Tämä päivä oli alunalkaenkin väsyttävä
ja päätin etten enää ikinä VALVO
mutta vihdoin iltapäivällä menin ystäväni luokse syömään vispipuuroa
ja sitten leivoimme pannukakkua
ja katsoimme dokumenttisarjaa jossa mies vierailee erilaisten heimojen keskuudessa
tällä kertaa dokumentti keskittyi aika paljon vain siihen mieheen, eikä niinkään heimoon
mies kun kävi läpi rituaalin jossa hänen piti nauttia hyvin voimakasta hallusinoivaa huumetta
ja niin hän pääsi matkalle itseensä
miehen ruumis huusi koko ajan että ei ei ei
oksentamalla tekemällä mahdollisimman tukalan olon fyysisesti
mutta aina mies vain otti lisää puun juurta
ja lopulta hän näki näkynsä ja koki kokemuksensa
jotka olivat salaisia
ja niitä ei saanut kuvata
mutta sen verran mies kertoi että hän ikään kuin koki tekemänsä vääryydet niiden näkökulmasta joita oli satuttanut
mielenkiintoista sinänsä
ja varmasti kokemus oli eheyttävä ja muutti miehen elämää
olen aivan varma
mutta minulle minun ruumiini on myös tärkeä
en voi vaan päättää välittämättä koko kehostani
minusta sitä pitää kuunnella
koska kaikki minussa on yhteydessä toisiinsa
ja jos vartaloni tärisee puistatuksesta
ja vatsani ei suostu ottamaan vastaan sitä mitä minä syötän
eikä nieluni niele
ja lihakset jäykistyvät ja veltostuvat ja taistelevat vastaan
on minun harkittava päätöstäni uudelleen
kai siinä nyt jotain mätää on jos ruumis taistelee vastaan?
voiko henkisiä kokemuksia arvostaa niin paljon että vähät välittää fysiikastaan?
tai
onko ruumiista piittamattomuus edes joskus oikein?
vai kertooko meidän vartalomme totuuden?
mutta eilen en kunnellut mitään ruumista
juoksin vain tanssin vain nauroin vain
ja ystävän mielestä small talkkasin hyvin (hän sanoi olleensa kateellinen, MINULLE, minulle, joka en osaa ikinä sanoa kellekään mitään)
ja hävitin huulirasvan jonka olin juuri aikani pihtailtua ostanut
pahus
ja ruumiini kosti minulle sen tällä kaamealla päivällä
joka ei tahtonut millään käynnistyä
koska on mahdotonta liikkua jos vartalo ei liiku
on mahdotonta siirtää katsetta jos pää ei tahdo toimia
niin.
kuunnelkaamme siis kehoamme
niin saisimme joskus siivottuakin
(en siis todellakaan siivonnut tänään)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti