Tänään oli niin aurinkoista että minä vain tanssin
läpi Reykjavikin puistoon
ja kaikki takit ja huivit otin pois
ja repusta otin kirjan islannin ympäristöongelmista ja sensellaisista
sen dreamlandin
ja istuin hetken kun oli vaan linnut ja puut
kun oli vielä aamu ei edes kymmentä kello
ja vain hymyä vain niin lämmin

ja sitten oli golden circle äidin kanssa tai äidin työporukan kanssa
tai oikeastaan sen työpaikan jossa äiti on hallituksen kanssa
ja
miten hukkaan heitetyltä kaikki meditaatiot taas hetkeen tuntuvat
kun ajattelen että en kestä että inhoan että kuinka en voi sietää
suomalaismiehiä, keski-iän ylittäneitä turvonneita
saatana vittu saatana ja kuuluu ääni kun avataan kaljatölkki
että suomalaisturistit
että ollaan vähän hallituksen kanssa retkellä saatana
ja ainoat puheenaiheet on miten naiset on just tota ja tätä
ja että viinaa ja kyllä on islantilaisten rahat

ja minä istun kiltisti koko päivän bussissa heidän kanssaan
ja kohotan kulmia kun kaikki ne neljä naista niiden miesten keskellä vain naurahtelevat ja nyökyttelevät niille typerille vitseille, jotka kohdistuvat heihin ja kaljatölkkeihin jotka kierivät bussinlattialla

ja mikä ikävä tunne sisälle siitä
että minun äiti joutuu olemaan yksin niitten noitten miesten keskellä siellä
että millaista se on ollutkaan kun äiti on tullut sinne paljon nuorempana ja kokemattomana ja naisena ja vielä ympäristöalan koulutuksella

ja sitten ikävä tunne siitä
että tajuaa ettei tunne äitiään yhtään
että ei tiedä mitään eikä oikeastaan edes kiinnosta
että ei ole kinnostunut omista vanhemmistaan

minä en tykkää minun äidistä

saako sellaista ajatella?
jos ei edes saisi kestään ihmisestä niin miten sitten omasta äidistään.

ja kateus
kun täällä on kaikkien äidit jotain ihan super
joiden kanssa voi liftata
tai keskustella meditaatiosta ja meedioista ja sellaisista
joiden äidit kuivattavat kukkia ja yrttejä
joiden isät tanssivat vapaasti lasten kanssa lauantai-iltaisin
tai heräävät puoliltapäivin paistamaan pannukakkuja

että ei edes tahdo kenenkään tapaavan heitä sittenkään
että mitä tavattavaa siinä nyt sitten oikeastaan edes on

ja miten lapsellista
miten typerää ja typerää ja kehittymätöntä
ajatella omista vanhemmistaan näin
vertailla
arvottaa
kun ei ole kerta mitään vikaakaan.

haluaisi vain jäädä nukkumaan aurinkoon
eikä koskaan nähdä että betonitalot on betonitaloja
ja metsät kaadetaan järvimaiseman ja auringon tieltä
että ainut tapa elää on järjestäytynyt yhteiskunta
joka tarkoittaa että on työ työ työ josta saa rahaa jolla voi ostaa tavaraa jolla voi tyhjentää pään että jaksaisi mennä töihin.

miten masentuneeksi tämä keski-ikäisyyden kuva minut saakaan!

miten kauaksi haluaisinkaan siitä mennä!

istua islantilaisäitini keittiössä juomassa teetä kahden tunnin tanssimisen jälkeen
kävellä museoiden käytäviä
kikattaa
keski-ikäisen islantilaisen naisen kanssa.