sunnuntaina, joulukuuta 07, 2008

olen jäänyt koukkuun
ylen elävään arkistoon
ja youtubeen
voi, telkkarittoman paratiisi
lomaa, ah, lomaa. ihanaa rentoutusta! olen vaan koko viikonlopun katsellut pätkiä mormooneista, huumekeskustelun 60-luvulta, koirakeskustelun, alfred j kwakeja, tohtori sykeröä, björkin ja sigur rosin ilmaiskonserttia islannista, ruokolahden leijonan uutisointia, ensikodista 40-luvulta, bodomjärven tapauksen uutisointia ja ties mitä

mukavasti mennyt pari päivää. niin, kun eihän minulla mitään tekemistä...

huomenna minulla on pankista aika aamulla. luottokortti ja vakuutus. voi miten aikuista.
eniten kaipaan lihasta makkaraa tai nakkeja. tänään tehtiin pyttipannua ja laitettiin nakkoja. mutta voi. kuinka olisikaan ihana ottaa kylmä nakki jääkaapista, tai pala lenkkiä.
yksi työkaveri kysyi että miksi en syö, jos kerta tekee mieli.
niin.
miksi en luopuii periaatteista vain pienen mieliteon vuoksi? miksi en eläisi niin kuin olisi hauskinta ja helpointa? miksi rasittaa itseä turhilla periaatteilla, velvoitteilla ja kurinalaisuudella? miksen samantien marssi henkkamaukalle ja osta kaikkia uusia vaatteita, miksen samantien varaa lentoja reykjakvikiin ja takas ja vaikka uudemmankin kerran, välissä vois käydä vaikka intiassa. miksi en hanki omaa autoa, vaihda alaa ja koulutusta jollekin hyvin tuottavalle. miks en päättäskin että mennään huomenna mäkkäriin syömään? ja miks ihmeessä mä en heitä niitä ällöttäviä mädäntyneitä omppuja vaan kaatopaikalle samaan paikkaan kun likaset lasi-ja maitopurkitkin, kun ei niitä jaksais pestä? niin, ja miksen vaikka heittäs astioitakin pois, kun ei jaksa tiskata!

kai se on tiedostavan ihmisen ainainen propleema. että toisena päivänä vaan rasittaa kaikki se mitä yrittää tehdä tämän pallon hyväksi. ja kun tajuaa sen turhuuden, kun se on niin pientä ja mitätöntä koko maailman mittakaavassa. niin. tottahan se on, että aikamoista viherpiipertämistä tämä roskien lajittelu täällä meillä suomikodossa on jos missään muualla ei niin tehdä. tai jonkun vegeaterian nyhrääminen.
toisaalta sitä yrittää aina puolustella toimintaansa, että hei, jos kaikki tekis...

mutta kun kaikki ei tee. oli sitten kriittistä massaa tai ei. kaikki ei jokatapauksessakaan tule koskaan tekemään mitään ennen kuin on ihan pakko. ja sitten kun on ihan pakko ei ole enää näin paljon pelastettavaa kun nyt. sitten ei ehkä enää huvitakaan pelastaa. ei ainakaan ihmistä.

tulipas negatiivista.

oikeasti olo ei ole yhtään negatiivinen. pikemminkin huvittunut. huvittunut joulukinkkuvuorista kaupoissa. huvittunut jyväskylän lämmitetyistä loskakaduista. huvittunut tulevista jyväskylän kaupunginjohtajan uudenvuodenpuheista jotka ovat aina varmasti samanlaisia. huvittunut linnanjuhlahumusta. huvittunut omasta nettiaddiktiostani ja naiivista metsäntyttöihanteestani.

4 kommenttia:

Putti kirjoitti...

Voi himppu! Miten satuitkin mainitsemaan Alfred J Kwakin? Juuri ajattelin, että kaipaan sitä piirrettyä, koska sen avulla voi matkustaa ajassa taaksepäin, takaisin lapsuuteen. Menen heti etsimään! Halleluja youtube!

Unnaaarna kirjoitti...

Ja mieti sitä tunnaria! Mun oli pakko googlettaa että mitä siinä oikein sanotaan sitä "tulen kohta poiskin" ennen. ilmeisesti "hieman malttakaa" ainakin jos keskustelupalsta 24 on luottamista.
Mutta voi.

Jännintä on se, että oikeasti, ei mikään ihme että tän ajan lapset ei jaksa katsoa mitään Pellehermanneja, kun mäkin meinasin nukahtaa Histamiiniin, joka kuitenkin kesti jotain kymmenen minuuttia siinä pätkässä... tämä aika se varmaan on, joka on visuaalisesti niin nopea. Rytmi. Jokin.

Putti kirjoitti...

Mä luulin, että se laulaa "hiukan montakaan". Tai siis tiesin, että ei se niin sano, mutta siltä se kuulostaa. Toisaalta, tajusin kasiluokalla, että "hei jumankauta, se pikkukakkosen alussa oleva kiemura, niin tiiättekste, se on KAKKONEN!"

Anonyymi kirjoitti...

"ja miksen vaikka heittäs astioitakin pois, kun ei jaksa tiskata!"

nauratti. oot ihana hanne. sun pitää tehdä joku komedia ihmisestä. kun osaat noin viattomasti osoittaa just oikeaan kohtaan.

tuli vähän mieleen roy andersson, että sen elokuvassa vois olla kohtaus, missä ihmiset käyttäytyy noin kun kuvasit. lopulta sitten lentää astiatkin kaatopaikalle.

t.r