keskiviikkona, maaliskuuta 22, 2006

Herätä

Minun ei pitäisi matkustaa koskaan kokonaista päivää tai tehdä ylipäänsä mitään
sain eilen kamalan päänsäryn.
Se alkoi paluumatkalla Savonlinnasta, jossa kävin katsomassa Hänen olivat linnut laitoksemme kanssa (oli hyvä)
Ja bussi juuttui tielle
oli autokolari
joku rekka räjähtäneen näköinen
ja matka kesti ja kesti ja me vielä pysähdyimme puoleksi tunniksi melkein heti
ja matka kesti ja kesti
ja kun jyväskylä jo näkyi minä ajattelin ellei tämä ihan pian ole perillä minä oksennan
ja kun jäin pois minä miltei juoksin kotiin
kiersin ympyrää kellarikerroksessa ja painoin silmiä kiinni

pimeään huoneeseen minä jäin makaamaan
päänsärky migreeniksi
mutta kun nukuin se meni pikkuhiljaa ohi

ja näin unta joka jatkui vain
aamulla
jatkui aina
kun minä heräsin minä en ymmärtänyt että se oli unta
minä selitin itselleni kuinka se on totta, vaikka olin hereillä
että ON SE TOTTA
minun asuntoni on lehdessä. minun kotini. minun entinen kotini. en minä enää asu yliopistonkadulla. minä asun nyt hienossa suuressa talossa, jossa on monta huonetta, eikä se ole opiskelija asunto ja siellä on antiikkiset huonekalut.
mutta kun aamu muuttui ihan aamuksi
minäkin ymmärsin uneni uneksi
enkä enää muistanut mitä haastattelussa, jossa Kari esitteli kotini ja itsensä enää sanottiin.

edellisenä yönä näin unta että yskin ja oksensin verta
että kaiketi tämä oli silti mukavampi uni. ja olikin.

Ja nyt aamulla
minä olen käynyt kaikki erilaiset tunteet läpi
luin ystävieni kirjeitä
ja ne ovat kuin kirjoja
hämmennyin niin voimakkaita
ja minä rakastan voimakkaita
musiikkia
naiskuvia
kirjoituksia
tunteita
vaikka herkkää

hämmennyn jos joku sanoo totuuden
niin että minä sen ymmärrän
kirjoittaa kirjoittaa
ei rakennettu totuus vaan kirjoitettu tai sanottu
annettu

ehkä se on antaminen
on hämmentävää ottaa vastaan suurta
toisesta jotakin

kun tässä ajassa on tottunut pintaan
ettei kenestäkään
muuta kuin pieniä pisteitä eikä aina niitäkään
joskus vain muovia ja kangasta joka peittää ihon ja kasvot

mutta aina kun saa
ensin minä ahmin, otan kaiken itseeni koska saan
kerrankin
ja sitten minua alkaa ahdistaa kun se kaikki on minussa
yritän ymmärtää ja
mietin itseni
onko minunkin totuuteni niin?
ja ymmärrän ettei minun elämäni sovi samaan
ja tuntuu että en pysty olemaan hetkeäkään paikoillani
että minun täytyy kiertyä kiertyä
ja mennä jonnekin pois
metsään pois
en pidä ihmisistä
tämä on ihmistä ihmistä ihmistä
olen ottanut ihmisen ihmisen enkä tahdokaan enää nähdä unia

mutta vähitellen olo muuttuu ilmaksi
ja minä olen taas sellainen joksi muut minut pistävät
ja jolle voi kertoa salaisuuksia
ja minä olen taas minä
jota kukaan ei pistä ja tuli
joka voi olla, voi
ja maa, joka on aina minun jalkojeni alla aina minun metsässäni
ja vesi
joskus
ja sitä minä rakastan
kaikista eniten mutta se on vierain

mutta minulla on vesipoika
joka voi opettaa minut uimaan

1 kommentti:

Mayatar kirjoitti...

<3

Ei osaa nyt lopun väsyneenä kirjoittaa muuta.