tiistaina, maaliskuuta 17, 2009

islantilainen musiikki

äsken kuuntelin laulua
josssa laulaja laulaa vähän epävireisellä äänellä
yksinkertaisia sanoja
ja taustalla on aika yksinkertainen musiikki
ja tykkään siitä kappaleesta
nimeltä Johanna - ja esittäjä on Sam Amidon feat. Bedroom Community
se on se levy-yhtiö
jossa kaikki hyvät on täällä

ja nyt kuuntelen múmia
ja sitten näen sen 10 -11.4 Isafjörðurissa
jonne matkaan musiikkiin.

mutta taivas on ollut tänään harmaa
ja minä olen vaellellut Maijan ja Maijan äitien kanssa
kaupungilla
kunnes oli vihdoin aika lopettaa tehtävien lykkäys
ja niin
täällä minä edelleen istun
koneella
ja muistan juuri nyt että pyykit ovat pyörineet sillä kello on jo yli tunnin

mutta pieni alhalla käyminen riittikin että pyykit oli vasta kakkosvaiheesa
miksi niissä kestää näin kauan

enkä ole edes aloittanut
antamaan palautetta joka pitää antaa tänään
tai lukemaan kirjoja
jotka pitää palauttaa viikonsisällä
ja elokuva huomenna

ja voi
ajatukset vain ihan toisaalla
siellä missä harmaat pilvet missä kadut joita yksi nainen käveli
minun kengillä

ja tekisi mieli vain roikkua tässä
levottomuuden ja tekemättömyyden ristikohdassa
tekisi mieli jäädä tähän
ratkaisemattomaan
vain niin ettei koskaan tarttis palata
maan pinnalle

islannin tahtiin vaan.

Ei kommentteja: