Joskus on päiviä kun vaan puhuu puhuu puhuu
ja voi olla päivä ettei saa sanotuksi mitään
tai ettei saa sanotuksi mitään mutta puhuu silti
minun pääni on ihan täynnä keskusteluja
minun pääni on pääni sisälläkin tänään pelkkiä keskusteluja
tuntuu että täytyy koko ajan soittaa jollekin
kävellessä ei voi vain katsoa taloja tai vesilätäkköjä tai kuolleita puita
ajatukset ova toisinaan liikaa
tänään ne eivät ahdista
vaikka niitä on ollut paljon ja hyvin raskaita
"Miten olla hyvä maailmassa, joka on paha"
ja muistin
kuinka yksi joulu joulupöydässä
minä sanoin mielipiteeni ajattelusta
siitä kuinka olisi helpompaa kun ei ajattelisi
tietenkin, tuohan on päivänselvää
mutta minun isäni suuttui vähän minulle
ja minut leimattiin taas niin äärimmäiseksi
ja muistan sen tunteen kun purin huulta ja tajusin etteivät nuo ymmärrä
että ne sanovat ymmärtävänsä mutta eivät ne
mutta tänään minua ei häiritse ajatteluni lainkaan
tänään minua ei haittaa myöskään se etten ajattele
jos en ajattele
että voin kirjoittaa tännekin ajattelematta sen tarkemmin sanamuotoja
ettei minun tarvitse olla tieteellinen
että voin olla rauhassa täysin niin naiivi kun vain haluan
mutta ei tämäkään päivä
onnistu tekemään minusta tyytyväistä
itseeni
minun levottomuuteni on kestämätöntä
ja se että otin tänään taas vastaan määrittelyjä itsestäni
nyökkäsin hymyilin myöntelin ja mumisin
ja kuitenkin
pahinta on se että mielessäni kauhistuin minusta sanottua
AI ETTÄ MINÄ OLENKIN TUOLLAINEN
NOINKO MINUSTA AJATELLAAN
MAHDUNKO MINÄ TUOHON
enkö minä hyväksy itseäni lainkaan sellaisena kuin olen
vai annanko minä itsestäni aivan erilaisen kuvan kuin olen
näkeekö minua kukaan niin kuin minä näen?
voiko nähdä?
ja plaah plaah plaah
tämän tytön identiteettikriisi on taas puheenaiheena
kuka tällaista jaksaa edes lukea
miten jaksan kirjoittaa?
ehkä minun pitäisi pitäytyä unien maailmassa
siellä sentään vallitsee jotakin mielenkiintoista
(vaikka juurihan sanoin että sallin itseni olla naiivi?)
tai ehkä pitäisi tosiaan lakata ajattelemasta
aukaisen päivän ajatelman Gripenbergin runokirjasta nyt:
" Tahdotko kaiuntapaisen. Ne asuvat piironginlaatikoissa silopintaisten
järvien rannoilla. Kyykisty sileimpään postimerkkiisi. Silloin löydät itsesi
järven vastarannalta."
4 kommenttia:
Minusta sinä puhuit juuri kaikesta kiinnostavasta.
Minulle tuli tänään vähän sellainen olo. että menee leipomoon töihin. tai vihannesmyyjäksi Espanjaan. ja kirjoittaa ja lukee.
että ei täällä ole oikeassa paikassa, missä elävistä olennoista tehdään symbolisia imperatiiveja
se että puhutaan metafyysisellä tai välineellisen ajattelun tasolla vain sen takia, että oltasiin väitteissä oikeassa, että argmentti olisi mahdollisimman aukoton
minusta siinä on jotain äärimmäisen vastenmielistä
Totta puhut
minäkin ajattelin ihan samaa.
en osaa muotoilla paremmin kuin sinä.
sillä sanoit jo kaiken oleellisen.
piste
leivotaan suklaakakkuja
juodaan joskus punaviiniä
ja luetaan näytelmiä
joista yhdessä on se tohtori
Niin ja tämä vielä sanoo: että ainakin hän jaksaa kyllä lukea. Tietää harvinaisen hyvin tunteen, että on olemassa kuva, joka on ulkoa aivan erilainen kuin mitä itse tietää olevansa.
Ehkäpä ihmiset eivät usein jaksa kaivautua kovin syvälle. Olen ajatellut, että sitä on vähän sellainen prismanmallinen, kaikki näkevät jonkin pinnan ja sisällön, niissä on jotakin samaa ja jotakin erilaista, mutta lopulta jää aina sellainen piste, mitä kukaan ei näe.
Ja se on.
Ehkä.
Minusta tulee isona museonvartija.
Kuljeskelen saleissa, eikä kukaan tiedä että olen olemassa. Paitsi jos jotain katoaa. Ehkä siellä voi olla rauhassa.
Tämäkin tahtoo museonvartiaksi
Lähetä kommentti