syksysyksy!

olen varma että joku soitti ovikelloani yöllä
kaivauduin vain syvemmälle
joku soittaa monta kertaa peräkkäin
kuulen sen äänen mutta en mene avaamaan

soittikohan joku oikeasti?

tänään ei sada
mutta on ihana syksyn kalpeus

saan tänään luettua esseekirjani loppuun ja on taas autokoulua
ja huomenna ensimmäinen ajotunti!

oikeastaan autokoulu on ihan kivaa. meitä oli eilen siellä jopa kolme.

hassua. minusta tuntuu että tuo autokoulu on minulle kuin armeija niille jotka ovat armeijassa. ajattelen vain ajamista, näen unta ajamisesta ja puhun vain autokoulusta. mietin esseeseeni esimerkkejä jopa liikennesäännöistä!

ja tänään minä ostan valokuva-albumin ja silitän pyykit ja tiskaan ja
olen kiltti tyttö.

yö tulee sade

joskus sekin vain auttaa
että kuulee
toisen olevan olemassa.

sataa

aina vaan sataa mutta minä pidän sateesta.

pidän myös perunoista ( runoista)
vihreästä
sammalmättäistä
puolukoista (lukoista ja avaimista)
mustikoista (tikoista ja oravista)
vadelmista
talkkunasta ja jukurtista
pyöreistä kivistä
sileistä kivistä
kivistä
taivaan väreistä (vaikka olisivatkin saastetta)
ikkunoista

pidän kovasti omastani jota ajattelen enkä osaa ajatella tänään muuta
ehkä jonain toisena päivänä
osaan jotakin muuta
tänään osaan vain rakastaa olkoon lapsellista olkoon
en välitä

välitän meistä.

järjestys

yritän tehdä asiat helpoksi itselleni
ja aloin järjestellä

ensin
(no ihan ensin nukuin)
tein selväksi koulun
sitten ystävät, voiko heitä tavata
sitten elokuvat, mitä haluan mitä voin mennä katsomaan
ja sitten aikatauluni
sitten vielä ystävät, voiko heidän luonaan yöpyä.

suunnittelen matkaani helsinkiin
siihen on pari viikkoa.
mutta on stressaavaa kun ei vo tietää onko vaivaksi ihmisille jos heidän luokseen tulee
ja minulla on tällä kertaa mahdollisuus majoittua myös koulutuksessa, johon siis olen pääasiassa menossa (enkä siis elokuviin)
mutta
en tahtoisi majoittua kuitenkaan jonkun tuntemattoman luokse
jos kerta on ystäviä joiden luo voisin mennä ja olla heidän kanssaan aikaa
näemme niin harvoin
voi kuinka harvoin me näemmekään

(oli pakko käydä katsomassa ovisilmästä että kävikö joku vanhanvanhan mummon luona, mutta ei, ne kävikin vain sairaan salasuhderouvan luona.)

ja minulla on ikävä.

minun jalat tuli märiksi
ja housut
niin isot etteivät pysyneet vyötäröllä jäivät kengän alle ja lätäköihin
poika astui veteen niin että minun päälleni

ja minä ennustin oikein
niin kuin aina
linja-autot ja minä
ja kun minä sanon minä muokkaan todellisuutta

kaakaota ja lakristijäätelöä

ja koko aamu kummallinen
epäonnen päivä minä sanon
ilmakin on
surullinen
ja lause jonka luin peteriltä
se missä Humlum hyppää junaa päin

kaikki tukevat toisiaan
herääminen, lause, aika, tulemattomat autot ja sade

minä palelen
palelen niin kovasti ja koti lakanoiden kätköissä
palelen niin etten tiedä tahdonko herätä tästä
tahdonko koskaan
enää mennä nukkumaan
paleltaa, miksi minä tärisen näin
väreet eivät piirry selkää pitkin kun koskettaa
ne tulevat syvemmältä sisältä eikä niissä ole hitustakaan hymyä

minulla oli suuret silmät ja punainen hilkka
jotta voisin nähdä sinut paremmin

minä silmät

vaikka
kyllä minä voin tänään pistää kiinni ikkunat ja ovet
ja minä voin jäädä koko päiväksi yksin
koko päiväksi koko viikoksi

miksi en nuku enää öisin

olen nähnyt unia
niin paljon niin paljon
kaikissa ihmisiä ja minä

halaa minua vielä
sateessa kävelee pois
sateessa yksin koska minulla on märät jalat eikä mitään päällä

ovisilmästä näkee
että portaat jatkuvat vielä senkin jälkeen kun ei enää näe
kuulee askeleet alas alas alas
ja että naapurin rouvalla (sillä salasuhderouvalla) kesti koska hänellä oli vatsa paljaana
hän on ehkä sairas
ja toinen, se vanhavanha mummo, hän on ehkä kuollut
näin hänestä unta, että hän olikin nuori
ja seuraavana aamuna kun menimme portaita alas, ei lehteä oltu otettu, ei koko päivänä
eikä tänäänkään ei eilistä ei tämän päivän
ehkä hän on matkoilla, ehkä
ehkä hän on
tai sitten hänestä on tullut taas nuori.

yöllä

viime yönä en saanut nukuttua
taaskaan
mietin draamani jota kirjoitin illalla
voi
minä haltioiduin omista ideoistani! keksin muutaman kohtauksen, ja lopun joka on aika huvittava, vähän kauhuparodiaa.
näytelmäni ei ole tällä kertaa mitään ihmissuhdedraamaa tai syvällistä pohdiskelua vaan silkkaa painajaista.
ihmiset lähteävät teatterista itkien ja täristen ja kalman kalpeina kotiin ja pitävät valoja koko yön päällä.
nauran.
tai sitten eivät.

ja sitten kuuntelin kun kolmen aikaa yöllä käytävässä ja hississä kaatuilivat juopuneet, tai oletan että he olivat juopuneita, ihmiset (tai sitten he raahasivat ruumista, sillä minnekäs muualle he palasivatkaan kuin yläkertaan)
yläkerrassa he sitten mekastivat
sieltä kuului tällä kertaa jopa puhetta, mies ja nainen
sänky ei narissut niin paljon, ehkä he olivat liian humaltuneita naidakseen
toinen ainakin sammui melko pian ja toinen ravasi vähän väliä vessassa, varmaan oksentamassa
vaikka oksennusääniä en sentään kuullut.
olen käsittämätön tässä ihmisten vakoilussa.
tai enhän minä vakoile. minä vain yritän nukkua. ihan kiltisti makaan sängyssäni jo kymmeneltä, mutta minkä minä sille voin että en ole nukahtanut vielä kello kolmeltakaan ja kuulen, minä väistämättä kuulen, ei ole korvatulppia, kuinka he tulevat ja mitä he tekevät.
ei se ole mitään salakuuntelua. en minä ole laittanut kattoon mitään torvea tai asentanut videokameraa heidän asuntoonsa.

ja pian poikani lähtee jyväskylää kohti.
odotan niin paljon että hän tulee
en ole jaksanut käydä koko viikkona kaupassa
enkä tiskata
enkä siivota
enkä pessyt pyykkiä
mutta nyt minä alan taas ehkä vähän elää.
olen niin onnellinen. ajatukset palautuvat taas sellaisiksi että niitä kestää
ja ei tarvitse valvoa yksin jos ei vain saa unta

ja nyt minä syön vihdoin aamiaista.

hihii
tämä tyttö on tänään iloinen.

tänään minä olen ollut kipeä.
yöllä ei saa itkeä tai muuten aamulla on migreeni
kyllä minä sen olen tiennyt

mutta tänään ei tarvitse mennä minnekään
ja särky on hellittänyt niin että voin jopa istua pitää silmät auki lukea ja kirjoittaa
pään kääntäminen ja valoon katsominen vielä mahdotonta
ja syöminen
yritin sitä mutta

olen suomentanut edith södergranin runon
olen aika ylpeä itsestäni
halusin suomentaa sen
ja vaikka en jaksanut löytää kaikkia sanoja enkä etsinnöistä huolimatta löytänyt sanakirjasta
niin se meni melko hyvin
kun sitten tarkastin netistä olinko ollut ihan hakoteillä
ja oikeastaan
minun mielestäni minun runoni oli kauniimpi
kuin se toinen, se virallinen.

en kirjoita sitä kuitenkaan tänne.
tai ehkä kirjoitan

Minun sieluni oli vaaleansininen puku, taivaan värinen;
jätin sen kalliolle, merelle
ja alastomana tulin luoksesi ja muistutin naista.
Ja niin kuin nainen, minä istuin pöytäsi ääreen
ja join maljan viiniä ja hengitin tuoksua
ruusuista.
Huomasit minun olevan kaunis ja muistutin jotakuta jonka olit nähnyt
unessa,
minä unohdin kaiken, unohdin lapsuuden ja kotimaani,
tiesin vain että hyväilysi pitivät minua vankina.
Ja sinä otit hymyillen peilin ja pyysit että näkisin itseni.
Minä näin että hartijani olivat tomusta ja murenivat
palasiksi,
minä näin että kauneuteni oli sairas eikä se tahtonut muuta kuin
kadota.
Oi, sulje minut syliisi niin lujasti etten enää tarvitse mitään.
- Edith Södergran, vapaa suomennos, saattaa sisältää virheitä-

salaista tietoa

tänään
en ole ollut minussa. ollenkaan.
ajattelen niiden ihmisten ajatukset jotka eivät ole täällä
tirkistelen heidän nimiensä avulla heitä
yritän löytää päivämäärät
milloin he ovat syntyneet

olen ollut vain kanssani.
kävellyt ja soittanut ja keskustellut virallisia virallisissa asioissa
katsonut elokuvaa
jonka uskottavuus kärsi
koska tarkkailin vain niitä joita tunsin
niitä monia
olen ollut heidän kanssaan
ja minusta ei koskaan tullut näyttelijää
sittenkään

en ole kotonani. tänään.
en ole ollut oikeastaan edes öisin.
levottomuus ei ole vain ruumiissa joka pyrkii koko ajan ulos tai sisälle
vaan tunteissa

onko se syksy
että tarvitsisin konkreettisen
puun
oksan
veden
johon voi sukeltaa
ja tuntee kastuvansa

en ole täällä. en lainkaan täällä.
sanon sanoja joita en edes halua sanoa
en ajattele niitä ajatuksia
en mitään

en pysty edes kirjoittamaan
edes tätä
sillä minusta ei tunnu tältä

nukun toivottoman huonosti

ajattelen toisten ajatukset
vaikken edes näe heitä

ulkopuolisuus vaikuttaa minuun
vuosien takaa
kun se on kerran tullut, se ei lähde minusta ikinä
tässä se on
tässä se on
suuni ympärillä, silmissäni ja käsissäni
turhaan minä näen unia
en minä niissäkään ole minä
niissäkin minä seison

tarvitsen poikaani
minä vain tarvitsen häntä
sillä vain silloin minulla ei ole tämä olo
koskaan

ehkä en ole siksi saanut sanoja moneen päivään
sanottua
kun minulla ei ole ollut olo että olisin
tässä siinä missä olen ollut
että toinen ihminen on ollut
ja se on ollut hyvä että on ollut
koska yksin olisi vielä kamalampaa
toisen kanssa voi edes kuunnella toista
tai etsiä kaksieuroista pakastealtaasta

ehkä tämä menee ohi
ehkä muutun itsekseni taas
hetken päästä
kun totun tähän uuteen vuodenaikaan
joka olen minä

ehkä kun lakkaan ajattelemasta ihmisiä jotka eivät ole olleet niitä
joiksi heitä luulin
kun numerot lopettavat pyörimisen
ja minä voin ottaa kädestä kiinni
kun voin puristaa kättä
ja tuntea että siinä on toinen ihminen
eikä kaikki enää näy vain peileistä

