Viikonloppu on mennyt
ihana
Ja ikkunasta näyttää keväältä
mutta kun saatoin poikani bussiin
siellä tuuli ja minulle tuli punaisetpunaiset posket
ja niin kylmä että oli hyvä laittaa kaksi paitaa ja pipo
ja minua odottaa hirmuinen pino
tiskejä
kirjoja
olen alkanut lukea esitelmää varten Helene Cixousta.
Kiinnostavaa, mutta englanninkielellä lukemiseni on hyvin hidasta
ja vaikka kirjat ovat ohuita pinossa yksikin sivu saa silmät kiinni
mutta feminiininen kieli
minusta ajatusta erilaisista kielistä kannattaisi työstää jatkaa ajatella
sillä on olemassa
olen siitä varma
erilaisia tapoja käyttää kieltä
tietenkin kaikki käyttävät eri tavalla
mutta jotain sellaista perustavanlaatuista
minä voin kirjoittaa tarinatarinan
sellaisen joka etenee loogisesti ja siinä on alku ja loppu
ja selvät selvät rajat
kieltä ei ole vaikea ymmärtää, koska se sanoo kaiken mitä sanoo juuri niin kuin on
ja voin myös kirjoittaa
vain kirjoittaa
niin ettei tarvitse tulla rajoja
on alkuja alkua ja jatkuu tai ei jatku
mutta kieli ei rajaa
ja siinä on merkityksensä
maailma tulee jo kielestä
pelkkä kieli olisi jo itsessään maailma
ja minä pidän kirjoittamisesta
eniten pidän teksteistä jotka on kirjoitettu, ei rakennettu
ja luulen että tässä on jotain myös feminiiniseen kieleen liittyvää
Ja tämä viikko tulee olemaan niin kiire
mutta ehkä tekeminen on minulle toisinaan hyväksi
mutta viikot
ne tulevat tuntumaan niin pitkiltä!
niin pitkiltä
ja minun täytyy hakea viimeiset työt
olen kyllä jo luopunut toivosta
pikkuhiljaa täysin
ei tästä maailmasta löydy paikkaa johon voisi kysymällä päästä.
paitsi kaikki muut.
ja on vielä aikaista
koko päivä aikaa
paitsi jos käyn nukkumaan
ainiin
Minulla on sama ongelma Neil Gaimanin kanssa
kuvat
mutta ehkä jonain päivänä onnistun tai sitten en onnistu
ja täällä ei näy koskaan taivasta
3 kommenttia:
Huomenta. :) Minäkin olen nyt aamulla lukenut Cixousta netistä. Etsin myös The laugh of the medusan netistä: http://www.jstor.org/view/00979740/sp040005/04x0248n/0. Vaikka sinulla se varmaan jo onkin paperiversiona. :)
Milloin meidän pitäisi nähdä? Muistaakohan kukaan tulla kokeilemaan draamoja tänään?
Tänään pitää vielä tehdä taittotyö valmiiksi. Olen juuri lähdössä juomatehtaalle.
Pitäisikö tavata esm. keskiviikkona vaikka illalla? Voisin sitä ennen lukea ainakin tuon esseen, hyvin, ja silloin voitaisiin tarkemmin miettiä mitä luetaan kumpikin?
Pamaa ainaski ajatteli muistavansa, tulla paikalle, kun sillä ei oikein muutakaan ja niin edelleen ja hauskaa kun näkee välillä ihmisiäkin.
Minusta se oli kauhean osuvasti sanottu, Hannenen, että kirjoitettu, ei rakennettu. Se osuu siihen
mitä minä ajattelen. Jotkut tekstit
muistuttavat vain niin kovasti arkkitehtuuria ettei siitä pääse irti.
On joku pitkänmallinen talo.
Sitten pakollinen dialoginpätkä.
Ei mennä ylitse siitä, ei ryöpytä mihinkään suuntaan.
Rgh
Viesit vain katoavat vaikka kuinka yritän kommentoida mutta siis
Riikkis
minulla on myös se artikkeli ja olen sitä kahlannut läpi
se ei ole niin nopeasti ja helposti luettu ja ymmärretty. minulla on keskiviikkona 18-19.30 sitä värivedostuskurssia ja klo 16 asti koulua.
en siis tiedä miten ehdimme silloin -
Minäkin ajattelin muistaakohan kukaan tänään ja ajattelin että meidän paikka on vähän huono draamailuun, mutta ei voi mitään.
minä en tiedä mitä laitan tekstipajaan!
Pama
tavoitit ajatukseni. täydellisesti.
ja sinun tekstisi ryöppyää. todellakin ja se on hienoa.
Lähetä kommentti