sunnuntai, helmikuuta 28, 2010

On aamupahoinvointia
ja unohtaa sitten kuitenkin koko kuumeenmittauksen
kun tyttö tulee ja juodaan kahvit ja istutaan sinisellä sohvalla
joka oli vielä vuosi sitten kävelytytön
ja on sanoja ja toisen silmät
sitä miettii miten kauniisti
ne silmät ovat siinä
ja miten hassua
kun tyttö sanoo että osat kääntyneet toisin päin
että sitä on jonain iltana
kun on ollut syksy ja vesisadetta ja jo pimeää
sitä on seisottu odottamassa oven avaamista
odottamassa ohjaajia
ja minä ensimmäistä kertaa, kaksi poikaa ja kaksi tyttöä, vai oliko kolmaskin tyttö alussa
ovat jo olleet aikaisemmin
ja he nauravat neljästään tai viidestään koko matkan
jotain sellaista josta minä en tiedä
salaisuuksia, salaisuuksia, minä ajattelen kun sataa vettä
ja sitten kuitenkin
siinä on tyttö
jolla on silmät
pyöreät ja minä ajattelen Christina Ricci
Christina Ricci siinä, pallopaidassa
puhumassa suomea
enkä saa silmiä irti silmistä
ja joku voisi ajatella että kun katsoo tyttöjä tuolla tavalla tykkää tytöistä
ehkä, mitä sen on väliä, mutta tahtoisi olla niin kovasti
ystävä
että tehdään harjoitus, jossa rakennetaan bändi
ole sä rumpali, tyttö sanoo mulle ja jakaa meille kaikille roolit
ja minä nielaisen ja katson maahan ja ajattelen että ole sä rumpali
ai että tällainen tyttö,
joka jakaa meille kaikille roolit
että juuri tälläinen,
joka tietää kaikkien paikan ja omansa että
en minä koskaan
minä en koskaan voisi jakaa toisille rooleja koska sinä olet sellainen sovit rumpaliksi

mutta sitten on pimeitä nuorisotaloja ja pikkukaupunkien bändejä soittamassa
tekosavua ja sen sellaista
kirskainen hyvätyinen,
pelasta, pelasta maailma
omenakauraa
valokuvia, vihreä samettitakki,
tyttö laulamassa lavalla punainen mekko päällä, valkoinen naama
sitä kuuntelee sieltä takaa ennen omaa vuoroa
että laulaa kauniisti, että tyttö
tuo tyttö, joka minun ystäväni, joka halaa esityksen jälkeen
rutistaa
aina rutistaa ja kasvot vastatusten
ja melkein käsikädessä Helsingin katuja esityksen jälkeen
josta me tykätään
vaikka toinen tyttö ei
ja me kävellään Suomenlinnan kallioilla ja puhutaan pitkätukkaisesta pojasta

ja nyt
me istutaan minun sinisellä sohvalla
enkä minä enää ajattele että voi, tuon tytön ystävä tahtoisin olla, tuon
koska olen
minä ajattelen että voi, tuon tytön ystävä minä olen,
minä olen
ja voin olla.

ja tietää että tämä tyttö lukee tämänkin. enkä minä siksi kirjoita tätä että luet. kirjoittaisin joka sanan ilmankin
että koskaan saisi tietää.

on hyvä.
on hyvä.

Ei kommentteja: