vain tajunnut, taas,
kuinka paljon minä rakastan ja kuinka minä rakastun koko ajan uudelleen
kuinka hyvä meidän on toistemme kanssa
kuinka tärkeä toinen on kuinka paljon
ja tiedän olevani toiselle
olkoon kuinka kliseistä vaan mutta
oikeasti
en tarvitsisi muuta
siltä minusta tuntuu
ja tuntuu juuri niin hölmöltä kuin rakastuneet näyttävät
odotan jo niin paljon että voimme olla toistemme luona arjenkin
että ei tarvitse aina lähteä pois
että on koti
tuntuuko kaikista rakastuneista siltä että he ovat jotakin hyvin erikoista että heidän rakkautensa on kaikkein aidointa ja suurinta ja ettei tällaista voi olla?
olen ehkä oppinut kestämään ikävää
en enää itke hysteerisesti jokaista päivää
vaan minusta tuntuu oikeastaan hyvältä, vaikka on ikävä, sellainen tunne että tahtoisi juuri nyt kertoa tästä ja tästä mutta ei voi kun toinen ei ole täällä että juuri nyt tahtoisi suudella juuri nyt tahtoisi painaa pään juuri nyt voisimme nauraa
mutta olen oppinut pitämään hänet myös ajatuksissa
niin kuin pidän ystäviäni
he eivät koskaan katoa eikä ikäväni heitä kohtaan tunnu kivulta
ehkä se on hiljaisuutta ja tyhjyyttä mutta silti läsnä
koska tiedän että toinen kuitenkin on
hän on, vaikka ei tässä, mutta on kuitenkin
voi tämä on niin hyvä tunne.
varmuus
olen saavuttanut varmuuden meistä.
ja taskuperuutusparkkeeraus on hirveätä.
sunnuntaina, lokakuuta 29, 2006
hulluus
kävin kävelyllä tänään ystävän kanssa
oli niin kaunista että saattoi vain kävellä
uudestaan ja vielä
posket tulivat punaisiksi niin kuin pienenä kun oli koko päivän ulkona
ja mietin paljon itseäni
sitä miksi koen asiat niin kuin koen
ulkopuolisuuttani
ja luin kuukausiliitteestä jutun tiedemiehestä, joka tuli hulluksi
ja siinä oli kiinnostava ajatus ettei ole yhtä minää että on minät kuin portaat
niin.
ja tajusin että kyllähän se olen minä jonka ystäväni tuntevat
jonka kanssa he nauravat ja josta sanovat asioita
minähän se olen
mutta jollei minusta juuri tunnu sillä kyseisellä hetkellä siltä
kun ajattelen juuri silloin olevani jotain muuta, tahdon ehkä
siksi se tuntuu niin satuttavalta
siksi ehkä
koska olenhan minä aina muutakin
ei mikään määritelmä ole koskaan kaikki
eikä edes tämä
kun olen yksin tässä kirjoittamassa
eiväthän nämä sanatkaan ole minä
ollenkaan
järjetöntä
ja minä vain ajattelen että vika on muissa he eivät tunne minua eivätkä tahdo tuntea minua ja voi voi miten minä olen aina ulkopuolella ja erilainen
kysehän on vain siitä että minussa on eri puolia
jotka korostuvat häipyvät väistyvät vallitsevat piilottelevat
ovat minulta itseltäni tiedostamattomia tai toisilta
ei kyse ole tuntemisesta
muiden osalta
vaan minun itseni osalta
en ehkä osaa enää selittää tätä, enkä ehkä haluakaan
mutta en ajattelee enää
niin kuin aiemmin
oli niin kaunista että saattoi vain kävellä
uudestaan ja vielä
posket tulivat punaisiksi niin kuin pienenä kun oli koko päivän ulkona
ja mietin paljon itseäni
sitä miksi koen asiat niin kuin koen
ulkopuolisuuttani
ja luin kuukausiliitteestä jutun tiedemiehestä, joka tuli hulluksi
ja siinä oli kiinnostava ajatus ettei ole yhtä minää että on minät kuin portaat
niin.
ja tajusin että kyllähän se olen minä jonka ystäväni tuntevat
jonka kanssa he nauravat ja josta sanovat asioita
minähän se olen
mutta jollei minusta juuri tunnu sillä kyseisellä hetkellä siltä
kun ajattelen juuri silloin olevani jotain muuta, tahdon ehkä
siksi se tuntuu niin satuttavalta
siksi ehkä
koska olenhan minä aina muutakin
ei mikään määritelmä ole koskaan kaikki
eikä edes tämä
kun olen yksin tässä kirjoittamassa
eiväthän nämä sanatkaan ole minä
ollenkaan
järjetöntä
ja minä vain ajattelen että vika on muissa he eivät tunne minua eivätkä tahdo tuntea minua ja voi voi miten minä olen aina ulkopuolella ja erilainen
kysehän on vain siitä että minussa on eri puolia
jotka korostuvat häipyvät väistyvät vallitsevat piilottelevat
ovat minulta itseltäni tiedostamattomia tai toisilta
ei kyse ole tuntemisesta
muiden osalta
vaan minun itseni osalta
en ehkä osaa enää selittää tätä, enkä ehkä haluakaan
mutta en ajattelee enää
niin kuin aiemmin
perjantaina, lokakuuta 27, 2006
ikävyyksien päivä
tänään on kaikki mennyt pieleen
kuten aiemmin jo kirjoitin
alkoi hunosti
jatkui huonosti
pieniä asioita
kastelin sukkani suihkun jälkeen kylppärissä
suunnitelmat peruuntuvat
iskin vahingossa käteni terävään veitseen (onneksi oli paita päällä eikä mennyt syvälle)
kaadoin kiehuvat vedet päälleni
ja tietysti en tajunnut että vedet kaatui lattiallekin
ja kastelin jo toiset sukat
aurinko paistoi mutta kun menin ulos alkoi sataa
ja kaikkea pientä ärsyttävää
ja sitten
naapurin mummo ei taaskaan avaa ovea hoitajalleen eikä vastaa puhelimeen
en ihmettelisi jos hän olisi kuollut juuri tänään
ja sitten
reko lundan on kuollut
otsikko hyppää heti silmille
en olisi ehkä uskonut että tuntemattoman ihmisen kuolema voi järkyttää tällä tavalla
vaikka hän onkin kirjailija ja ohjaaja ja sitä kautta tunnettu
olin ihan hiljaa ja tuijotin hänen kuvaansa
luin mitä hänestä oli kirjoitettu
ja muistin mitä meille on opetettu
että kaikista julkisuudenhenkilöistä kirjoitetaan jo etukäteen "kuolinilmoitukset" sanomalehdissä, että jos tapahtuu jokin yllättävä (tai vähemmän yllättävä) kuolemantapaus niin on juttu valmiina
en muista milloin minuun olisi vaikuttanut näin paljon julkkiksen kuolema
enkä oikein tiedä miksi nyt
minä kyllä pidin hänen näytelmistään. mutta ei se sitä ole.
pelkästään. että nyt hän ei enää kirjoita ja nyt en enää voi mennä katsomaan hänen uusia teoksiaan. jotain muutakin. hiljaisuutta.
en osaa sanoa mitään.
kuten aiemmin jo kirjoitin
alkoi hunosti
jatkui huonosti
pieniä asioita
kastelin sukkani suihkun jälkeen kylppärissä
suunnitelmat peruuntuvat
iskin vahingossa käteni terävään veitseen (onneksi oli paita päällä eikä mennyt syvälle)
kaadoin kiehuvat vedet päälleni
ja tietysti en tajunnut että vedet kaatui lattiallekin
ja kastelin jo toiset sukat
aurinko paistoi mutta kun menin ulos alkoi sataa
ja kaikkea pientä ärsyttävää
ja sitten
naapurin mummo ei taaskaan avaa ovea hoitajalleen eikä vastaa puhelimeen
en ihmettelisi jos hän olisi kuollut juuri tänään
ja sitten
reko lundan on kuollut
otsikko hyppää heti silmille
en olisi ehkä uskonut että tuntemattoman ihmisen kuolema voi järkyttää tällä tavalla
vaikka hän onkin kirjailija ja ohjaaja ja sitä kautta tunnettu
olin ihan hiljaa ja tuijotin hänen kuvaansa
luin mitä hänestä oli kirjoitettu
ja muistin mitä meille on opetettu
että kaikista julkisuudenhenkilöistä kirjoitetaan jo etukäteen "kuolinilmoitukset" sanomalehdissä, että jos tapahtuu jokin yllättävä (tai vähemmän yllättävä) kuolemantapaus niin on juttu valmiina
en muista milloin minuun olisi vaikuttanut näin paljon julkkiksen kuolema
enkä oikein tiedä miksi nyt
minä kyllä pidin hänen näytelmistään. mutta ei se sitä ole.
pelkästään. että nyt hän ei enää kirjoita ja nyt en enää voi mennä katsomaan hänen uusia teoksiaan. jotain muutakin. hiljaisuutta.
en osaa sanoa mitään.
syysmyrsky
joskus sitä vaan herää siihen
että sataa kaatamalla
ja ettei jaksaisi nousta
ja että suunnitelmat vaan koko ajan muuttuvat ja
on alkamassa mahdottoman kurja päivä
silloin voi pistää pilkkutakin päälle ja kävellä sateessa kauppaan
ostaa aamupalaksi karjalanpiirakoita, Yosaa ja jugurtticashewpähkinöitä
sitten voi tulla sisälle ja olla märkä ja katsoa ikkunasta kuinka siellä sataa
ja lukea että syysmyrsky on alkamassa. kuinka siihen on varauduttu.
mutta minä menen ystävän mökille ja me voidaan pistää kynttilöitä päälle jos sade liikaa yltyy. ja jos katkeaa sähköt.
kaduilla oli hiljaista. tällaisella säällä olisi rauhallista ajella.
näin unia ystävistäni, tai heitä oli unissani
saara
ja saara
toinen saara hiihti veljensä kanssa, joka oli ihan samannäköinen kuin hän itse, heillä oli samanlaiset pipot ja heidän takanaan hiihti joku nainen
he olivat menossa tekemään tutkimusta.
he eivät huomanneet minua vielä silloin
toinen saara lähetti minulle viestin (sain oikeasti samaan aikaan viestin puhelimeeni) jossa hän halusi tavata minut. viesti oli tosi koukeroisesti kirjoitettu muuta tulkitsin että hän on eroamassa poikaystävästään ja tarvitsee tukea.
kun herää tällaisista. näin todellisista arkisista unista ja kun unissa on joku suhde ihmiseen, joka on myös oikeasti ystävä tai rakas tai sellainen
vaikuttaa uni kovin paljon
minulle tuli pakottava halu soittaa saaralle ja kysyä että lähteekö hän syömään, että kuulisin että kaikki on hyvin hänen ja hänen poikaystävänsä välillä
ja ikään kuin uni tuosta toisesta saarasta olisi vihjannut että emme ole nähneet liian pitkään aikaan, että olisikohan minun aika ottaa häneen välillä yhteyttä
niin tulkitsen sen koska minusta tuntuu että haluaisin nähdä häntä mutta en koskaan soita
ja hassua
sain eilen yhdeltä kolmannelta saaralta kortin.
en tiedä oikeastaan mitään hänen elämästään. haluaisin tietää.
onko muuten niin että samannimisiä ihmisiä kertyy aina tietyn ihmisen elämään? joskus varhaisteininä sitä ajatteli että ihastuu aina samalla kirjaimella alkaviin poikiin
minulla se oli j.
mutta ei se pitänyt ihan paikkaansa. oli myös m.
vai johtuuko kaikki vain siitä että meillä on Suomessa niin vähän ihmisiä ja vähän erilaisia nimiä ja monet samanikäiset on samannimisiä.
ehkä
mutta toisaalta
onko samannimisissä ihmisissä myös jotain yhteistä?
olen havainnut että on. jollain tavalla. usein.
en usko että nimi on vain nimi
en tahtoisi että se olisi niin
minusta nimellä on merkityksensä
ja onhan sillä
jään pohtimaan tänne kurjaan päivääni tätä
että sataa kaatamalla
ja ettei jaksaisi nousta
ja että suunnitelmat vaan koko ajan muuttuvat ja
on alkamassa mahdottoman kurja päivä
silloin voi pistää pilkkutakin päälle ja kävellä sateessa kauppaan
ostaa aamupalaksi karjalanpiirakoita, Yosaa ja jugurtticashewpähkinöitä
sitten voi tulla sisälle ja olla märkä ja katsoa ikkunasta kuinka siellä sataa
ja lukea että syysmyrsky on alkamassa. kuinka siihen on varauduttu.
