Pyöräilee punaisella pyörällä jo pimeässä. Näkee oman varjonsa. Katsoo jokaista vastaantulijaa sillä silmällä,
että olisiko joku heistä
joku sellainen joka asui täällä jo silloin kuin itse
joku joka olisi tunnistettavissa

Hymyilee samalla tavalla. Työvoimatoimiston aulassa on kolme alkoholistia, tai siltä ne ainakin haisevat. Pissalta. Isi odottaa pyöreän pöydän ääressä, kun minä sanon että tulin ilmoittautumaan työttömäksi.

Muta tarttuu kenkiin ja minä mietin onko koivussa kasvava sieni pakurikääpä. Vedestä kuuluu ääni, mutta en nauhoita sitä. Yksikään paketti ei ole vielä tullut.
Opetusministeriöstä vastataan, virallisesti, kuten arvata saattaa, toisen ihmisen nimi.
Kuinka virallista kaikki on.
Ei yhtään sellaista, että valokuvausliikkeen aulassa vielä tuntematon mies tarjoaa käyntikorttiaan.

virallista, virallista. Katson kuvia Islannista.
Kohta kaikki on taas samaa. Ensin vielä muistaa kuinka saarella pideltiin sadetta kirkossa
muistaa metron ihmiset toisissaan kiinni ja minä tunnen kättä pitkin toisen käden
muistaa sateen kun sulkee kattoikkunoita ja pysähdytään hämärässä
juuri niin kuin oli suunniteltu
hämmästyneet silmät kun kysyy what should we do next
ja
suuret lehdet, joiden alla voi odottaa sateen taukoamista
pölyn ja hait
kun lumi loppuu ja alkaa sumu
ensimmäinen kevätpäivä
Helsingin kattojen yllä.

pian ehkä muistaa
vaan.

Olen ollut eksynyt koko päivän.
En halunnut kävellä samoja katuja ja en ajatellut
että en ole vielä tottunut hollannin arkitehtuuriin niin, että todella erottaisin kolmiokattoiset tiilitalot toisistaan
ja minulla oli leipä
ja vihannekset ja puistot tulivat tutuiksi
ympyrä
kunnes istuin penkille, hanhet ja keltaiset lehdet ja koirat ja mies, joka ei löytänyt tennispalloa, mutta
minä tiesin missä se oli ja it's here
väsyneenä
istuin ja avasin sateenvarjon ja istuin lisää
ja sitten päätin kävellä kotiin
ja kävelinkin

tunnin päästä rupean laittamaan ruokaa,
Sanneni tulee siitä tunnin päästä
ja siitä kahden tunnin päästä lähtee junani.

Eilen kävelin museon käytäviä ja pysähtelin niin kuin kaikki muutkin turistit.
Otin kuvan kolmesta nuoresta kirjaimiin nojaten
kävelin katuja kävelin auringossa tuulessa uusi takki

on ollut kirkas syysää kaikki päivät
mutta tänään sataa

ja minä ajattelen
miten eri tavalla ihmiset puhuvat ja kirjoittavat
suurin osa
ja mietin onko minunkin rytmini eri
tuntuuko se erilaiselta lukea kuin kuunnella
olla
ajattelen yötä
kun tulee tekstiviestejä että voin laittaa rahaa tililille
(niin mikä se oli se taloudellinen tasapaino, josta ennustaja mainitsi, pankkikortti on mennyt vanhaksi ja visakortti ei toimi, onneksi en ole yksin!)
ei se ole rahasta kiinni, minä vastaan, se on kortti
mutta aikaero on kolmetoistatuntia
ja poika kysyy unissaan tytöltä että mitä hänen pitäisi tehdä
ja ajattelen elokuvaa,
jossa he ovat 35-vuotiaita mutta eivät oikein tiedä mitä ovat tekemässä, mitä haluavat
ja toinen alkaa myydä puita ja toinen
löytää paljon vanhemman miehen
ajattelen meidän suunnattomuuksiamme
ajattelen sitä kuinka me pukeudumme silti samalla tavalla
vaikka muka eri tavalla mutta kuitenkin on villasukat ja kaulahuivit ja kivannäköiset vanhanmalliset takit ja kaikki haluu kasvattaa kasviksia tai ainakin basilikaa ja kaikilla on äidin vanha pyörä tai helmet tai hattu tai huivi tai kengät tai laukku
ja unia
jossa minä olen alasti ja tyttö käy läpi vartaloani
ja hänen untaan
jossa on huoneita
minä sanon huoneet ovat sinä.

ajattelen miten nopeasti me katoamme. ja sitten palaamme takaisin. seitsemän vuotta. joku sanoi seitsemän vuotta on raja. ei tai ikuisesti. kohtaamisia.

elokuvateatteri on pieni. meitä on siellä kymmenen. minä olen pyöräillyt liian suurella pyörällä mutta en yhtä kookkaalla kuin saksalaisen pojan pyörä. hän on islannissa. ja me puhumme paljon islannista. on mahdotonta muistaa niin kuin se on, koska aina tulee kuva. valittu.
ja niin on tulevienkin maiden kanssa. ja menetettyjen. niin on heidän kaikkien kanssa, minä ajattelen. lumi on kinoksina ulkona ja me keräännymme saman pöydän ääreen. kynttilät valot
ja sitä unohtaa
miten ei osannut ajaa pyörällä
miten vaikeaa oli piirtää sormet
miten oli varma että ei koskaan menisi kouluun
koskaan suutelisi

yhtäkkiä olen täällä
missä on sade keltaiset lehdet
ei sade mustien pilvien kanssa sekunnissa
keskipäivällä
ihmiset ostoskeskuksen katoksen alla ja minä kävelemässä edestakaisin
vihreävalkoinen sateenvarjo
unohtuneena Pariisiin
yhtäkkiä
kääriytyneenä kaikkiin pitkiin vaatteisiin eikä
hakeutumassa ilmastoinnin alle hikipisarat jatkuvasti iholla
kuin vettä
yhtäkkiä mahdollisuutena ostaa luomutomaatteja
mantelimaitoa
ja soija kalliimpaa kuin juusto
yhtäkkiä kadut täynnä pyöriä niin kuin autoja pitää katsoa kumpaankin suuntaan ja liikennevalot vaihtavat väriä, ne ihan totta toimivat, ei intialaisia miehiä tarttumassa kädestä juoksemassa tien yli
yhtäkkiä tieto siitä että joku odottaa
jo
että tulisin kotiin.

lentokenttä

Kaksi tuntia lähtöön. Tajusin etten ole päässyt Malesiaa pidemmälle. Että tänne rantauduin ja täältä lennän kuitenkin. Mihin aika on kadonnut?
Voisin etsiä osoitteen Pariisista. Intialaisen miehen käyntikortti lensi portaita alas
Husky Rescue.
Äiti haluaa olla ystävä naamakirjassa. Entinen sotilaspoika jäi seisomaan metroasemalle. Me ei suudeltu, mutta minä annoin kirjelappusen. Kaikillehan minä annan
kirjeitä siis.

Olen katsonut ihmisiä tänään. Istuin tunnin ostoskeskuksessa ja kuvittelin, että minulla on potrettilinssi. Oli huivipäisiä tyttöjä, brasilaistyylisiä naisia, kiinalaisia, korealaisia, perheitä, pariskuntia, lapsia, nuoria, vanhus juomassa pepsiä.

