vuodatus mielenterveydellisistä seikoista

ja me kaikki olemme sairaita.
etsin tietoa lasten painajaisunista tekstiäni varten ja jostain syystä eksyin tällaiselle sivulle : http://wwwedu.oulu.fi/sampo/98-99/avoin/cumu/justme/kakkonen.html

jotenkin minä vain alan miettiä rajoja.
että miten ne aina menevät ja ympäröivät lopulta jokaisen
sen joka ei muka ole rajoissa ja sen joka sitten yrittää siellä olla

eikä se ole tietenkään kirjoittajan vika. eikä lasten vika. se että he ovat sairaita. eikä se ole maailmankaan vika. tai ehkä se on maailman vika koska sairauksia nyt vain on. ja onhan se hyvä että niitä selitetään. että jos voidaan auttaa. että jos oikeasti. niin. oikeasti on sairas. että voi parantua. hahmottaa maailman taas kuten muut. onhan se raivostuttavaa jos lapsi puhaltelee jatkuvasti päälle ja purskahtaa nauruun vaikka kuinka yrittäisi sanoa että lopeta. ja onhan se aika pirun raivostuttavaa jos lapsi hakkaa päätään seinään tai äiti haluaa pistää lapsensa mikroaaltouuniin tai jos lapsi sitten tappaakin isänsä tai veli siskonsa tai mies naisen tai nainen miehen. sillä kaikkeenhan on aina syy lapsuudessa.

minä luulen
että kaikenkattavat teoriat
käsittävät maailmasta ja minusta juuri sen verran
kun niiden muotoilija luulee käsittävänsä
ja jos jättää kliseet pois niin tulee vähemmän kliseinen teksti.

kuussa on soita
ja 3-5 vuotiaat lapset näkevät unissaan eläimiä
maa kiertää aurinkoa ja galileo galilei

ingmar bergman on kuollut.

esseet ovat edelleen kirjoittamatta.
suklaakakkua on enää ihan vähän jäljellä.

ja tällä tavalla
se että minun veljeni ei ole jaksanut niin kuin pitäisi jaksaa on minun perheeni vika ja varhaislapsuuden kokemukset osoittavat varmasti myös sen että myös minun mielenterveydessäni täytyy olla jotain vakavasti vialla. kukaan ei voi kehittyä tasapainoiseksi yksilöksi oikein koska eihän yksikään äiti voi elää koskaan sairastumatta koskaan itkemättä koskaan unohtamatta että valoja ei saanutkaan sytyttää eihän kukaan äiti kukaan isä voi elää niin että kantaa lasta ohjekirja sylissä.
ja sitten ovat unet.
niin.
mitäpä muuta ne ovat kuin halujen toteuttamista.

mitäpä muuta freud setäseni.

ja kaikenkattavat teoriat tunkevat ne
jotka eivät enää välitä mistään
niiden viattomien kaduilla keinokuitukoltuissaan kulkevien perseeseen
sivistyssanat ja diagnoosit
ne jotka syövät lääkkeitä koska niiden on sanottu auttavan
mutta tietysti aina vain silloin kun niitä syödään
jos lopettaa niin sitten on oma vika ja oma vika mitäs eivät tee mitään elävät vain yhteiskunnan varoilla ja vetävät päänsä täyteen
niin
nopeat syövät hitaat
eivät

mutta

ei minua juuri nyt oikeasti niin paljon ärsyttänyt lukea lasten psykoottisista oireista. se oli oikeastaan mielenkiintoista.

minusta vain alkoi tuntua
että voiko enää sanoa mitään
ilman että heti joku analysoi henkilöni autistiseksi tai psykoottiseksi
deprsessiiviseki neuroottiseksi

onko sillä mitään väliä mitä tuntee
ilman määrityskaavaa
voiko vain olla maailma
joka nyt sattuu olemaan tällainen,
se vain sattuu, se on
ainakin tämän hetken
ja ehkä kymmenen seuraavaa vuotta
mutta että
entäs sitten
ei minua sen takia tarvitse laittaa hoitoon

että eikö meidän näkemämme muutu ikinä
eikö se vain voi
ilman syitä ja seurauksia ja varhaislapsuuden emotionaalisia puutteita
eikö
täällä voisi olla eläinten ja kasvien lisäksi sieniä
vain koska niitä on ja ne ovat vaikka ne eivät olekaan kasveja tai eläimiä