mutta minä menen ystävän mökille ja me voidaan pistää kynttilöitä päälle jos sade liikaa yltyy. ja jos katkeaa sähköt.
kaduilla oli hiljaista. tällaisella säällä olisi rauhallista ajella.
näin unia ystävistäni, tai heitä oli unissani
saara
ja saara
toinen saara hiihti veljensä kanssa, joka oli ihan samannäköinen kuin hän itse, heillä oli samanlaiset pipot ja heidän takanaan hiihti joku nainen
he olivat menossa tekemään tutkimusta.
he eivät huomanneet minua vielä silloin
toinen saara lähetti minulle viestin (sain oikeasti samaan aikaan viestin puhelimeeni) jossa hän halusi tavata minut. viesti oli tosi koukeroisesti kirjoitettu muuta tulkitsin että hän on eroamassa poikaystävästään ja tarvitsee tukea.
kun herää tällaisista. näin todellisista arkisista unista ja kun unissa on joku suhde ihmiseen, joka on myös oikeasti ystävä tai rakas tai sellainen
vaikuttaa uni kovin paljon
minulle tuli pakottava halu soittaa saaralle ja kysyä että lähteekö hän syömään, että kuulisin että kaikki on hyvin hänen ja hänen poikaystävänsä välillä
ja ikään kuin uni tuosta toisesta saarasta olisi vihjannut että emme ole nähneet liian pitkään aikaan, että olisikohan minun aika ottaa häneen välillä yhteyttä
niin tulkitsen sen koska minusta tuntuu että haluaisin nähdä häntä mutta en koskaan soita
ja hassua
sain eilen yhdeltä kolmannelta saaralta kortin.
en tiedä oikeastaan mitään hänen elämästään. haluaisin tietää.
onko muuten niin että samannimisiä ihmisiä kertyy aina tietyn ihmisen elämään? joskus varhaisteininä sitä ajatteli että ihastuu aina samalla kirjaimella alkaviin poikiin
minulla se oli j.
mutta ei se pitänyt ihan paikkaansa. oli myös m.
vai johtuuko kaikki vain siitä että meillä on Suomessa niin vähän ihmisiä ja vähän erilaisia nimiä ja monet samanikäiset on samannimisiä.
ehkä
mutta toisaalta
onko samannimisissä ihmisissä myös jotain yhteistä?
olen havainnut että on. jollain tavalla. usein.
en usko että nimi on vain nimi
en tahtoisi että se olisi niin
minusta nimellä on merkityksensä
ja onhan sillä
jään pohtimaan tänne kurjaan päivääni tätä
torstaina, lokakuuta 26, 2006
kaunista
aurinko tulee hiuksiin
tulee huoneeseen
tulee kuviin
aamun taivas
liian kaunista jotta voisi mitään sellaista kun sadepäivinä.
ei nukkumista ei kirjoittamista
pitäisi mennä ulos posket punaisiksi
olen onnellinen, olen.
ehkä.
kyllä.
pääsin teoriakokeesta läpi, tosi hyvin.
haluaisin nauraa
mutta hullut nauravat yksin seinien sisällä hullut kaduilla hullut huutavat parvekkeelta.
juttelin isännöitsijän kanssa hissistä.
hän luuli olevansa talossa jossa ei ollut.
yöllä näin unta jossa etsin taija tuomista, koska hän oli kutsunut minut kylään
en vain tiennyt missä hänen talonsa oli
kuljin metsäisiä teitä ja tulin vahingossa yhden talon pihaan
jossa oli hirmuisen paljon koiria. ne nukkuivat, kaikki, tai makasivat ja raottelivat silmiään. tiesin etten saisi olla sillä pihalla, että ne olivat vahtikoiria.
mutta liikuin hitaasti enkä katsonut niitä silmiin
susi juoksi pihan poikki, se oli susi (ensimmäistä kertaa elämässäni, ehkä, susi, vihdoin!) ja sillä oli poikasetkin pihalla.
jatkoin matkaa
jouduin kääntymään takaisin, koska tuli umpikuja, pihalle oli tullut vanha nainen
menin juttelemaan ja kysyin tiesikö hän missä taija asui
hän saattoi asua ehkä aidoitetulla alueella, jonne ei edes päässyt kukaan muu kuin ne jotka siellä asuivat.
talot näyttivät siellä hienoilta. ne olivat puuta, punaisia. kirkkaita värejä.
mutta ne sudet. olen niin onnellinen että olen nähnyt suden unessani
että minulla on susi. nyt. vihdoin.
ja ehkä minä yritin etsiä suhdetta kirjoittamiseen taas
kirjoittamistani
tarvitsen sitä nyt, minun pitäisi päästä alkuun
maailmaan jossa joskus olin
nyt pitäisi uudestaan
tahdon aloittaa taas
ulkona niin kaunista
niin kaunista että valo
ja minua hymyilyttää edelleen
keskiviikkona, lokakuuta 25, 2006
ihmeellinen
postissa tuli kirje
jonka avasin takki päällä
sen jälkeen hypin ja nauroin ja juoksin portaat alas
hymyilin koko matkan autokoululle.
onnellinen tyttö tänään.
löysin poistomyynnistä monia kirjoja
join tosi hyvää teetä reilussa kaupassa
söin monia lämpimiä leipiä kotona
salaisuus
hihittää partaansa
joskus kaikki ei olekaan väärinkäsitystä. joskus todella käy
niin kuin oli toivonutkin
ei enää edes toivonut
voi kulua vuosi ja voi kulua monta vuotta
ja yhtäkkiä
voikin taas jatkaa.
tekisi vain mieli juoksennella edes takaisin
voi hymyillä vain itsekseen
mutta minusta tuntuu että tänään olen saanut kaiken.
jonka avasin takki päällä
sen jälkeen hypin ja nauroin ja juoksin portaat alas
hymyilin koko matkan autokoululle.
onnellinen tyttö tänään.
löysin poistomyynnistä monia kirjoja
join tosi hyvää teetä reilussa kaupassa
söin monia lämpimiä leipiä kotona
salaisuus
hihittää partaansa
joskus kaikki ei olekaan väärinkäsitystä. joskus todella käy
niin kuin oli toivonutkin
ei enää edes toivonut
voi kulua vuosi ja voi kulua monta vuotta
ja yhtäkkiä
voikin taas jatkaa.