Tapasin siis taas intialaisen miehen tänään. Halusin printata boarding passini ja siellä liikkeessä oli tämä mies joka sanoi että hän voi auttaa minua pääsemään opeksi kansainväliseen kouluun. Hän oli vähän liian auttavainen, sanoisin. Hän maksoi printtinikin.
Sitten olin syömässä ja sielläkin intialainen mies ja kiinalainen mies liittyivät seuraani, koska hymyilin heille niin avoimesti, ilman ennakkoluuloja. Puhuimme paljon Malesiasta ja eri ryhmien välillä olevasta jännitteestä. He varoittivat minua, että ei pitäisi olla niin luottavainen miesten suhteen.
Sanoin, niin niin.

Minulle on sanottu tänään kolmesti että näytän hyvin nuorelta
kahdesti on viitattu pieneen kokooni, kerran että skandinaavithan ovat isokokoisia

Olen ostanut tänään ja toissapäivänä enemmän tavaroita kuin koko viime vuonna yhteensä.

Olen väsynyt. Haluaisin olla jo
siellä

me istuttiin hiljaa. Minä söin gadogadoa enkä jaksanut kaikkea. Me ei puhuttu paljon. Muuta kuin tavallista. Että satoiko päivällä ja että miten puhelu meni. Ja mies on poiminut kukkia johonkin juomaan ja maailma on pieni, niinhän se on.
Minä ajattelen, että ihan kohta minä voin nukkua omissa lakanoissa! Tämä on totaalisen kummallista, mutta olen kaivannut toisinaan lakanoitani! Mummin lakanoita itseasiassa! Muistan kaikkien kukkien kuviot.

Eilen nauroin niin että. Istuttiin pimeässä Svetjan kanssa ja katsottiin amerikkalaisia hääkomedioita. Kukaan ei ollut tullut kotiin, mutta meillä oli venäläistä teetä ja Sandra Bullock.
Ja vaikka on kielimuuri kuinka helppoa on olla. Vaikka puhutaankin aina samaan aikaan. Ja sitten, ne jotka tulevat naapurimaista ovat muurien takana toisinaan. Sitä vain seisotaan ja mietitään että niin NII-IN

sitten oli bussimatka ja kiinalaismalesialainen mies, jonka mielestä täällä ei toteudu ihmisoikeudet. Vihjasin että ei ne nyt ihan Kiinassakaan taida toteutua. Hän oli hassu. Hän tarjosi suklaata ja sanoi että pitää ottaa kun tarjotaan, että suklaa on hyvästä.
ja minä ajattelin

kuinka paljon tällaisia ihmisiä
minulta jää nyt näkemättä
kuinka paljon sattumanvaraisia
ja sitten

ajattelin kummipoikaani
että seisoisin koulun kentän reunalla kun hän pääsee
ajattelin mummia
kuka tuli
isiä ajattelin
teitä

ja että ehkä ei ole pahasta
joskus palata
ennen aikojaan.

Eilen
kävelin puutarhassa
ja ajattelin että me rakennamme metsää
rakennamme vettä niin kuin olisi oikeat aallot tai sade
ajattelin kalankasvatusaltaita ankkoja rekan kyydissä häkeissä ohitettaessa bussilla papukaija toistamassa hello hello
ajattelin apinoita kiipeämässä sähkökaapeleita ja pilvenpiirtäjiä peili-ikkunoita, mosaikkikuvioita
ajattelin raimo sailasta ja että lama tulee olemaan pahempi kuin 90-luvun alussa
ajattelin omia työllistymismahdollisuuksiani ajattelin kaikkia uskontoja miten kauniit ideat ja ihmisiä jotka sanovat niin mutta en olekaan hyvä muslimi en olekaan hyvä kristitty en hyvä buddha en
ajattelin meitä laskemassa veteen paskaa ja sitten niitä joilla on kompostoiva vessa ajattelin tanskalaista tyttöä ruotsissa kasvattamassa kurpitsoja
ajattelin meitä kaikkia jotka sanomme ihmisoikeudet ympäristö vihreä sitä ja tätä me sanomme mutta sitten kuitenkin olemme onnellisia koulussa joka on rahoitettu asekaupoilla onnellisia kulkemaan teitä jotka on nam nam kuuma kaakao
ajattelin poikaa joka on tappanut kolme ihmistä ja sitä ettei hän tekisi niin ilman uniformua
sitä kuinka kaikki näiden TOISTEN maiden ihmiset haluavat tulla meidänkaltaisiksemme
ulkoisesti
mutta ajattelumalli on erilainen
ajattelin kaikkea sitä roskaa aborginaalien mailla
Dilin vettä ja hajua joka tarttui vaatteisiin hiuksiin ja sitten vuoristokyliä jossa ihmiset hymyilivät kasvimaillaan
ajattelin miten on monta jotka yrittävät
muuttaa
jotakin
ja monta jotka eivät
monta jotka eivät edes voisi muuttaa mitään öljypalmuplantaaseja ja identtisiä taloja intialaiset perheet hymyilemässä ajattelin vettä
miten meillä on puhdasta vettä ja ihoja
jotka ovat näppyläisiä täällä hiuksia lähteviä ja kasvavia
ajattelin he ajattelevat meillä on kylmä ja minä ajattelen heillä on lika
ajattelin ruumiita
me katsomme kun ne räjähtävät elokuva elokuvan jälkeen ja poika oksentaa aamulla alkoholista
minä ajattelen niin
ja etsin ravintolaa jossa ei tarvisi syödä lihaa mutta kaikki kasvisruoka tuntuu yhtäkkiä loppuneen
sorry its finished already
ajattelen onko kasvissyöjiä niin paljon enemmän vai onko sitä ollutkaan kun kukaan ei kuitenkaan sitä ota
ajattelen
ja sitten olen onnellinen että lähden
kun puhun siitä minusta tuntuu että kyllä
tätä olen halunnut koko ajan
tulla kotiin

lento

Nyt se on tehty.
Olen ostanut lentolipun. Pariisi.
Mikä vaihto. Olen puhunut venäläisen tytön kanssa. On kummallista miten naapurimaissa on niin erilaiset ihmiset. Aiemmin juttelin norjalaiselle pojalle ja oli jotenkin vaikeaa sekin. Aasialainen poika sanoi että meillä suomalaisilla on kaikilla suunnattomuuden ongelma, että ehkä se on meidän yhteiskunta. Suunnattomuus, ollaanko me suunnattomia?
Sovin tapaamisesta kenialaisen pojan kanssa huomiseksi, mutta nyt hän tekstasi jee ja että on ikävöinyt minua. Mitä?! Minä en sitten tajua tätä ajatuksenjuoksua. Olen tavannut hänet kerran ja todellakaan en olisi voinut aavistaa että välillämme olisi jotakin sellaista, mikä oikeuttaisi käyttämään lausetta i have missed you.
mindset.
tähän kaikkeen olen kyllästynyt. vaikka ehkä Suomessa olen kyllästynyt yhtäkkiä siihen, että kukaan ei sano mitään, ei katso silmiin eikä edes hymyile.

Olen katsellut lentoja.
Miksi?
Lennot ovat halvempia kuin junat ja nyt minua kyllästyttää. Kyllästyttää koko matka, haluan tehdä jotain repäisevää. Hullua. Heittäytyä. Olen kyllästynyt. Kyllästynyt tähän.
Pariisi. 111e. Ei paha. Ensi torstai. Tekisi mieli olla jo hullu. Ostaa se ja sitten ostaa kaikki halvat vaatteet ja kengät ja kameran linssit ja kännykät ja ipodit ja ties mitkä piraatti dvd:t, pakata rinkka ja lentää Pariisiin ja sitten tavata tyttö, joka on Ranskassa ja juoda teetä ja olla kalliissa Euroopassa yhtäkkiä, myöhäissyksyssä ja sitten matkata kotiin ja yhtäkkiä koputtaa mummin oveen yllättäen!
Miten ihanaa olisikaan olla hullu niin kuin
hullu ja lentää Pariisiin ja tavata kapteeni
sanoa noh, minä olen tässä
ja mitä ennustaja sanoisi, että oliko se tarkoitettu vai ei ja mikä on matka
hän sanoi lokakuu
hän sanoi tasapaino
hän sanoi sielunkumppani
taloudellinen varmuus
ha
on lokakuu, jo puoliväli
ei tasapainoa ei sielunkumppania, rahat huvenneet
ja kysymysmerkki

viime viikolla oli pyöräilijälegenda ja juoksuseura ja viidakot ja kukkalat ja kalastajakylät ja kiinalaiset miehet juomassa kookosviiniä ja intialiset miehet tyrkyttämässä itseään ja puhelinnumeroitaan ja nyt on poika joka soittaa kitaraa ja sanoo ex-vaimo vaikka on vielä virallisesti naimisissa
ja minä nauran nauran nauran kun on sateesta märät kadut ja luutut lattiat ja jukurttia muovipussissa ja mina nauran koska tama on niin absurdia
etta kavelen kadulla kavelen punainen pussukka kadessa
se jonka tyttö lähetti kun olin vielä australian itäpuolella

minä kirjoitan miehelle että
varaanko lennot intiaan

olen valmis
lentämään olen valmis kävelemään ottamaan bussin junan pyörän
olen pyöräillyt peräkkäisinä päivinä kilometrejä kuumuudessa
ja hymyillyt ja jutellut ja kuunnellut ja katsellut ja ollut valokuvattavana
ja sanonut niin monta kertaa kiitos hei kiitos kiitos that's nice
mutta nyt olen valmis lähtemään
yhtäkkiä
ei kiinnostaa enää tehdä tätä matkaa läpi maiden vaikka kaikki ovat että vau että vau vau sinä ja yksin ja rohkeaa ja onpa hienoa ja onnea matkaan ja älä jätä kesken se on sinulle tärkeää mene
he sanovat
ja sanovat ja minä ajattelen että voisin jäädä tänne ikuisesti
ajattelin niin myös Itä-Timorin vuoristoista ajattelin niin Nhulanbuysta ajattelin niin Papua-New-Guineasta, jonne en edes koskaan mennyt ajattelin niin Maewon saaresta Vanuatulla Esperanto Santon länsipuolelta ajattelin niin Erramangossa ajattelin ajattelin niin veneessä Uudessa-Seelannissa Jyväskylässä Helsingissä Turussa Tampereella ajattelin Inarissa Kustavissa
Haarajoella
minä ajattelin voisin jäädä tänne voisin tehdä kodin

eilen kuuntelin Ekkhart Tollea. The power of now. Nyt nyt nyt
ja minä niin tunnistan olevani menneessä enemmän menneessä kuin tulevassa mutta enemmän tulevassakin kuin nyt
aina kuvittelemassa aina suunnittelemassa
aina aina aina
ja sitten on kuitenkin nyt. Bangok tulvii. Balilla järisee. Suomi lamassa. Uusi-Seelanti öljyssä.
Ja minä kirjoittamassa siitä mitä ehkä tekisin tulevaisuudessa
jota ei ole
eikä tule koskaan olemaan
kaan.

Pilvet ovat uskomattomia. Melaka strait. Kun kuulen sen nimen, ajattelen veneitä.

Talon muuria vasten miehet hississä. Hyvä etten vaihda vaatteita ikkunan takana.
Eilen minulta pyydettiin suudelmaa ja ehdotettiin seksiä, otettiin salaa ja tarkoituksella kuvia, opetettiin Hare Krishna mantra, kysyttiin matkustanko yksin ainakin kahteenkymmenen kertaan. Joskus ajattelen, että täällä avun kysyminen (esim. miten pääsen paikasta a paikkaan b tai missä on lähin bussipysäkki) on ehdotus jostakin muusta.
Joskus olen kyllästynyt olemaan tyttö, joka hymyilee ja jolla on valkoinen iho.
Mietin sitä, kun matkasin ylös Penang kukkulalle kenialaisen pojan kanssa. Mietin, että koska hänellä on tumma iho, hän joutuu aina erityisasemaan. Afrikka. Aina. Se on aina. Ja mietin, että hänestä mahtaa tuntua samalta kuin minusta nyt. Aina tietoisena sukupuolestani ja ihonväristä.
Ehkä hän ajatteli samaa.