olen ollut pitkään ihan kiinni toisessa
ehkä minun täytyy jälleen erottaa oma kuvani toisen kuvasta
mutta täytyy olla varovainen
en saa kadota
niihin päiviin jotka jo olivat
ajatuksiin joita ei enää muista

saa pistää silmät kiinni
mutta ne täytyy myös avata
saa olla herkkä herkkä herkkä ja pieni mutta
täytyy muistaa ettei maailma ole
samanlainen
vaikka minä katoaisin eivät puut katoa

voi
tulisipa minun viereeni nyt lämpö
ja sanoisi että olen olemassa

näin ahdistavia unia
lieneekö syynä sitten eilinen televisionkatselu

näin unta sodasta
monta kertaa
se jatkui koko aamuyön koko aamun

olin venäjällä. (olen nähnyt viimeaikoina paljon unia jotka sijoittuvat venäjälle, hmm.)
ja kuuluin sotajoukkoon. venäläiseen.
olimme rakentaneet metsään risuista esteitä ja polkuja ja suojia ja tunsimme metsän todella hyvin

juoksin pakoon, kauheaa vauhtia ja toverini huusivat että ne ovat tuhonneet padot
ne ovat hajottaneet suojat
hypin risukasojen yli, niiden joita oli vielä vähän jäljellä
juoksin metsässä, jossa oli enää harvakseltaan puita

ja oli paljon muutakin. suunnitelmia ja tappamista. mutta en muista yksityiskohtia. en järjestystä. en osaa selittää (pelottavaa, onkohan minusta tulossa perussuomalainen ja alan pitää venäjän ja suomen välistä sotaa suurimpana uhkana ;)), sota vain oli. siinä ei ollut määritelty vastapuolia mitenkään tarkasti. tiesin vain että metsä on venäjällä ja että kuulun heihin.

he hee
nytpä muistankin
katsoimme eilen paman kanssa elokuvan
jossa IRA ja brittisotilaat olivat vastakkain
siitähän tämä varmaan tulee. tai tietenkin.
kyllä.kyllä tällaiset elokuvat ja televisio-ohjelmat ovat pienelle tytölle liikaa.

mutta mielikuvitukseni. se on inhottava.
minä vihaan sitä välillä. sitä että kuvittelen tapahtumat valmiiksi. teen tulevaisuutta ja teen menneisyyttä ja nykyisyyttä. ajattelen heti kaikessa kaikkein pahinta.
enkä voi sille mitään. ruumiit välkkyvät silmäluomilla ja pahat hajut tunkeutuvat niistä joita rakastan. ja vaikka minä yritän sanoa itselleni, että minä taas vain kuvittelen ja mikään ei voi olla totta. ei vain voi. sellaista ei tapahdu. yläkerrassa ei paloitella ihmisiä ja naapurin mummo ei ole mädäntynyt ja poikani ei ole tehnyt itsemurhaa eikä kukaan tahdo murhata tule ikkunasta huoneeseeni
niin silti kaikki kuvat tulevat minun silmiini ja minä jatkan niitä
eilen minä yöllä näin jopa kuinka heitin kaikki pojan tavarat yksitellen hänen päälleen koska en halunnut olla sellaisen ihmisen kanssa missään tekemisissä ja jatkoin sitä jopa niin pitkälle että selitin ystävilleni eromme syytä.
ja kun sain häneltä sitten viestin että hän oli jo nukkumassa. minä tajusin kuinka typerä olen. kuinka minä saatoin edes kuvitella hänen tekevän jotain muuta.
minähän se tässä olen se jonka tavarat pitäisi heittää pois.

ja minä muka luotan.

olen varmasti katsonut lapsena liikaa kiellettyjä ohjelmia televisiosta.
ehkä rajoittaminen olisi sittenkin ollut tarpeellista. ja minä kun olen aina sanonut ettei se vaikuttanut minuun mitenkään, että meitä ei kielletty.

niin. ja minua naurattaa kun olen niin hupsu.

vaikka olen muka niin tieteellinen ja vakava ja harkitseva ja kaikkea sellainen asiallinen ja
höpö höpö
öisin olen kuitenkin niin taikauskoinen kun voi vain olla ja järkevyydestä ei ole tietoakaan
ehkä olen perinyt sen isoäitini äidiltä. hän se vasta taikauskoinen oli. ja nirppanokka.

tänään aloitan autokoulun.

kohta lähden syömään
mutta olen taas ajassa edellä
olen neljäkymmentäviisiminuuttia tällä kertaa
odottaa

sade
pidän siitä
ei nyt sada
mutta on satanut

olen niin odottanut
että kaikki taas
puhdistuu
kaikki
asfaltit
puut
ihmisten päät jotka ovat olleet kuumuutta täynnä

tahtoisin osata tehdä asioita
monia
tahtoisin että minulla olisi joku erityistaito
täyttänyt työhakemuksia
pitäisi soittaa työpaikoille
ja autokouluun

on monta
tilaa
joihin voi astua
tai ei tarvitse
sillä joskus tila voi liikkua
talot

talot ovat kummallisia
ja asunnot

katselimme taas eilen parvekkeelta
koteihin
yhden opettajan koti, bodari ja sen alaston nainen, semihipit, alushousumies
sellaisia ne ovat
ja heidät kaikki voi kutsua syntymäpäiväkakulle

jos tahtoo

mutta jos ei tahdo että on musta silmä koska se bodari näytti aika vihaiselta kun tuli vastapäätä tupakoimaan niin sitten voi olla vain hiljaa ja mennä takaisin sisään ja katsoa elokuvaa
vaikka

voisikohan tehdä itselleen paikan
sellaisen
missä olisi kaikkien hyvät puolet
olen kyllästynyt siihen
että asun täällä ja toisaalla on jotain missä tahtoisin olla mukana
ja sitten kuitenkaan
en tahtoisi asua toisaalla
ja ihmiset
he ovat hajaantuneet kaikkialle
omiin kaupunkeihinsa ja pieniin koteihinsa ja ihmisiin joita rakastavat