tekisi vain mieli juoksennella edes takaisin
voi hymyillä vain itsekseen
mutta minusta tuntuu että tänään olen saanut kaiken.
minä
ongelmani on se
että aloitan paljon asioita
innoissani
aloitan
mutta en halua tehdä mitään loppuun
loppuen lopuksi
tahdon lopettaa ennen kuin pitäisi viimein
ennen kuin on pakko
aina juuri ennen
rajalle
pinnalle
siihen
en saanut nukuttua viime yönä. pyörin monta tuntia ja tuli yö ja tuli yö ja yö ja pyörin vain ja vielä enemmän kun katsoin kelloa
voisi lopettaa ajattelemisen.
niin, kunpa
minun on pakko mennä taas ajamaan. en haluaisi. en haluaisi yhtään. se on niin ahdistavaa. se on kamalaa. vihaan sitä. en ymmärrä miksi koskaan aloitin. en ikinä selviä siitä. en koskaan pääse varmaan läpi. en tahdo enää. en tahdo yrittää. minua ahdistaa. enkä minäkään ymmärrä miten minulle on tullut noista ajotunneista noin suuri ahdistus. huomenna teoriakoe. ei se oikeastaan ahdista samalla tavalla. yhtään. vähän. mutta sillä tavalla kun kokeet. miksi en vaan voisi osata jo.
en muista unista nyt.
olen oikeastaan vihainen. ärtyinen. minua suututtaa että lämpö on taas melkein nollassa ja sataa.
tekisi mieli vetää peitto ympärille laittaa silmät kiinni ja olla sanomatta sanaakaan.
minä vihaan tätä päivää jo valmiiksi vihaan sitä että minä olen huono.
ei ehkä kannatakaan kirjoittaa nyt.
että aloitan paljon asioita
innoissani
aloitan
mutta en halua tehdä mitään loppuun
loppuen lopuksi
tahdon lopettaa ennen kuin pitäisi viimein
ennen kuin on pakko
aina juuri ennen
rajalle
pinnalle
siihen
en saanut nukuttua viime yönä. pyörin monta tuntia ja tuli yö ja tuli yö ja yö ja pyörin vain ja vielä enemmän kun katsoin kelloa
voisi lopettaa ajattelemisen.
niin, kunpa
minun on pakko mennä taas ajamaan. en haluaisi. en haluaisi yhtään. se on niin ahdistavaa. se on kamalaa. vihaan sitä. en ymmärrä miksi koskaan aloitin. en ikinä selviä siitä. en koskaan pääse varmaan läpi. en tahdo enää. en tahdo yrittää. minua ahdistaa. enkä minäkään ymmärrä miten minulle on tullut noista ajotunneista noin suuri ahdistus. huomenna teoriakoe. ei se oikeastaan ahdista samalla tavalla. yhtään. vähän. mutta sillä tavalla kun kokeet. miksi en vaan voisi osata jo.
en muista unista nyt.
olen oikeastaan vihainen. ärtyinen. minua suututtaa että lämpö on taas melkein nollassa ja sataa.
tekisi mieli vetää peitto ympärille laittaa silmät kiinni ja olla sanomatta sanaakaan.
minä vihaan tätä päivää jo valmiiksi vihaan sitä että minä olen huono.
ei ehkä kannatakaan kirjoittaa nyt.
tiistaina, lokakuuta 24, 2006
olisin tahtonut tehdä hienon
oman
esityksen kouluihin joihin menen kertomaan metsistä
minulla on kuvia
metsistä
mutta äh
minulla ei tietenkään ole kuvaa liito-oravasta enkä tiedä kääpien nimiä
ja sitten
ne kuvat on niin suuria
että ne pitäisi pienentää että mahtuu
että voisin tiedostoina kantaa mukanani
ja kaikki tällainen tekninen on niin vaikeaa
ja kun koululta jo sanottiin että niillä on hienot laitteet :(
nyt minun pitää kuitenkin näyttää vanhanaikaisia dioja
ja ne kuvat on vanhoja ja haalistuneita ja rumia ja sellaisia
olisi ollut kiva sanoa
minä olen ottanut nämä kuvat. nämä ovat oikeasta metsästä.
kuhmosta. ne ovat.
kesällä pääsin oikeaan metsään oikealle isolle suolle
heidin isä vei meidät juhannuksena
voi
kaipaan metsään
riittäisi ihan pikkuriikkinenkin metsä
ja eilen puhuttiin ystävän kanssa kuinka isot kihotkin pitäisi viedä kuukaudenpäiviksi metsään sittenpähän tajuaisivat mikä oikeasti on tärkeää
elämä
se olisikin hauskaa
näen vain kattoja
viikonloppuna ystävän mökille ja näen kaikki vanhat ystävät
joiden elämät on jo aikuisten elämät
niin monen
enkä minä koskaan kasva sellaiseksi
en vain kasva. eikä minua haittaa. en oikeastaaan haluaisikaan.
en haluaisi edes oppia ajamaan autoa. sekin on liian aikuista.