entä jos myrsky kaataakin puun

ja yhtäkkiä
neljäntoistavuoden jälkeen
kirjoitat tytön nimen hakukoneeseen
ja löydät
että hän asuukin samassa kaupungissa kanssasi
että hän kuuntelee musiikkia jota sinun poikasi kuuntelee
ja jota sinä kuuntelet
ja että hänen kirjoituksensa muutavan vuoden takaa ovat sellaisia
joiden kirjoittajaan et ikinä olisikaan halunnut tutustua

että tyttö jota olet leikkinyt neljätoista vuotta
ei olekaan se tyttö jota olet leikkinyt
koska sinä olet leikkinyt täydellistä elämää kreikkaa ja kuvia
mutta tämä tyttö on ihminen

kuinka aloittaa ja olla menemättä metsään
öisin
minä suunnittelen miten kirjoitan
suunnittelen monta liuskaa ja aamulla ei ole tietoakaan niistä lauseista
joita yöllä niin hyvin muotoilin
en jaksa kaivaa muistiinpanoja en jaksa en jaksa
ja mistään muusta se ei ole kiinni kuin siitä että viitsisin

näin unta jossa jotenkin kummasti olin menossa joihinkin kirjamessuille haastateltavaksi julkaistusta kirjastani
jota en ollut itse edes lukenut sen jälkeen kun olin kirjoittanut enkä oikein tiennyt minkälainen kirja siitä nyt sitten tuli
en ollut kertonut koko kirjasta kenellekään ja minua vähän ahdisti mediahässäkkä joka siellä pyöri
suurille tauluille oli heijastettu minunkin kuviani, joissa en näyttänyt yhtään siltä kuin olisin kuvitellut näyttäväni
minulla oli ylläni sellaiset vaatteet joita en tiennyt minulla olevan
ja sellainen kampaus jota en tiennyt minulla olevan
ahdistus kuitenkin hälveni ja muuttui ärsytykseksi kun missään mediassa ei mainittu minun kirjastani mitään. nimeni luki siellä täällä mutta ei arvostelun arvostelua. kaikki touhottivat ainoastaan yhden ja saman kirjailijan ja kirjan ympärillä. (nimeä en enää muista, mutta se oli joku mies, esikoiskirjailija hänkin)
jouduin keskusteluun jossa jotkut kirjallisuustutkijat ja kriitikot ja ystäväni kehuivat kilpaa tätä kyseistä miestä eikä kukaan näyttänyt muistavan että minäkin olen juuri julkaissut kirjan. aloin korostaa itseäni ja selittää itse kirjastani mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta.
lopulta minä aloin tajuta muistaa että kirjaani ei oltukaan vielä julkaistu vaan se tultaisiin julkaisemaan lokakuussa.

hmmm.
olenkohan minä kirjoittanut eilen liikaa? alitajuntani näyttää olevan ainakin sitä mieltä. tai ainakin sitä mieltä että kirjoittaminen on nyt enemmän tai vähemmän mielessäni tärkeissä asioissa enkä näköjään osaa nukkuessanikaan ajatella mitään muuta. onneksi tuollaiset julkisuus julkaisukysymykset eivät ole vielä millään tavalla ajankohtaisia. vaan voin ahdistella edelleen sitä että osaanko edes.

voi kurjuuden surkeus
ihana kahvila katariinan kahvimylly on lopettanut toimintansa jyväskylässä :(
jo kesäkuun alussa.
:(

ja tämän kaiken sen lisäksi ettei enää saa suolapähkinäisoja eikä halpoja mozzarellapitsoja.

näen jo painajaisia tekemättömistä tehtävistä.

huomenna lähden ruotsiin. ja he olivat paistaneet jo tänään sämpylöitä.

omituista juoda vettä kun se ei olekaan vettä. ja unia niin paljon niin paljon mistä sitä tietää

olen lukenut viikonloppuna eilen loppuun kirjan ja sitten sekin on päässä
eikä tahtoisi että se vielä ohi
ne kirjat ärsyttävimpiä joita ei halua voi jättää kesken mutta joiden ei halua loppuvankaan

ja minä lepään auringossa lepään tässä tunteessa kun
migreeniyönä minä herään nauruuni voi aiheuttaa hyvänolontunnetta koko seuraavan päivän minä itken

ja jotenkin täytyisi siirtää seiniä jotenkin että repäisisi irti kääntäisi ja vääntäisi niin fyysisistä niin paljon ettei voisi enää ajatella ja istua monta tuntia istua vain ja olla ajatuksineen täytyy juosta

yhtäkkiä minä luen uutisia ja alan itkeä en tiedä miksi ulvilan surma alkaa itkettää minua juuri nyt yhtäkkiä minä luen kaikki ne vanhat uutiset siitä ja itken ihan vähän vain mutta kuitenkin

joskus

ja olen huomannut että ajatuskin autolla ajamisesta ahdistaa minua.

