Hiiohoi!
Hain mekkoni!
Se on kauniskauniskaunis.
Ja minulle sopiva!

Oo!

Minulla on nyt kettuvillamekko!

(pinnallinen tyttöyteni paljastuu!)

edellisenä yönä
heräsin ensin puoli kahden aikaan
enkä enää saanut unta
kun vihdoin sain
näin painajaisen

olin todella omituisessa paikassa, tunnelma oli ahdistava. siellä oli kummallisia junia, jotka olivat hyvin vanhoja ja ränsistyneitä. uudemmat junat kulkivat niiden ohi. välillä minäkin oli sellaisessa vanhassa junassa ja yritin löytää paikkaa. ikkunoita oli rikki eikä siellä ollut vessaa.
minun oli määrä mennä johonkin. tehdä matkaa. (en enää pysty muistamaan mistä tai mihin tai miksi) tunsin paikasta ainoastaan riikan, mutta riikkakin oli lähdössä pois, hän oli pukenut jo päälly svaatteet päällensä ja oli sanomassa hei hei. Minä sain tekstiviestin äidiltäni, jossa hän kertoi ettei ole nähnyt isää moneen päivään, että viimeksi, kun he olivat olleet metsäretkellä ja isä oli jäänyt paistamaan nieriöitä saareen. viranomaiset epäilevät että hän on pudonnut jäihin.
Huusin ääneen että isäni on kuollut. Mietin sitä, mitä haastatteluissa aina sanotaan siitä kun kuulee jonkun läheisensä kuolleen. Minua alkoi itkettää ja hoin isäni kuolemaa. Riikka kääntyi takaisin ja tuli luokseni.
Heräsin
mutta ahdistava tunnelma ja isän kuolemasta seurannut tunnelma jatkuivat koko päivän. Ja herätys oli n. 30 minuutin päästä heräämisestä. Eli kymmentä vaille viisi.
Aamuvuoro, työvuoro.

Viime yönä näin paljon sekavia unia, joissa oli paljon eri-ikäisiä tuttujakin miehiä ja minä jouduin aina heidän kanssaan tilanteisiin, jossa minulla ei juurikaan ollut päällä vaatteita. yhdessä yksi korkeassa virassa oleva mies kysyi, että kumman kanssa menisin naimisiin hänen vai yhden toisen hänen kollegansa (siinä minulla oli paksut talvitamineet)
yhdessä yksi mies halusi minut lapsiensa äidiksi ja lapsien äiti oli kummipoikani äiti...(mutta mies ei ollut enoni, vaikka oikeasti kummipoikani isä on enoni) ja lapset olivat osittain lapsuudenystäviäni lapsina.

mutta postiin on myös tullut villamekkoni! Yritän ehtiä hakemaan sen tänään.
Ja pitäisi tehdä niin tuhat asiaa.
joten.
minun uneni saavat nyt jäädä.

käsittämätöntä säätämistä koko aamu. olen jostain syystä merkinnyt koulutunnit ihan vääriin aikoihin kalenteriin ja luvannut hoitaa kaiken maailman juoksevia asioita ja nyt on puhelimen viestit jatkuvasti täynnä kun joudun perumaan kaikki ja kellekään ei käy ja plaah ja plaah ja plaah.

Joskus olisi ihana vain jäädä loikoilemaan
hyvällä omatunnolla

nyt jäin loikoilemaan, vaikka tiesin, että huomenna on herättävä viideltä
ja koko loikoileminen oli vain viestien kirjoittamista. silmät kiinni ja taas viesti.

haluaisin hukkua tähän pimeyteen ja harmauteen
ajelehtia siinä.

heidi sanoi niin hyvin
ettei tällaisessa pimeässä herää ollenkaan
kunnolla
vain valoon voi herätä

väsymys tulee aaltoina.
eilen paistettiin pipareita
ja joulutorttuja
ja ystävä oli pitkästä aikaa kylässä
pelatttiin
ja tuntui niin hyvältä nähdä

enkä yöllä saanut unta
kun mietin keille kaikille lähetän joulukortin
ja keiden osoitteet on ja keiden ei

käsittämätöntä.
ja minusta tuntuu että pakenen kaikkeen mahdolliseen
jotta ei tarvitsisi ajatella mitä pitäisi
eikä se mitään hyödytä
se ajatteleminen

pitäisi tehdä.

se on jännä
miten sitä viime keväänä ajatteli
että tänä vuonna
että sitten
tekee asioita joita oikeasti haluaa
keskittyy
omaansa
ja paskat

mutta ehkä voi tehdä taas uudenvuodenlupauksen
taas
päättää että sitten
keväällä
että sitten

niinpä niin.

plaah.
minua raivostuttaa niin että tekee mieli huutaa ja luovuttaa
ei pentele
minä en osaa vastata yksinkertaisimpiinkaan kysymyksiin
mitä prkl yhteistä on eri saniaisten lehdillä?
mulla on ne kaikki piirrettynä ja googlattuna ja en minä keksi
enkä minä osaa sanoa limoviikunan kasvutavasta muuta kuin että se on puumainen.
ja kaiken huipuksi
olen ruhtinaallisesti vieläpä myöhässä tämän koko sopan kanssa
30.11 on jo mennyt aika päivää sitten ja minä palautan tän aikaisintaan 10.12
voi p

miten tästä on tullut yhtäkkiä niin vaikeaa?
joskus minä, niin minäpä juuri, olin hyvä tällaisissa
missä vaiheessa olen pudonnut kelkasta
vai olenko sittenkään ollut kyydissä?
ja tän pitäisi olla kaikista ensimmäisin kurssi
olen suorittanut jo kaiken muun, ihan hyvällä menestyksellä
joten
en tiedä
mutta olen lopenkyllästynyt
ja niin täynnä tätä bilsapaskaa
että jos saan tän kurssin läpi
niin en koske enää yhteenkään kasviin
taikka eläimeen
taikka biologiankirjaan
taikka mihinkään mikä viittaa tähän
ja jos en pääse läpi tästä
niin olkoot
sitten jää koko helvetin yliopisto vaikka kesken mutta
en aio enää toista kertaa kaivella niitä silmiä ja sukupuolielimiä
ulos yhdeltäkään
joskus eläneeltä otukselta.

