mulla on uusi kamera.
yritä opetella miten saan kuvia tänne, jotta näette sitten Islantiakin.
Islanti.
Tänään on jo keskiviikko. Lauantaina olen jo saaressa. saari. paljon suurempi kuin nuo tuolla järvellä.

en ole vieläkään kokonaan pakannut. vaan isi ihmetteli miten olen saanut huoneeni näin sotkuiseksi vaikka en ole ollut montaa päivää. mutta ne on vain matkatavaroita.

pian pian. matkaan

Kauhea pakkaus.
Mitä pitäisi ottaa mukaan? miten kaikki mahtuu?
Miten Pinjalla on mahtunut kaikki yhteen rinkkaan?
Paljonko on 20kg?
Minulla on ainakin 50kg. Luulen. Pitää karsia. Äiti sanoi että voin karsia vielä Heinolassakin. Mutta kun. Talvi on ihan eri kuin kevät. Ja sitten on vielä Grönlantikin. Sinnekin pitää ottaa varusteet. Ja sitten laivamatkalle kun tulen halki merien ja saarien takaisin. Enkä tahdo ostaa kaikkea uutena Islannista, vaikka siellä ehkä onkin nyt halvempaa kuin aiemmin. Jos nyt siellä voi ylipäänsä millään rahalla maksaa. Sillä kruunujahan mä en Suomesta mukaani saa ja millä helvetillä luottokortillakaan voi maksaa kun kruunulle ei ole kurssia? niin että miten ne sitten veloittaa ne hinnat tililtäni...

Niin. Vuokranmaksun epäonnistumisen syykin selvisi. Kruunuina ei voida maksaa yhtään mitään täältä päin. Kun ISKiä ei tavallaan ole. Euroina maksu onnistui, mutta siinä on nyt sellainen, että koska sille ISKille ei ole siis kurssia, pankki muutti sen hinnan viimeisimmän kurssin mukaan, joka on noteerattu ja sehän ei minun vuokranantajilleni oikein hyvin sopinut, koska kurssi on heille hyvin epäedullinen (niin, kuvittelevatko he että heille olisi tällä hetkellä jossain taikamaailmassa edullinen kurssi!) ja joudun luultavasti maksamaan lisää paikanpäällä. Aion kyllä pyytää kirjallisen selvityksen siitä millä perusteella he sitten minulta extraa veloittavat. Noh, pääasia on että mulla on siellä kämppä ja että olen lähdössä.

Ei vaan tunnu yhtään todelliselta. Että viikon päästä oon jo siellä. Olen jo kämpällä toivottavasti. Hui. Onkohan minulla ikkunaa? Onkohan siellä talossa jo muita silloin? Netin pitäisi ainakin toimia. Siellä on langaton verkko, ilmaiseksi :)

ärsyttää mokoma Islannin pankkikriisi ja lama ja kaikki.
Mun vuokra ei ollut jostain syystä mennyt perille. Nordea oli hylännyt sen maksun. Tiedä häntä miksi. Pitänee siis mennä aatonattona, eli huomenna vielä pankkiin sitä selvittelemään. Ärsyttää vain tällainen.
Ja lentoliput oli ehtinyt joku muu ostaa kuin minä, joten nyt lähdenkin jo päivää aiemmin kuin suunnittelin ja sellaisella lennolla, joka on viisikymppiä aikaisempaa vaihtoehtoani kalliimpi ja viisi tuntia pidempi matka, niin, kun odotan sen viisi tuntia ihanasti Köpiksen lentokentällä.

en lähde koko paskaan vaihtoon. (sanoo hanne joka on kyllästynyt kaikkiin ihmisiin jotka ryntäilevät lämmitetyllä kävelykadulla ja kaikkiin käytännön asioihin ja niiden hoitamiseen mukaanlukien jouluruokien miettiminen ja siivoaminen)

