Sateenkaari kulki mukanamme. Islannissa niitä on jokaisessa päivässä ja ne saattaa alkaa tehtaan yltä ja päätyä mereen tai sitten vain keskellä autoja tai putouksissa tai silloin vain kun kaipaa jotain mitä pitkin kiivetä onneen.




Ja sitten on leija, jonka idea oli tullut tekstistä josta minun piti kirjoittaa palautetta
se näyttikin samalta. Leija meidän sadetaivaalla.
Ja minun jalanjäljet kun kulkee rantaa yksikseen ennen kuin lähdetään. Kulkee tuulta pitkin ja kerää mustat kivet ja yhden jota luulee aarteeksi mutta onkin lasia
ja sitten on vielä vaaleanpunainen sydän vaaleanpunaisella kivellä
ja sen antaa lahjaksi

Ja minun kaunis heppa. Vaikka tämä ei tullut suukkoa niin kuin ruskeat. Tämä valkoinen siellä vaan. Niin kuin hevoset Islannissa aina. Ja miten hieno eläin. Katsoo silmiin.

Ja puut. Miten ikävöin niitä vaikken ikävöikään mitään. Ja mitkä värit kuuman höyryn keskeltä.

Ja kuvat vain kuvia eikä niissä mitään nyt vesiputouksista, tuulesta tai aalloista. Sillä niissä pitää olla. Niistä ei voi laittaa kuvaa koska kuvassa tuuli ei liiku ja vesiputouskin on vain vettä.

voi mikä kauneus maassa. voi mikä kauneus siinä että näkee aamuvarhaisella hevoslauman mikä riemu kun heittää lunta kurkistaa mustan kiven reunalta kuohuavaa vettä ja kun valot sammuu vedessä johon saa kuplia ja jonka lämpö jäähtynyt kymmenen ihmisen ihosta
voi nähdä revontulet
i think they are just lights of the city
i think it too
shhh.
valot sammuksissa.