en haluaisi oppia jäsentämään ajatuksiani oikealla tavalla oikeanlaiseen rakenteeseen
tietyssä järjestyksessä hyvässä
on se hienoa
mutta en minä ole
tule koskaan olemaan sillä tavalla hieno
enkä halua
minä voin sitten leikkiä niiden lasten kanssa joilla vielä on paperi
ja kyniä
joista ne saavat valita mitä käyttää
sitten minä hymyilen
ihan vähän
ja lopun aikaa olen niin vakava että nekin joita rakastan luulevat että olen surullinen
suu vaan kääntyy alaspäin
se on suvussa
äitinkin suu
ei sille mahda mitään
tanssin tänään pöydällä
tai en tanssinut. mutta kuljin sitä pitkin. pitelin sormissani sinistä kiveä
se oli ihan pieni
palanen vain kivestä ja kuljin rivejä pois ja takaisin
valkoiset pöydät
ja minua ei vastapäätä ketään
niin että saatoin nähdä junan
siinä viisi vaunua
niissä kaikissa matkustaja
kaksi matkustajaa
kolme yhdessä
ja yhdessä kaksi istui vierekkäin vastakkain ja pöydällä oli pala omenapiirakkaa
toinen kysyi toiselta ottaako se palan
se oli edellisenä iltana leivottu
kun tämän uusi ystävä oli käynyt kylässä ja he olivat keskustelleet yömyöhään
toinen ei kehtaa ottaa koska on jo syönyt aamupalan ja on menossa syömään, isoäitinsä luokse
ja isoäiti laittaaa aina paljon ruokaa ja sitä pitää syödä monta kertaa
sitten seisotaankin jo pakkasessa. sormia palelee ja pitää mennä eteiseen odottamaan
isä tulee maatilalta haisee navetalta eivätkä he halaa
toinen on vaihtunut toiseksi toinen jatkoi matkaa vielä moneen paikkaan jossa häntä kuvataan ja tämä uusi toinen on ihan hiljaa koska kaikki ihmiset ovat tuntemattomia
paitsi toinen se jonka vieressä hän nyt istuu
he puristavat toisiaan kädestä
sormien lävitse voi antaa tikkarin
nekun jonka voitti arvassa muuten olisi saanut kaksi
ja omenoita
joita on kerätty jo kolme syksyä maasta jonne ne ovat pudonneet mahdottoman raskaista puista
joista kukaan ei niitä kerää
vaikka ne ovat kypsiä vaikka ne ovat herkullisia ja niistä voisi tehdä piirakkaa
ja he tekevät
sitten kun toisesta on tullut isoäiti ja siitä toisesta ruttuvaari
he ihailevat tove janssonia
koska hän on keksinyt niin hyvät nimet
ja heidän nimensä
ja on saari
siellä minä tahtoisin olla minä tahtoisin olla se isoäiti
minä tahtoisin tehdä sen omenapiirakan ja soutaa kauppa-autolle ja käydä aamukuudelta kalassa
minä tahtoisin perata ne kalat ja kävellä suolla
siellä on suo
siellä on suo ja metsä ja vesi
ja tuli on se joka lämmittää
majassa
joita on monta
niitä tehdään joka kesä
ja kivet eivät ole sillä tavalla liukkaat kun ne ovat aina silloin kun mennään uimaan
me emme muodosta matemaattisia kaavoja
he istuvat vastatusten
junassa
he kaksi
ja heidän takanaan jokaisessa vaunussa yksi
kaksi kolme
heitä on viidessä vaunussa kussakin
yksi menee ravintolavaunuun
ovi menee kiinni ei kuule kun se laulaa kotimaani ompi suomi
matemaattisia kaavoja
niitä voi tehdä yhdistämällä viivat toiseensa
ja pieni poika on oppinut isoäidiltään kuinka ratkaistaan japanilaisia sanaristikoita
ja he kohottavat maljan
pistävät vaatteet naulakkoon ja odottavat eteisessä kunnes kehotetaan tulemaan peremmälle
eivät opettele kieltä
vieläkään eivät käytä sanoja
jotta heidät ymmärrettäisiin
hiljaisuus
ei ole vain sitä ettei voisi puhua
ettei saa ääntä
hiljaisuus on valinta
eikä se loppuen lopuksi ole mitään hiljaisuutta
joskus minä harjoittelin puhumattomuutta
päätin
etten enää koskaan sano sanaakaan
istuin hiljaa juhlavaatteitten takana kirjoituskoneen päällä
joskus kuljin edeltä
ja revin puista lehtiä puristin huulet yhteen
kuljettiin rantatietä järvellä tuuli tuli jäät
seuraavana pyöräilin ohi emmekä sanoneet sanaakaan
eikä tarvinnut olla hiljaa koska oli päättänyt
istuttiin tunnista toiseen kumpikaan ei sanonut mitään
kysymykset oli esitetty ja vastauksia olin tahtonut vain minä
ja nyt minä sain enemmän
ja hiljaisuus muuttui
ei enää äänettömyyttä sillä olivat kädet
niin lujasti toisssaan kiinni ettei voinut erottaa
mistä toinen alkoi ja mistä itse
leikitään sitä leikkiä että kuvitellaan ettei jotain meistä ole
siihen ei suostunut kukaan
liian pelottavaa sanoi tyttö joka on minusta pieni
pienempi kuin minä vaikka olemme niin samankokoiset ja aina me
leikin sitä leikkiä kun kävelen kirkon ohi
leikin sitä leikkiä kun huonoihoinen poika selittää siitä mistä hän tekee tutkimuksen kun minä en oikeastaan jaksanut olla kiinnostunut hänestä edes silloin kun hän pyysi meitä muita leikin sitä leikkiä kun istun pöydän ääressä kun makaan kipeänä kun kuulen kun kuulen leikin sitä leikkiä kun veli tulee kotiin kun minä
ja en leiki koskaan
koska leikkiin mennään mukaan mutta tässä minä olen tahtomattani
minä muutun
rajat minä sanon
ei rajoja minä sanon
ja minulle sanotaan
olkoon. olkoon niin kuin kaikki määritelmät ovat
mutta entä jos
juna menee ohi
taas se menee
saman mittainen ja samat ihmiset
he kohottavat maljat
isoäiti kertoo tarinan
eikä koskaan minun äidistäni
mitä minä voin tehdä äidille joka on yhtäkkiä niin pieni
huoneesta toiseen
kävelen huoneesta toiseen
milloin alkaa lumisade
toinen alkaa liikkua
aina silloin kun pitäisi nukahtaa
minä käännyn aina silloin kun hän meinaa nukahtaa
käännyn niin monta kertaa että äiti sanoo että minun pitää mennä pois ei kukaan voi nukkua minä makaan niin hiljaa niin liikkumatta en voi siirtää edes kättä en vähääkään en nuku ollenkaan isi sanoo että minulla on niin paljon energiaa äiti sanoo että kyllähän minä tarvitsen unta minä sanon että minä en nuku me sanomme ettemme me nuku ja kävelemme yöllä meidät nähdään parvekkeelta meidät kutsutaan juhliin me emme pakene takaisin sisään me emme pelkää hämähäkkejä ja minä menen aamulla laiturille kun siellä on usva
