tänään
oli enää viimeinen vaahtera
minä sanoin että se on kaunis
ja hissillä voi mennä ylös ja kävellä alas,
yhtäaikaa.

viime yönä olin tanssiaisissa
tai se oli laiva ehkä
olen ollut useana yönä laivassa
mutta viime yönä siellä tanssitiin
siellä oli sukulaisia, vanhempani
ystäviä ja minä jouduin yhtäkkiä ihan keskelle sitä pyörrettä
ja se oli tanssi jossa sipsuteltiin nopeasti eteen ja taakse
ja pyörittiin enkä minä yhtään pysynyt rytmissä vaan minua tuupittiin ja tönittiin
vahingossa tietysti

ja minä päätin että tänään
teen suklaakakun
sellaisen jossa on mustikkaa ja karpaloita
minä olen tehnyt sen monta kertaa ennenkin
en osaa muunlaisia
koska en ole isoäiti

muumilaakson marraskuu on alkanut
ja minusta tove on kiero
kun hän laittaa viljonkan tulemaan taloon tapaamaan muumiperhettä, koska ei missään nimessä tahdo tavata hemulia, eikä ainakaan, ei yhtään mymmeliä
mutta kuinkas ollakaan, joutuu kohtaamaan juuri hemulin ja juuri mymmelin
ja pieni tuhto joka on lähtenyt pahanhajuisen hemulin veneestä
joutuu hänkin hemulin luo
ja nuuskamuikkus parka
ja ruttuvaari

tove jansson on nero. toista hänenlaistaan kirjailijaa ei vain ole
en ole löytänyt
en ymmärrä miten sellainen taika voi olla,
yhtäaikaa kuvissa ja sanoissa. voi. kuinka tahtoisinkaan toven isoäidikseni!
vaikka oma mummini onkin rakas.
niin. ehkä tove on minulle sellainen
sellainen aukoton ihastus
tai niin, en osaa selittää
mutta hänen maailmansa on minusta vain sellainen
että tulee olo
että on oikeastaan ihan turha enää luoda mitään maailmoja
turha kirjoittaa satuja
kun kaikki on tehty jo niin hyvin
siinä on se taika
jota ei löydy
en ole minä löytänyt enää kenenkään lastenkirjailijan kirjoista
sadut ovat nykyään niin huonoja!
eli minulle saa suositella satuja ja lastenkirjoja, jotka ehtii lukea puolessatunnissa, sillä luen joka maanantai puolituntia satuja lapsille.
tai. suurimmaksi osaksi yritän lukea.
ja sitten piirretään tai jutellaan.

ehkä minä olen raskasmielinen.
tulin vain ajatelleeksi villen kommenttia.
ehkä minä levitän sanoillani vain sellaista mustaa.
vaikka sormissani onkin se punainen, siitä punakynästä jonka sain graduani pohtiessa, sillä kaikki eivät pidä punakynistä
ja se sottaa käteni mutta ne voivatkin nyt levittää rakkautta
koska eikös kaikki puna ole rakkautta
vaikka olisikin verta

ja verestä tulee mieleen synnytys

mutta siitä en jaksa.

tahtoisin oppia kaikki. tahtoisin koko maailmanhistorian. maantiedon. tahtoisin tietää neoliittisesta vallankumouksesta. tahtoisin tietää alkuperäiskansoista. heimoista. kaikki tieto on vain sirpaleina. pitää itse koota kaikki.
pitää hallita kaikki. on niin paljon.

ja minä tykkään juuri tällaisista harmaista päivistä
kun ei sada mutta on sellainen tuntu
että voisi sataa
ja on kylmäkylmä
että voi pistää jo pipon ja mummin uudet kutomat lapaset ja takin voi vetää korviin
ja tulee punaiset posket ja ihmiset pakkautuvat busseihin
siirtävät painoa toiselta jalalta toiselle valojen vaihtumista odotellessa.

että on ilta jota odottaa
vaikka ilta olisikin sitten vain sitä että kirjoittaa

ja minulla on sellainen jännittävä
sellainen että sitten
siellä saaressa
on vieläkin enemmän tuulta
että siellä ei ole puita joiden alle suojautua
on vain meri joka on niin suuri niin suuri
ja minä, joka en tunne merta laisinkaan
ja että voin katsoa suuntiin ja kuvitella että jossakin on ne paikat
joissa olen ollut, joissa on ollut minun kotini
ja että nyt kotini on täällä
hetken vain, mutta kuitenkin
kivien maassa. kivien. ehkä olen sitten vähän lähempänä äitiänikin.
ja että vaikka minä en jaksaisi sielläkään mennä mihinkään
tutustua kehenkään nauraa nauraa
niin minä voin kääntää kasvot vasten tuulta
minä voin ihan vähän vain kuvitella
kävellä rantaan
kävellä ihan yksin
tuntematta ketään, kenenkään tuntematta minua
tuntematta edes sanoja, joita kuulen, ymmärtämättä
täysin vieraana ja ulkopuolisena
ja sitten vähitellen
ehkä
vähitellen saada omaa osuuttani kivistä ja merestä ja kielestä
ehkä ihmisistäkin
kun tarkkailee tarpeeksi kauan alkaa erottaa ilmeitä

niin. minä odotan jo.