lauantaina, toukokuuta 09, 2009

huomenna on äitienpäivä
ja tänään minusta ja islanninäidistä ja ammasta* otettiin kuva
ja äitini seisoi kauempana

miten hassulta se tuntuu
että Solla halaa ja suutelee minua
joka kerta kun tapaamme
pitää kunnolla kiinni
katsoo silmiin ja kysyy ja että voin olla niin lähellä
ja minun oma äitini
hän jonka sisästä olen tullut
seisoo etäällä ja sanoo että pärjäämme ilman sinuakin
ja kun silmäni loistavat sammalmekosta tai tanssimisesta tai rakkaudesta tai merestä
äiti
ei huomaa mitään
katsotaanko mitä tuolla kaupassa on
haluatko että ostan sen sinulle

eikä se ole sitä ettäkö olisin kiittämätön (varmasti sitäkin, hemmoteltu kakara)
me emme vain kuulu samaan todellisuuteen
me emme jaa sitä
eikä vain se ettemme jaa
vaan ettei äitini kykene siihen - joko hän ei halua tai hänellä ei vain ole sellaista tunneälyä että pystyisi lähentymään, syventymään toisiin ihmisiin
isäni valittaa aina ihan samaa
kukaan ei tunne häntä -minä sanon äiti.

juuri oikeastaan siitä syystä tein äitien kirjan muutama vuosi sitten
johon halusin äitieni kirjoittavan
mummi aloitti
ja kirjoitti niin ihanasti, rehellisesti, todellisesti. ihan tavallisia asioita, mutta hänen omiaan. itsestään.
äiti ei ole vieläkään kyennyt kirjoittamaan, koska en ole tehnyt kysymyksiä
hän ei osaa kirjoittaa itsestään, ei mitään, ellei häneltä kysytä
hän ei osaa kertoa ellei kysytä suoraan
hän ei osaa kysyä suoraan, pitää kertoa
hiljaisuus puhelimessa
minä katson ikkunasta mummini puutarhaan omenapuiden yli ja äiti sanoo heippa sitten
hetken päästä tulee tekstiviesti että oletko suuttunut.

Marian taulut olivat ihmeellisiä. Kauniita ja herkkiä. Voimakkaita. Liikkuvia ja värit. maalattu luonnonväreillä.
Jos olisi rahaa vähääkään enemmän ja oma koti ostaisin taulun. Haluaisin ostaa taulun äidille. Mutta hinnat 200 000 kruunua joka on tämän kurssin mukaan 1190 e. Tili olisi sen jälkeen typötyhjä. Jos siellä edes tällä hetkellä on tuota summaa. Enkä yhtään tarkoita, että hinta olisi liikaa niistä maalauksista, ajattelen että itseasiassa liian vähän. Minä vain olen köyhä.
Toisinaan sen huomaa. (voisin kyllä säästää kahden kuukauden kesän palkan ja ostaa taulun sillä...)

On niin hyvä olla täällä
olemme puhuneet Sannen kanssa paljon
miten täällä on hyvä jokaisella tasolla

ja miten pelottaa Suomi
että entä jos siellä katoaa
kaikki se hyvä mitä on saanut itseensä täällä
että miten sen voisi säilyttää.



*amma = isoäiti

2 kommenttia:

Puuvis kirjoitti...

Ei se ole välttämättä paikasta kiinni. Hyvä olo. Jos on sisällä, itsessään. Se liikkuu mukana. Kulkee kulkee. Se on sitten rytmissä, sinussa, siinä miten olet. Älä pelkää, sinä. En usko, että menetät, koska se on sanoissasi, kaikessa.

Anonyymi kirjoitti...

Minä ajattelin tosi paljon noin Ruotsissa. Että jos kaikki alkanut hyvä sitten katoaa. Ja loppujen lopuksi, kyllä se mikä oli alkamassa meni pois. Koska minä olisin tarvinnut sen perspektiivin, että olisin voinut olla siihen suuntaan kallellani. Sen Ruotsin perspektiivin. Vieläkin minä yhtäkkiä muistan sen perspektiivin ja se on minusta ihanan korkea! Täällä on ollut nyt ihan matala olo. Ja minä pääsen siihen (korkeaan) tai joka tapauksessa vähän vastaavaan perspektiiviin aina kun olen poissa Suomesta. Ja joitakin päiviä Suomessa se perspektiivi säilyy ja minä yritän pitää siitä kovasti kiinni. Mutta sitten liukastun ja mäiskähdän keskelle Suomen perspektiiviä. Menee aikoja. Ja sitten alkaa taas löytyä perspektiivi, suomalainen sellainen joka antaa vähän korkeutta. Mutta se ei ole se sama.

Ehkä en ole ollut tarpeeksi kauan poissa, kun perspektiivit liukuvat minusta Suomessa niin nopeaan.