tiistaina, maaliskuuta 28, 2006

minä haluaisin


minä haluaisin
olla.

minä kuuntelen
musiikkia.
mum
ja se aksenttiviiva

Green Grass Of Tunnel
"
Down from the ceiling
Drips great noise

It drips on my head through a hole in the roof

Behind these two hills here
There's a pool
And when i'm swimming in
Through a tunnel
I shut my eyes

Inside the cabin
I make sounds
In through the tubes i send this noise

Behind these two hills here
Fall asleep

And when i float in
Green grass of tunnel
It flows back

Down from the ceiling
Drips great noise

It drips on my head through a hole in the roof

Behind these two hills here
There's a pool

And when i'm swimming in
Through a tunnel
I shut my eyes "

Rakastan tätä laulua.
Ja tulee tunne

minusta musiikki on kaikista voimakkain
joka aiheuttaa tunteen
se menee suoraan
ei tarvitse mitään välittäjää
ei tarvitse ajatella yhtään vaan ääni
ja siinä on kaikki
tulee minuun

olisipa minulla ääni
olisipa saari
olisipa meri ja valaat
olisipa kevät
eikä koko ajan lumisade
olisi käsi ja selkä ja metsä
olisi puut
minun koivuni jotka ovat kuusia ja mänty
ja ne kaikki pihlajat ja tammi joka ei koskaan kasva
vaahtera jonka oksissa heiluu edelleen sininen muovipussi

ja haluan pois akateemisesta maailmasta
haluan pois yliopistosta
tänään sen tajusin

en jaksa taistella enää oman näkemykseni puolesta
en jaksa taistella sivistyssanoja vastaan

miksi taistelisin?

tämä on sellainen maailma että tänne kuuluu pitkät lauseet
ja ihmiset joita en ymmärrä
en tahdo ymmärtää

jos minä en kuulu niin minun on mentävä pois

minne menisin?

kuuhun?
ei siellä ole vettä

eikä minulla ole edes pienenpientä mökkiä
eikä kanelikeksejä

on vaan jogurtti cashew pähkinöitä
ja ruoka jota en ole vielä laittanut

on vain loputtomasti sanoja
joita pelkään
antaa

on postikortti jota en ole vieläkään lähettänyt

on pöytä täynnä tavaraa
ja kännykkäkotelo jota en voi ikinä käyttää koska puhelimeni on siihen liian suuri

on hienoja astioita joita sukulaiset minulle ostavat

on poika josta en ikinä luovu

on tämä musiikki
joka ei ole minun
joka on ihmisten joita en koskaan ole nähnyt
muuta kuin äsken kuvissa
ja silti laulu tulee tänne
minuun

voiko minun sanoilleni käydä joskus niin?
voiko joku kuulla
niin ettei tiedä kuka minä olen?

ja tänään tapaan larsin
tapaan hänet valkokankaalta jonne menemme ajoissa suurin joukoin
ja ainakin kaksi meistä on innoissaan
ja jos tapaisin hänet oikeasti
hän joisi kahvia, mustana, minä teetä pienenpienestä mukista
enkä tasan uskaltaisi katsoa silmiin
olisin kutistunut kutistunut

ja tällä hetkellä minä jännitän
ymmärretäänkö minua kun annan

"The wind plays flute
Through the cellar door
And on my window sill
Plays a sad old song
I hope tonight
You will touch my hair
And draw ghosts on my back"
- Múm -

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Niin se on, akateeminen maailma, ulkopuolella täynnä käsitteitä ja käsitteitä niille. Vähän niin kuin meluisat henkilöt käytävässä, julistavat että nimistä ja merkeistä pitää löytää perille. Mutta että ei ole perille, se on liian toiveikasta. Ja olen miettinyt, että ehkä sinne voi tehdä oman maailmansa sisäpuolelle, tiivistää reunat terävillä sanoilla joitten "oikeaa" merkitystä kukaan ei muista, minä aion sanoa plioseeni hibikus sanidiini torakotomia somatostatiini! vihaisella äänellä kun joku alkaa puhua.
Ja sisällä istua sinisessä kylpyammeessani salaa.

Unnaaarna kirjoitti...

Olet ihana. Kerrassaan.