keskiviikkona, elokuuta 29, 2007

yöt jatkuu

Ei se ollut tämäkään yö rauhallinen.

Suuri laakea kenttä oli täynnä verisiä silvottuja ihmisruumiita, joita poliisit ja ambulansssimiehet raahailivat, kasailivat ja etsivät. Aina välillä joku huusi, taas löytyi yksi! Minä katselin, kun yksi tuttu ärsyttävä mies kaivoi kuoppaa ja poimi kuopasta verisisiä sikiöitä. Hän otti kuopasta kolmannen ja sanoi että niiden on täytynyt olla kolmoset. Kolmannen jälkeen tuli vielä neljäs, mutta en katsellut enää sen pidempää.

Ystäväni oli muuttamassa toisen ystäväni entisen poikaystävän kanssa yhteen ja heillä oli upea suuri koti. Avasin heidän parvekkeensa oven ja parveke oli valtava. Minua huimasi hieman siellä, koska parvekkeella ei ollut kaiteita. Kun tulin parvekkeelle uudelleen se oli täynnä ihmisiä ja siellä oli myös kaide, kaide oli kuitenkin irrotettava naru ja se irtosi ja lopulta naru kiertyi kaulani ylle ja alkoi kiskoa minua mukaansa. Ihmiset vain riuhtoivat narua, juoksivat ja ilakoivat ja minä raahauduin naru kaulassani niiden mukana ja yritin löysätä sitä etten tukehtuisi. Lopulta ihmisjoukko pysähtyi, sain narun pois kaulastani ja päivittelin tapahtunutta ventovieraalle naiselle ja poikaystävälleni. Meidän joukkoomme ilmestyi pelottavan näköinen nuori mies joka sitoi narun poikaystäväni kaulaan kuristaakseen tämän. Ihmettelin, mutta ajattelin että he ovat kavereita ja se on joku tyhmä pila. Sanoin kuitenkin, että älä viitsi kuristaa ihmisiä ja aloin irrottaa narua pojan kaulasta. Mies ei kuitenkaan luovuttanut helposti vaan alkoi ilkkua minulle siitä mitä minulle oli juuri aikaisemmin tapahtunut narun kanssa ja miten olin näyttänyt kauhistuneelta. Sanoin ettei hänen silti tarvitse sitoa kenenkän kaulaan naruja. Ja hän syytti minua jankuttajaksi. Lopulta ulkopuolisten avulla saimme miehen poistumaan ja poikaystäväni vapaaksi. Lähdimme pois ja olimme järkyttyneitä. Pysähdyimme thaimaalaisen kaupan eteen ihastelemaan suuria vartaita ja omenachutneyta kun thailainen nainen tuli eteemme kassan takaa ja osoitti meitä aseella. Hän otti meidät panttivangeiksi. Minä aloin tässä vaiheessa kuitenkin vähän heräillä ja sain unen siirtymään niin, että olimme kumpikin päässeet pakoon ja minä piilottelin yhden toisen kaupan takahuoneessa, jonne thailainen oli tullut minua etsimään. Tiesin että poliisit oli soitettu.
Poliisit tulittivat konekivääreillä (?) thaikauppaa vaikka ihmisiä käveli siitä ohi ja kaikkialla. Kukaan ei ollut moksiskaan, vaikka rakennukset menivät rikki ja ihmiset kaatuivat verisinä maahan.


eilen uppouduin koko päiväksi kirjoittamisen ihmeelliseen maailmaan.
olin illalla niin poikki ja ahdistunut että tajusin etten oikeasti voi kirjoittaa niin montaa tuntia.
että aivotyöskentelykin on raskasta. ja tietyllä tavalla fiktiivisessä tekstissä saattaa mennä jonnekin niin syvälle, että siitä palautuminen kestää
ainakin minulla, vielä
asiaa ei helpottanut se, että fiktion lisäksi kirjoitin esseetä ja suunnittelin toista esseetä toisen tilalle. tein siis tavallaan kolmea kirjoitustyötä kerralla ja
ihan totta
en enää koskaan halua sellaista.
haluan keskittyä pari tuntia päivässä maksimissaan omaan maailmaani
ja pari tuntia maksimissaan muuhun kirjoittamiseen
mieluiten ei samana päivänä kumpaakin
(joka on kyllä aika mahdotonta kun yrittää kirjoittaa omaa ja opiskella samaan aikaan)

mutta syksy on
syksy on ja se tuntuu hyvältä. muut ehkä vielä odottavat aurinkoa mutta voi kuinka minä nautin tästä sateesta ja huojuvista puista!

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kateellisuus on minussa kun luen unistasi. Todella elävä ja mielenkiintoinen maailma. Näenhän minäkin välillä mielenkiintoisia unia, mutta en ole muistanut mitään kiinnostavaa pitkään aikaan.