Nyt tiedä mitä tarkoitan kun sanon että olen jumissa tekstini kanssa.
Olla jumissa tekstinsä kanssa.
Yksinkertaista. Niin kuin, että tekstistä tulee vähemmän kliseistä jos jättää kliseet pois.
Olen jumissa teksissäni. Siinä mikä se on nyt. En osaa irrottautua siitä. En osaa ajatella sitä toisella tavalla. Täysin toisella. Sitä juuttuu siihen mitä jo on. Kiinnittyy. Ehkä rakastuu liikaa omaan tekstiinsä on oikeassakin vaikka jumissa ja kiinnittyneenä on ehkä kuvaavampi.
Vähän niin kuin se yksi älykkyystehtävä, jossa ainoa jippo oli tajuta, että viivan voi vetää rajojen ulkopuolelellekin. Ettei sitä oltu missään kielletty.

rajat
ja niistä me aina tyttöni kanssa puhuimme.
rajattomuus. ja opettelimme sanojen ääntä. voi. sitä olimme vielä tytöt. tyttöjä toisillemme. me kaksi. meidän katseemme toisiimme koska me olimme me jotka olimme jakaneet salaisuuksia.

hassua. että kirjaan ei voi kirjoittaa asioita niin kuin ne ovat oikeasti.
ei sellaista jaksa kukaan lukea. että ihmiset vain kävelevät ohi. tulevat ja menevät eikä mistään jää mitään pysyvää paitsi päiväkirjan sivut. ohimenevä nimi jonkun sanomalehden sivulla. maininta. kuva. postikortti. ajatus. jälki.
ei kukaan ihminen ole tarina. ei sen alku eikä päätös.
meidän kuvamme voi olla. osa. tarinassa. hetki. ehkä.
jos hyvin käy.

kuuntelen kappaletta jota lauloin itsekin. minun kivelläni. kunnes siitä tuli lenkkipolku kunnes siitä tulee asuinalue jonkun herran takapiha. järvenranta. näköala.

leikkelin romaanikässärini palasiksi. silpuksi. numeroin sivuja ja kirjoitin reunalle sinisellä tussilla mikä missäkin palasessa on se juttu. klemmarit alkoivat loppua.
jämähdin taas kuudenkymmenenkuuden sivun kohdalle. siihen samaan. hassua. se on itseasiassa täsmälleen sama kohta. pitäisikö tästä päätellä jotain?
en ole vielä keksinyt mitä.
66.

siihenkö asti minun intensiteettini riittää? keskittymiskykyni numero on 66.
tai osaamiseni. sitten tulee äh.

haluisin osata. pelkään että lakkaan innostumasta. pelkään että en koskaan jaksa ylittää kuuttakymmentäkuutta. ja entä sitten. olenko minä nyt oikeasti kirjoittamassa kirjaa, ja haluanko kirjoittaa kirjaa ja siksikö minä kiduttaudun? koska jos en halua minä voisin jättää tuon raakileen repaleiseksi ja unohtaa koko shown. veikkaan että se kelpaa aivan hyvin kouluun.

tästä päiväkirjastakin tulee näköjään kirjoittamispäiväkirja. unohdan kaiken muun kun voin ajatella vain sitä että mitkä elementit minä säästän ja ketkä tuhoan. kenet deletoin. ja minkä verran. ja ketä vahvistan. tai mitä.

ja jännittävintä on miten minä yhdistän kirjoittamisen ja saaren. maan, josta kirjoitan ja jonne menen ja jossa pitäisi kirjoittaa. jäänkö sittenkin vain omaan huoneeseeni, katujen sijasta, joilla kuulemma saa nopeammin jotakin muuta kuin pitsaa

äh. tahtoisin vain olla omassa maailmassani. että voisin kiinnittää seinät lattiat katot ikkunanpielet täyteen papeririekaleita. selkeys selkeys. tahdon selkeyden turhien sanojen sijaan. tahdon järjestyksen.
tahdon jäälle. kävelemään lunta pitkin. latujen yli. pysähtyä kivelleni ja kirjoittaa lumeen numeroita. kuinka sydän hakkaa. painelee numeroita.
ja illan kun on vieraita katuja pimeitä märkää ja vieraita ihmisiä. tuttuja. bileet joissa en sillä kertaa lukenut antti nylenin kirjaa vaan pelasin loputonta monopolya. mustat kadut. ja vasta vuosia myöhemmin sen laulu.

oikeassa elämässä. kaikki on sellaisia hetkiä vain. ja jos niistä kirjoittaa myöhemmin niitä joko kaunistelee tai jättää aukkoisiksi. niin että lukijat voivat tulkita niistä omansa. voivat kuvitella että sillä kadulla olimme oikeasti onnellisia. että ikkunankin läpi näki tähtikuvioita. että ranta oli loputon ja kameroiden läpi meidän kuvamme. me ikuisesti. me me me. tai minä tai minä ja sinä sinäminä. nuortenlehtiosastolla. kirjaston takahuoneessa. helsingin keskustassa. baarin tahmealla lattialla vain villasukat jalassa. kivien ohi ja minä katson merelle jota en vielä ollut nähnyt.

olen aloittanut kirjoittamisen
mutta voi miten vaikeaa se on
miten vaikeaa on hallita kokonaisuutta
vaikka ajatuksen tasolla olisi jokin idea ja periaate mitä tekstin kanssa tekee
käytännössä se on ihan eri juttu
kyllästyin merkkaamaan printtiin korjauksia kuudenkymmenenkuuden sivun kohdalla mutta halleluujaa ei se muokkaaminen onnistu koneellakaan ellen ole ensin setvinyt koko nivaskaa käsin.
plaah.

voi kun olisi sellaiset piuhat jotka menisi aivoista suoraan koneelle ja sitten sinne vain ilmestyisi niitä juttuja mitä ajattelisi.

mutta kaikesta huolimatta olen niin innoissani etten usko saavani unta pitkiin aikoihin. uneton kausi taas tiedossa. hypnagogia vai mikä se nyt olikaan tuntuu houkuttelevammalta.

houkutus ei ole ollut suuri siivoukseenkaan, kun puhtaiden vaatteiden röykkiötkin ovat lattialla eivätkä kaapissa. huokaus. piparkakkutaikina sentään on jääkaapissa odottamassa huomista leipomisurakkaa.

voi hitsi. voiko sitä oikeasti olla näin innoissaan omasta tekstistään!?

sain elämäni parasta palautetta
minua jännitti kamalasti
ja ujostutti
mutta ei niin paljon kun olisi voinut
pystyin aika hyvinkin puhumaan omasta tekstistä

tämä oli perusteellisin, kriittisin, suorin, rehellisin
ja avaavin palaute mitä minulle on koskaan mistään tekstistä annettu
ei edes oriveden henkkarit olleet tällaisia

mutta nyt onkin edessä itse kirjoitustyö
on helppo nyökytellä ja sanoa joo
ja voisin yrittää
ja ehkä tekisin niin
mutta konkreettinen toteuttaminen johonkin haluttuun suuntaan on vaikeaa
mä tiedän sen
en oo koskaan ollut mikään loistokas tekstin muokkaamisessa
se minun kompastuskiveni.

mutta
ainakin on taas motivaatio.

hypin siis onnesta kirjoittamiseni kanssa
vaikka siis todellakaan en tarkoita että paras palaute tarkoitti mitään hehkuttamista ja ylistämistä. päinvastoin. laura oli niin ihanan rehellinen, kaunistelematon. ne jutut jotka on ongelmallisia se sanoi. ja ne mitä ei ymmärtänyt. ja silti se osasi sanoa niin etten ottanut mitenkään henkilökohtaisesti loukkaavana tai jotenkin että onpa tyly ja olenpa huono. vaikka en tiedä otanko tekstiini kohdistuvaa kritiikkiä muutenkaan koskaan henkilökohtaisesti. toivottavasti en. toivottavasti osaan sen verran suhtautua kirjoittamiseen. mutta huonoksi minä tunnen itseni kyllä helposti.
mutta en tänään. vaikka sainkin moitteita monista monista jutuista.
ehkä se on se, kun on itsekin miettinyt niitä. tietää tekstinsä heikkoja kohtia. tietää mitä haluaa omalta tekstiltään. mihin pyrkii. on helpompi kuulla mikä toimii ja mikä ei. ja missä on eri mieltä.

ja ehkä se että oli selvää että jatkan tekstin työstämistä. ja että laura lukee sitä vielä uudestaan. että se ei ollut nyt tässä ja that's it. heippa. pärjää omillasi. vaan nyt on oikeasti sellainen lukija, joka on lukenut tekstini kriittisesti, ammattimaisesti kerran ja antaa palautetta ja sitten lukee vielä toisenkin kerran! että kerrankin pääsee näkemään oman kehityksen - tai kehittymättömyyden... sen miten ulkopuolinen näkee tekstini muokkausprosessin. ja myös todenteolla motivointi itselleni. nyt en muokkaa sitä itseäni varten eli jätä muokkaamatta, unohda. vaan nyt on joku syy työstää tekstiä. haastan itseni siihen että saan tekstiäni eteenpäin. pystyn kirjoittamaan kokonaisesti. en vain luonnoksen ja toisen. vaan tekemään työtä tekstini kanssa.

voi. tästä tuli puuduttava kirjoitus kirjoittamisestani mutta olen vain nyt niin sellaisessa. tuntuu todelliselta. että yhtäkkiä ei olekaan tekstinsä kanssa kahdestaan, vaan sen on oikeasti jakanut. teksti ei enää lillu jossain.

päätös: kirjoitan.

Unelias päivä
se ehkä johtuu siitä, että eilen oli pikkujoulut
tosin minulta jäi näkemättä mihin sanataideihmiset vielä päätyivät
ja millaisia väittelyitä he kävivät
kun poistuin yhdeltä kotiin
(tosin ennen kuin ehdin nukkumaan sain elämäni ehkä ekan kännipuhelun!)

aamulla vieressä soi herätys puolikahdeksan. luulin että vasta kahdeksan. mutta soi se sitten kahdeksaltakin. ja sitten olimme tunnin liian aikaisessa. ja sitten nukuimme vielä tunnin. ja sitten nukuimme sen jälkeen vielä tunteja.

silmät on väsyneet tähdet.

ja tänään pitäisi keskustella tekstistäni.
se tuntuu oudolta. oudolta kun en osaa sanoa mitään mitään mitään

huomenna pitäisi mennä suolahdelle tapaamaan ystävää viimeistä kertaa ennen kuin lähden. heillä on oksennustauti perheessä ja minua ei huvittaisi raahautua vieraaseen kaupunkiin vieraalla bussilla vieraaksi. mutta tahdon nähdä ystäväni.

se on hassua
minulla on jotenkin tosi voimakas lähtemisen pelko. liittyen juuri kulkuneuvoihin. vaikka olen ihan lapsesta asti matkustanut julkisilla edestakaisin niin edelleen. eikä se liity vain julkisiin vaan myös siihen jos pitäis itse ajaa tai mennä pyörällä tai kävellä vieraaseen paikkaan. sellaiseen kun ei ole ennen. yksin.
jos on joku muu mukana kammo katoaa.
haa. joudun todenteolla kohtaamaan kammoni islantiin lähtiessä. olen varmaan ihan paskat housussa siellä. kaikki lennot ja lentokentät, saati sitten bussi sieltä lentokentältä sinne kämpälle ja joku vieras vieras vieras ihminen mua vastassa. kaikki uutta. täysin uutta. sitten minulla on vaan vakavat kasvot ja kädet puristaa laukkua tai rinkan hihnoja. teennäinen hymy kun kysyn jotain. kipristelevät varpaat punaisissa lapikkaissa. pelkuri pieni.