tulipas vuodatus.

my

Eilen
minä sain valmiiksi tehtävät viisitoistaminuuttiavaillekaksitoista
eli eilen. se oli sen puolella.

minun motivaationi on kadonnut jonnekin
ajan mukana

mieluusti vain nukkuisin
ja kävisin katselemassa teatteria

puristaisin kuumaa kuppia käsiä vasten, lämmittelisin

katsoisin taivasta joka on tähdistä kirkas

eläisin elämää, joka olisi elokuvaelämää
sellaista
missä ei tietenkään näytetä kun käydään vessassa
missä sadekin on aina romanttista ja kaunista ja merkityksellistä
missä ruat saattavat jäädä lautaselle eikä kukaan ole siitä moksiskaan
missä ei ole loskaa, ja jos on, sekin on esteettistä
missä ei olisi tyhjiä hetkiä, ja jos olisi, nekin olisivat esteettisiä,
jossa taustalla soisi jatkuvasti kaunis melankolinen musiikki, aina tilanteeseen sopiva
jossa yöt nukutaan hyvin ja aamulla herätään aamupalapöytään, syödään hyvin ja aloitetaan päivä, jonka aikana ehditään tehdä kaikki mitä piti ja vielä seikkaillakin ja vaellella katuja pitkin ja poikin
jossa kohdataan sattumanvaraisia ihmisiä, ja hei!, jotenkin meillä sitten vain synkkaisi, voimme puhua mistä tahansa, vaikka olemme ventovieraita, juosta sateessa, mennä hämyiseen pieneen elokuvateatteriin, syödä omenoita, auttaa kadun yli kulkevaa vanhaa naista, mitä tahansa, koska vieraiden ihmisten kanssa voi tehdä mitä tahansa
jossa käydään joka ilta ravintolassa syömässä
jossa koti ei koskaan ole oikeasti epäsiisti
jossa kotonani käy siivooja
jossa ei ole arkea.

huokaus.

ja miten minä rakastankaan Sigur Rossia just nyt.

sunnuntai on päivistä pahin

mikä on viittomakieleksi
paljas
paksu
tahmea
kiinnostava

etsii sanoja ja kirjoittaa turhauttavaa

mutta tänään on sunnuntai.
ja ulkona pimeä aina vain aikaisemmin
kunnes kellot
eivät enää merkitse mitään

tuhottomasti sanoja jotka eivät merkitse mitään
kenellekään
ei kannata sanoa
minä sanon
että me tiedämme jo kaiken maailman julmuuden

parasta on odottaminen
ja pahinta

yöt joiden aikana näkee unia niin paljon ettei niitä voi muistaa
koska ei ole laskenut

ja on teorioita
rakkaudesta ja pojista
ja tytöistä
jotka turhaan yrittävät sanoa hei kusipää etkö sä tajua pölkky pahvi typerä
piirrustuksia

mutta mikä on totta?

jos ajatukset näkyisivät kaikkien nähtäville
kuinka moni meistä voisi kävellä missään
itkemättä
sitten kaikki olisivat niin kuin minä
turhaan koettaisivat peittää kasvojansa lumisateeseen
loskaan
johon voi käydä makaamaan koska se on parempi kylmän suoja kuin talvi
lämmitetty kävelykatu prkl

ja sadut ovat siitä parhaita
että ne eivät ole totta
on parasta kuvitella
piirtää piirrustukset ilmaan
ei tarvitse tuhlata paperiakaan
nähdä varjokuvat seinillä
ja heijastukset silmissä
niin kuin peilit
prkl ne ovat peilit
jos edes viitsisi vilkaista

saduissa ne ovat peilit
vastaantulijan peilit
ja sitten sitä mietitään kissojen ja koirien kanssa että mitähän se tarkoittaa

sitä kuvittelee
että olisi mahdollisuus
olla tähtiä ja aurinkoja ja kuita ja meriä ja kaikkia niitä rakkaussanoja ja avaruussanoja
joita poistetaan luovan kirjoittamisen tunneilla toisten runoista
niinhän sitä kuvittelee
saahan sitä kuvitella
mutta älä jumlaut sano sitä ääneen
sitten menee murusiksi
yleensä menee
jos on tehnyt piparkakkutalon
eikä ookkaan laittanut tarpeeksi sokeria
mutta minä en tee taloja
isi saa rakentaa ne maailmansa talot joista tulee liian suuria

minä menen vain unissani näyttämölle istumaan
ja näen tuntemattoman sotilaan jo ennen kuin olen sitä nähnyt

niin voimakkaina kuvat
maalataan niitä lattioiden läpi niille seinille joille päästään juoksemaan
sitten kun on kesä
ja kun on tuhottomasti kilometrejä kuljettavana
jos päättää
mennä laivalla eikä lentää

ja sitten voi aina nauraa
kaiken jälkeen
pyyhkiä liitutaulut puhtaaksi ja
olla koskaan kirjoittamatta
loppu