kuuntelen ystäväni ääntä
hänen joka on tehnyt sanoistani laulun.
kuuntelen siis omia sanojanikin.
Haluaisin ihan kamalan paljon
mennä konserttiin jossa naiset laulavat voimakkaalla äänellä
kansansa musiikkia ajoilta
kun kaikki elämä oli lähempänä.
ja toisinaan tulee se
ettei olekaan
olemassa niin kuin ollaan
katsoo vain vierestä itseensä niin kuin toiset katsovat
ja vaikka ihmiset
poika, joka asuu saaressa Tukholman edustalla ja meloo aamuisin kouluun kajaakillaan
tyttö joka tumma tumma silmiltään ja hiuksiltaan
ja pipopäinen joka polttaa huoneessaan tupakkaa mutta pitää musiikista niin kuin minäkin
siinä he ovat ja minä keskustelemassa
mutta minä en olekaan
minä seison siellä vähän kauempana
katselen katon läpi kun tahdon aina nähdä kauaksi
jonnekin muualle
ystäväni ääni on muuttunut antony & the johnsoniksi
ja pidän tästäkin
juuri näinä hetkinä
kun en mene language labbiin vaan odotan bussia ensin toisella puolella sitten toisella puolella ja hetkestä toiseen tulee sade ja sitten ei sade ja ihmiset vain vähän läsnä
niin kuin suomessakin
ja kävellä ohi. valkoiset sukat hame joka lyhenee kävellessä
toisinaan sitä haluaisi itsekin tummat silmät
ja hiukset
ja että olisi sillä tavalla salaperäinen ja kiinnostava kun on hiljaa
mutta minulla on ne suomalaisethiukset
hiiret
enkä minä ole koskaan kiinnostava
kun olen hiljaa
ja toisinaan haluaisi olla se
jolle vastataan ja jonka vuoroa odotetaan
hiiret vaan.
toisinaan edes sellainen kuin poika joka tietää runoista ja elokuvista
että edes senkaltainen
että tietäisi ja sanoisi
sen
mutta minä olen tottunut varjoon
kulkemaan perässä vieressä mutta keskipaikka
se on aina jollekulle toiselle
sille joka nauraa kovemmin sille joka tanssii lujemmin
josta on hyvä pitää kiinni
minä vaan luisun
välistä ohi taakse
toisinaan
sitä ei tahtoisi katsoa itseään niin kuin toiset
ei katsoa toisia niin kuin toiset
tahtoisi vain omassa sisässään
ja harmaus kaikkialla ympärillä
tekemistä liiaksi. tekemistä aina liiaksi. ei koskaan vain aikaa maata sängyllä ja yrittää löytää tietä ikkunasta mahdollisimman kauaksi
nuuskamuikkuset
koska minä olen seikkailulla
mutta ei tunnu yhtään että olisin se
en minä pystytä telttaa yksin
vaikka lähdenkin talveksi ja palaan keväällä
mutta minä en ole se jota kaivataan
ehkä vähän
mutta vain tottumuksesta
enkä minä edes vihaa kieltotauluja
vaan pystytän niitä itsekin
enkä koskaan koskaan koskaan voisi kirjoittaa riviäkään niin kuin Tove
yltää mihinkään niin kauniiseen niin viisaaseen
ja kuvani
kuinka tahtoisinkaan osata piirtää maalata pistää kuvaksi mitä näkee
kaikki on jo. ei ole mitään mitä voisi enää päälle.
pínulítill
vain
tai ääni
toisilla sekin on
ja osaavat aina oikeaan aikaan oikeat asiat
voi katsoa ylöspäin äänenkin takia.
mutta sitten on vain niitä
jotka kuin sade ja märkä asfaltti
josta ei kysytä juna-asemalla mitä teet missä asut
josta ei kerrota tarinaa
vaikka enhän minä sitä haluaisi
että minun kuvani olisi jossain seinällä
tai ehkä minä haluan sitä juuri
mutta en vain kehtaa myöntää
että tahdon olla keskiössä että tahdon minä minä minä
että olen, minähän se olenkin, egosentrinen
lopulta
minäminäminä.
mikä ristiriita meissä
ja niin paljon ihmisistä eroon tahtoisin
että ehkä minä liftaankin ihan yksin
ympäri saaren ihan yksin matkustan laivalla ihan yksin yksin
enkä sano sanaakaan kenellekään en sanaakaan paitsi ehkä takk
ehkä minun pitää sanoa ellen esitä mykkää ja puhu viittomakieltä, josta olen unohtanut kaiken
ja joka on suomalaista kaiken lisäksi
ihmiset tekevät olon niin
kuin ei tahtoisikaan elää
että tahtoisi elää
juurikin
mutta ihmiset. ei ihmisten kanssa.
keiden sitten? jääkarhut ovat petoja myös ja valaat meren alla
minä en siellä saata hengittää
aina aseilla alieneja vaikka
juuri se ettei tiedä
että niin kuin eilen sarjassa sanoi Dakota esittäessään tyttöä kiinnitettynä tieteellisiin tarkoituksiin te siis ette ole vihaisia mutta tapatte kuitenkin
ja sotilaat vastaavat että se on meidän työ
ja Dakota vastaa että te aikuiset olette kummallisia.
aseilla tai numeroihin.
miksei voi vain ihmetellä?
olla hiljaa ja ihmetellä.
