Minusta on hauskempaa ja paljon helpompaa
 opettaa niitä jotka tarvitsevat erityistä opetusta
kuin niitä jotka kuuluvat niin sanottuihin normaaleihin.


Niin sanottuja normaaleja ei kiinnosta mikään
paitsi kännykät, ja jotkin tv-sarjat
ja ei ainakaan voi tehdä mitään semmoista mikä voisi olla vähän noloa
siis ainkaan jos pitäis vaikka esittää koiraa
kun kato kukaan ei haluu esittää koiraa

samaa kuparilevyä hinkataan tunti
ei mikään ihme että alkaa vähän puuduttaa

onko sitten niin että erityistä opetusta vaativat
uskaltavatkin olla paljon enemmän sitä mitä ovat
vai ovatko he sitä vain luonnostaan
kun ovat aina joutuneet väistämättäkin olemaan erilaisia

jotenkin kyllä tykkään suoraansanottuna paljon enemmän siitä
että poika selittää minulle välkkä välkän jälkeen mersusta
ja ihmettelee miksi en kiipeä katolle, ja toinen,
se jonka jälkeen kaikki desinfioivat kätensä, tulee minua halaamaan
ja olen ollut heidän kanssaan vain kaksi päivää

näiden niin sanottujen tavallisten kanssa
ei synny mitään
sen syvempää
kun ei heitä oikeasti hei kato kiinnosta
ku ei jaksa
ku on se kännykkä ja kun on sijainen niin ei tartte kato tehä mitään
niin

 enkä jaksa sanoa olkaa hiljaa istukaa paikoillenne ottakaa kirja pää kirjaan päin nyt luet nyt teet katso nyt mitä sä olet tehnyt missä te oikein huitelitte hei tulepas tänne nyt se kirja esille nyt se kännykkä pois kuinka monta kertaa pitää sanoa ei ette pääse ulos ennen kuin välkkä alkaa ne saa lähteä jotka ratkaisee vielä yhden tehtävän kymmentä yli mä sanoin hei nyt kuunnellaan

ja kun tyttö kysyy valittavaan sävyyn miks tämmöstä pitää tehä
vastaan,
miksi nyt ylipäänsä mitään pitää tehdä?