hajaannunhan minäkin

kunpa emme hajaantuisi

tulisivat jo kesälomiltaan

sytytetään jo kynttilät ja keitetään teetä
ei enää ole niin kovin kuuma juoda kuumaa

pienen pientä hiljaista

ja aina odotusta

syksystä hyvä olo

lippu on puolitangossa

oikeastaan minä tiedän
kaiken mitä minä piirrän

mistä minä
laitan huoneeseeni valoja ja varjot kattoon niin
mutta se en ole minä

minä tiedän uneni
tiedän miksi minä näen niitä

minä tiedän
oikeastaan

mitä sanoja minä sanon
kun
en
ja kun
pistän kirjaimet kirjaimien perään

minä tiedän kyllä
että minun pitäisi kävellä
pitäisi tehdä niin pitäisi pysähtyä eikä kävellä pois
loputtomasti
minä kyllä tiedän miksi minusta tuntuu
kuin pitäisi kääntää pää pois ja lakata hymyilemästä

ja mistä äänet tulevat
minä tiedän

että pitäisi vastata oikeasti

mutta joskus voi vihata niin paljon että pelkää
tai pelätä niin paljon että vihaa
ja oikeasti on kyse vain siitä
että muistaa yhden lauseen
muistaa kuinka äiti makasi kuolleena
ja muistaa ilmeen ja yhden lauseen muistaa ne kerrat kun juoksi kun painoi ruumista vasten ovea muistaa kyllä ne kaikki ja mikä voima silloin kun itse uskoi että vale on totta
ja sittten on voinut kehittää kaavat
voinut kehittää kaikenlaisia teorioita ja muurit sadut vuodet haavat
koska on oppinut

eikä kyse ole siitä että maataan vastatusten tai mitä minä näytän mitä sinä näytät tai kuka minä olen kuka sinä olet
ei kyse ole ollenkaan siitä mitä kirjassa on mitä he ovat tehneet

kyllä minä tiedän
mutta vaatii rohkeutta
niin paljon että pääsisi painajaisitaan ja lakkaisi nielemästä

ja minä olen aina ollut huono
kun ei ole kyse puista tai vauhdista tai tyhjistä hylätyistä taloista
kun on kyse vain tytöstä ja tytöstä ja siitä että hän että itse että minä

ja minä tiedän
myös sen
että vallan hyvin minä jaksan
nähdä yöllä kuvat nähdä kirjoittaa kirjoittaa
kyllä minä tiedän pystyväni
kun olen jo

mutta ehkä
jonain päivänä voi tulla ilta
ehkä yö
ehkä minun tahtoni

ja ehkä se on suurempi kuin rohkeus

ja koska on muutakin
koska nyt on
minä tiedän että minun on koti
ja niin paljon
myös minä olen toiselle
etten tahtoisi jäädä auton alle
etten tahtoisi että jäisin
uneen
että vain jäisin

eivätkä unet koskaan lakkaa
ellei todellisuus
ole aukoton
ettei voi pujahtaa mistään välistä pois

ja koska
minä olen kokonainen, voi kuinka kokonainen olen ollut
ja minun on hyvä, niin mahdottoman hyvä minun on

on minulla myös ehkä voimia kasvattaa rohkeuttani
toisaalle
sinne minne minun täytyykin mennä.

kohta

nukuin niin levottomasti
ja näin painajaisen

olin talossa, sellaisessa hyvin vanhassa ja suuressa
se oli jollain tapaa tuttu, mutta jollain tapaa ihan vieras paikka
piirsin
talossa oli myös muita ihmisiä. aika paljon. kaikki tekivät jotakin. se muistutti tavallaan koulua.
aloin kuulla ääniä. lapsi itki jossain yläpuolellani hysteerisesti. itku vain voimistui ja se kuulosti kauhealta. jotain pahaa. aloin huolestua ja aloin kuulla myös jotain toista ääntä, joka oli myös hyvin uhkaava. katsoin muita ihmisiä. he eivät näyttäneet reagoivan ääniin mitenkään. kysyin kuulevatko he sitä. ja kun yksi niistä ihmisistä katsoi minuun vastatakseen
huomasin jo hänen katseestaan ettei hän kuullut mitään
ja että hän näki minussa jotain pelottavaa
aloin tajuta
että minä kuulen äänet jostain ihan muualta
etteivät ne tule tästä todellisuudesta
tuli hyvin voimakas hulluksitulemisen tunne
paniikki siitä etten ehkä pääse tästä tilasta koskaan pois
että kuulen aina ääniä joita muut eivät kuule
ja ne ovat minulle todellisia

se tunne oli niin kauhistuttava
että muistan sen edelleen hyvin voimakkaasti
tavallaan tuntui kun kuuloaistimukseni olisi ollut hereillä, siis olisin kuullut ei-unimaailman äänet
ja itse olisin muuten unimaailmassa
tai sitten
olisin itse todellisuudessa ja kuulisin unimaailman äänet
se oli hyvin voimakkaasti niin
että ne selvästi tulivat eri paikoista
ja oli mahdotonta erottaa kummassa olin enemmän
ja minä tiedostin että jompi kumpi on unta
ajattelin siinä unessa että jomman kumman täytyy olla unta ja minun on herättävä siitä että en tule hulluksi

onneksi heräsin
ja kumpikin oli unta
kai

mutta tunne
se määrää tämän päivän

tosin ehkä tentissä saan muuta ajateltavaa,
toivottavasti
pian pian pian
(pelottaaentäjosenosaamitäminäkirjoitanmitäjoskysytäänaristoteleennäkemysminäenlukenutsitäkunnollamitäminäsittenteen)

viimeiset luvut

kiinnostun opiskeltavasta aiheestani aina liian myöhään.

