keskiviikkona, tammikuuta 28, 2009

Lay Low

siitä huolimatta ettei meillä ollut lippuja
ja konsertti oli loppuun myyty
menimme toisen kerran ensimmäisen yrittämisen jälkeen
sen jälkeen kun olin juonut lasillisen itsetehtyä gingeralea
oikeaa inkivääriä
ja kun oikein katsoo ovimiestä silmiin ja sanoo kaksi pientä tyttöä vaan
pääsee sisään (ja portsari saa taskuunsa paritonnia)

mutta kuten arvelinkin
tyttö lauloi kivasti, sillä oli kiva ääni
(näytti ihmeellisen paljon Anna Abreulta)
mutta lyriikat olivat sitä samaa highschool kamaa mitä
Mysterious Martankin
jonka lauluja kuulin lauantaina.

Mutta oli silti hyvä että menimme
ja hyvä että pääsimme sisään
ja on hyvä, että minulla on täällä ystävä
todellakin ihminen, jonka kanssa tykkään viettää aikaa

huomenna menemme second hand kauppaan nimeltä glamour.
ja minä nyt vihdoin nukkumaan kun on joka aamu ne kahdeksanaamut.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Ehkä se draamakasvatus siellä yrittää olla menetelmällisempää kuin Jyväskylässä? Onko se sellainen oheiskurssi vai ihan oikea oikeille ihmisille tarkoitettu kurssi?

Mielenkiintoista, että kokemuksesi koulutuksen tasosta siellä ovat tuollaiset. Nimittäin me olemme edelleen hämmentyneitä siitä kuinka tiukkoja Ruotsissa oltiin/ollaan. Roope on tehnyt vielä koko tammikuun sinne tehtäviä, kuluttanut niihin paljon aikaa ja aina kun hän on palauttanut tehtävän tulee se takaisin ja mukana pitkä listä virheistä, jotka pitää korjata. Opettaja on siis oikeasti käynyt tehtävän läpi ja etsinyt virheitä. Sitten kaikki nekin kokeet, joissa Roope on ajattellut onnistuneensa, ovat tulleet takaisin juuri ja juuri hyväksyttyinä. Eikä Roope saa kaikkia niitä opintopisteitä mitä sen piti saada, koska opettaja ei voi antaa yhdestä suoritetusta tehtävästä pisteitä (vaikka se on tehty), koska siinä oli virheitä eikä Roope pystynyt niitä enää Suomesta käsin korjaamaan. Minusta on kummallista tuollainen. että jos tehtävä on kuitenkin tehty. Niin eikö voisi antaa pisteitä ja sitten vaikka huonoimman mahdollisen arvosanan. Mutta että ei ollenkaan pisteitä.
Hyvä juttu tietysti, että pidetään tasoa korkealla. Mutta missään en ole kuullut että vaihtarilta vaadittaisi noin paljon, että tosiaan halutaan näyttää että älä luulekaan pääseväsi helpolla vain siksi, että olet vaihtari.

Numerologiasta vielä, että 12 muodostaa itseasiassa luvun 3 (1+2=3) ja kolme on sellainen luovuuden luku. Minulla on kolmonen elämäntien lukuna ja pyrkimyslukuna. Se on ihan hyvä, koska se tarkoittaa, että minun "kohtalon tieni" ei ole ristiriidassa minun tavoitteideni kanssa.