salamoissa

Kävelin kohti metsää, isä perässä. Jäällä oli peuran jälkiä. Siinä, missä yleensä on sulaa ja virtaus.
Mietin oliko se ehkä uinut, vai kantoiko jää.
Kun isä pääsi metsänrajaan, kuului järkyttävä jyske ja kirkuna
ja suuri salama iski taivaalta niin, että pimeni hetkeksi

olimme sisällä, ja salama oli iskenyt uusiseelantilaiseen ystävääni ja minuun
puhelimet olivat pimentyneet. Olin peloissani.
Vähitellen minulle selvisi, ettei kukaan muu ollut havainnut tapahtunutta
paitsi me kaksi
ystäväni tyttöystävä kertoi, saman kuin toinenkin ystäväni, että näkee
(yläpuolellani olevan hengen) vaihtaneen asetta
mutta se ei ole vaarallista, hän sanoi
minua itketti ja pelotti, enkä voinut ymmärtää miksi ystäväni oli ihan rauhallinen,
halusin halata häntä ja purkaa tilannetta, mutta en uskaltanut
en uskaltanut edes nukahtaa

toisessa unessa matkustimme vahingossa Iranin puolelle, vaikka en ollut ostanut vielä burkhaa tai mitään huivia. minulla näkyi nilkat, ja pää oli peittämätön. Juttelimme iranilaisille miehille, minä en osannut sanaakaan, mies osasi vähän, minä vain viittoilin ja hymyilin, mutta he eivät olleet vihaisia paljaasta ihostani.

Edellisenä yönä kävelimme luolastoissa, kun kuulimme iranilaisten tulevan. Minä yritin äkkiä vetää villapuseroa bikineitteni peitteeksi, mutta en saanut housuja millään jalkaan. Iranilaiset olivat tulleet elokuvanäytäntöön ja me teeskentelimme tulevamme samaan.

Oikeassa elämässä viimeisellä tunnilla luokkaan kuulumaton poika änkee väkisin enkuntunnille,
toinen, jonka "lääkitys on loppunut ja vaikutus lakannut" kuten luokkatoveri armaasti valaisi, ryntäilee ulos syystä jos toisesta, enkä voi poistua luokasta, koska minulla ei ole avaimia.
yksi tytöistä alkaa kuvata kännykkäkamerallaan ja kun annan luvan heille hiljaisesti jutella kaverin kanssa paikallaan, he roikkuvatkin kaikki ikkunasta ulos kadulle. Yksi poika varastaa laukkuni, ja yksi kirjoittaa taululle että tylsää, boring. Ajattelen, että on se jonkun sanan oppinut. Minun tehtäväni on korjata heidän sanakokeensa sillä välin, kun he tekevät paritehtäviä.
Lopulta kello on viisitoista vaille ja lapset säntäävät lomalle. Yksi poika huikkaa, sä oot paras ope ikinä ja nää oli parhaat enkun tunnit ikinä. Just.
Minä olen jäänyt lukkojen taakse, mutta onneksi rehtori sattuu juuri kävelemään jonkun toisen aikuisen ihmisen kanssa ovien toiselta puolen. Nauramme tapahtuneelle.
Minulta kysytään perinteiset, miten meni, kysymykset ja minä vastaan perinteiset, ihan hyvin, oli vähän rauhatonta, niin kun nyt aina sijaisen kanssa ja ennen viikonloppua iltapäivän viimeisinä tunteina.
Niin, niin.

Pienryhmässä on pelkkiä poikia. Yksi hymyilee koko ajan. Ja me selitetään sanoja toisillemme. Kaksi pelaa kuulapeliä, kaksi leikkii autoilla automatolla luokan nurkassa. Pojat, jotka ovat huutaneet täyttä kurkkua aamulla, kun astun luokkaan puoli tuntia rehtorin soiton jälkeen, pyytävät Fronside Ollieta. Lupaan, jos he tanssivat ihan villiintymättä.
Ja niin he tekevät. Pienet pojat luokan lattialla fronside ollien tahdissa. Myöhemmin he laulavat koko laulun, ulkoa.
Ja kun minä poljen kotiin, laulu soi minunkin päässäni. Hymyilen.
Huokailen sille, että päivä on ohi
ja tiedän nyt, että kun opettaja sanoo, että luokka on rauhaton,
se todella on rauhaton.