Päivän sitaatti

"Hienoa, että on uskallettu kerrankin jättää viherpiipertäjien ja IPCC:n jorinat omaan arvoonsa ja tehdä ratkaisuja, jotka edesauttavat Euroopan taloutta selviytymään taantumasta. "

- HS, EU:n huippukokouksesta siinnyttä keskustelua keskustelupalstalla -

vuosi 2008

Jokaisesta kuukaudesta ensimmäinen lause

Hoo
pitkästä aikaa
ja uutena alkaneena vuonna
paistaa aurinko
ja olen lukenut tänään pikkuisen eläimistä
eilen luin sienistä.

on tuuli
mutta olo joka tuulessa tuli on mennyt jo

joskus tekisi mieli kävellä kilometrejä vastakkaiseen suuntaan
vain jotta saisi suuntaan etäisyyttä.

tänään ei sitten ollutkaan niin onni.

kiirettä kiirettä ei ehdi tiskata
ensi-ilta meni loistavasti!

kesä.

Minulla on sellainen
välinpitämätön olo
sellainen mitä vihata.

eilen näin unta
jossa kävelin harmaata puistoa yhden tuttavan kanssa
ja tunsin kielelläni että alhaalta etukulmahammas heilui.

näin unta
ampumistapauksista (jo toisen kerran)

viime yönä oli paha uni.

kun ajaa bussilla viisi tai kymmenen tai kaksikymmentä kilometriä pohjoiseen tai johonkin jyväskylästä pois päin niin maassa on lunta
ja metsä on talvisen näköinen
vielä iltapäivälläkin.

minua suututtaa taas kerran niin että
katsoin a-talkin ylen areenasta, viime torstailta. siinä keskusteltiin siipikarjatuotannosta, viitekehyksenä löyhästi lähiaikoina sattunut isku siipikarjatilalle.

argh. mitä syyttelyä ja typeryyttä ja raivostuttavaa
eniten kuitenkin se miten keskustelu oli jatkunut ylen keskustelupalstalla ohjelman jälkeen
en pystynyt lukemaan keskustelusta kuin kolme ekaa sivua (niitä oli yli kymmenen) kun alkoi kuvottaa. idioottimaisuus meissä ihmisissä. taas tuli vain tajuaminen kuinka marginaaliin ihmisryhmään sitä itse kuuluukaan. miten paljon onkaan kylmiä, julmia ja välinpitämättömiä möhömahoja. minun on välillä vaan niin vaikea käsittää, ymmärtää, hyväksyä, suvaita sen kaltaisia ihmisiä, jotka toivovat että minä tyyliin kuolisin sen tähden että olen kasvissyöjä. sen tähden että haluaisin tämän maailman olevan kaunis. sen tähden että tämä pallo säilyisi vielä senkin jälkeen kun tämä nyt elävä IHMISsukupolvi on kuollut.
minua kuvottaa kuva suomesta jossa keski-ikäiset broilerimahat sianlihasta tihkuvine pullottavine poskineen örisevät että "eihän me kaikki voitas jotain porkkanaa purra, kyllä päästötkin on pienemmät kun syödään kanaa ja missäs pelloilla se porkkana sitten viljeltäis, vankilaan vaan salaattihuulet!"
niin. ja niitä kuvottaa varmaan ajatus maailmasta, joka olisi vapaa tappamisesta, kiduttamisesta, pimeistä halleista, televisiomainoksista, muovipakkauksista, turvevoimaloista, tehtaiden savuista, läpi vuorokauden valaistuista kaupungeista, lihan tyrkyttämisestä.

ja jälleen kerran törmäsin siihen iänikuiseen ihanaan kommenttiin, että

"Nämä oikeutta eläimille -naiset ja miehet, menkää vapauttamaan vanhukset vanhainkodeista, huolehtikaa heidän hyvinvoinnistaan. Viekää kävelylle, viekää teatteriin, konsertiin tai hoitakaa vuoteenomia vanhuksia joka tavalla. On aikoihin eletty, kun kanan ja sian hyvinvointi on tärkeämpi kuin ihmisen ja nimenomaan vanhan ihmisen!"

aivan kuin se että kantaa huolta elämien ja luonnon hyvinvoinnista tarkoittaisi sitä ettei välitä ihmisistä. Ja samaan hengenvetoon toivotaan oikeutta posauttaa aktivisteja haulikolla kalloon. Sekö on ihmisistä huolehtimista?

usko menee pikkuhiljaa tähän ihmiskuntaan. loppukin pikku hippunen, joka yrittää sinnikäästi olla tallella.

