Kuuntelen
Antony & The Johnsons
sellainen olo nyt
että tuo ääni
joka on välissä
kuulostaa hyvältä.

olen pakkasessa. miinus viisitoista. se tuntuu kylmältä
hah
ja olen minä ollut puolet kylmemmässäkin!
mutta täällä
on ollut niin lämmin
että on tottunut pieneen hameseen ja teepaitaan
nyt on onneksi islannin villaa
ympärillä

aamulla ei jaksa nousta
tekisi jäädä peittojen sisään
tekisi mieli kääriytyä
sillä yöt ovat aina liian lyhyitä

varsinkin
kun eilen
ajoimme bussilla 11 niin pitkälle kuin
valot sammuivat
ja oli majakan valot pellon takana
ja katsoimme taivasta
meitä oli monta monta. liian monta että olisin jaksanut
osallistua laululeikkeihin
mutta taivasta oli katsottava
jos siellä näkyisi se kettu jonka hännästä tuli
mutta vain haileaa haileaa

kunnes
seisoimme jo bussipysäkillä
seisoimme siinä ja kaikki juttelivat
toisilleen miten kovaan ääneen
paitsi minä
joka tuijotin taivasta herkeämättä
silmät kohti taivasta niin kuin
olisi nähnyt
ja sitten sinne vihreä
tanssi
pitkä pitkä niin kuin pyrstö
ja minä sanon Sanne
Sanne ja osoitan taivasta
ja tytöt kääntyvät katsomaan
ja sitten sanon kaikille kovaan ääneen jotta kuuluisi minun ääneni huutaa
look up the sky
ja käännymme ympäri kaikki yhtäaikaa katsovat
ja koko taivas
koko taivas meidän takanamme
vihreää tanssia vihreää ja vähän violettia
bussipysäkillä, jo valoissa
viimeinen bussi tulossa näkyvissä
ja taivas valoista
revontuli

ja kotikadullakin
jatkoi tanssimistaan
ja me yritimme katolle mutta se oli hankalaa
ja niin sohvalta peittojen alta nousee joku poika ja toiset juoksevat käytävää ilman takkia ilman mitään ulkovaatetta pakkaseen
koska
revontulet.
meidän kaunis sanamme sille.

mutta en minä ottanut kuvia
sillä hetki
se on parempi katsoa omin silmin
ja minulla on jo lapista kuvia
niitä vihreitä
silloin kun ei ollut vielä digikameraa
eikä voinut tietää pitääkö valottaa kaksi sekuntia, puoli minuuttia vai viisi minuuttia

ja sitten juomme kaakaota.

eikö se ole sittenkin niin hyvä
että olemme pieniä
pienenpieniä täällä kaiken keskellä
vuorien välissä, merten välissä
mannerlaattojen liikkuessa
taivaan tanssiessa
valoissa ja väreissä
mikään ei ole meidän vallassamme
lopultakaan
paitsi kuvitelmissa
omissamme
unissamme
ne me omistamme

toistaiseksi