ensin minua ei väsytänyt lainkaan.
sillä tavalla voi käydä kun on herännyt jo kello kahdeksan ja sitten on ehtinyt vain nopeasti syödä jossain välissä ja lopulta ilta päätyy siihen että seisotaan lämpiössä ja puhutaan uskonnosta ja jumalasta ja sen sellaisista
mutta huomenna olemme taas kello kymmeneltä valmiita näyttelemään.
joskus sitä ymmärtää teatterin taian.
joskus muistaa taas sen miksi muinoin rakastui teatteriin
että mikä siinä oli se juttu
tänään oli monta kertaa kun ihmiset kertoivat miksi kirjoittavat
miksi ylipäänsä
motiivit
ja minä ajattelen että kaikki taide on kanava
että se on väline
mutta että se on myös itsessään
että on olemassa niin kuin kivi
tai puu
tai lintu tai koti
että on kauneutta
ja jakamista
että on maailma joka on jonkinlainen
ja että maailmassa on jotakin josta haluaa tietää
ottaa selvää
ja sitten toisaalta taas kertoa
että hei, minun maailmanipas
onko sinulla samanlainen?
ja eikö se ole myös lukemisessa
että niitä kirjoja me rakastamme eniten
joihin voimme nyökäten vastata
että juuri noin
juuri noita asioita minäkin olen ajatellut
tai
juuri tuollaisilla sanoilla minäkin kirjoitan
tai
juuri tuollainen tilanne minullakin oli
noin minunkin äitini serkulle tapahtui
tuollainen on minun maailmani
tai
ei, minä en ole koskaan nähnyt tuollaista maailmaa, voiko sellainenkin olla,
onpa ihmeellistä!
ja teatterissa
kaikki on teatteria
siellä voi kokeilla kaikkia maailmoita
aivan kuin sanoilla
mutta siellä pääsee juoksemaan ja kohtaamaan sen toisen
siellä me kohtaamme kaikki
kaikki olemme jotakin muuta ja sitten kuitenkin kun tulemme ovesta sisään halaamme ja kun seisomme lämpiössä me puhumme uskonnosta ja kun kävelemme pyöriä taluttaen kotiin me sanomme toisillemme että olet kiva
ja että me voimme olla samaan aikaan rooli ja samaan aikaan minä
niin kuin kirjoittaessakin
esteettinen kahdentuminen se oli draamakasvatuksen termein
että on tietoinen samaan aikaan siitä että näyttelee, että on se rooli, että on se rooli mutta että on kuitenkin oma itsensäkin.
ehkä minun pitäisikin tehdä gradu kirjoittamisen esteettisestä kahdentumisesta
että millä tavalla kirjoittaessa on
millaisissa rooleissa
meneekö niihin rooleihin sisään, niihin henkilöhahmoihin
kirjoittajaminään. siihen puhujaan.
mutta ehkä tämä on vain kiinnostava näin. ehkä se ei olisi tarpeeksi kiinnostava tutkimuksena. en saisi siihen tartuttua.
ja minua väsyttää yhtäkkiä niin suunnattomasti.
että tahtoisin mennä näkemään unia eläimistä
niistä, joista olen nähnyt edellisinä öinä
lintuja ja siilejä ja metsäneläimiä
metsää, joka on aina unissa sama
vesi, joka on sama, polut jotka ovat samat.
ne ovat aina samat ne maisemat. ja se tunnelma niissä
unissa on tunne. jokaisessa omansa. niin kuin paikoissa.
unien paikoissakin. unien kartta
tahtoisin tehdä sellaisen. unieni kartan.
mikä mahdoton tehtävä
nyt ei ole enää mitään sanottavaa.
5 kommenttia:
tulen jostain syystä aina hyvin surulliseksi, hyvin raskasmieliseksi kun luen blogiasi.
.ville
miksiköhän?
tavallaan tiedä, tavallaan en. mutta ei se ollut mikään negatiivinen asia tai moite.
niin. mutta en minä silti haluaisi tehdä sinua raskasmieliseksi. (tai raskasmielisemmäksi kuin olet jo muuten, en tarkoita että olisit erityisen raskasmielinen mutta kuitenkin)
ja on hassua. että kun minä luen sinua niin sinä kuulostat samalta kuin se sinä joka puhut tai jonka näen. sillä tavalla suoraviivaista. mutta kun kirjoitat näitä kommentteja, niin oletkin ihan eri.
-h
varmasti sitä raskasmielisyyttä on minussa valmiiksi ja paljon, ehkä tekstisi vain puhuu juuri sille osalle.
kieltämättä kieliympäristöt tarttuvat minuun helposti, tai siis kirjoitan tavallaan aina eri tavalla, paikasta riippuen. kuten puhetilanteissa on rooleja ihmisistä riippuen.
jostain syystä en koe mielekkääksi tulla puhumaan tänne blogiisi sillä tavalla kuin puhun esimerkiksi seminaarissa (mitä puhetapaa en voi sietää itse; rakastan puhumista mutta en voi sietää itsestäni puhuessani, tulen aina hyvin toivottomaksi ja häpeän).
ja tietysti se johtuu myös mielialasta.
Lähetä kommentti