keskiviikkona, joulukuuta 10, 2008

vuosi 2008

Jokaisesta kuukaudesta ensimmäinen lause

Hoo
pitkästä aikaa
ja uutena alkaneena vuonna
paistaa aurinko
ja olen lukenut tänään pikkuisen eläimistä
eilen luin sienistä.

on tuuli
mutta olo joka tuulessa tuli on mennyt jo

joskus tekisi mieli kävellä kilometrejä vastakkaiseen suuntaan
vain jotta saisi suuntaan etäisyyttä.

tänään ei sitten ollutkaan niin onni.

kiirettä kiirettä ei ehdi tiskata
ensi-ilta meni loistavasti!

kesä.

Minulla on sellainen
välinpitämätön olo
sellainen mitä vihata.

eilen näin unta
jossa kävelin harmaata puistoa yhden tuttavan kanssa
ja tunsin kielelläni että alhaalta etukulmahammas heilui.

näin unta
ampumistapauksista (jo toisen kerran)

viime yönä oli paha uni.

kun ajaa bussilla viisi tai kymmenen tai kaksikymmentä kilometriä pohjoiseen tai johonkin jyväskylästä pois päin niin maassa on lunta
ja metsä on talvisen näköinen
vielä iltapäivälläkin.

Ei kommentteja: