lauantaina, maaliskuuta 25, 2006

Valokuva

Tämä minä on seissyt koko päivän pimiössä
suuremmassa kun on aikaisemmin koskaan nähnyt
siellä oli monen monta konetta mutta vain kolme toimi ja se kolmas ei lopulta ollutkaan toiminut.
Tämä seisoi ja odotti vuoroaan
pisti paperia purkkiin
kieritteli
pesi purkkeja ja
leikkasi paperia
arvio onko se keltainen vai liian punainen
ja odotti että pääsisi tekemään kuvaa

jossa ystävä istuu puussa
se on hieno puu ja on kevät ilta
sellainen jo lämmin
kolme lasta kahlaa vedessä
ja ystävä ja minä kierrämme lauttasaarta
rantoja
ja ystävä kertoo oudoista miehistä ja miehestä joka ehkä on
ja minä näen ensimmäistä kertaa maan ja veden rajalla lokin pesän
siellä on poikaset
ja minä ehkä vähän säikähdän
että jos se emo tulee
koska minä kyllä tiedän että lokit ovat hyvin vihaisia kun niillä on pesä ja pienet
eivät päästä saareen tai saaresta pois
olen soutanut mökillä
ja lentävät niin että viistävät melkein päätä
ja melonut pojan kanssa
enkä tiedä pitivätkö ne lokit silmistämme
mutta joka tapauksessa
lauttasaaressa minä näin pesän eikä se emo tullut
ja kamerasta oli loppunut jo ajat sitten silloin filmi

ja tänään tämä oli erityinen
niin, sillä tavalla, ettei itsekään tiennyt että voi olla niin
että kertoo itsestään asioita nauraen toisille
joita ei voi vähempää kiinnostaa
ettei ollutkaan hiljaa

en minä tiennyt että minä voin olla se joka aloittaa keskustelun ja sanoo viimeisen sanan
oikean sanan
tai sitten väärän
mutta ei välitä

tai tiesin ehkä.
sillä kyllähän minä joskus
mutta ne eivät ole olleet samanlaisia
minulla oli tänään vapaus jota ei ole ennen ollut

olin elementissäni
olin pimiössä joka on minun paikkani

ja muistan kuinka ystäväni joskus sanoi että minusta tulisi hyvä valokuvaaja koska olen niin epäsosiaalinen.

mutta on silti erilaista olla pimeässä huoneessa toisten ihmisten kanssa
kuin että olisi yksin

ei se ollut yhtään sama
mutta paikka mikä paikka

ja nyt minä syön sellaista salaattia jossa on tulista oliiviöljyä!

ja illalla lähden juhliin
pitkästä aikaa
ikuisuudesta

ja kaikkialta pääsee aina pois
(paitsi pimiöstä jos joku juuri ottaa esille paperia)

ja huomenna tämä siivoaa
minä siivoan


ehkä

Ei kommentteja: