opiskeli jo neljä tuntia
ja sitten
alkoi suomentaa satua, joka sitten päättyikin siihen että
kalastaja ja kalastajan vaimo tipahtivat alas yrittäessään taivaaseen jumalan luo pannukakkuja tarjoilemaan
ja litsaantuivat ja pannukakut lensi ja aivot pullahti ulos ja levis sammaleksi

tässä vaiheessa ajattelin: tämän täytyy olla islantilainen satu
ja niinhän siinä sitten kävikin että se perustui islantilaiseen kansantarinaan

mutta en oikein tiedä
voiko noin kertoa kolmivuotiaille
että älä kuule kurkottele taivata kohti tai aivos mössöks muuttuu

ja toinen satu
oli lehmästä jolla oli luukku mahassa
Tomi Kontion
mutta loppu
jossa äiti on ripustanut isin kuivumaan narulle pihalle
tuntui
hmmm
siltä että se ehkä tuntuu vanhemmista epäilyttävältä

on ahdistava kertoa satuja lapsille kun niiden vanhemmat on kyttäämässä vieressä tuntuu että ne kuuntelee punakynät kädessä jokaista mun sanaa ja alleviivaa kaikki, joissa on jotain arvoja tai ideologioita
mitä tahansa
että ei saa mainita sanaa Jumala
eikä Loitsu
ja että millaisia sukupuolimalleja antaa että millaisia perhemalleja millaisia toimintamalleja
että kaikissa
tarinoissahan on jotain
että miten voisikaan olla mitään arvovapaata
mitään neutraalia
kun ei ole

ja unessa
oli yhtäkkiä ympäröitynä
sylissä
lämmin ja turva
että ihan kokonaan

ulkona sataa kylmää
ja pimeä jo kolmelta
joka päivä aikaisemmin aikaisiemmin katulamput

ja pitäisi tehdä osoitekirja

lista lista lista lista
tuntuu että aivot
ovat listoja
irrallisia lauseita muistettavista asioista
lokerot
tämä
ja tämä
ja tämä ä
ä t ä m

ja lasten kehityksestä lukiessa
itsenäistymisestä
muistaa kun
ei halunnut mennä eskariin
ei muista miksi
jotenkin ei tykännyt siitä että piti mennä sinne hoidosta
että äiti tai isi ei koskaan vienyt vaan kesken hoitopäivää
ja että muut lapset tuli samasta hoidosta mutta minä vain eri
kauempaa miten muistaa että olisi pitänyt kulkea yksin (niin kuin muistaa kurkistaneensa ikkunasta isomummun ruumista)
ja sanoo että vatsa kipeä
mutta hoitotädit ei usko, tietenkään
koska eihän vatsa ollut kipeä
mutta itkee itkee vaan ja että on kipeä ja sitten tehdään peti sohvalle
ja koko päivä on maattava sohvalla
koska eihän vatsakipu voi lakata kun eskari on mennyt ohi
pitää teeskennellä koko päivä
sitten vähitellen iltapäivästä
ottaa kirjan hyllystä että ehkä voi vähän lukea
hiljakseen
istua sohvalla ja lukea mutta ei leikkiä, ei
kun vieläkin outo olo mahassa

ja kun on tutustuminen kouluun
ei suostu silloinkaan
että kun hoitotätin kanssa olisi pitänyt
ei äiti, ei isikään ehdi
ja kaikki muut menee äitin tai isin kanssa
ja sitten on ehkä että naapurin pojan kanssa mutta
ei
sanoo ei
ja sitten myöhemmin
kysytään miksi et tullut meidän kanssa
sanoo
mitä sanoo, ei muista
mutta luultavasti joku valhe
koska oikeasti ollaan vaan siinä puistossa jossa on isot shakkinappulat

ja myöhemmin
kaikki
miksi et ollut silloin täällä koulussa silloin
kaikki olivat jo näheet toisensa

eikä suostu iltapäiväkerhoihin ei suostu mihinkään hoitopaikkoihin
vaan kyyhöttää mieluummin nurkassa
kyyhöttää vaan ja odottaa tärisevin sormin isoveljeä kotiin
että voi taas hengittää
ja jos vahingossa lopettaa leikin vahingossa tauko
pitää kääntyä ympäri koska olikin vahingossa selkä oveen päin pitää kääntyä niin että näkee koko huoneen kerää kaikki lelut syliin ja istuu sängyn perimmäiseen päätyyn
että jatkuisi taas leikki että jatkuisi jatkuisi mutta
jos on tullut tauko ja jos on tullut hiljaisuus
mahdotonta jatkaa kuuntelematta

sanomalehti edessä pöydällä, sinisellä sohvalla, sähkönsinisellä, joka ennen oli huoneessa, mutta pappa kuorsasi ja se on siirretty ja nyt on isompi huone, isompi kuin veljen

istua keittiön jakkaralla katsoa ulos sadepisarat ikkunassa näkee ulos ja sisään näkee talon lävitse. keittiöstä viherhuoneen kautta takapihalle ja etuoven ja kadun näkee kun naapurin poika pyöräilee kotiin, b-ryhmäläiset

kysyy äidiltä että miksi valitsi aamuryhmän, äiti sanoo ettei se kai ollut valinta vaan että ne jaettiin
ei, minä sanon, kyllä minä sain valita, että ne meni muuten kaupunginosan mukaan
että a-ryhmäläiset tuli kaukaa
ja b-ryhmäläiset sieltä mistä minä, mutta että sai myös valita jos halusi, jos oli joku syy toisin
ja miksi minä aamuryhmään, miksi aikaisin kotiin, kun kotona ei odottanut mikään
äiti sanoo, että en halunnut olla aamuja yksin

kummat pahempia aamut vai iltapäivät, minä ajattelen nyt?

mitä sellaista äiti muistaa, mitä minä en
ja mitä minä muistan ettei äiti
äiti ei muista mitään, hän sanoo, hän ei oikein muista, ei paina mieleensä yksityiskohtia niin kuin minä. ei muista vai ei halua muistaa. missä raja.
ja meillä on kuva kun kummitädin jalka minun jalkaa vasten siinä mökin kentällä
ja minä muistan
että juuri sinä päivänä kummitäti sanoo ettei minusta voi koskaan koskaan tulla balettitanssijaa koska minulla niin iso jalka
olenko minä neljä vai viisi ?
ettei minun kannata mennä koripalloon koulun jälkeen, koska olen niin lyhyt, he nauravat, nauravat koko perhe minun typerälle toiveelleni mennä koripalloon
olenko minä seitsemän vai kahdeksan?
että enhän minä osaa laulaa, en kai minä nyt kuoroon, äiti sanoo
minä olen kahdeksan tai yhdeksän.
eikä sanaakaan ensi-iltojen jälkeen
vain toisista tytöistä, että kyllä se ja se on sitten taitava, että hänessä ja hänessä on kyllä jotain ja on lahjakas
mutta ei äiti muista. ei mitään näistä. itkee kun sanon. itkee että ei kai hän ole voinut sillä tavalla, että ei hän olisi koskaan voinut että ei hän ole tarkoittanut että kyllähän meitä on aina kannustettu ja kehuttu, onhan ? onhan ? epätoivoisesti
epäonnistumisen pelkoa väärintekemisen että olisiko sittenkin
ollut huono
äiti

minä halaan
aina halaan ja sanon äiti.

ja mies ja nainen punaisissa takeissaan tupakalla
takaovella

lukiessa huomaa että jostain syystä
on kasvanut riippuvaiseksi arvostelusta
että kuinka vastustaa, Peterin jälkeen alkoi vastustaa kehumisiakin (mitä tekee kyllä itse koko ajan nykyään) mutta on itse
riippuvainen
ollut
lapsena miten muistaa kaikki ne kerrat kun ei
ole arvioitu
että kun ei ole arvioitu
on epäonnistunut

ja muistaa ne kerrat kun on
sanottu ei
kun on sanottu kyllä

muistaa liikuntasalin lattian
jostain syystä itkettää, joku on sanonut jotain
harjoiteltu ehkä tanssiesitystä
ja tyttö, lyhyttukkainen ja laiha, tyttö joka seurustellut sen pojan kanssa josta itse, jotka järjesti yhteen, tyttö jonka huivi on yhä vaatekaapin ylähyllyllä, sanoo
mutta
osaa näytellä
että
loistava
ja katsoo punaisia, sinisiä, valkoisia viivoja puulattialla ja piirtää niitä sormella kuljettaa
hymyilee, ei
kyllä, ja kaikkien katse niin
se on sinun juttu

ja sen muistaa kun seisoo koulun pihalla
tiilirakennus uudessa kaupungissa
ja
ei tunne ketään
kaikki seisoo
eikä voinut syödä aamulla mitään ei voinut hakaniemen torillakaan ja äiti kulki kokoukseen
ja bussin ikkunasta uloskin kun itketti
ja sitten tulee se lista
ja se poika ei pääse mutta minä olen jo tiennyt
ja sitten on jo päivä kun kävellään pääkaupungin kaduilla
ja etsitään asuntoja internetistä
ja on jo päivä kun ajattelee uusia perunoita bussissa ja kävelee
heiluttaa kassia koko matkan
ei ketään hakemaan kävelee portaat takapihalta parvekkeelle
aurinkoa ja viherhuone kuuma
valoa kaikista ikkunoista
jotain uutta
uutta
ettei uskaltanut edes kuvitella mutta
totta

että ensimmäistä kertaa
se mitä on toivonut
muuttuu toteeksi
että vaikka äiti
on sanonut ettei unelmoi
koska se on turhaa
ei johda
mihinkään

mutta ensimmäistä kertaa on
toteutunut toive

ei se ole ensimmäinen kerta
on ollut se kerta kun saa esittää tyttöä joka pelkää hallitsemattomia tilanteita
se kerta kun päätetään pojan kanssa että kai me nyt sitten ollaan yhdessä
mutta se ei ole ollut edes toive, ei toisella kertaa, ehkä ensimmäisellä
mutta sitten alkoikin toivoa ettei olisi toteutunut
niin kuin siitäkin että veljellä ei olisi enää yhtään ystävää
että kaikki alkaisi vihata
tai se kun halusi olla kiusattu, yhtäkkiä vain
tyttö nimeltä Henriikka, jolla vaaleat pitkät hiukset
oli kiusattu (oliko sellaista tyttöä edes?)
että halusi yhtäkkiä olla. sellainen. kiusattu.

vanhempien avioero ei sentään toteutunut.
eikä kuolemat, oma tai kenenkään koskaan.
eikä meille hankittu koiraa.
eikä paljastunut yllätys siskoja.

ja jos saisi toivoa nyt
kolme toivetta niin kuin saduissa
toivoisi varmasti yhtä tyhmästi, aivan yhtä tyhmästi kuin ukko vaimonsa nenään makkaran.
tai tikapuut taivaaseen.
tai sitten toivoisi sellaista
joka voisi toteutua muutenkin
yliluonnotonta

niin kuin että näkisi valaan ja että sinivalaan ehkä
ja siinä se on
kymmenesosa ehkä sen selästä mutta kuitenkin
ja nauru meissä kaikissa

unissa voimat niin että tahtoo nähdä uudestaan ja uudestaan
maata aamulla vähän aikaa ja palauttaa mieleen
pimeässä, pimeässä
ympärillä lämpö
unissa mutta
se tuli se valo ikkunoistakin
sitten
sitten kuitenkin.