kävelin kotiin
sieltä missä pelattiin murhaajapeliä
sitä leikkiä jonka kaikki tietää mutta nyt oli sellaiset hienot kortit
ja se oli hauskaa
mutta en siltikään saanut itseeni sitä tunnetta
että haluan olla niiden ihmisten kanssa
että haluan tutustua niihin jotka puhuvat englantia kuin ranskaa

olin juuri keksinyt että alan opiskella suomen kieltä
olen hyvin innostunut omasta kielestäni tällä hetkellä
innostuin islannin takia koska islannissakin on sijamuotoja, mutta vain neljä.
ja minä tiedän
että kielemme opiskelu käy lopulta tylsäksi, tai jo heti alussa
mutta tällä hetkellä tahtoisin tietää kaiken kielestämme
tehdä tutkimuksia kielen sisään

olen kyllästynyt ihmisiin
olen kyllästynyt kyllästynyt eniten itseeni ihmisenä
sellaisena kuin minä näen itseni

että sovitan mustaa mekkoa kaupassa jonka ikkunassa on kissan kuva
ja otan mekon äkkiä pois näyttämättä kenellekään
että puristan kahvimukia kädessä mutta en uskalla kysyä mieheltä hänen kirjoitustyöstään
vienosti juuri ennen kuin poistumme kiireessä bussipysäkille kysyn haluavatko he ehkä mennä teatteriin joskus että minä ehkä haluaisin että ehkä jos he aikovat he voivat ehkä minutkin

ja minä kävelen kotiin
kolme ihmistä takana
ihmettelemässä miksi kävelen niin nopeasti

inhoan odottamista hitaastikävelemistä onkosetarpeeksihyväsyy?

kävelen hetken hitaammin melkein pysähtyen kun on kissa
kulkunen kaulassa. musta.

mutta lopulta he ovat niin kaukana ettei ole enää mitään mieltä odottaa ja jos odottaisin he kysyisivät miksi en kävellyt heidän kanssaan ja sitten pitäisi keksiä jokin selitys joita olen keksinyt koko ajan mielessäni ja sitten alkaisin ehkä itkeä.

joten kävelin vain koska
pitääkö olla selitys?

onko se hyvä että teitä oli kolme
mihin te minua tarvitsitte?

mikä kakara. tekee itsensä huomatuksi edes niin ettei ole läsnä. että harppoo muka normaalein askelein autojonojen välistä. päättäväisesti. kuin olisi suipot mustat kengät.

mutta kun. oikeasti ei ollut mitään syytä. ei mitään syytä miksi en olisi kävellyt heidän kanssaan. kuunnellut heidän hollantiaan tai ehkä he olisivat puhuneet englantia kohteliaisuudesta. ei ollut yhtään mitään syytä. ilta oli kiva. minua ei itkettänyt. minä en ollut vihainen. minä vain kävelin
ja kun on ryhtynyt kävelemään kävelee.

sellainen minä olen.
saattaisin kulkea ympäri ympäri koko saaren ehkä. jos oikein lähtisin kävelemään.

ja minä arvasin että tummasilmäinen hiuksinen tyttö ajatteli ruotsalaisesta saaripojasta
että hän on vaarallinen koska on niin täydellinen ja koska on kuitenkin juuri sellainen
johon hän ei saisi rakastua
minä arvasin että hän ihastui sillä tavalla
hämmästyttävän hyvin me tunnemme jo toisemme
hämmästyttävän samanlaisia me
ja silti minä olen taas se joka kulkee perässä rinnalla tekee havaintoja ajattelee
vaikka hänkin mutta hän on kuitenkin aina keskiössä. vaikka onkin reunalla. reunalla voi olla eri tavoin
ja sanoin että hän juuri se johon kaikki ihastuvat eikä hän tietenkään uskonut
ei kukaan kaunis koskaan tiedä olevansa

ja minä inhoan että olen hänestä mustasukkainen
koska ajattelen että minä olin ensimmäinen. että hän oli ensimmäinen ihminen jonka tapasin ja minä ensimmäinen jonka hän
täällä
ja että me kuulumme toisillmme
koska oli sattumaa että me tapasimme
kolme kertaa
ja sitten minä pysähdyin ja kysyin puhelinnumeroa
ja yhtäkkiä
me olimmekin kuin siskot.

ihastun aina niin täydesti. niin täydesti ihailen toista. että kutistun olemattomiin.

ihastunko aina heihin joiden kaltainen tahtoisin olla? joissa näen sen joksi tahtoisin muuttua?

ja sitten
kuitenkin
se on juuri niin
niin kuin sanoin
että en tahtoisi muuttua toiseksi. että se on viimeistä. sillä muuttuminen ei muuta mitään ja se muuttaa kaiken
tyhjäksi ennemmin, läpinäkyväksi. kiiltäväksi ehkä mutta sitten ei ole minää.
eikä se jonka haluaisi rakastavan rakasta enää
koska ei ole mitä rakastaa
on joku toinen joka ei ole kukaan
hyvä esimerkki R:n Kim Ki Dukin time. erittäin hyvä esimerkki.

ja
kun tulin suihkusta minun hiukset oli ihan lyhyet
ja vähän väsynyt iho ja silmät ja luut siinä paikoillaan
suupielet alaspäin
mutta olin kaunis. ajattelin. hetken ennen kuin sekoitin hiukset pyyhkeellä ajattelin
että olen kaunis
ja että se että minä voin sanoa niin itselleni
on paljonpaljon enemmän kuin se että joku toinen sanoo
ja ettei sillä pitäisi olla väliä
että sen ei pitäisi tehdä minua kauniiksi kun joku toinen sanoo
vaan sen mitä minä itse

mutta minä inhoan edelleen peilejä
varsinkin julkisilla paikoilla
pukukopeissa ja partureissa
vain omassa peilissä voi joskus

ja se että me kaikki ihmiset täällä
ollaan vain ihmisiä
omien ajatustemme
aina aina aina
kärsimässä ja kuolemassa, tietysti
kuten H sanoi
silti me ollaan myös elämässä

että on niitäkin hetkiä
kun maataan lumihangessa ja tuijotetaan tähtiin jotka on niin kaukana ja niin suuria ja me niin pieniä
kun toinen tarttuu sinun käteen ensimmäistä kertaa ja sinä tunnet sen
katseen se menee alhaalta ylös toisinpäin ja vatsaan ja selkään ja punaiset posket
että pieni tärkein poika tuo sinulle lennokin ja te menette yhdessä ulos heittämään mikä menee kauaksi mikä mihinkin tai pitelette taikakuulaa kämmenen sisässä
hiljaa hiljaa odotetaan jos lintu tulisi ulos pesästä ja saisi kuvan
ja sekin kun on surusurusuru valtava ja on niin itkenyt ja väsynyt mutta siinä ovat he kaksi sinun vierellä tarjoamassa teetä ja nenäliinoja ja ruokaa ja peittoa ja tyynyä ja mikä lämmin syli
että voi olla toista ihmistä lähellä
ja minä nyttenkin tietäisin että jos tässä olisi minun ihmiseni
ja niitä on monta
minun ihmisiäni voisin koskettaa heitä kaikkia
voisin katsoa kaikkia silmiin eikä haittaisi vaikka itkisin tai olisin hiljaa tai minulla olisi likainen tukka tai sotkuinen huone tai rumat housut tai ei mitään sanottavaa tai mitään kiinnostavaa.

se kai
että riittää.

ja siitä kai kaikessa on kyse.

että kaikki ne taikakuulat ja kädestäpitämiset ja ilmaiset maailmanpyörät
on vain että hyväksyy jonkun hetken
riittämisen
että on siinä. että riittää vaan se että on siinä.