kävelevät ohi eivätkä pidä toisiaan kädestä
kun tyttö soittaa tyttö ei vastaa
kun vastaa he sanovat toisilleen että tarkoittivat etteivät tarkoittaneet
he eivät enää puhu samalla tavalla on tullut uusi tyttö joka tietää
kenellä on nimi
jos minä voisin valita
ottaisin puun huoneeseeni
en minä olisi vaahtera, se on liian kaunis ja suuri ja värikäs ja huomiotaherättävä
olisin ehkä leppä tai haapa ehkä haapa mutta en oikein erota niitä
ehkä en erota vettä ja ilmaakaan ja maata ja tulta
en erota niitä ne ovat kaikki minussa ja sitten minä kerään
lehden
maasta ja sanon että se on kaunis että se on pieni ja kaunis
että se olen minä
ja tajuan että olen määritellyt
minut
ja sitten on ympyrä
niin
kyllä se on ympyrä
se on ympyrä tällä kertaa koska sitä ei tarvitse kiertää
se päättyy se alkaa ja jatkuu
ja mitä pahaa siinä on
että on ympyrä
mitä pahaa siinä ettei kaikki ole suora viiva ettei sen ehkä tarvitsekaan olla
entä sitten jos ei osaa sanoa
ai
entä sitten kun laittaa takin päälle ja voisi itkeä mutta puhuu lehdistä koska kaikki kysyisivät miksi
jos ei ole syytä
jos makaisi liikkumatta vain sen takia että niin voi tehdä
jos keräisi lehden
vain sen takia
että niitä on ja että ne muuttuvat mullaksi taas
ensimmäinen joka määritteli itse
kuka nyt tahtoisi mennä kotiin
joka jo on koti
toisen
ehkä sellainen joka on turvassa vain toisessa
ehkä minä
tai sitten minä teen pesän aina sinne missä ei ole ketään
juhlavaatteiden taakse kirjoituskoneen päälle
he tarjoavat omenaa vastapäiselle miehelle
hänellä on jo
synteettistä omenaa kiitos vain ja hän hörppää
hän vilkaisee aina välillä puhelimen vai onko se tietkokone
takaa ja naurahtaa
niinhän meitä kaikkia
kun toinen sanoo että häntä vain ärsyttää akateemisuus
piirtävät rajat lattiaan
piirtävät ne
koska heidän on pakko olla jossain
jollei ole
ei ole
niin sanovat muut
niin sanovat toiset
ja jatkuu
ja jatkuu
oman
esityksen kouluihin joihin menen kertomaan metsistä
minulla on kuvia
metsistä
mutta äh
minulla ei tietenkään ole kuvaa liito-oravasta enkä tiedä kääpien nimiä
ja sitten
ne kuvat on niin suuria
että ne pitäisi pienentää että mahtuu
että voisin tiedostoina kantaa mukanani
ja kaikki tällainen tekninen on niin vaikeaa
ja kun koululta jo sanottiin että niillä on hienot laitteet :(
nyt minun pitää kuitenkin näyttää vanhanaikaisia dioja
ja ne kuvat on vanhoja ja haalistuneita ja rumia ja sellaisia
olisi ollut kiva sanoa
minä olen ottanut nämä kuvat. nämä ovat oikeasta metsästä.
kuhmosta. ne ovat.
kesällä pääsin oikeaan metsään oikealle isolle suolle
heidin isä vei meidät juhannuksena
voi
kaipaan metsään
riittäisi ihan pikkuriikkinenkin metsä
ja eilen puhuttiin ystävän kanssa kuinka isot kihotkin pitäisi viedä kuukaudenpäiviksi metsään sittenpähän tajuaisivat mikä oikeasti on tärkeää
elämä
se olisikin hauskaa
näen vain kattoja
viikonloppuna ystävän mökille ja näen kaikki vanhat ystävät
joiden elämät on jo aikuisten elämät
niin monen
enkä minä koskaan kasva sellaiseksi
en vain kasva. eikä minua haittaa. en oikeastaaan haluaisikaan.
en haluaisi edes oppia ajamaan autoa. sekin on liian aikuista.
en haluaisi oppia jäsentämään ajatuksiani oikealla tavalla oikeanlaiseen rakenteeseen
tietyssä järjestyksessä hyvässä
on se hienoa
mutta en minä ole
tule koskaan olemaan sillä tavalla hieno
enkä halua
minä voin sitten leikkiä niiden lasten kanssa joilla vielä on paperi
ja kyniä
joista ne saavat valita mitä käyttää
sitten minä hymyilen
ihan vähän
ja lopun aikaa olen niin vakava että nekin joita rakastan luulevat että olen surullinen
suu vaan kääntyy alaspäin
se on suvussa
äitinkin suu
ei sille mahda mitään
tanssin tänään pöydällä
tai en tanssinut. mutta kuljin sitä pitkin. pitelin sormissani sinistä kiveä
se oli ihan pieni
palanen vain kivestä ja kuljin rivejä pois ja takaisin
valkoiset pöydät
ja minua ei vastapäätä ketään
niin että saatoin nähdä junan
siinä viisi vaunua
niissä kaikissa matkustaja
kaksi matkustajaa
kolme yhdessä
ja yhdessä kaksi istui vierekkäin vastakkain ja pöydällä oli pala omenapiirakkaa
toinen kysyi toiselta ottaako se palan
se oli edellisenä iltana leivottu
kun tämän uusi ystävä oli käynyt kylässä ja he olivat keskustelleet yömyöhään
toinen ei kehtaa ottaa koska on jo syönyt aamupalan ja on menossa syömään, isoäitinsä luokse
ja isoäiti laittaaa aina paljon ruokaa ja sitä pitää syödä monta kertaa
sitten seisotaankin jo pakkasessa. sormia palelee ja pitää mennä eteiseen odottamaan
isä tulee maatilalta haisee navetalta eivätkä he halaa
toinen on vaihtunut toiseksi toinen jatkoi matkaa vielä moneen paikkaan jossa häntä kuvataan ja tämä uusi toinen on ihan hiljaa koska kaikki ihmiset ovat tuntemattomia
paitsi toinen se jonka vieressä hän nyt istuu
he puristavat toisiaan kädestä
sormien lävitse voi antaa tikkarin
nekun jonka voitti arvassa muuten olisi saanut kaksi
ja omenoita
joita on kerätty jo kolme syksyä maasta jonne ne ovat pudonneet mahdottoman raskaista puista
joista kukaan ei niitä kerää
vaikka ne ovat kypsiä vaikka ne ovat herkullisia ja niistä voisi tehdä piirakkaa
ja he tekevät
sitten kun toisesta on tullut isoäiti ja siitä toisesta ruttuvaari
he ihailevat tove janssonia
koska hän on keksinyt niin hyvät nimet
ja heidän nimensä
ja on saari
siellä minä tahtoisin olla minä tahtoisin olla se isoäiti
