maailmasta pois

tuntuu todella kuin olisin ollut

48 uutta sähköpostia
et ole käyttänyt niin ja niin moneen päivään tätä ja tätä tiliä sinut deletoidaan ellet rekisteröidy 30 päivän kuluessa
ihmisiä en ole tavannut
en muita kuin niitä jotka ovat minulle sukua ja tuntemattomia mummoja ja pappoja
ja niitä joita en ollut tavannut koko vuonna ja jotka oliva kipeitä
ja minä itse
en saanut varmastikaan heiltä koska heillä ei ollut kuumetta eivätkä he oksentaneet

ja minä toivoisin ettei pyörryttäisi enää että päänsärky lakkaisi

kirjaston kirjat ovat menneet vanhaksi
varaukset ovat rauenneet
enkä pääse sittenkään tänään kotipaikkakunnalleni ajoissa sillä en jaksa vielä muutaman tunnin sisällä lähteä
mutta olen turvassa täällä

minua pelottaa tulla takaisin
tuntuu niin oudolta
tuntuu kuin olisin astunut sieltä jo pois
kaikesta
en osaa lukea enää tenttikirjoja
ne ovat kamalia ne ovat kaukana ne kuuluvat sinne mistä lähdin
vaikka enhän ole ollut kuin kaksi viikkoa pois
miten se tuntuu näin pitkältä?
se tuntuu käsittämättömän pitkältä
en edes tiedä miltä taloni näyttää ulkoa päin koska se jäi remonttiin enkä päässyt tiedotustilaisuuteen.

ja poikaani en ole nähnyt kolmeen viikkoon
niin pitkä
aika
ja tuntuu oudolta että näemme huomenna

ikävä on tavallaan tunnetila johon tottuu
niin paljon
että on raskaamapaa totuttautua siitä pois kuin jäädä siihen
sillä enää en kaipaa

on vain hyvä nukkua ja katsoa elokuvia ja viedä kiviä puroon
ja nauraa naapurien pihan laajennusyrityksiä isän kanssa niin että korkeat katot kaikuvat

kaukana kaikesta on helppo kestää etäisyys

kirjoittaminenkin tuntuu etäiseltä
kaupungit
tiet

olen vain suojassa talossa jossa on paksut kiviseinät
ikkunat jotka kiertävät kaikki puolet
enkä enää laita ovea yöksi lukkoon

olen niin kaukana kaikesta

pääsykokeissa (jotka eivät yllätys yllätys minun osaltani menneet mitenkään) tunsin olevani yhtä ulkopuolinen
katselin kaikkien toimia kuin sivusta
vastailin kysymyksiin mutten oikeastaan ollut siellä
paleli ja kun joku sanoi että on epätodellinen olo minä en voinut käsittää
minun oli niin todellinen olo itsessäni koska tunsin kaikki pienet liikkeet vartalossani niin selvästi että kaikki oli kyllä todellista
mutta mielenkiinnotonta
sellaista johon en kuulu
ja vahvistui tunne etten kuulu
ja kun istuin sohvalla pianoa vastapäätä ja odotin haastattelua
ja pieni lapsi joka puhui vasta haparoivia sanoja yritti katsoa äitiään joka lauloi ovien takana ja vilkutti minulle
minä ajattelin
että entä jos sanoisin tuomareille että haluan kyllä kirjoittaa, mutta en täällä
että tahdon sanoa teille etten tahdo tahdo opiskella täällä
ja sinä senkin pakkomiellefreudilainen sinä se olet penseä ja luoksepääsemätön
mutta en sanonut
sen sijaan istuin kiltisti kuten aina
ja katselin heitä vuoron perään enkä tiennyt kysymyksiin vastauksia
koska kun minä kirjoitan en ole kirjallisuudentutkija kuten he ilmeisesti olettivat
mutta ei sen väliä
kun etsin ystävieni ovea kuume oli jo niin korkealla että toivoin vain että saisin nukkua
ja minun kolmekymmentäviisipilkkuseitsemänasetta nousi kolmeenkymmeneenkahdeksaanpilkkuviiteen ja sitten kuumemittari sammui

ja nyt suunnittelen koko ajan paluuta nykyiselle kotipaikkakunnalleni
mutta ruumiini estää sen jatkuvasti

ehkä se tahtoo nukkua nyt
ehkä on sen vuoro
se kieltäytyy nyt kaikesta mitä minä tahdon ei halua mitään mitä minä
ehkä olen vaatinut siltä liikaa
ja nyt se vaatii puolestaan minulta

vaatikoot
minä teen kaiken nyt sen mieliksi

kuljen äitini vanhoissa raskausmekoissa ja menen peittojen alle katsomaan elokuvia jotka ovat niin harvinaisia ettei niiden nimiä muista