olen kävellyt ja pyöräillyt sulavia katuja
torin poikki
uusien putiikkien, tyhjillään olevien liikehuoneistojen ohi
siltojen jälkeen muistan aina
kuinka kävelin veljeksistä vanhemman kanssa, kun isi ajoi pakettiautollaan ohi, kääntyi ja pysähtyi
ja minä esitin etten muka huomannut, kunnes hän tuli ja pysähtyi aivan eteemme
sanaakaan sanomatta isille tai pojalle, minä hyppäsin kyytiin
eikä isi kysynyt muuta kuin että enkö muka huomannut häntä, ei mitään siitä pojasta
ehkä hän pelkäsi että se oli minun ensimmäinen poikaystäväni
ja ehkä minä pelkäsin että isi luuli niin
jokatapauksessa olisin mieluummin kävellyt vanhemman veljeksen kanssa kotiin, olin niin hämmentynyt etten pyytänyt häntä edes autoon!

 olen ottanut valtuuksia ja
silmät loistaa ja minusta tuntuu että ehkä sittenkin osaan jotain ja jokainen kirjoittaa sivu sivun jälkeen
omassa rauhassaan. he ovat keskittyneitä.
kaikista pienikokoisin, se joka istuu etupenkissä ja välkällä kulkee huppupäisen hupparipojan kanssa nurkkia kohti kirjoittaa uskomattomasti. annoin hänen piirtää uskonnontunnilla teloituksesta kuvan ja nyt hän kirjoittaa siitä kuinka päähenkilö lähtee kostamaan vanhempiensa tappajille. tarina muistuttaa kill billiä, mutta ei se mitään, kyllähän me kaikki varastellaan.

en pysty lukemaan mitä he kirjoittavat kysymättä, mutta he kirjoittavat, ja huomenna me kirjoitamme ne yhdessä puhtaaksi niin, että kaikki saavat selvän.

tytöillä on edelleen hentoiset äänet. yksi poika itkee kun ei ehdi saada valmiiksi. kouluavustaja on tiukkana, ei ole mitään syytä itkuun, ulos. kun minä olisin jäänyt keskustelmaan. selittänyt, että on totta että koulussa jää usein jutut kesken kun pitää siirtyä välkälle tai siirtyä seuraavaan asiaan, mutta ettei vika oikeastaan ole pojassa, vaan koulussa. ettei se siitä johdu että poika on huono ja hidas vaan siitä että koulu on suunniteltu tyhmästi, ja että on hyvä että poika ilmaisee kiukkunsa. kyllä saa ollakin kiukkuinen. eikö kuka tahansa aikuinenkin turhautuisi kun juuri kun olisi saamassa työnsä päätökseen joku sanoo että ei kun nyt pitää mennä ulos seisoskelemaan ja sitten kun kello soi sisään, saa tulla ja sitten aloitetaan ihan uusi työ.

ymmärrän joka päivä paremmin koulumaailmaa. ymmärrän paremmin sitä mikä siinä mättää. intohimoni uudistuksiin kuohuu. mutta ehkä ne jotka näistä asioista päättävät ovat samanlaisia kuin ne opettajanhuoneessa istuvat. en ole siellä.

ilmiö on samankaltainen kuin maapallon toisella puolella. kun missit, misterit ja mississit litkivät kahvejaan, minä juttelen lasten kanssa kiipeilytelineillä. en saa puhutuksi kollegoideni kanssa mitään kiinnostavaa, en itseäni, enkä heitä. olen kuin lukion aikaisissa bileissä
istumassa selkä seinää vasten ja kuuntelemassa
ja koko ajan ajattelen kaiken mielettömyyttä. ehkä olen heistä ylimielinen. niin kuin mies vihjasi uudessa-seelannissa. että he eivät halua minua, koska tulen sinne asenteella "että mä tiedän miten tän vois tehdä paremmin". vaikken vieläkään myönnä sitä. en koskaan ajattele koulussa että osaisin todellakaan paremmin. ajattelen ettei kyse ole osaamisesta tai paremmuudesta, vaan mielekkyydestä.

minä rakastin koulua. tykkäsin mennä kouluun ja tykkäsin opiskella ja oppia. tykkäsin opettajista ja tykkäsin toisista koululaisista. mutta olisin myös mieluummin heittänyt kaikki roskat samaan roskiin, vaikka äiti pakotti lajittelemaan, ja vannoin muuttavani Monacoon niin ei tarvisi maksaa veroja, vaikka vanhempani vannoivat verotuksen nimeen. tykkäsin myös ampua. ja toivoin monesti pahoja asioita tapahtuvaksi toisille ihmisille.
silti voin nyt sanoa, että paljon olisi muutettava, vaikka moni tykkäisikin tai olisi tyytyväinen. eihän kyse olekaan siitä.

olen jo integroinut tämän viikon aikana bilsaa, uskontoa (sivuten), kuvista, äikkää ja huomenna vielä atk. haluaisin integroida myös enkun ja hissan ja matikankin voisi, mutta ehkä minua ei palkattaisi enää sen jälkeen! on tietyt asiat, jotka pitää opettaa ja ymmärrän kuinka kiire opettajilla on.

eilen kysyin mantsassa että mitä venäjällä tapahtui sunnuntaina. lapset on siis 11-14-vuotiaita. kukaan ei tiennyt. kerroin että oli pressanvaalit ja kysyin tietääkö kukaan kuka pressa on. ei kukaan tiennyt.
he eivät myöskään tienneet että Niili ei ole Euroopassa. Meinaan vaan, että
ehkä koulussa opetetaan niin monia yksityiskohtia ja toisiinsa ja nykyhetkeen liittymättömiä asioita, etteivät lapset hahmota enää tämän maailman - tämän ajan - kokonaisuutta. sitä mikä on tärkeää, ja mikä ei ole tärkeää.

ruokapöydässä ekaluokkalaiset ilveili. minua se ei oikeastaan olisi voinut vähempää kiinnostaa. entä sitten. mutta muut opettajat vilkuilivat pöytäämme sen näköisinä että minun oli pakko sanoa "no niin make, nyt riittää, eikös ole opetettu että ruokapöydässä ei leikitä"

ja kuitenkin tiedän, että vaikka he nyt haluaisivat pelleillä, he eivät tule pelleilemään samalla tavalla kun ovat 22 ja jossain illastamassa tytsyjensä kanssa.

eikä se ole sama kuin kurin pitäminen.

minusta se vie pohjaa oikeastaan kurilta. kun kaikesta motkotetaan, vakavatkin asiat jäävät samanarvoiseksi mitättömien kanssa. kaikesta kannellaan. kaikessa on valittava ääni. en muista tutkimustuloksia, mutta veikkaan että koulussa opettajien taholta käytetty kieli on 90% negatiivista.