(mutta ilonaihe on sekin, että Björk kamppanjoi luonnon puolesta! ja kapitalismia vastaan! ja että lauantaina olisi Turussa sellainen seminaari, jossa on varmasti samoin kanssani ajattelevia ihmisiä kuuntelemassa viisaita puheita - ehkä masentavia - maailmamme tilasta - 11.hetki )

Näin muutama yö sitten unen
jossa olin saapunut Islantiin
kuljin tarkovskilaista maisemaa pitkin kohti vanhaa puista kartanontapaista. Se oli pitkulainen talo. Ja pihalla oli muutama muukin puinen rakennus. Se oli talo, johon muuttaisin. Jätin tavarani verannalle ja lähdin kulkemaan metsäpolkua pitkin. Oli tosi kesäistä, vaikka oli talvi. Saavuin rannalle, jossa hiekka oli hienoa, valkoista. Kokeilin vettä ja se oli ihmeen lämmintä, hämmästelin, sillä nythän oli talvi, kunnes keksin, että se johtui varmasti kuumista lähteistä.
Minulla oli ylläni valkoinen mekko ja kahlasin vedessä ja kuljin rantaa, vähän matkan päässä kulki puro. Makasin hiekalla ja lauloin.
Kun olin tullut takaisin talolle päätin mennä katsomaan tupaa ja jos talon omistaja olisi paikalla. Hiivin tuvassa, siellä haisi vanhalta ja kaikkialla oli hyvin vanhoja esineitä, siellä oli tummansävyistä. Huhuilin oliko sisällä ketään, mutta talo pysyi hiljaa. Olin juuri aikeissa astua ulos ovesta kun sen avasi samaan aikaan minua lyhyempi ja pienempi ikivanha mummo. Hän hymyili minulle. Esittelin itseni englanniksi ja pahoittelin, etten osannut vielä islantia. Selitin muutenkin ummet ja lammet.
Sisään tuli kolme korjausmiestä ja kutsuin heidät syömään kanssamme, mutta he kieltäytyivät hyvin pienieleisesti ja poistuivat.

uni oli niin kaunis. Se oli uni.

olen jäänyt koukkuun
ylen elävään arkistoon
ja youtubeen
voi, telkkarittoman paratiisi
lomaa, ah, lomaa. ihanaa rentoutusta! olen vaan koko viikonlopun katsellut pätkiä mormooneista, huumekeskustelun 60-luvulta, koirakeskustelun, alfred j kwakeja, tohtori sykeröä, björkin ja sigur rosin ilmaiskonserttia islannista, ruokolahden leijonan uutisointia, ensikodista 40-luvulta, bodomjärven tapauksen uutisointia ja ties mitä

mukavasti mennyt pari päivää. niin, kun eihän minulla mitään tekemistä...