universaaliongelmasta alkoikin löytyä kiinnostavia sivuja
nyt
kun huomenna on tentti
jos olisi muutama päivä enemmän aikaa
niin voisin
opiskella lisää
ja ehkä jopa
osata tentissäkin

mutta ei auta

nyt osaan sen minkä osaan
ja ajattelen itse loput

niin minun täytynee tehdä
kuten aina

ja sitten
huomenna iltapäivällä
saan huokaista
ja aloittaa uudet kirjat.

joskus voisin asua Helsingissä

selasin r&a lehteä

enkä tahdo sanoa mitään
koska en voi nähdä niitä elokuvia
tulee vain paha mieli
kun näkee mitä kaikkea siellä menisi
ja sitten on vain täällä
kun ei ole rahaa

olen täyttänyt työhakemuksia
ja havainnut ettei minuun tehoa havaintoharhat
pohtinut tiedettä
ajatellut monia ajatuksia
jotka kaikki ovat unohtuneet
jo nyt
lukenut taas vähän raamattua

ja minua ärsyttää se edelleen
tällä kertaa se että kaikki kiinnostava jätetään kertomatta

ja kohta lähden henkiseksi tueksi ystävälle
joka ehkä pitää pienen näyttelyn !

lapsi kirkuu taas.
kirkuukohan se vielä kouluikäisenäkin? entä teininä? entä aikuisena? vanhuksena?
sillä on tuo rutiininsa
aina kun lähdetään ulos
se kirkuu
ja aina kun se tuodaan sisään
se kirkuu
ja se on harrastanut sitä nyt ainakin tämän vuoden kun minä olen tässä asunut
mutta oikeastaan tuosta äänestä on tullut jo aika kotoisa
siihen on niin tottunut
vähän niin kuin fanfaariin joka alkaa soida kahdeksalta illalla
aluksi se ärsytti suunnattomasti
mutta nyt se
kuuluu arkeen
vaikkakin ärsyttää edelleen

mutta mikäpä minua ei ärsyttäisi

huokauksia

aika kuluu
niin nopeasti kun suunnittelee opintojaan.

olen tosi huono sellaisessa
että saan kurssit mahdutettua ja ei mene päällekkäin
kun on ryhmä 1 ryhmä 2 ryhmä 3 ryhmä 4 demo1 demo 2 demo 3

mutta olen edistynyt.
ilmoittauduin ruotsiin. voi. ruotsi.
kuolen varmaan sinne tunneille
tai sitten en

luin eilen raamattua
ja yhden kirjan sattumanvaraisesti kirjahyllystäni
kun piti lukea tenttiin
tein myös mustikkakiisseliä, vaikka siitä kyllä tuli keitto
mutta kuitenkin
raamattu on nyt pointtini
en ole ennen tajunnutkaan kuinka ärsyttävä kirja se on
ja huono
minusta alkoi vain eilen tuntua käsittämättömältä, että jotkut ihmiset vielä uskovat siihen
pitävät sitä totena!
se tuntuu vain niin uskomattomalta. että
miten sellaista voi vielä olla
ja vielä itseään älykkäinä pitävät
ja monet sellaisetkin ihmiset joita minä jollain tapaa arvostan
ovatkohan he oikeasti edes lukeneet koko kirjaa?
koska minä voin vain kuvitella
millaiseksi tuo teos muuttuu kun jatkan sitä vähän pidemmälle kuin ensimmäiset 50 sivua
jos jo ensimmäisellä sivulla on ristiriitaisuuksia
ja eivätkä ne suinkaan siihen lopu
niin kuinka paljon niitä on sitten jatkossa.
huokaus.
ajattelin sivistää itseäni ja suutuin vaan.
suutuin siihen ettei minulla ole teosta alkuperäiskielellä
joten en voi tietää johtuuko ristiriidat ja epäloogisuudet yms vain kielestä
käännöksestä
olihan grönlannin kieliseenkin raamattuun pakko kääntää leivät hylkeennahkoiksi kun ei heillä ollut sanaa leivälle, ei se ollut heille.
no niin.
kuitenkin.
ja minä havaitsin että ainakin minun raamatun käännöksessäni puhutaan useammin kuin kerran jumalista
monikossa
ja se pisti heti silmääni
tämä monoteistinen uskontomme
ehkä minä suutuin vain sille
että en osaa tarpeeksi kieliä
että olen sidottu tähän meidän kieleemme
ja ehkä sille
että vaikka raamattu ei ole kaunokirjallisesti mielestäni mitenkään kovin ansioitunut teos
niin silti se on luetuin
ja levinnein
enkä ikinä pystyisi saamaan aikaan omilla suorituksillani moista
jotainhan siinä täytyy olla
ja kun minä en sitä keksinyt enkä havainnut
niin teos on silloin tyhmä, en suinkaan minä.

hymyilen vähän itselleni.

ja vielä se
ettei se ole ongelma että teos on symbolinen
ja että kaikkea ei pidä ottaa kirjaimellisesti
eikä kaiken aina pidä olla loogistakaan
mutta se
että jos tuon teoksen perusteella
järjestellään yhteiskuntia
ja tuolla on merkittävä yhteiskunnallinen asema
poliittinen
päätöksiä tehdään perustelemalla
tuohon teokseen
ihmisiä tapetaan koska
ihmisiä vangitaan syytetään ja kielletään
tekemästä jotakin vain
koska niin sanotaan tuossa kirjassa
se
minusta on hyvin epäilyttävää
ja saa minut vihaiseksi

ja silti en voi sanoa mitään
vaan minä
ja ne jotka ovat kanssani samaa mieltä
joutuvat perustelemaan kantansa
aina
ja ne jotka vetoavat raamattuunsa
saavat rauhassa vedota siihen
eikä heidän uskonnollista vakaumustaan saa loukata

ja tajuan sen
että minun maailmankuvassani on jotakin niin oleellisesti erilaista kuin niiden
jotka voivat lukea raamattua tyynesti ja vieläpä haltioitua siitä
että me emme ehkä voi ymmärtää toisiamme
emme voi keskustella
täysin vapaasti
ilman että loukkaamme toisiamme
ja silti me elämme tässä samassa maailmassa ja näemme samat havaittavat ilmiöt
ja käymme samassa kaupassa ja kuuntelemme samat uutiset
ja minusta se on pelottavaa

olemme ehkä tottuneet liikaa omaan elinpiiriimme
siihen mikä meitä ympäröi, meidän ystävämme ja perheemme,
ja heillä usein on samankaltainen maailmankatsomus kuin meillä
ettemme ehkä enää osaa kommuinkoida niiden ihmisten kanssa, jotka näkevät asiat eri tavalla

eristäydymme niistä jotka eivät ole kanssamme samaa mieltä
joiden näkemys ei vastaa meidän näkemystämme

enkä tiedä onko se niin kovin hyvä asia.
mutta pohdin näitä ehkä liberalismiesseessäni joka pitäisi pian palauttaa.

