aamu läpi kaupungin
jonka asfaltti on märkä
mutta kaunein alue Reykjavikissa
omakotitalojen pihojen välit
ikkunoissa valoja ja verhoja

ja powerpoint huomiseksi tehty
tosin se on taas jälleen mac
joten takuita siitä että se toimisi

ja silmät on väsyneet
ja mustat
kun yöllä ei jaksa pestä ripsiväriä pois

espanjalainen tai katalonialainen
tai mistä ikinä onkaan miten ikinä se sanotaankaan
osaa suomen kielisiä lauseita
ja tangoa
minä en suostu tanssimaan
mutta Sanne tanssii.

ja sitten me kävellään kun alkaa sataa ja vedän hupun päähän
ja toiset tanssivat swingiä kaksikymmentä kolmekymmentäluku
kadullakin vielä

enkä vielä kirjoita mitä viikkolistasta puuttuu.
en välitä.
vaan syön melkein koko black&green suklaalevyllisen matkalla kotiin
niiden harmaiden omakotitalojen välissä.
joka kerta uusi reitti
ja Sanne sanoo että jo siitä on onnellinen
että kuljetan hänet läpi Reykjavikin josta huomaa pitävänsä.

what is wrong with us?
me kysymme

mutta nyt on jo viides huhtikuuta
kuukauden päästä tulevat vanhempani
kuukauden ja silloin minä pakkaan tavarat heidän laukkuihinsa

kertokaa minulle missä on aika
joka menee viikkoina ohi
missä missä
miten voi olla
miten voi olla mahdollista
että kolme kuukautta sitten oli niin sateista ja sumuista ettei nähnyt vuoria
Reykjavikin ympärillä
että Esjaa
ei ollut olemassa
ja eilen
niin teräväpiirteiset niin auringossa ja vihreää mustassa
ja tänään ohut sumukerros niin että muisti ensimmäisen sunnuntain

kävellä katuja ensimmäistä kertaa
löytää tie merelle ensimmäistä kertaa
ensimmäinen valokuva
ensimmäinen kahvila
kaakao keltaisessa kahvilassa
jossa myöhemmin jokaikinen viikko
joogaa ja miten Sanne ja Vincentkin samaan kahvilaan
samana päivänä
kun pysähdytään kadulla
hei kuka sinä olet mitä sinä teet missä asut saanko puhelinnumeron
ja nyt
tämä tyttö nojaa päätään olkapäälleni kun matkustamme
minibussissa vuorien ohi
meren ohi laavapeltojen ohi
ja kuumassa altaassa me laulamme
babalam kevalam
ja voimme puhua niin
että hän hollantia ja minä suomea
eikä kumpikaan ymmärrä mitään siitä mitä toinen sanoo
mutta silti tarkoitamme samaa

ja miten käy sitten
kuukauden päästä
tai kahden

kun kävelen yhtäkkiä taas niitä katuja
joita olen kävellyt käsikädessä
pojan kanssa
jonka kanssa
miten käy sitten miten käy sitten
kun kaikki tämä jää tänne

älä mieti lähtöä
nyt
älä mieti sitä nyt
koska olet vielä täällä

se hullu tunne
että on täällä
mutta tietää
että on täällä ja tässä vain hetken
että tämä kaikki
tämä kaikki joka alkaa olla arki ja elämä ja minä
lopulta kuitenkin vain väliaikainen
se kokemus sieltä jostain maasta jonka voi merkitä johonkin paperiin
ja ehkä myöhemmin tulee se sama tunne
kuin helsingin kaduilla
että täällä minä asuin
kun kävelee uudestaan
vuosien päästä
että nämä kadut minun silloin joskus
minun minun

huokaus.