sataa
se alkaa kun auto on ajanut kukkulaa ylös ja kääntynyt jyrkästi oikealle niin
että yhdeksänkymppiä muuttuu viideksikympiksi
puristaa rattia
pissattaa
ja pyyhkimet sottaa koko ikkunan
auto takana koko matkan
aamut alkavat keväästä
minä kirjoitin silloin kun olin kuusitoista
ja kävelin
olen unohtanut nimen
pengerkatu ?
rappusia ylös
siihen kouluun, johon halusinkin.
mutta nyt vain väsymyksestä
siitä ettei haluaisi vielä nousta ei vielä
on eri asia kuudelta kuin yhdeksältä
ja yhtäkkiä
tuntuu kauhistuttavalta
kun lukee kaikki postit
niistä jotka odottavat suomessa
miten todellista
miten tekisi mieli kiertää maha kokoon
kokoon vain
eikä koskaan katsoa ylöspäin
että ajatuksissa
voi kävellä kirjastoon ja voi kuinka hymyilyttää nähdä
ihmiset
omansa
mutta sitten
täällä missä ei metsiä vaan sumu
johon voi
sumu kaikkien peltojen ja vuorien yllä
kauhistuttaa kateus
joka
ei täällä
mitenkään
koska ei ajatellut sitä mistä paitsi
kauhistuttaa kun taas muistaa
miten helppo on alkaa kadehtia
että sinulla tuollainen koti ja sinulla tuollainen työ ja sinulla sitä ja tätä ja minäkin ja minäkin ja minäkin
haluaisin
ja miksi te olette yhdessä ja minä en koskaan näe teitä ja kukaan ei rakasta minua ja äiti äiti milloin me ollaan perillä
niin
sitten tulee vauvaksi joka vain tahtoo sen tikkarin tai jäätelön tai mitä ikinä
täällä minä en tahdo mitään
i don't want anything.
minä sanon ja sade tulee teltan kattoon sade ja tuuli ja tulen lähemmäksi vaikka toinen nukkuu
myrsky vuorten välissä
mutta aamulla on aurinko
varjot vuorista aurinko siirtyy
sade
aurinko
sade
aurinko
tuuli tuuli aurinko sade
ja me maataan nurmella kun Solla soittaa kolmesti
ja kun hän tulee me halaamme nurmella ja Sollalla aurinkolasit koska
me sanomme good bye enkä minä osaa vastata islanniksi vaikka ymmärrän
ja huulipunaa, joka ei lähde vedellä, poskessa ja simpukka sydän sisällä ja kivi toiselta puolelta kaunis pilkullisessa paperissa
Solla, minun sólrún. auringonkirjain.
halata monta kertaa
niin monta kertaa näkemiin
mutta ei tunnu silti
ehkä kun on itse vielä kuukauden
ei osaa vielä kaivata
ei ymmärrä vielä ettei ehkä koskaan enää
ehkä vuosiin
ja sade ja sumu ja sade ja sumu
sillan kohdalla ei sanota hyvää elämää
halataan kerran
ei
suuta
miten erilaiseksi olikaan kuvitellut
että tuntuisi joltain
mutta yhtäkkiä
ei osaakaan kaivata
ei kaipaa
yhtäänyhtään
Jyväskylän pölyä, joka tuulessa kadut
ei yhtään sitä että pyörällä mäet
ja jokaisessa kulmassa joku tuttu jolle hymyillä ja hei ja hei ja hei
ei yhtään kaipaa sitä että pitäisi löytää koti
että pitäisi edes etsiä
laiska tänään
turistit nyrpein naamoin
ja tekisi mieli vain
lojua sohvalla odottamassa kun
toinen haluaa maksaa
kädestä kiinni katuja jotka ovat minun
tämä paikka ja tämä
minä voin sanoa naurattaa
katso mihin kävelet
ja minä niin kuin islantilaiset
ha ?
niin kuin suomalaiset häh?
jatkuvasti
eikä silti tunnu että kieli
että siinä olisi jokin ongelma
vaikka en keksikään kaikkia sanoja
fizzy fuzzy foggy
ja
mitään muuta
yhtäkkiä
yhtään mitään
karataan
ja nauraa nauraa nauraa
ei jaksa valittaa edes kun kuljetaan heinien läpi koska lentokenttä ei ollutkaan lentokenttä
ettei haittaa jos myöhästyy
eikä se että toinen lähtee viiden päivän päästä norjaan
ja sitten on koko syksyn maissa joihin ei itse pääse koska on koulu koska on harmaat lämmitetyt kadut ja työpaikat ja ihmiset ja löydettävä koti
että täytyy palata
koska
yhtäkkiä
voi tietää.
tietää vaan.
nyt kyllä otan kahvin.
3 kommenttia:
ymmärrän kyllä, miten hyvältä tuntuu olla haluamatta mitään ja että voi vain olla ilman muiden vaatimuksia ja odotuksia.
minä uskon, että jyväskylässäkin se on mahdollista, jos on kauhean tarkka. jos asuu kauempana ja metsän keskellä. koska tilaa siellä on vaikea ottaa. se paikka on niin pieni ja vaikka rakastaa kaikkia ystäviä, on pakko olla välillä yksinkin, ihan yksin.
voi, minä en ole ikinä aloittanut tuollaista koulua, haaveiden koulua. kuulostaa ihanalta kokemukselta.
mutta olen kyllä innokas opiskelemaan tänä vuonna. vuoden tauko niin minä puhkun intoa ja haluan olla kaikissa mahdollisissa hankkeissa mukana.
mietin, että kun teen sellaisen sanataideohjaussuunnitelman, kun haen rapinaan, että oisitko voinut lukea sen, että onko se mahdoton. sinulla on kuitenkin oikeasti ammattitaitoa alalta. ei kyllä tarvitse jos et halua, jos haluat vain lomaa ja irti jyväskylästä. kyllä minä siitä itsekin selviän.
pitää osata sanoa myös ei.
halauksia ja suukkoja!
mun pitää nyt sanoa ei koska olen myös ehkä jäävi lukemaan sitä.
Kun me hallituksen jäsenet kuitenkin valitaan teidät uudet...
voi. mä oon niin kade siitä teidän kämpästä ! Enkä halua olla kateellinen, haluan olla vain iloinen ja onnellinen teidän puolesta.
mua pelottaa jyväskylä kun ei ole kotia. tiedätkö. niin helppo olla ajattelematta mitään kun ei ole edes paikkaa.
mutta mulla on tavoite
valmistua ensi kesänä :)
ha ha haa, sanon itselleni ma.
oho! tää on nyt tätä, että kaverit on kaikissa valitsemislautakunnissa. iik! kulttuuriala. :D
unohda, että edes kerroin hakevani! tosin voithan sä jäävätä itsesi kokouksessa tuttujen kohdalla.
meidän koti on meistä ihana, mutta kysyttiin minulta jo, että asutaanko me kangaslammen ghetossa. :) kaipa se on niin, että ihminen tekee haluamastaan kodista itselleen ja ystävilleen ihanan. omanlaisen.
kyllä sinäkin varmasti löydät kivan kodin, ja sitten kun siellä on valokuvat seinällä, ja kirjat hyllyillä niin tuntuu jo paljon enemmän, että voisi jäädä.
mutta ymmärrän, että etsiminen on rankkaa, pelottaa ettei saa mitään, tai että pitää ottaa joku huono.
se helpottaa yleensä vasta kun saa kodin.
rohkeutta! voi hyvin ja huolehdi itsestäsi!
R
Lähetä kommentti