viime yönä oli paha uni.
se oli sellainen abstrakti ja absurdi ettei sitä voi selittää
mutta siinä oli kirja nimeltä mustat auringot (se on muuten ihan oikeankin kirjan nimi!) ja jotenkin hyvästä pahaan muuttuva. ja tarkoitan todella pahaan. kaikista pahoista pahimpaan. ja se oli jollain lailla vaarallista. mutta en päässyt poiskaan siitä. se oli kuin riivaus. kuin kuumeuni. ja tiesin että se on unta koska se oli niin abstrakti. kuin kummitukset sängyssäni paloittelemassa minua. kuin henget kirkumassa värejä. geometriset kuviot litistämässä ja viiltämässä.

ja lopulta minä heräsin ja hengitin raskaasti enkä jaksanut käpertyä selkään joka oli kuuma vaan puristin peittoa ja pidin silmät kiinni. aamuyön pimeä.

mutta yötä ennen meillä oli myöhäinen ilta melkein puolenyön. taulumäen hautausmaa, jonne ei olisi saanut mennä enää kymmenenjälkeen. mutta meitä oli viisi ja me menimme ja jos vartijahenkilö olisi tullut kysymään että täällä olo on kielletty öisin kai tiedämme, olisimme sanoneet ettemme olisi voineet tulla aikaisemmin, koska saatananpalvojat ovat hautausmailla aina vasta pimeän tultua, öisin.
mutta vartija ei tullut ja me ihastelimme kynttilöitä ja ihmettelimme suomalaista ankeutta kuolleiden muistopäivänä. olisin toivonut loisteputkien sammuttamista ja puihin lyhtyjä palamaan. ajattelimme meksikoa. kuinka siellä on kaikilla hauskaa. sokeripääkalloja. kaikkia niitä. ja kamerastakin loppui akku kun yritin kuvata.

ja voi miten keksimme mikä olisi parasta, jos edelleen hautoihin merkittäisiin vainajien ammatit! oli mahtavaa lukea jättiläismäiseen monumenttiin kirjoitetusta posteljoonista tai leipurimestarista, maistereista, poliiseista ja ylioppilaista puhumattakaan. vau.
ja oli kylmä. niin kylmä että minä villamekossani, villapuserossa, takissa, huiveissa, pipoissa ja lapasissa palelin lopulta niin että oli lähdettävä. varpaat kipristelivät. oli pakkasta. ja ilkan piti lainata nikolta pitkät kalsarit.

niin. ennen hautausmaamatkaa olimme meillä. minun teatterikavereita kaksi ja me. ja me pelasimme koko illan ja joimme älyttömän pahaa karviaismehua, jonka äitini on tehnyt.
ja sitten soitti kolmas teatterikaveri ja pyysi meitä hautausmaalle. hän olisi halunnut hiljentyä kun ilkka taas laulaa. ilkasta lähtee niin kova ääni.

ja takaisintullessa yritimme mennä grillille ja heseen mutta emme menneet sillä minulla on roskaruokaan vähän sama kuin alkoholiin. että jotenkin yritän välttää viimeiseen asti. siitä tulee vähän sellainen morkkis. että kivaa sen pienen hetken kun sitä syö mutta sitten tulee kumminkin vaan huono olo ja rahat meni.

ja tänään oli leivontaa. omenamuffinsseja ja sienipiirakkaa. oi että.
ja illan päätteeksi vielä papufetasalaattia.

ja luntakin satoi ihan pikkuisen eilen. muutama höytyvä.

ja huomenna minä aion soitella soittimia lasten kanssa.