matka

pakkasessa on nyt reilu seitsemän litraa mustikkaa
ja jääkaapissa odottaa huomista piirakkaa vielä osa mustikoista

minä tykkään mustikoista!

kotona. pitkästä aikaa. omituista.
sitä tottuu jo siihen että nukkuu sohvaviritelmissä ja laajoissa vanhoissa parivuoteissa. tottuu jo viltteihin ja vanhanajanlakanoihin kulkee taloissa niin kuin silloin kun niissä asui itse
alkaa jo muistaa jääkaapin paikat lehtien paikat rappusten äänet ja vessan
tillit ja persiljat rutiinilla
aurinko varpaissa ja kylmä kostea nurmikko
osaa rautatieasemalle ja takaisin
turistina helsingissä paljon rahaa ja paljon rahaa
ja
viikonpäästä ruotsiin

kaikkea arkea.
kestää taas ennen kuin jotain muuta
ennen kuin unia ja maita kiviä valaita ja puita

olen lukenut.
alkanut taas. päässyt. ja taas kerran keksinyt mistä kirjoitan kesän kirjallisuusesseeni. taas kerran tosiaan.

enkä tiedä miksi olen levollinen. miksi tuuli ja sade eivät puistata. tai miksi minä en lyö päätäni koska en ole vieläkään aloittanut.
paperit epämääräisissä pinoissa kirjat kirjastolla ja en ole saanut edes yhtä palkkaa, joka olisi pitänyt saada jo tammikuussa. entä sitten. en jaksa vaatia. en jaksa vaatia mitään. minulle riittää. tuntuu että riittää kun saa maasta perunoita ja sipulia ja äiti antoi rahaa mansikoihinkin
että on jo kahdeksankymmentä kasvia ja valo joka ei ole nyt liian kirkasta
pilvien läpi vain sateen läpi

tuntui hyvältä.
olla pois. nähdä ihmisiä joita on ikävöinyt. tuntuu hyvältä
että on vielä paikkoja
että on kaupunkeja metsiä merta järviä mustikoita puutarhoja sukulaisia ystäviä
että he kaikki ovat ja minä
osana vieläkin
ja pääsen osaksi vaikka vain vierailijana
niin kummallista niin kummallista mutta hyvää.