minä oon ihan kaukana runoista
oon etääntynyt niistä. en ole niitten kanssa enää missään tekemisessä
ja joskus
hah
olin sellainen runotyttö
runotyttöjen runotyttö
letit vieläkin päässä mutta
niin. miten jotkut asiat vain loittonevat
niin kuin oli sen teatterin kanssa
mutta yks kaks se onkin taas lähellä

mutta runot
niitä minä tällä hetkellä välttelen viimeiseen asti
jos joku kirjoittaa puhuu niistä minä katson ikkunasta ulos jonnekin
sanoudun niistä irti ihan kokonaan. ei minun. ei minun. ei minun juttu.

ja siksikö tuntuu vaikealta
niin kovasti hankalalta kirjoittaa sanoja ystävän lauluihin
kuuntelen uudestaan uudestaan niitä vanhoja ugrilaisia lauluja
jotakin sellaista kuin kansanmusiikki. jotakin sinne päin
miten mahtavia ne ovat
mutta että minun pitäisi tehdä sanoja johonkin sellaiseen
mikä soppa
mikä tönkkö kapula minä olenkaan. ei minusta riitä
minun musiikkini

kamalinta yrittää soittaa orvan laulua pianolla kun toinen pyytää
eikä osaakaan. ihan hirveää. alennukset ja palautusmerkit.
musiikki. musiikki.
noh, se ei koskaan minussa ollutkaan
vaikka oi, kyllä
kyllä minä sitä olen aina halunnut
siitä saisin orgasmini
kyllä
jos
mutta saan tyytyä vain kuuntelemiseen
siihen passiiviseen osaan
kun otetaan vain vastaan ihastellen.

eilen oli sellainen päivä kun oli huonohuono
makasin kippuralla sängyllä kun en minä osaa mitään
en kirjoittaa en opettaa kirjoittamista en lasten kanssa en kertoa satuja en ihmisten kanssa en näytellä en mitään
ja sitten me kävelimme tourujoelle katsomaan sorsia ja mummo käveli edellä ja pysähtyi tuijottamaan mädäntynyttä rinnettä ja me menimme ohi
ja hautausmaalle
minä jo toistamiseen yhden päivän aikana
kun oli se joutsassakin, se jossa oli hauta jossa oli nainen kuollut ennen kuin poikansa niilo, se toinen niistä niiloista oli syntynyt
ja oli martti haavion hauta ja roikkupihlajan näköinen puu
ja sitten me kävelimme läpi kaupungin ja ostimme kortteja korttikaupasta ja lopulta emme olleet tehneet edes ruokaa niin menimme syömään pitsaa. niinkin voi tehdä. kun sataa melkein ulkona

eikä tänään tullut sitä lumisadetta tänne. tai en tiedä nyt kun on pimeää.

ja islannista pitäisi kuulla ihan pian. siellä jo lukee että minua käsitellään ja olen raivoissani siitä että joitain on käsitelty jo vaikka ne on lähettäneet hakemuksensa minua kuukausia myöhemmin! minusta pitäisi olla jokin järjestys ja oikeudenmukaisuus.

ja yläkerrasta kuuluu taas mielipuolista meteliä
se on kuin linnut kuin eläimet naurun itkun huudon ulinan ja ulvonnan sekotusta
haluaisin tietää ketkä tämän talon mummoista ne ovat
ja ketkä ne ovat ne jotka aina jättävät ne tupakantumpit portaille
joista sitten kirjoitetaan lappuja seinille
lappujen kirjoittajat kyllä tiedän,
ne tietävät kaikki
ne myös vahtivat pyykkitupaa

mutta minä vähän pelkään
pelkään sitä että minulta katoaa kaikki
kaikki oma
että mitä isommaksi kasvaa
sitä varmemmin niin käy
että joko kaikki arkipäiväistyy
tai itse

ja tämä on aina tämä sama
mutta kun sitä on ominut itselleen jonkun jutun
vaikka sellaisen kuin kirjoittaminen
niin eihän siitä tahtoisi laskea irti
mutta entä jos
entä jos ei olisikaan mitään syytä jatkaa
jos juuri sen tajuaminen ettei ole sen kummempi
että itsessä ei ole mitään erityistä
olisikin hyvä
että se pitäisikin tajuta
ja sitten mennä virastoon töihin
vaikka postiin
(haaveilen siitä että ihmeen kaupalla pääsisin jouluksi vaikka hakemukseni taas myöhästyivät)

kun minä niin kovasti tahtoisin
olla jotakin muuta välillä kuin homssu tuhto
vaikka,
oikeastaan,
homssu tuhdollahan se kaikista suurin mielikuvitus oikeastaan on
ja hänen maailmansahan se onkin se ihmeellinen
mutta se on kirja
satumaailma

niin kuin pinjakin sanoi kaurismäkeläisestä estetiikasta
että se on elokuvaa
ja oikea todellinen on jotain ihan muuta
ja niinhän se on
minä elän liikaa kaikissa sellaisissa
kuvissa vain
kauniissa kuvissa jotka minun mielestä
ja kuvittelen suomalaisuudenkin sellaiseksi
sateet ja harmaudet

ja niin minä taidan tehdä islanninkin kanssa.
satusatusatu

ja olen alkanut nähdä unia siitä
unia joissa ihmiset ovatkin niin kuin ne liettualaiset kesältä
ja kuinka minä en yhtään tykkääkään
kuinka missään ei mitään muuta kuin tasaista
eikä mitään taikaa
ei mitään siitä mitä on kuvitellut

ja niinhän se tulee olemaankin
ihan samanlainen länsimaa ihan samanlaisine ihmisineenhän sekin on
ei minun uni ei minun

ja aina näin syksyisin
aina näin myöhään syksyllä
minulle tulee tämä
että ei enää jaksa ihmisiä
ei jaksa mitään muuta kuin omiaan. omaa kuvaa. omaa napaa.
toiset tuovat heti vertailun. jokainen.
tulee aina se katse. että on peilejä.
aina pitää olla jokin ilme. jokin liike. jokin ennaltamäärätty. tai sitten siinä keksitty.

mutta huomenna on lauantai ja saa pitkästä aikaa nukkua pitkään.
saa maata aamulla sängyssä ja lukea kirjaa
maanantaiksi pitäisi valita hyvät sadut kun tulee toimittaja tekemään juttua
juuri nyt
kun en tahtoisi näyttäytyä ollenkaan!

mutta on parasta tulla lunta ja pian. sillä nyt minä alan odottaa taas.
sitten kun tulee lunta on taas lumihiutaleita. lumitähtiä ja lumivuoria. lunta lunta. sitten on valkeus.