ja sain tehtäväksi tytön blogissa sen lausejutun
teen sen ehkä myöhemmin, kun jaksan selata niitä.
nyt olen kuoleman kourissa tämän koneen kanssa
ja mieluiten menisin näkemään kauniita unia.

odotus

päivästä on tulossa kuuma
tai ainakin talostani

odotan että poikani äiti saapuu miesystävänsä kanssa
he tuovat kilon tavaroita
ja viisi litraa mustikoita
tai ehkä enemmän kuin kilon tavaroita
en tiedä mihin kaiken pistän
ehkä paikoilleen

odottaminen on vaikeaa
minulle
koska alan jo hyvissä ajoin odottaa

kun olen bussissa
vähintään puoltatuntia ennen poisjäämistä alan tarkkailla maastoa ja istun levottomasti ja laitan kirjan pois ja katson ikkunasta ja etsin stop napin ja jännitän
levottomuus

ja vähintään ennen tuntia
kun odotan jotakuta
minä alan odottaa
yleensä kahta tuntia ennen
tai
jo heti kun saan tietää että toinen on tulossa

näin paljon unia
yöllä näin
että pelasin poikaystäväni ja lapsuuden kaverin kanssa peliä
jossa kaveri ja poikaystäväni rakastuivat tai rakastivat tai ainakin halusivat toisiaan
ja minusta tuntui
ahdistavalta
vaikka se oli peli se oli leikki
se ei silti ollut vain leikki
koska osa siitä oli totta

ja toisessa unessa
oli myöskin leikki
joka ei ollut vain leikki
siinä joku äiti, joka oli ystäväni ja tavallaan minun perheenjäseneni
oli hylännyt lapsensa
tai osan lapsistaan
enkä minä muistanut yhden nimeä
se oli nikolas, tämä äiti sanoi
ja minä kysyin entäs nikolas, entä hän, miten hänen käy?
ja äiti yritti parhaansa mukaan selittää että hän hakisi pian tämänkin takaisin luokseen
ja me keinuimme
ja vaikka nikolas ja kaikki muutkin lapset olivat keksittyjä
heitä ei ollut
olemassa
konkreettisesti
se oli leikki
niin silti se oli totta
jollain tavalla
se oli leikin ja toden välimuoto

ja tajusin aamulla että unissa voi olla ihan erilaisia todellisuuden muotoja kuin tässä valvetodellisuudessa.
täällä ei ole välimuotoja (tai ainakaan niitä ei haluta myöntää tiedostaa tai tuoda esiin)
mutta unissa on paljon
paljon paljon
täällä joko joku asia on totta tai ei
mutta usein unissani moni asia on sekä totta että ei
siellä ei ole rajaa
"uni on totta ja totuus on harhaa"

en voi olla ajattelematta

että jospa sittenkin
maailmakaan ei ole niin mustavalkoinen

ja unessa poikani kysyi
mitä sinä tarkoitat kun sanot että rakastat
ja unessa
mies keinui keinui keinui niin että keinu meni aina ympäri ja narut lyhenivät ja hän yritti vielä yhden kiepin mutta lensi kaaressa kauas nurmikentälle ja minä juoksin hänen luokseen
oletko kunnossa
hän ei halunnut ambulanssia ennen kuin oli ensin itse noussut ylös

miksi logiikan pitäisi aina päteä?
niin,
miksi

iltataivas

joskus voisin maata liikkumatta
koskaan liikkumatta
jäädä siihen
jäädä jäädä jäädä

tähtiä on tullut jo taivaalle
valoa joka ei näy tänne asti
ei näy jos taivas on sininen
jos on päivä ei näy
jos on niin paljon savua ettei voi
avata ikkunaa
ja katsoa

mutta yöllä näkyy

ja voisi maata liikkumatta
voisi koskaan liikkumatta

siksikö painajaisissani en voi liikkua
siksikö on vain äänet
joka on minulle vierain

ajattelin miten sokeat kuulevat

minä en ole enää minä
se
sellainen minä joka olin kaksi vuotta sitten
en ehkä se joka vuosi sitten
en se joka
silloin kun kävelin kotiin
sen lopun tien
sen joka jäi toisilta kesken
niiltä jotka eivät edes lähteneet samaan suuntaan
vaan menivät uimaan
toiset
ja toiset sinne kotiin jossa oli jotain mitä he halusivat
toisensa

en ole enää sama koska en voi olla
samalla tavalla
itseni kanssa ja yhdessä

ne joiden kanssa minä silloin istuin
heiluttelin jalkoja laiturilta
kävelin rantaa ja
etsin matoja siilille
makasin pimeässä punastuen
itkin eteisen lattialla
ja kuiskasin musiikin pauhatessa että teen

ovat kaikki
niin, ovat vain
mutta eivät enää niitä joiden kanssa minä

me ehkä juomme kupin teetä
me ehkä saatamme kävellä puiston ympäri torin ympäri ja takaisin
saatamme ehkä kuiskailla makuuhuoneessa
ja seuraavana aamuna toisesta toisessa makuuhuoneessa
tai maata flunssankourissa kumpikin katsoen vanhaa filmiä joka on liian pitkä
tai tavata kahvilassa tai
ohimennen sanoissa
jotka eivät mene ohi
vaan jäävät