Itse teen työtä korkeintaan kahden liuskan verran päivässä. Tosin en tee aivan omaa juttua vaan sitä yhteistä näytelmää Riikan kanssa, aivan oman parissa pystyy välillä työskentelemään pidempäänkin kuin parin liuskan verran. Kahdessa viikossa saa kirjoitettua 24 liuskaa jos ei pidä vapaapäiviä. Jos ei kirjoita viikonloppuisin kolmessa viikossa pystyy kirjoittamaan 36 liuskan pienoisnäytelmän.

Kärsivällisyys on hyvä minun tapauksessani, koska aikaa kuluu paljon myös työn järjestelyyn. Olen huomannut, että minulle paras keino on tehdä kirjoittamisesta mahdollisimman hankalaa, niin alan itse arvostaa sitä. Täällä pyöräilein kirjastoon tekemään työtä seitsemän kilometria kannettava pyöräntakana. Sitä osaa olla huvittava olento. Ennen kuin voi lähteä pitää tietysti käydä suihkussa ja pukea säälliset vaatteet. Kirjoittamisen välissä tai jälkeen käyn paikallisessa kebabissa kahvilla. Itse kirjoittamiseen liittyvästä rutiinistani voisi tehdä huvinäytelmän.

Kärsivällisyyttä minulle, työn iloa sinulle. :)

T: Riks

Anonyymi kirjoitti...

minä olen juuri se joka haikailee aurinkoa!
missä ovat kaikki hyvät sukkahousut,
lämpimät paidat,
missä kaikki kietoutuminen?
olen hukannut ne niin, että
tekisi mieli hajottaa paikat aamulla, kun yritän varustautua tähän säähän, syksyyn

siksi pitäisi olla HELLE
pirskahtava purskahtava helle
vaatteet ratki ja rikki
tuuli läpi
suloinen tuuli
ei tämmönen vinkuna!

Anonyymi kirjoitti...

minun piti kommentoida lyhyesti, mutta ei siitä sitten: http://neliapina.livejournal.com/341821.html

-v

Unnaaarna kirjoitti...

kärsivällisyyttä.
niin. minulla on alkanut kulua aikaa tosi paljon tekstini lukemiseen. olen nyt sellaisessa vaiheessa että tekstin tekeminen on suureksi osaksi tekstin lukemista. ja aikaa siihen uppoaa! mutta niin kuin harri joskus opistolla sanoikin, että pitää lukea myös omaa tekstiään, että ellei jaksa itse lukea tekstiään niin turha kuvitella että kukaan muukaan
niin se on varmasti ihan totta
ja on hyödyllistä tuntea oma teksti
olen huomannut
että pitää tuntea ja tietää se kaikkialta, kaikki sen heikot kohdat, kaikki, mitä joku saattaa huomata ja vaikka ei
niin ainakin itse
tietää mitä on kirjoittanut

ennen ajattelin ettei sen niin väliä

kunhan vain kirjoittaa ja olkoon

nyt olen pistänyt tätisilmälasit päälle ja alkanut oksentaa tekstini päälle.
ehkä sekään ei ole

mutta miten oman tekstin voisi nähdä niin kuin toisten tekstit?

ps. minä kyllä tykkään kietoutua, ja ihan hirveää! mutta oikeastaan olen kaivannutkin paksuja sukkahousuja!

Anonyymi kirjoitti...

"mutta niin kuin harri joskus opistolla sanoikin, että pitää lukea myös omaa tekstiään, että ellei jaksa itse lukea tekstiään niin turha kuvitella että kukaan muukaan"

Harrilla oli kyllä aina hyviä heittoja. :) Ootko aatellut mennä opistolle viikonloppukurssille? Puhun siis niistä kursseista joista Risto lähetti mailia.

Minä luen jatkuvasti kanssa tekstiä, mutta nyt olen oppinut että mitään suuria muutoksia ei tehdä ennen kuin tekstikokonaisuus on valmis. Toivottavasti muistan tämän oppimani vielä senkin jälkeen kun kirjoitan sen tänne. Sitä osaa hyvin typerästi unohtaa kaiken oppimansa.

Aloin eilen miettiä sitä, että proosaa ja draamaa kirjoittaessa tekstin lopullinen pituus jo vaatii sitä, että kirjoittaa enemmän ja useammin. Ihan käytännössä aikaa menee vähemmän liuskan mittaisen runon kirjoittamiseen. Samassa ajassa on mahdotonta kirjoittaa pienoisnäytelmää. Ehkäpä tämä selittää osaltaan esim. meidän ja Villen toimintatapojen eroja. Ville voi kirjoittaa harvemmin koska lopullinen tekstimäärä joka Villen kokoelmaan päätyy on luultavasti yhden valmiin kuunnelma- tai draamakäsikirjoituksen mittainen.

Tottakai hyvän runon kirjoittamiseen voi mennä aivan sama aika kuin hyvän draamakäsikirjoituksen kirjoittamiseen, ei se lopullinen tekstimäärä mittaa tekstin arvoa sinäänsä. Ihan käytännöllisesti katsoen uskon kuitenkin, että prosaistit ja draamakirjailijat viettävät enemmän aikaa tietokoneen äärellä tekstiä konkreettisesti naputtaen kuin runoilijat.

Riks

Unnaaarna kirjoitti...

olen kyllä samaa mieltä tuosta. siis ajasta lyriikasta proosasta ja draamasta.

en oikein tiedä niistä kursseista. kun ne ei vaikuttaneet niin hirmu hyödyllisiltä. tai kun no. taija tuomisen alkeet. hei, alkeet! en sano ettei siitä olisi hyöytyä, mutta sanonpahan kuitenkin.
olavi jaman lyriikka, olavi! hei olavi jama! olisihan sitä herraa hauska mennä tervehtimään :) mutta...
ja kuunnelmapaja, se on just sama sisällöltään kun mikä oli silloin kun me oltiin opistolla.
ja sketsit, ei kiitos.
ja kun pitäis maksaa niistä kursseista 80 euroa, niin luulen etten mene.
kun tuntuu ettei ne tarjoa mitään uutta. vaikka olisihan se kivaa. päästä jonnekin.

ja minulla tavallaan on jo tekstikokonaisuus valmis. jota luen ja muokkaan. se on vain niin tuskaisaa. tuskaisaa huomata miten hirveää se on! haluaisi että olisi hyvä. ja sitten jos on joku hyvä kohta niin tulee iloiseksi mutta kun kokonaisuus ei kuitenkaan... huokaus.

nauti muuten hauhosta :)

Anonyymi kirjoitti...

Minä kiinnitin kanssa huomiota siihen, että kaikki kurssit olivat alkeiskursseja. Pitäisi ehkä kysyä Ristolta tarjotaanko meille myös jossain vaiheessa jatkokursseja. Toivottavasti.

Minä ajattelin että kuunnelmapajaan voisi mennä ihan sen takia että huomaisi onko sen opettaja hyvä. Haluaisin löytää jonkun hyvän kirjoittamisen opettajan. Olen kirjoittanut kesällä yhden kuunnelman ja tällä hetkellä teen toista. Niiden kirjoittaminen tuntuu varsin luontevalta, mutta olisi toki hienoa saada hyvän opettajan kommentteja omista teksteistä.

Toisaalta on myös yhtä mahdollista, että pajan vetäjä ei sovi ollenkaan minulle opettajaksi ja reissusta ei sinäänsä ole paljoakaan hyötyä.

Pitää vielä miettiä, tällä hetkellä kyllä ajattelin osallistua tuohon kuunnelmapajaan.

Silti kaikkein tärkeintä tällä hetkellä olisi kirjoittaa. Opettaja ei tee sitä minun puolestani eikä voi juurikaan auttaa ellen saa tekstiä ja kokonaisuuksia aikaiseksi. Siksi Hauhollekkin vaikka se, että todella kirjoitan Hauholla paljon ei ole ollenkaan varmaa.

Mutta kiitos toivotuksista, mukavaa syksyistä Jyväskylää sinulle. Jos teille kerrotaan jotain älyttömän tähdellistä kahden ensimmäisen kouluviikon aikana minulle saa levittää sanaa. :)

Millainen tekstikokonaisuus sinulla on muuten valmiina?


Riks

Unnaaarna kirjoitti...

en mielelläni vielä oikein puhu siitä tekstistäni kauheasti
että mikä se on
kun se on kuitenkin kesken
mutta se on proosaa.

niin. sä et sitten ollut siellä kuunnelmapajalla opistoaikana? sitä vetää se ari kallio (johon siis rakastuin!), tosi hyvä kyllä.
on radioteatterin toimituspäällikkö, kai. mutta niin.
minä siis kävin jo sen kurssin silloin.

ja minua vähän pelottaa mennä kouluun kun sinäkään et ole!
iik

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä minä olin siellä kurssilla, mutta kävin samaan aikaan sitä dokumenttielokuvakurssia ja jäi aika etäinen kuva siitä Ari Kalliosta. Lisäksi nykyään kirjoittaa aika eri tavalla kuin silloin ja erilainen opettajakin voi olla hyvä kuin silloin. Siksi olisi hyvä katsastaa asia uudelleen.

Joo tekstistä ei ole oikein hyvä puhua ennenkuin se on valmis. Minulla on ainakin itsellä sellainen tuntu. Hyvä kuitenkin, että olet saanut ilmeisesti aika laajan kokonaisuuden valmiiksi!

No tuskin siellä koulussa on hirveästi muita kuin sinä ja Johannes. Heh. Vai onkohan jo uusiakin alkanut ilmoittautua kursseille!

Riks