ajatus junan vaihtamisesta
tiskivuoresta
esseiden kirjoittamisesta
tulevasta tentistä
pyykkäämisestä
väkijoukon läpi kulkemisesta
rahasta
ahdistaa minua

ja tahtoisin juuri nyt mennä parvekkeelle ja maalata.

unessani oli ankerias jota ei saatu hengiltä.
se oli valkoinen ja joku oli kalastanut sen
eikä ollut tappanut
se pomppi ympäriinsä eikä kalastaja tahtonut koskea siihen
se sätki ja luikerteli
minä sanoin että se pitää tappaa että sitä pitää vaikka lyödä jollain kalikalla
että noin se vaan hitaasti kituu se täytyy tappaa
kalastaja tai joku muu pienessä mökissä olevista ihmisistä etsi käsiinsä haarukan ja löi ankeriasta sillä ankerias sihisi ja kiemurteli sohvien alle jonnekin minä istuin yhdellä sohvalla se on siellä alla minä huusin minua oksetti putosin sohvalta kurkottaessani ja käteni osui kylmään ja kosteaan aloin kirkua kukaan ei välittänyt menin takaisin sohvalle ja yritin hahmottaa missä se on sanoin se on tuolla mutta kukaan ei enää ollut kiinnostunut ankeriaasta muut etsivät kenkänsä ja menivät minun kenkäni olivat ankeriaan ympärillä ankeriaassa en halunnut liikkua

niskat on käsittämättömän kipeät
olen alkanut ajatella
jos tuo puolitoistasänky onkin vain yhden sänky ja kaksi ihmistä on liikaa
ja siksi minun niskat aina herätessä

tahtoisin kirjoittaa

matka

pakkasessa on nyt reilu seitsemän litraa mustikkaa
ja jääkaapissa odottaa huomista piirakkaa vielä osa mustikoista

minä tykkään mustikoista!

kotona. pitkästä aikaa. omituista.
sitä tottuu jo siihen että nukkuu sohvaviritelmissä ja laajoissa vanhoissa parivuoteissa. tottuu jo viltteihin ja vanhanajanlakanoihin kulkee taloissa niin kuin silloin kun niissä asui itse
alkaa jo muistaa jääkaapin paikat lehtien paikat rappusten äänet ja vessan
tillit ja persiljat rutiinilla
aurinko varpaissa ja kylmä kostea nurmikko
osaa rautatieasemalle ja takaisin
turistina helsingissä paljon rahaa ja paljon rahaa
ja
viikonpäästä ruotsiin

kaikkea arkea.
kestää taas ennen kuin jotain muuta
ennen kuin unia ja maita kiviä valaita ja puita

olen lukenut.
alkanut taas. päässyt. ja taas kerran keksinyt mistä kirjoitan kesän kirjallisuusesseeni. taas kerran tosiaan.

enkä tiedä miksi olen levollinen. miksi tuuli ja sade eivät puistata. tai miksi minä en lyö päätäni koska en ole vieläkään aloittanut.
paperit epämääräisissä pinoissa kirjat kirjastolla ja en ole saanut edes yhtä palkkaa, joka olisi pitänyt saada jo tammikuussa. entä sitten. en jaksa vaatia. en jaksa vaatia mitään. minulle riittää. tuntuu että riittää kun saa maasta perunoita ja sipulia ja äiti antoi rahaa mansikoihinkin
että on jo kahdeksankymmentä kasvia ja valo joka ei ole nyt liian kirkasta
pilvien läpi vain sateen läpi

tuntui hyvältä.
olla pois. nähdä ihmisiä joita on ikävöinyt. tuntuu hyvältä
että on vielä paikkoja
että on kaupunkeja metsiä merta järviä mustikoita puutarhoja sukulaisia ystäviä
että he kaikki ovat ja minä
osana vieläkin
ja pääsen osaksi vaikka vain vierailijana
niin kummallista niin kummallista mutta hyvää.

unieni saari

viime yönä näin melkein koko unen kestävän unen. Tai kaikki palaset ainakin jollain tasolla liittyivät toisiinsa.
Taas unieni saari. virtaavaa vettä, putouksia ja jäätä.

erityisesti kiehtoo
miten unessa voi muistaa
miten unessa voi olla muistoja?
se on niin kummallista
se tunne, että unessa
että unista on tullut oma maailmansa niin
että siellä, unien maailmassa, on tapahtunut tapahtumia, toisissa unissa,
ja toisissa muistaa niiden toisten unien tapahtumat
niin kuin minun saareni
että minä voin kertoa unessani toisille ihmisille saaresta,
koska olen käynyt siellä aiemminkin
useasti aiemminkin

koko päivän minun sisälläni tulee olemaan tunne
että minulla on saari
se on ihan oikeasti jo
on.
eihän muuta vaihtoehtoa enää ole.

uniani

painajaisessa poikani yrittii tappaa minua. puristi kasvojani vartaloani niin kovasti etta minuun sattui ja yritin rimpuilla pois huusin mutta hanesta oli tullut ehka hullu

toinen uni oli ensimmainen painvastoin. olimme siina veljeni kanssa kotona ja isi sanoi eiko olisikin kiva tulla taas kotiin. mina pinosin paivakirjojani ja veli halusi lukea niita yritin estaa koska eihan se kay, sanoin etta paivakirjat ovat salaisia ja yksityisia, nauroimme ja veli puhui nettipaivakirjoista entas ne, mina sanoin ne ovat eri juttu, ja han kysyi kirjoitanko mina ja mina sanoin kirjoitan ja han pyysi osoitetta sanoin etten uskalla mutta han sanoi etsivansa sen han halusi tietaa mita minulle kuuluu
nauroimme ja oli niin lamminta, han naytti samalta kuin lapsena eika ollut mitaan mita olisi tarvinnut pelata

yhdessa unessa lensin helikopterilla
yhdessa oli vetta joka jaatyi
ja tuhat muuta joisa juhlia lapsia unohtamisia ihmisia

ja nyt mina koitan olla menematta enaa nukkumaan ja ehka jatkan siivousta
silla eilen tuli jo puhdas koti aika paljon puhdas

hui kun vasyttaa
ja tama ei taas tanaan tunnista aata jossa on siis kaksi pistetta paalla.

käännöstyöhön!

uskomatonta
eilen selvitin Innocence elokuvan pohjalla olleen kirjan
ja tajusin että kirjailija Frank Wedekind
onkin jo vanha tuttuni teatterista

mutta
en voi uskoa että yhtäkään hänen teostaan ei ole lainattavissa jyväskylän alueen kirjastoista
ja yliopistonkirjastosta ainoastaan yksi näytelmä ruotsiksi (!) ja kaksi jotakin teosta ilmeisesti saksaksi.

täytyy varmaan toden teolla alkaa miettiä sitä saksan kielen opiskelua
ja samalla kaikkien muidenkin kielien
että voisi sitten vaikka alkaa suomentaa sellaisia teoksia joita ei jostain ihmeen ja kumman syystä ole kukaan vielä tajunnut suomentaa
ja joskin on suomennettu joku niin sitä ei ole mistään saatavilla.

käsittämätöntä.

sitä vain tajuaa aina välillä että tosiaan. tässä kaikki heti tänne mulle nyt maailmassa kaikkea ei voikaan saadaa...
niin kurjaa :(

olen kirjoittanut nyt joka päivä.
tuntuu hyvältä
ja olen innoissani
mutta ehkä ei pitäisi sanoa omasta kirjoittamisestaan mitään jos se katoaa
katoaa samalla tavalla kuin ihastukset unet kun ne kertoo
rakastetut maailmat kauneus
jos kääntyy katsomaan

suosittelen musiikiksi tällä hetkellä Voltairea
jos haluaa hymyillä
tänään
oli pilviä niin kuin voisi katsella
ja sitten hellettä vuorotellen niin
teki mieli jäätelöä mutta päätyi syömään valkosipulia
ja päivä
äiti tekee mekkoa
ja minä mietin kuka helsingistä ehtisi tavata minua jos tulen vain päiväksi jos olisi päivä
muut eivät ole yhtä työttömiä kuin minä
kukaan

mutta
vielä on aikaa
ajatella miettiä päättää lähteä tulla mennä
takaisin