mutta silti meidän välillämme on
matka
jonka me kumpikin tiedämme
koska se on ollut sama
se on ollut eri se on ollut
se on ollut

ja on toisia
on toisia jotka ovat välissä
jotka tietävät enemmän
tietävät kaiken
senkin mitä emme ehtineet silloin toisillemme kertoa
tietävät miltä näytän
miltä oikeasti näytän
koska näkevät
ja sen toisen
ne toiset
näkevät

ja on toisia
jotka kuulevat saman
jotka kuulevat ehkä enemmän
tai ehkä vain sen minkä nyt
eivät ehkä samaa
eivät
kuulevat osia siitä mitä sinä
kuulevat osia
mutta kuulevat kaiken nyt
sen mistä sinä osia

ja minä voisin maata liikkumatta
koska jos on liikkumatta voi jäädä
ja jos jää ei tarvitse
muuttua
ei tarvitse mitään
ei mennä
eikä tulla uudeksi
toiseksi

miten peilit tekevät ihmisistä kalpeita
miten isoäidin ajatukset samanlaisia

ja ne vintit

minä heitän pallon
heitä sinäkin
heitetään yhtä aikaa ja kun minä juoksen juokse sinäkin

ja kun sinä olet hiljaa
miksen minäkin olisi

ja jos me kaikki olemme hiljaa

ehkä kauneus

ei ole rajoja ei ole rajoja sinä sanoit
että olet rakastunut
minun
tulee sinun
kirjoittaa nimet tauluun seinälleni
kirjoittaa ja lupaa ettei enää jos minä annan
ei sano mitään aamulla ei mitään
ja minä vien kaikille rusinan isille äidille mummolle
piirrän dinosauruksia
minäkin
ja katson kuinka ne kehuvat vauvan piirrustusta vaikka se on pelkkä sotku
minä en suostu kantamaan luistimia
ja isi kertoo että sinä olet sairas
ja minä ajattelen
että minulla on sentään vielä sinut
ja sitten
minä pyöräilen ohi
juoksen sisälle kun te aloitatte
menen kaikkien vaatteiden alle
häpeäisit korviasi
sehän on vain positiivinen asia
huudat nimeäni huudat
ja minä vielä nukkuessanikin
kylmää koska olet vetänyt peiton itsellesi
kylmät kivet paljaiden jalkojen alla
eikä siellä vintillä vitkasteltu
avain on vielä lukossa

jos me kaikki olisimme ihan liikkumatta
jos me kaikki ihan hiljaa

talossa

näyttää ehkä talvelta
syksyltä vähintään

laitettiin sänkyyni jalat ja nyt se on niin korkea että voin pudota sieltä
äiti osti kaikkea mitä tarvitsen
hauskaa käydä äidin kanssa kaupassa kun ei tarvitse tuijottaa hintoja

ja minä olin niin yksin koko illan täällä
kiersin ympyrää
netti ei toiminut
ja yritin tehdä kaikkea muuta paitsi avata tenttikirjoja
minä typerä huolimatto siis unohdin muistiinpanoni, kaikki vaatteet ja kaikki tärkeimmät kotiin
unohdin reppuni
mehut ja marjat kyllä tuli mukaan

ja tänään pitää olla aktiivinen.

toivoisin että viimeinenkin tentti olisi jo ohi.
en kestä tätä.

tekisi mieli huutaa koska on niin tukalaa

olen saanut mystisen synttärikortin
joka on lähetetty turusta
ja siinä on rakel liehun runo
minulla on epäilykseni
tytöstä joka on lukenut juuri hänen kokoelmansa
mutta turusta? eikä käsialakaan ole sellainen kun se on aiemmin tytön kirjoittamissa ollut.
vertasin.
ja sitten on toinen vaihtoehto
turkulainen tyttö
jonka käsiala hieman muistuttaa
mutta en ymmärrä miksi hän olisi kirjoittanut minulle rakel liehun runon eikä laittanut nimeä

"tyttö vedessä, nimetön joskus"

vesi sopisi kyllä ensimmäiseen tyttöön, siihen jota epäilin ensin
ja runon sisältö

tällaiset mysteerit ovat kiinnostavia mutta niin kovin kovin
tahtoo tietää!

tai ehkä on kivempi olla tietämättä. sitten voin kuvitella että joku vain on lähettänyt
kuka vain
kaikki

haukotus

ja ulkona on edelleen kohta talvi

unet ja päivät

Eilen oli syntymäpäivä.
olen vanhempieni kotona
outoa
sanoa noin
kun ennen tämä on ollut minun

olimme eilen mökillä
minä kalastin isin kanssa
saimme seitsemäntoista ahventa ja samanmoisest särkiä ja muita, liian pieniä syötäväksi
mutta kummitätini ja setäni ja heidän lapsensa menivät pyytämään niillä rapuja

tänään paistamme ahvenet äidin kanssa

olin surullinen eilen
kovasti
koska olin yksin
ja koska silloin kun on syntymäpäivä pitäisi olla iloinen
ja pitäisi olla tekemistä
ja kaikkien huomion pitäisi keskittyä vain minuun

eikä niin käynyt

äiti ja isi onnitteli mutta lahjan olin saanut jo keväällä

ja sitten oli vain tunteja

ja tunsin itseni niin lapselliseksi
niin lapselliseksi
että tahdon huomiota

ei tuntunut syntymäpäivältä

ja meidän suvussa on myös erimielisyyksiä
tai ikäviä
sellaisia mitä ei voi välttää
ihmiset satuttavat toisiaan tahtomattaan ja tahallaan
ja tahdoin vain lähteä mummin luo
kuunnella häntä ja halata
ja olla siellä
olla välissä
olla välissä ja olla kaikille
sillä tavalla etten minä ala vihata ketään

en ymmärrä suuttumuksia
tai sitä että miksei voi antaa anteeksi
tai miksei voi pyytää