minä tahtoisin tehdä sen omenapiirakan ja soutaa kauppa-autolle ja käydä aamukuudelta kalassa
minä tahtoisin perata ne kalat ja kävellä suolla
siellä on suo
siellä on suo ja metsä ja vesi
ja tuli on se joka lämmittää
majassa
joita on monta
niitä tehdään joka kesä
ja kivet eivät ole sillä tavalla liukkaat kun ne ovat aina silloin kun mennään uimaan
me emme muodosta matemaattisia kaavoja
he istuvat vastatusten
junassa
he kaksi
ja heidän takanaan jokaisessa vaunussa yksi
kaksi kolme
heitä on viidessä vaunussa kussakin
yksi menee ravintolavaunuun
ovi menee kiinni ei kuule kun se laulaa kotimaani ompi suomi
matemaattisia kaavoja
niitä voi tehdä yhdistämällä viivat toiseensa
ja pieni poika on oppinut isoäidiltään kuinka ratkaistaan japanilaisia sanaristikoita
ja he kohottavat maljan
pistävät vaatteet naulakkoon ja odottavat eteisessä kunnes kehotetaan tulemaan peremmälle
eivät opettele kieltä
vieläkään eivät käytä sanoja
jotta heidät ymmärrettäisiin
hiljaisuus
ei ole vain sitä ettei voisi puhua
ettei saa ääntä
hiljaisuus on valinta
eikä se loppuen lopuksi ole mitään hiljaisuutta
joskus minä harjoittelin puhumattomuutta
päätin
etten enää koskaan sano sanaakaan
istuin hiljaa juhlavaatteitten takana kirjoituskoneen päällä
joskus kuljin edeltä
ja revin puista lehtiä puristin huulet yhteen
kuljettiin rantatietä järvellä tuuli tuli jäät
seuraavana pyöräilin ohi emmekä sanoneet sanaakaan
eikä tarvinnut olla hiljaa koska oli päättänyt
istuttiin tunnista toiseen kumpikaan ei sanonut mitään
kysymykset oli esitetty ja vastauksia olin tahtonut vain minä
ja nyt minä sain enemmän
ja hiljaisuus muuttui
ei enää äänettömyyttä sillä olivat kädet
niin lujasti toisssaan kiinni ettei voinut erottaa
mistä toinen alkoi ja mistä itse
leikitään sitä leikkiä että kuvitellaan ettei jotain meistä ole
siihen ei suostunut kukaan
liian pelottavaa sanoi tyttö joka on minusta pieni
pienempi kuin minä vaikka olemme niin samankokoiset ja aina me
leikin sitä leikkiä kun kävelen kirkon ohi
leikin sitä leikkiä kun huonoihoinen poika selittää siitä mistä hän tekee tutkimuksen kun minä en oikeastaan jaksanut olla kiinnostunut hänestä edes silloin kun hän pyysi meitä muita leikin sitä leikkiä kun istun pöydän ääressä kun makaan kipeänä kun kuulen kun kuulen leikin sitä leikkiä kun veli tulee kotiin kun minä
ja en leiki koskaan
koska leikkiin mennään mukaan mutta tässä minä olen tahtomattani
minä muutun
rajat minä sanon
ei rajoja minä sanon
ja minulle sanotaan
olkoon. olkoon niin kuin kaikki määritelmät ovat
mutta entä jos
juna menee ohi
taas se menee
saman mittainen ja samat ihmiset
he kohottavat maljat
isoäiti kertoo tarinan
eikä koskaan minun äidistäni
mitä minä voin tehdä äidille joka on yhtäkkiä niin pieni
huoneesta toiseen
kävelen huoneesta toiseen
milloin alkaa lumisade
toinen alkaa liikkua
aina silloin kun pitäisi nukahtaa
minä käännyn aina silloin kun hän meinaa nukahtaa
käännyn niin monta kertaa että äiti sanoo että minun pitää mennä pois ei kukaan voi nukkua minä makaan niin hiljaa niin liikkumatta en voi siirtää edes kättä en vähääkään en nuku ollenkaan isi sanoo että minulla on niin paljon energiaa äiti sanoo että kyllähän minä tarvitsen unta minä sanon että minä en nuku me sanomme ettemme me nuku ja kävelemme yöllä meidät nähdään parvekkeelta meidät kutsutaan juhliin me emme pakene takaisin sisään me emme pelkää hämähäkkejä ja minä menen aamulla laiturille kun siellä on usva
kävelevät ohi eivätkä pidä toisiaan kädestä
kun tyttö soittaa tyttö ei vastaa
kun vastaa he sanovat toisilleen että tarkoittivat etteivät tarkoittaneet
he eivät enää puhu samalla tavalla on tullut uusi tyttö joka tietää
kenellä on nimi
jos minä voisin valita
ottaisin puun huoneeseeni
en minä olisi vaahtera, se on liian kaunis ja suuri ja värikäs ja huomiotaherättävä
olisin ehkä leppä tai haapa ehkä haapa mutta en oikein erota niitä
ehkä en erota vettä ja ilmaakaan ja maata ja tulta
en erota niitä ne ovat kaikki minussa ja sitten minä kerään
lehden
maasta ja sanon että se on kaunis että se on pieni ja kaunis
että se olen minä
ja tajuan että olen määritellyt
minut
ja sitten on ympyrä
niin
kyllä se on ympyrä
se on ympyrä tällä kertaa koska sitä ei tarvitse kiertää
se päättyy se alkaa ja jatkuu
ja mitä pahaa siinä on
että on ympyrä
mitä pahaa siinä ettei kaikki ole suora viiva ettei sen ehkä tarvitsekaan olla
entä sitten jos ei osaa sanoa
ai
entä sitten kun laittaa takin päälle ja voisi itkeä mutta puhuu lehdistä koska kaikki kysyisivät miksi
jos ei ole syytä
jos makaisi liikkumatta vain sen takia että niin voi tehdä
jos keräisi lehden
vain sen takia
että niitä on ja että ne muuttuvat mullaksi taas
ensimmäinen joka määritteli itse
kuka nyt tahtoisi mennä kotiin
joka jo on koti
toisen
ehkä sellainen joka on turvassa vain toisessa
ehkä minä
tai sitten minä teen pesän aina sinne missä ei ole ketään
juhlavaatteiden taakse kirjoituskoneen päälle
he tarjoavat omenaa vastapäiselle miehelle
hänellä on jo
synteettistä omenaa kiitos vain ja hän hörppää
hän vilkaisee aina välillä puhelimen vai onko se tietkokone
takaa ja naurahtaa
niinhän meitä kaikkia
kun toinen sanoo että häntä vain ärsyttää akateemisuus
piirtävät rajat lattiaan
piirtävät ne
koska heidän on pakko olla jossain
jollei ole
ei ole
niin sanovat muut
niin sanovat toiset
ja jatkuu
ja jatkuu
pian lähden
päivääni
jossa on pyörällä ajamista paikkojen läpi edes takaisin ja takaisin
olen alkanut kiinnostua taas kielistä.
kiinan kieli
luen yhtä Amy Tanin kirjaa, joten se on ilmeisesti innoittajana.
on vain niin kumma, miten kieli vaikuttaa ajatteluun, miten ne joilla on erilainen kieli, ajattelevat niin eri tavalla, on sanoja, joita meillä ei ole, ja puuttuu niitä joita meillä on.
pilvet on erikoisia
liikkuu nopeasti, ja aurinko latvoissa
valo
ja liput liehuu
yk:n päivä
minu isä oli unessa kuningas ja minä olin vahva prinsessatyttö joka taisteli pienten poikien kanssa ja isä oli ylpeä kun olin niin vahva että voitin kaikki ja äiti vaan nukkui peittokasojen alla
nyt menen pumppaamaan renkaisiin ilmaa ja syömään.
päivääni
jossa on pyörällä ajamista paikkojen läpi edes takaisin ja takaisin
olen alkanut kiinnostua taas kielistä.
kiinan kieli
luen yhtä Amy Tanin kirjaa, joten se on ilmeisesti innoittajana.
on vain niin kumma, miten kieli vaikuttaa ajatteluun, miten ne joilla on erilainen kieli, ajattelevat niin eri tavalla, on sanoja, joita meillä ei ole, ja puuttuu niitä joita meillä on.
pilvet on erikoisia
liikkuu nopeasti, ja aurinko latvoissa
valo
ja liput liehuu
yk:n päivä
minu isä oli unessa kuningas ja minä olin vahva prinsessatyttö joka taisteli pienten poikien kanssa ja isä oli ylpeä kun olin niin vahva että voitin kaikki ja äiti vaan nukkui peittokasojen alla
nyt menen pumppaamaan renkaisiin ilmaa ja syömään.
maanantaina, lokakuuta 23, 2006
elokuva
Katsoin tänään ehkä yhden elämäni parhaista elokuvista.
minulla oli paljon ajatuksia ja ne piti kirjoittaa tänne mutta nyt en enää jaksakaan.
se oli unkarilainen ja se oli rakkaus ja sen jälkeen kävelin sateessa kauppaan ja kuuntelin puhelimeeni jätettyjä viestejä.
ei elokuva sillä tavalla ollut mitenkään järisyttävä tai erikoinen tai mitään sellaista. mutta ehkä juuri siksi. se oli kovin pienieleinen, hidas, kaunis ja sisällä.
ehkä juuri se että se oli niin sisällä. heissä. ihmisessä.
pidin.
ja koska kaupassa ei ollut vanilijajukurttia ostin soijavanilijajuomaa ja suklaata
ja mussutan nyt
suklaapossu
mutta sade jatkuu ja torstaina teoriakoe. se meni jo tosi hyvin, kun kävin harjoittelemassa. tein sen jotain viisi kertaa ja kaikki meni ihan reippaasti läpi
ärsyttää vaan ne sanalliset kysymykset kun minun on välillä tosi vaikea hahmottaa niitä lauseita että mikä niissä nyt on oleellista kun luen nopeasti ja se aika vaan kuluu ja en ole ehtinyt edes kunnolla lukea kaikkea kun pitäisi vastata
ja minusta ne kaikki ei ole sellaisia kysymyksiä että niihin pitäisi ajon aikana osata reagoida heti sekunnissa. jostain katalysaattorin tehtävistä tai jarrujen rakenteesta. pah
ja pidin kovasti opettajastakin joka näytti sen elokuvan, jotenkin kauhean herttainen.
voi. se oli kyllä oiva elokuva. minusta on suurenmoista että välillä mennään sisään ja lähelle eikä aina vaan ulkopuolelle vieraannuteta ja katsota kaukaa vaellella päämäärättömästi
sekin on
mutta joskus on ihana katsella ryppyisiä kasvoja jotka odottavat ja toivovat
ehkä minusta vielä tulee isoäiti.
minulla oli paljon ajatuksia ja ne piti kirjoittaa tänne mutta nyt en enää jaksakaan.
se oli unkarilainen ja se oli rakkaus ja sen jälkeen kävelin sateessa kauppaan ja kuuntelin puhelimeeni jätettyjä viestejä.
ei elokuva sillä tavalla ollut mitenkään järisyttävä tai erikoinen tai mitään sellaista. mutta ehkä juuri siksi. se oli kovin pienieleinen, hidas, kaunis ja sisällä.
ehkä juuri se että se oli niin sisällä. heissä. ihmisessä.
pidin.
ja koska kaupassa ei ollut vanilijajukurttia ostin soijavanilijajuomaa ja suklaata
ja mussutan nyt
suklaapossu
mutta sade jatkuu ja torstaina teoriakoe. se meni jo tosi hyvin, kun kävin harjoittelemassa. tein sen jotain viisi kertaa ja kaikki meni ihan reippaasti läpi
ärsyttää vaan ne sanalliset kysymykset kun minun on välillä tosi vaikea hahmottaa niitä lauseita että mikä niissä nyt on oleellista kun luen nopeasti ja se aika vaan kuluu ja en ole ehtinyt edes kunnolla lukea kaikkea kun pitäisi vastata
ja minusta ne kaikki ei ole sellaisia kysymyksiä että niihin pitäisi ajon aikana osata reagoida heti sekunnissa. jostain katalysaattorin tehtävistä tai jarrujen rakenteesta. pah
ja pidin kovasti opettajastakin joka näytti sen elokuvan, jotenkin kauhean herttainen.
voi. se oli kyllä oiva elokuva. minusta on suurenmoista että välillä mennään sisään ja lähelle eikä aina vaan ulkopuolelle vieraannuteta ja katsota kaukaa vaellella päämäärättömästi
sekin on
mutta joskus on ihana katsella ryppyisiä kasvoja jotka odottavat ja toivovat
ehkä minusta vielä tulee isoäiti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)