Tänään haluaisin olla jo perillä.

Edelleen täällä
kaipaan liikettä
luen profiileja niistä jotka ovat siellä minne olen menossa
ajattelen etten enää kuulu
että heistä on tullut vararehtoreita ja kirjailijoita ja
minun paikkani

poika sanoo että haluaa kuuluisaksi, rakentaa hyllyä
tyttö surfaa balilla
toiset etsivät pieniä muovipusseja
aloittavat elämän australiassa

täällä ei ole mongolian suurlähetystöä ja sitten on sydäntalvi kuitenkin

liikettä, liikettä. haluan olla liikkeesä niin ei tarvitse muistaa ettei ole mitään kun pysähtyy.
olen ruvennut juomaan teetä sokerin ja maidon kanssa.

on kummallisen irrallista, kuin olisin kaukana omasta elämästäni. mutta olen täällä. tämä on minun. en enää muista millaista on
istua laiturilla kuohuviinipullo ja tummat hiukset
ja valo ja valo ja valo, vasta alkanut
en enää muista millaista on olla se tyttö jolla on pyörä
se tyttö joka puhuu samaa kieltä, kun kaikki ymmärretään niin kuin on.

olen täällä. täällä vain silti.

vitun venäjä


nyt ymmärrän nyt ymmärrän että tämä meidän naapurimaamme on hankala. että se ei ole vain myytti. olin niin yllättynyt kiinan helppoudesta, joten kuvittelin typerästi venäjänkin olevan nakki. mutta ei.
paitsi jos on rahaa.

nyt olen täällä. edelleen kuala lumpur. edelleen. sade. edelleen. ihmiset, jotka ovat lähtemässä, jatkamassa, lentämässä.
edelleen. suurlähetystöt. paperit. ei matkaa. ei. ei junaa. ei talvea. ei siperiaa. ei mongoliaa. ei minulle. ehkä menen intiaan.

ylängöt

Olen saapunut pimeässä
saapunut niin että hymyilen
hymyilly vastaantulijoille passi laukussa
passissa viisumi
hypännyt liukuportaita
nauranut ääneen pitänyt rinkasta kiinni
tullut mennyt kävellyt liukkaita rinteitä pitkin pidellyt sadetta suurten lehtien alla
kirjoittanut bisneskieltä englanniksi aamuviiteen
juonut kuumaa teetä paikallisten miesten ympäröimänä
ollut mother mary intialaiselle hullulle
istuttanut puutarhassa
nauranut ääneen come come come
nukkunut autossa ikkunan takana sade kiinalaiset turistit teeplantaasit
työläisillä kirkkaankeltaiset kumisaappaat
tavannut tytön kiinasta, pojan italiasta annan englannista, saksalaisia, canadalaisia, ranskalaisia, uusi-seelantilaisia
vastannut kymmeniä kertoja kysymykseen onko minulla poikaystävää
suudellut
laillista terroristia
nukkunut kolme tuntia
juonut mansikkamehua
kuunnellut islamin opetuksia
kuunnellut
kuunnellut
muistanut Tobiaksen, joka osasi kuunnella
puhunut
samat tarinat
joka päivä
seurannut come come
ja maistanut kukkia, nähnyt hyönteisiensyöjäkukkia
oppinut mikä on myrkyllistä mikä ei
pistänyt pitkikset villapaidan ja hupun
palellut palellut palellut, kastunut, liftannut, hymyillyt kaikille, niillekin jotka eivät ole hymyilleet takaisin

lokakuu
selkeyden aika.