mutta ihmissuhteet ovat aina

ja olen taas päässyt painajaisten maailmaan
tajunnut ettei se että näkee painajaista
vaan se ettei siitä voi herätä

ne alkavat aina täällä
ei pitkään aikaan ole ollut
tunnetta että yrittää herätä ja näkee oikean maailman unimaailmana ja unimaailma on oikeamaailma ja koittaa herätä eikä voi ja kun vihdoin herää se olikin unta
tai
kaikki on vähän muuttunut
utu on kadonnut ja kulma hieman eri
siitä voi tietää ettei enää nuku
ja kuinka nukahtamista sen jälkeen pelkää
koska aina noissa painajaisissa minä kuulen
luulen olevani hereillä ja luulen kuulevani kaiken
mutta en voi vain avata silmiäni
ja koska se mitä kuulen ei ole todellista
kukaan ei kapua portaita tappaakseen minut
enkä saa ääntä
silmät ehkä vähän raotettua mutta ne painuvat heti alas
ja tiedän
että kunhan vain jaksaisin nousta istumaan ja herättää itseni silmät auki ja äänen
kaikki olisi hyvin
en tiedä mitä tapahtuisi jos
ehtisi ylös ennen kuin herään

ja tämä uni vain täällä
kaikki nämä unet vain täällä

tai ei
kyllä minä olen nähnyt näitä kaikkialla
mutta ehkä kaikkein pelottavimpina täällä
koska tänne liittyy oikea uhka
tai tunne
kaikki sieltä kun vielä lukitsin oveni
pelkoni
käsittämättömät pelkoni

ja aina ne ovat olleet kotona

jännä muuten
että eniten olen pelännyt kotonani
että kun olen vain päässyt ulos
ei mitään hätää

sen takiako minä viihdyn metsässä?

huomenna lähdemme savoon
ja minä yritän jo tiistaina mummini luo

ja nyt
minä menen syömään omenapiirakkaa

lähtö

toisen pitää mennä
aina toisen
tai sen
joka ei jää

eilen
söin hampurilaisen
ja totesin
että voin hyvillä mielin pitää jälleeen sen viiden vuoden tauon
niin että olen taas unohtanut millaista se on

pidetään kiinni
lujasti lujasti
enkä minä
pelkää
enhän minä koskaan
paitsi öisin
jos en kuule missä toinen kulkee missä talon kaikki askeleet jollen ole varma minne ne pysähtyy
tai varjot katossa
kun ne liikkuvat edestakaisin
enkä saa unta

ja kuu
on ollut jo kaksi yötä täysi
näkyi ikkunasta
ja minä rullasin verhot ylös jotta saattoi nousematta nähdä

mitä täysikuulla tehtiin?

ja minä lähden vasta seuraavalla
menen vasta niin
että minulla on vähän aikaa
istua tässä
katsoa
eikä ole väliä katsooko peilistä
vai lainkaan

ja otan suklaapalan
sen lempi
intiaanien suklaan

ja minun on jo aika hyväksyä
että
meillä jokaisella on
oma elämänsä
etten minä ole ainoa
etten ainoa
miten se onkaan vaikeaa
muistaa

tai sitten on vaihtoehto
ettei itse ole lainkaan
mutta silloinkin on ainoa
joka ei ole

aina vain sisällä tai ulkona

lehtiä oli maassa
pieniä suippokärkisiä keltaisia
pehmeitä kävellä

ja unessa
minä puolustin kettua ja siperian huskya
etteivät ne ole sen pahempia
petoja kuin ihmiset
että katso
ihminen tappaa ihmisen
ja opettajan mielestä
husky sopi erinomaisesti paman lemmikiksi koska he olisivat niin raju näky

ja sanoja
on hyvin vaikea muistaa
niitä joita on joskus kirjoittanut
luen niitä ja tuntuu niin oudolta
että minäkö olen kirjoittanut näin
mutta ehkä se en ole minä ehkä en koskaan minä

tai ehkä se olen

minun pieni piirretty maailmani
tarkkaan rajattu ja rajaamaton
tästä pääsee ja tästä
mutta täältä ei koskaan ei koskaan
ei yli ei yli vaikka on niin lyhyt että näkee sen läpi sen pään
enkä koskaan unohda niitä unia joissa kuolin

mutta nyt on aamu
niin aikainen että olisin vielä eilen nukkunut
tai herännyt
nyt minä olen jo kävellyt kadut
päästä päähän ja
kuivannut verta jalastani

ja jos minä menen tänään kivelleni
minä tiedän että joet
ne ovat kaikki vettä ja kaikki
minun ulottuvillani

sadetta

oli tänään
ihan vähän
pisaroita
tai aika monta
mutta sitten tuli aurinko ja kuivas satehen

ratsastin viime yönä hevosella
ensin sellaisella joka oli liian iso pyörä
ja sitten sellaisella joka oli minun enoni entisen vaimon hevonen
hän ei enää ratsastanut sillä
ja se oli villi
mutta minulle sopivan kokoinen
ja menimme huimaa vauhtia

olen ajatellut maailmaa

ja yritän edelleen kahlata metafysiikan kirjaa
vielä neljäkymmentä englanninkielistä sivua jäljellä
substrata

ja olen saanut ihania pieniä yllätyksiä

sain ketun tai ketusta kertovan pienen
ketusta jolla oli uni
ja olen laittanut sen puukehyksiini seinälle
vihdoin kehykset löysivät kohteensa!
ja suklaata
joka oli minun lempi! ja kynän ja kynttilöitä
ja tänään sain pelin
vähän etukäteen

ja ostin itse itselleni mustikkapiirakan

pääsen huomenna ehkä uimaan ja saunaan mökille
ihanaa
en ole käynyt koko kesänä
odotan

ja vaikka minua ahdistaa
kaikki tekemätön ja tuleva

minä aion mennä nyt poikani viereen ja laittaa kädet ympärille ja kaulan
silmät

pian on syksy