5 kommenttia:
Ollakseen hiljaa, pitää sietää, kestää se. Hiljaisuus. Se ei ole kovin helppoa, nimittäin. Olla todella hiljaa, olla kasvokkain sen kanssa. Jotkut eivät kykene siihen ikinä. Se tarkoittaa sitä, että pitää olla hiljaa itsensä kanssa, lopulta, katsoa itseään, paljaana. Siinä. Hiljaisena.
Näin viime yönä unta, joka teki minut vihaiseksi. Ja huomenna menen taas Kirjailijatalolle ja odotan näkeväni sun kengät eteisessä.
Minakin olen haikealla tuulella. Kaipaan, vaikka toinen lahti vasta hetki sitten. Ja hieman inhottaa menna toihin, kun en taaskaan tieda, onko siella mitaan tekemista.
Ja minakin. Mina olen kuitenki myos takarivissa. Mina en koskaan halua olla vastuussa, minusta ei ole innostamaan muita, paattamaan, mita tehdaan. En usko omiin ideoihini, miten siis voisin saada muut innostumaan niista! Ja juuri se minun pitaisi tehda niiden poikien kanssa... huoh. Haluan vain olla hiljaa taustalla, tehda, mita joku sanoo, etta pitaa tehda. En mina halua olla keskiossa!
Haluan olla peiton alla, juuri nyt, nukkua hieman lisaa. Halata kiharatukkaista poikaa.
Mina ainakin kaipaan Hannea. Ihan kovasti. Omaa Hannea.
mä olen miettinyt juuri tuota. halua olla joku toinen. halua olla joku toinen, jota ihmiset ihalisivat ja rakastaisivat varmasti, aina. omaa riittämättömyyden tunnettaan. vertailua muihin, jotka tuntuvat aina lahjakkaammilta, kauniimmilta, eettisimmiltä, älykkäämmiltä.
mutta olen miettinyt myös sitä miten pelottavaksi voi muuttua , jos alkaa muuttua toiseksi, käyttäytymään kuin joku muu,
käyttäytymään niin että olisi mahdollisimman rakastettava
mahdollisimman ihailtu
käyttäytymään niin rakastetulleen
käyttäytymään niin äidilleen
käyttäytymään niin ystävilleen
käyttäytymään niin koulussa
käyttäytymään niin töissä
miten muuttuu vieraaksi. vaikeammin rakastettavaksi. miten silloin järkyttää omia lähimmäisiään. miten sitten enää tietää mikä on?
Niin kuin Kim Kidukin Time tuntuu kysyvän.
t.r
Ja minä olen ajatellut (niin, minäkin ajattelen joskus, aina), että ihan sama kuka minä olen, minä kuolen kuitenkin ja elämä on kärsimystä ja yritystä sivuuttaa se tosiseikka, että se on kärsimystä ja että minä kuolen, että kaikki kuolevat ja että minä olen täällä vain kärsiäkseni ja kuollakseni ja hyväksyäkseni oman kuolemani ja kärsimykseni.
Koskaan aiemmin en ole ajatellut näin mustasti.
-H
olipa musta tuo viimeinen. H.
mutta totta.
ja r. niin. sitähän se juuri on. pelottavinta että alkaa muuttua toiseksi. ja sitä en juuri halua. en missään nimessä. ja siksi inhoan tätä tunnetta. koska se että alkaa muuttua toiseksi alkaa siitä että siirtyy itsestään pois. ulkopuolelle. niin että tarkkailee itseään ja sitten alkaa muuttaa. ulkoa päin. ja silloin sitä katoaa. kokonaan.
ja p. minulla ei ole vaikeuksia ottaa vastuuta. olla se joka sanoo mitä tehdään. se on helpompaa. se on itse asiassa paljon helpompaa kuin olla se joka ottaa vastaan. olla se kiva jolle käy kaikki ja joka on aina iloinen. en ole yhtään sellainen. joka nyökkäilee ja on valmis kaikkeen.
ja siinähän se onkin. minä tiedän että minä olen joillekin ihmisille tärkeä ja hyvä ja kiva ja kaikkea. kaikkea negatiivistakin välillä. mutta tiedän että minulla on omat ihmiseni jotka näkevät minut minuna. mutta täällä minä olen vain viisi kuukautta. enkä minä ole sellainen joka tulen jonkun ihmiseksi edes viidessä kuukaudessa. te tiedätte. ehkä kirjoituksen välityksellä voisin. sanoilla. mutta kun täällä ei ole minun kieltäni. voin näyttää nämä sanat mutta niitä ei ymmärretä. kukaan ei pääse sisälleni. ja joskus sitä vain toivoisi että joku pääsisi.
Lähetä kommentti