Tänään oli semmoinen päivä että,


pyöräilin ja takaisin tullessa unohdin kypärän koululle. Mutta sitä ennen
käveltiin seurakuntatalolle ja minä otin kengät pois, kun lastenkin piti
mutta eihän se tietenkään, se kielto, olisi koskenut aikuisia
siellä sitten sukkasillani luistelin lasten seassa yhtämittaisena, mutta kuitenkin aikuisten kahvipöytään.

unohdin välituntivalvonnan, miltei, kun jäin korjailemaan pienikokoisen pojan ainetta
ja unohdin, että koulu päättyy, kun jäin kirjoittamaan tietsikkaluokkaan tytön kanssa. Tyttökin unohti. Unohduimme molemmat. Ja myöhästyimme melkein kirjastoautosta. Ja annoin lainata mangaa.

Huomaan kehuvani lapsia koko ajan. En haluaisi. Haluaisin olla sanomatta mitään arvioivaa, mutta se on yllättävän vaikeaa. kaikki on niin tottunutta siihen, että pitää sanoa jotakin. Jos ei sano mitään, niin ei ole onnistunut. Että pitäisi yltää parempaan. Kerroin äidille itkevästä pojasta, ja tietysti
äiti alkoi itkeä.
Koulumaailman järjettömyys.

Yöllä yritän valvoa revontulia,
koska mikään ei ole koskaan tarpeeksi
ei vaikka makaan lumihangessa ja katson taivaalla kiitäviä valoja
mutta ne eivät ole värikkäitä
eivät edes vihreitä. hailakoita vain. totta kai sitä silloin haluaa enemmän

enkä yhtään yhdy tiedelehden kuvauksiin sukupolvista.

kävellään takaisin kouluun, ja poika takana kommentoi toisen näkemää maailmanloppuelokuvaa, jossa kaikki muuttui jääksi "ei tuu mitään maailmanloppua. se on neekerien keksimä huijaus et ne sais kaikkia rahoja". Minua vähän epäilyttää, että kyseinen poika olisi loogisesti päätellyt tämän itse.  Voi vain huokailla vain huokailla. Kuulen myös pilkkiretkistä.

he jäävät mieleen.
ja äänet. usein lasten äänet soivat päässäni pitkään tuntien jälkeen. niin on ollut aina, vaikka vain parin tunnin opetusrupeaman jälkeen. ja rytmit, joilla he puhuvat.

viime yönä opetin huivipäisiä tyttöjä. iranin rajalta oli suljettu juuri se piste, josta meidän piti ylittää. isarel oli päättänyt hyökätä eikä maahan enää laskettu ketään. me katseltiin rajaa. ne oli kolme kuvaa. keskimmäinen portti oli suljettu, ensimmäinen oli auki, ja kolmannesta ei oikein tiennyt.

aamulla olin jotenkin sekava siitä olinko jo saanut viisumini ja miten meille nyt kävisi. pelottaa, että tilanne kiristyy kiristymistään.

joskus ajattelen, että tämä kaikki on tapahtunut jo aikaisemminkin.