huomenna minulla on pankista aika aamulla. luottokortti ja vakuutus. voi miten aikuista.
eniten kaipaan lihasta makkaraa tai nakkeja. tänään tehtiin pyttipannua ja laitettiin nakkoja. mutta voi. kuinka olisikaan ihana ottaa kylmä nakki jääkaapista, tai pala lenkkiä.
yksi työkaveri kysyi että miksi en syö, jos kerta tekee mieli.
niin.
miksi en luopuii periaatteista vain pienen mieliteon vuoksi? miksi en eläisi niin kuin olisi hauskinta ja helpointa? miksi rasittaa itseä turhilla periaatteilla, velvoitteilla ja kurinalaisuudella? miksen samantien marssi henkkamaukalle ja osta kaikkia uusia vaatteita, miksen samantien varaa lentoja reykjakvikiin ja takas ja vaikka uudemmankin kerran, välissä vois käydä vaikka intiassa. miksi en hanki omaa autoa, vaihda alaa ja koulutusta jollekin hyvin tuottavalle. miks en päättäskin että mennään huomenna mäkkäriin syömään? ja miks ihmeessä mä en heitä niitä ällöttäviä mädäntyneitä omppuja vaan kaatopaikalle samaan paikkaan kun likaset lasi-ja maitopurkitkin, kun ei niitä jaksais pestä? niin, ja miksen vaikka heittäs astioitakin pois, kun ei jaksa tiskata!

kai se on tiedostavan ihmisen ainainen propleema. että toisena päivänä vaan rasittaa kaikki se mitä yrittää tehdä tämän pallon hyväksi. ja kun tajuaa sen turhuuden, kun se on niin pientä ja mitätöntä koko maailman mittakaavassa. niin. tottahan se on, että aikamoista viherpiipertämistä tämä roskien lajittelu täällä meillä suomikodossa on jos missään muualla ei niin tehdä. tai jonkun vegeaterian nyhrääminen.
toisaalta sitä yrittää aina puolustella toimintaansa, että hei, jos kaikki tekis...

mutta kun kaikki ei tee. oli sitten kriittistä massaa tai ei. kaikki ei jokatapauksessakaan tule koskaan tekemään mitään ennen kuin on ihan pakko. ja sitten kun on ihan pakko ei ole enää näin paljon pelastettavaa kun nyt. sitten ei ehkä enää huvitakaan pelastaa. ei ainakaan ihmistä.

tulipas negatiivista.

oikeasti olo ei ole yhtään negatiivinen. pikemminkin huvittunut. huvittunut joulukinkkuvuorista kaupoissa. huvittunut jyväskylän lämmitetyistä loskakaduista. huvittunut tulevista jyväskylän kaupunginjohtajan uudenvuodenpuheista jotka ovat aina varmasti samanlaisia. huvittunut linnanjuhlahumusta. huvittunut omasta nettiaddiktiostani ja naiivista metsäntyttöihanteestani.

kun ajaa bussilla viisi tai kymmenen tai kaksikymmentä kilometriä pohjoiseen tai johonkin jyväskylästä pois päin niin maassa on lunta
ja metsä on talvisen näköinen
vielä iltapäivälläkin.

vastapäisessä asunnossa on alaston nainen. nyt se on ollut omituisessa asennossa jo kymmenen minuuttia aina välillä liikkuttaen käsiään.
ihan kuin neuloisi. alasti.

talviunen tarve ei ole loppunut.
levitin islannin kartan lattialle ja laskin etäisyyksiä
voiko olla että koko reykjavik ei ole kymmentä kilometriä pidempi pystysuunnassa
minähän kävelen mereltä merelle!

tietääkseni mikään pankki ei vaihda islannin kruunuja. joten käteisettä minun täytyy kai maahani lähteä. sitten.

ajatukset eivät pysy kasassa. joulusuklaalevyllinen on syöty viikossa ja huomenna on itsenäisyyspäivä. venäläiset naiset istuivat täydessä bussissa, ystävykset, eri penkeillä eivätkä päästäneet ketään viereensä. tämä tässä yhteydessä saattaa kuulostaa rasistiselta. mutta en voinut olla ajattelematta ystäväni kertomuksia venäjästä, jossa kaikki ihmiset ovat niin kohteliaita ja ystävällisiä. että ovatko ne heistä, jotka ovat suomessa omaksuneet meidän suomalaisen tapamme vallata kaksi penkkiä bussista.

sellainen päivä kun voisi kulkea punainen sateenvarjo auki
vaikka onkin jo joulukuu.
la la la laa