tyhjyys
että se on kivaa kun ei tiedä
toisaalta että se on jännittävää
ja kaikki on uutta ja mahdollista
mutta sitten
entä jos ei saakaan mitään
jos kaikki vaan katoaa
ympäriltä ja ulkoa ja sisältä
että jos minulla ei ole suomessa mitään mitään
missä minä olen siellä?
minulla ei mitään täälläkään.
mitään missään.
monimutkaisuuksien mutkat.
haluaisin varmuuksia ja silti en
haluan epävarmuuden mahdollisuuksineen
kun on epävarmuus on aina mahdollisuus
ja vaikka nukkuu enemmän kuin aikaisempina öinä
on väsyneempi
koska ei jaksakaan meditoida
minä
aina sellainen
että innostuu jostakin typerästä jutusta viisi sekunttia
ja sitten onkin tekemättömänä
ja näin unta Suomesta
näin unta kesätöistä ja niistä projekteista
ja minut oli heitetty niistä ulos ja oikeastaan kaikki projektit olivat kaatuneet
koska kellään ei ollut aikaa tehdä niitä
ja kaikki oli sellainen piiri jonka sisällä minä en enää ollut
eilen olisi ollut Ólöfin keikka mutta se oli sellainen polittiinen jossa jakkupukuiset keski-ikäiset vasemmistovihreät istuivat viinilasit kädessä ja me ei menty sisään
vaan mentiin siihen kahvilaan jossa minä vaihdoin muutama viikko sitten musiikkia ranskalaisen pojan kanssa ja jokainen ehkä teini-ikäinen joka tuli sisään oli kuin ne olisi juuri tipahtaneet sinne jostain avaruudesta ja se myyjäkin oli lasiensa takaa kuin lynchin elokuvasta
tai sitten jostain surrealistisesta kirjasta.
ja minä en halua lähteä täältä.
ja minä en halua jäädä tänne.
ja nyt on jo huhtikuu
ja minun ei pitänyt ajatella aikaa
mutta eilen aloin ajatella aikaa
koska sitä ei voi olla ajattelematta
ja sanne sanoi että nyt me kävelemme tätä katua ja meidän pitäisi nauttia
koska kohta me joudutaan sanomaan kaikelle tälle näkemiin
ja tajusin miten outoa sekin yhtäkkiä ettei mulla ole enää sannea
että se menee takaisin hollantiin ja minä menen takaisin suomeen
ja georg sanoi että hän lähtee saksaan jo kahdeskymmenestoinen huhtikuuta
ja toukokuussa me ei enää luultavasti nähdä
charlotta jo lähti
ja maija lähtee 15.5 samalla koneella kun mun perhe takaisin suomeen
milloin minä?
miksi tämä lähteminen tulee jo taas. vasta kun ehtii tottua. vasta kun ehtii tottua.
2 kommenttia:
Ei tule surua, jos ei ole tottunut ja kiintynyt. Ei samanlaista surua. Mutta eikö silti ole kaunista, että voi kiintyä? Että pystyy siihen? Vaikka se onkin sitä, että on palasina ja itkuna ja suikaleina, muistoina, joita koskaan ei saa enää niin
eikö siinä silti ole jotain
kaunista
on
on kaunista
tietysti
mutta
joskus sitä vaan tahtoisi
että jotkut asiat pysyisivätkin.
Lähetä kommentti