perjantaina, tammikuuta 30, 2009

on niin paljon helpompi kirjoittaa jotakin uutta
voi
niin paljon helpompi kirjoittaa uutta tekstiä

kunpa voisin vain kirjoittaa uutta tekstiä

olen kirjoittanut uutta tekstiä
vanhani päälle
mutta sitten on ne vanhat kohdat
ja tekisi mieli vain leikata ne kaikki pois
mutta kun niissä on hyviäkin kohtia

lukitsin itseni huoneeni ulkopuolelle
ja tajusin että kirjoitan käsin
että tänään olen kirjoittanut jo kaksi kertaa käsin
vailla mitään ongelmia

ja minusta tuntuu että se on meditaation ansiota
vessanpönttö kestää täyttyä puolituntia. siis se vesisäiliö

ja en pysty keskittymään. en pysty keksittymään koska olen aloittanut kirjoittamisen
ilman silppuja
noin vain
olen alkanut kirjoittaa ihan uutta
siis vanhaa mutta uutta tekstiä
ja miten helppoa se on
uusi uusi uusi
sanat jotka ovat puhtaita jotka ovat minusta nyt eivätkä viisivuottavanhoja
ummehtuineita

pelkään
pelkään että tämä tunne katoaa ennen kuin ehdin mitään
pelkään etten enää huomenna tai edes minuutin päästä
sillä nytkin olen jo täällä
minun pitäisi sulkea koko nettiyhteys. sulkea vain. sulkeutua.

mutta vielä uimaan.
ja vessanpöntön vesisäiliö täyttyy edelleen.
ja minulla on islantilaista suklaata
ja minä olen kirjoittanut. hullua. hullua riemuita sellaisesta.
että on kirjoittanut ehkä liuskan.
eikä sitä pitäisi sanoa ääneen
ei koskaan
pitäisi vain tyytyväisenä kirjoittaa lisää
ei tulla brassailemaan tänne
hah hah aha minäpä kirjoitinkin lauseita hah hah ah
mutta tulin jo
liian myöhäistä

ja hetkessä kaikki tuntuu niin pieneltä ja vähäpätöiseltä
ihmiset, huoneet, kadut, kaupat, aurinko, kello, juhlat, musiikki
kaikki
yhtäkkiä on vain se omansa
vain omat sanansa ja henkilöt ja paikat siellä jotka ovat muka todellisia mutta jotka voi itse kuvitella kuitenkin
yhtäkkiä ei olekaan todellisuutta
että tuo tuolla ulkona on vain tuolla ulkona
että tässä olen minä
että olenhan minä tässä sittenkin
tässä ajassa
näin onnellisena kun ei tarvitse välittää metelistä
ei tarvitse ajatella sitä
niin
minun ei tarvitse suunnata sinne mitään
istua vaan pöydän ääressä punainen muistikirja
katsoa ulos kävellä tuntea lumi aurinko kadut rakennukset
viiksikkäät miehet mutta niin
ulkoapäin
ajatukset siinä mitä voi sanoa
miten voi sanoa sen
kirjoittamalla
mitä on.

1 kommentti:

Puuvis kirjoitti...

Vaikuttaa tutulta, kuvaat hyvin niitä tunnelmia, joita ei voi oikeastaan kuvata, niitä joihin ei voi samastua

ja kuitenkin

kirjoituksessasi sellainen sävy, jonka osaa sieltä tuntea vain sellainen, joka on joskus itsekin